Mies teki oharit...

elliania

Mikä ihme mussa on vikana? Näin käy kun menee ihastumaan ja kerrankin tekee aloitteen. Mies antoi ymmärtää että oli myös ihastunut minuun, mutta silti ei soittele juuri koskaan... Oli puhetta että tänään oltaisiin nähty ja hän lupasi "soitella". Kyttäsin puhelinta ihan koko ajan mutta soittoa ei vaan kuulunut ja nyt on ihan typerä olo. Koko päivän odotin ihan innoissani että nähdään ja nyt vaan itkettää kun mies teki oharit.

Pitkästä aikaa oli sellainen olo että olen ihan mielenkiintoinen tyyppi ja tutustumisen arvoinen. Nyt se totuus taas iski päin kasvoja, että en ole minkään näköinen, en ole hauska ja juttuni ovat ihan idioottimaisia. Olin ehtinyt jo hyväksyä sen että en koskaan tule löytämään ketään mutta sitten ihastuin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja sain vielä vastakaikuakin ja olin ihan seitsemännessä taivaassa vähän aikaa. Nyt tipuin korkealta ja kovaa.

15

3191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kilttiN

      Sama tilanne. Olin 7 vuotta yksin ja nuolin haavojani kun en kelvannut kenellekään "kunnolliselle" miehelle. Aina vaan uusia ohareita, uusia pelimiehiä. 7 pitkää vuotta mietin mikä minussa on vikana, ja kaikki kaverit vakuuttivat ettei mikään.

      Uskalsin yrittää uudestaan ja sama tilanne taas. Koko kevään ja kesän olen itkenyt, kun kerta toisensa jälk miehet vain tekevät katoamistempun vaikka ovat ensitapaamisella olleet muka ihastuneita. Heti kun olen hieman avannut sydäntäni, mies katoaa. Kerta toisensa jälkeen. On se vaan saatana uskottava etten kelpaa.

      • Anonyymi

        Miehet haluaa vain seksiä,sinä päätät annatko ilmaiseksi vai rahasta.


    • eiriitäaikasekundalle

      Jos miehellä on paljon vientiä, niin kannattaa olla varuillaan.

    • Reilua_peliä

      Ikäväähän tuo on. Joku saattaa olla niin kiltti, että ei kehtaa suoraan sanoa, ettei kiinnosta. Pääsee sitten helpommalla, jos ei vaan soita ja odottaa, että toinen sitten ymmärtää yskän. Sydänsurut on sitten kurjia, mutta toivottavasti jaksat vielä uskoa itseesi ja löydät ihanan miehen.
      Liian innokas ei kai saa olla, jotkut miehet jo pelästyy pelkästään sitä. Haluavat metsästää ja piirittää itse. Ja onhan tuossa tietenkin sellainen mahdollisuus, että oikeasti oli aikonut soitella, mutta tuli joku este.

    • EiVikkaa

      Ei ole vain tullut oikeaa kohdallesi.

    • KysymälläSelviää

      Ei noin pienistä pidä hernettä nenäänsä vetää. Ota yhteyttä häneen ja kysy miksi hän teki oharit. Elämässä nyt ei kaikki aina mene niin nappiin.

      • elliania

        En nyt hernettä nenään vetänytkään, harmitti vain ihan hirveästi kun olin odottanut tapaamista. Soitti se mies sitten illalla ja selitteli ja pyysi anteeksi ettei ollut soittanut aikaisemmin. Lupasi taas soitella että nähtäisi, mutta ei ole taaskaan soittoa kuulunut. En vain jaksaisi tätä kun ehdin jo innostua kun mies ehdottaa tapaamista, mutta kuitenkaan ei löydä aikaa nähdä. Onkin oikeasti kiireinen, mutta luulisi että sitä aikaa löytyisi jos oikeasti on kiinnostunut. Tuntuu että minä olen meistä kahdesta se joka olen enemmän kiinnostunut toisesta enkä vielä edes ole varma haluanko hänen kanssaan mitään vakavampaa.


      • sannae

        Unohda,oon kokennut saman


    • Anonyymi

      Jos mies peruu tai ei kuulu eikä näy niin kaiken takana on nainen näin ivallisesti ystävä sanoi kun ruikutin miehen perään

    • Anonyymi

      Kyllä mies kavahtaa kun nainen alkaa heti kertoilla menneistä suhteistaan ja edellisistä seurustelukumppaneistaan. Ei kovin antoisaa uuden miehen kannalta.

    • Anonyymi

      En ole enää vuosiin luottanut kehenkään enkä luota. Saattaa olla,että tässä mennyt sen takia muutama oikeasti rehellinen tyyppi sivu suun,mutta minkäs teet 🌝

      • Anonyymi

        Kuulostaa tutulta.


    • Anonyymi

      Minua vituttaa sen takia ,että olisin saanut mieheltä rahaa. Ei muuten. No thank you, next.

    • Anonyymi

      Ehkä kannattaisi ihastua vapaaseen mieheen eikä siihen naapurin varattuun m-mieheen.

      • Anonyymi

        varatut on aina parhaita, sekä naiset että miehet. se nyt vaan on niin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      322
      644
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      556
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    Aihe