Euroalueesta on saatava kansanäänestys

Vastarintaa_tarvitaan

Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMU-käsittelystä vuodelta 1998

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...

Tuolloinen Lipposen hallitus vei Suomen tuskien tielle, yhteisvaluuttaan kysymättä asiaa kansalta!

Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:

"- - Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.

Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.

Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.

Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat. - -"

Kansalaisaloitteen perustelut ovat vankkaa juridista, valtio-opillista ja kansantaloudellista tekstiä, siksi asian käsittelemiseksi - nyt liki kaksikymmentä vuotta virhepäätöksen jälkeen - eduskunnassa on todella tarpeen!

16.7.2015 käynnistetyssä allekirjoitusten keruussa on verkossa jo yli 34200 nimeä.

Yli viisi kuukautta on vielä aikaa saada tarvittavat 50000 allekirjoitusta, mutta mitä pikemmin sen parempi!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

10

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vieläkin_enemmän

      objektiivista tietoa tarjottava nyt, kun EU-sokeus ja EUrohuuma hurmaa!

      Nyt kun persujen Timo Soini on tosiasialliseesti hallituskiimassaan tullut kuohituksi

      [ks.

      "Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini sanoo, että Britannian mahdollinen ero Euroopan unionista olisi kohtalokas isku koko unionille.

      - - "Jos jonain päivänä Suomen etu vaatii muuta ratkaisua kuin euron, se on oltava mahdollista. On hyvä, että euron ongelmista ja valuvioista keskustellaan." - -"

      http://www.hs.fi/politiikka/a1439084604885 ]

      ja muu puoluejohto aiemmin niin terhakkaasti eurokriisiä polemisoinutta eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhoa myöten

      [ ks. "Sampo Terho: Perussuomalaiset ovat sitoutuneet puolustamaan euron vakautta - -

      - - Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan puolue ei ole siirtymässä eurokriittisempään suuntaan, vaikka puoluekokous valitsi lauantaina puolueen puheenjohtajistoon Suomen euroeroa ajavan Sebastian Tynkkysen. Puolue on eurokriittisyydestä huolimatta sitoutunut noudattamaan hallitusohjelmaa ja omia ohjelmiaan, Terho sanoo. ”Tällä hetkellä olemme sitoutuneet hallituksessa työskentelemään euron vakauden puolesta.- -"

      http://www.hs.fi/hstv/uutiset/v1439084580536 ]

      on ministeriautoin maasutettu hampaattomasti "tukemaan EUron vakautta" ja vain persujen kolmanneksi varapauheenjohtajaksi noussut BB-mies Sebastian Tynkkynen tuntuu säilyttäneen tosiasioihin pohjautuvan otteen suhteessa Kreikan eli euron kriisin ja euroalueen valtaosaalle sen kansalaisista aiheuttamista vaikeuksista

      on entistäkin tähdellisempää,

      että Suomen eduskunta joutuu mitä pikimmin europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 vireille paneman kansalaisaloitteen pohjalta keskustelemaan Suomelle, sen kansataloudelle ja kansalaisille euroalueeseen kuulumisesta aiheutuneista ja aiheutuvista haitoista ja ongelmista!

      JK.

      Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMU-käsittelystä vuodelta 1998

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...

      Tuolloinen Lipposen hallitus vei Suomen tuskien tielle, yhteisvaluuttaan kysymättä asiaa kansalta!

      Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:

      "- - Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.

      Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.

      Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.

      Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat. - -"

      Kansalaisaloitteen perustelut ovat vankkaa juridista, valtio-opillista ja kansantaloudellista tekstiä, siksi asian käsittelemiseksi - nyt liki kaksikymmentä vuotta virhepäätöksen jälkeen - eduskunnassa on todella tarpeen!

      16.7.2015 käynnistetyssä allekirjoitusten keruussa on verkossa jo yli 34300 nimeä.

      Yli viisi kuukautta on vielä aikaa saada tarvittavat 50000 allekirjoitusta, mutta mitä pikemmin sen parempi!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Ketä_ja_mitä_EUro_

      palvelee: Joka tapauksessa veronmaksajat maksavat niin Kreikan kuin Suomenkin kriisin, siis EUron kriisin!

      "Viis hinnasta, Kreikka-draama jatkuu

      Kreikan kolmas "pelastuspaketti" on kuin kaksi edellistä: se paisuttaa Kreikan velkataakkaa ja pahentaa maan talousahdinkoa eikä ratkaise kriisiä. Samoin Suomen Kreikka-riski kasvaa eikä kutistu. Sata miljardia sinne tai tänne, kunhan Kreikka-draama jatkuu.

      Tiistaina näytti yhä varmemmalta, että Kreikka voi piakkoin saada kolmannen suuren "pelastuspaketin". Alustavien arvioiden mukaan Kreikka voi saada lähemmäs sata miljardia euroa pääasiassa Suomen ja muiden eurovaltioiden takaamia uusia tukiluottoja.

      Todennäköisimmin uusi "pelastuspaketti" toimii kuin kaksi edellistäkin: se ei pelasta Kreikkaa tai muitakaan kriisiin osallisia euromaita kriisistä vaan pitkittää ja pahimmillaan jopa pahentaa kriisiä.


      Toki uusikin rahoitusohjelma estää Kreikkaa uhkaavan maksukyvyttömyyden ja Kreikan rahoittajia uhkaavat välittömät luottotappiot. Samalla se kuitenkin ennemmin kasvattaa kuin kutistaa Kreikan ennestäänkin railakkaasti liian raskasta velkataakkaa.

      "Kreikka-kolmonen" lykkää totuuden hetkeä, mutta tuskin estää sitä. Samalla se lykkää mutta ei estä niitä tappioita, joita Suomikin aikanaan joutuu tästä kriisistä ja Kreikan "pelastamisesta" tunnustamaan.

      Tappioiden lykkäämistä – ja paisuttamista – selittänee lähinnä europäättäjien haluttomuus tai kyvyttömyys aiempien virheiden tunnustamiseen. Väliäkö siitä, että näin todennäköisesti kriisin loppulasku paisuu entistä suuremmaksi.

      Veronmaksajat kyllä maksavat, maksoi mitä maksoi.

      Tukiehdot heikentävät taloutta

      Alustavien kaavailujen mukaan Kreikan valtio tarvitsee ja todennäköisesti myös saa ainakin 86 miljardia euroa uusia tukiluottoja. Niiden turvin kriisivaltion on tarkoitus selvitä vanhojen velkojensa lyhennyksistä ja koroista muutama vuosi eteenpäin.

      Osa uusista luotoista varattaneen maan kriisipankkien pääomittamiseen.

      Näillä näkymin valmisteilla oleva kolmas "pelastuspaketti" paisuttaa Kreikalle kriisin mittaan myönnettyjen tukiluottojen kokonaismäärän pitkälle yli 300 miljardiin euroon. Samalla valtion velkaisuuden suhdeluku kohonnee 200 prosenttiin vuotuisen kokonaistuotannon arvosta.

      Lohduttomaan kokonaiskuvaan kuuluu, että uusienkin tukiluottojen ehdot pakottavat Kreikan jatkamaan ja jopa voimistamaan julkisen talouden vyönkiristyksiä – ja osaltaan heikentämään ennestäänkin surkeaan jamaan lamaantunutta taloutta. Rahaliikenteen rajoitukset osaltaan pahentavat talouden ahdinkoa.

      Itsekin Kreikan "pelastustoimiin" tähän asti osallistunut Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on jo varsin avoimestitunnustanut aiempien tukiohjelmien perustuneen keskeisiltä osin tyystin virheelliseen toiveajatteluun Kreikan velkakestävyyden ja talouden pikaisesta kohenemisesta.

      IMF:n taloustutkijat ovat sisäisissä velkakestävyysarvioissaan peittelemättä todenneet, ettei Kreikan valtio selviä veloistaan ilman tuntuvia vanhojen velkojen leikkauksia tai vastaavia helpotuksia. IMF onkin todennut, ettei se voi jatkaa Kreikan rahoittamista ennen kuin maan velkataakka kevenee leikkauksin.

      Tästä huolimatta muut euromaat valmistelevat Kreikan velkamäärän kasvattamista, joten toistaiseksi IMF:n osallistuminen uuteen tukiohjelmaan on epävarmaa.

      Tappioriskit piiloon mutta ei pois

      Saksan, Suomen tai muidenkaan euromaiden päättäjät eivät ole suostuneet keskustelemaan Kreikan velkavastuiden leikkaamisesta, sillä kyse olisi niiden omien saatavien leikkauksista. Tämä taas ei käy euromaiden päättäjille, joiden mukaan vasta tukiluottojen leikkaukset olisivat toisen jäsenmaan kiellettyä rahoitustukea.

      IMF:n esittämät ja Kreikan hallituksen havittelemat velkaleikkaukset ovat useimmissa euromaissa poliittinen kuuma peruna, sillä muiden eurovaltioiden lisäksi Kreikalla ei ole muita huomattavan suuria velkojia jäljellä kuin IMF ja euromaiden keskuspankki EKP. Nekään eivät suostu tinkimään omista saatavistaan, vaan vaativat joka ikisen Kreikalle lainaamansa euron takaisin.


      Käytännössä EKP toimii eurovaltioiden riskillä ja niiden lukuun, joten toki senkin vastaanottamat tappiot koituisivat mutkan kautta eurovaltioiden tappioiksi. Toistaiseksi EKP on silti tinkimättä pitänyt kiinni omista saatavistaan, ja yksi syy "Kreikka-kolmosen" hoppuun onkin lähes koominen:

      Euromaiden pitäisi lainata Kreikalle pian lisää rahaa, jotta tällä olisi varaa maksaa ensi viikon torstaina erääntyvä runsaan kolmen miljardin euron lainaerä EKP:lle. Näin EKP säästyisi luottotappiolta ja todennäköisen tappion riski siirtyisi jopa vuosien ajaksi piiloon eurovaltioiden takausvastuisiin.

      Todennäköisten tappioiden piilottaminen ja lykkääminen on eri asia kuin tappioiden pienentäminen tai varsinkaan niiden pyyhkiminen pois päiviltä.- -"

      http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/08/12/viis-hinnasta-kreikka-draama-jatkuu/201510170/12

      Siksikin!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Kansanvalta_vaarassa

      Euroopan Unioni ja ennen muuta EUroalue on muuttunut - ja peräti niin syvällisesti, että viimeistään nyt niiden oikeutus on pantava uuteen pohdintaan!

      "- -Kuusi vuotta kestänyt talouskriisi on muuttanut olennaisesti Euroopan unionia. Kriisitoimilla on ollut syvällisiä vaikutuksia demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja sosiaalisten oikeuksien toteutumiseen EU:ssa.Näin väittävät professori Kaarlo Tuori ja hänen veljenpoikansa, tutkija Klaus Tuori kirjassaan The Eurozone Crisis, A Constitutional Analysis.

      Taloudellista ja oikeudellista analyysia yhdistämällä Tuorit muodostavat kokonaiskuvaa, mitä vaikutuksia talouskriisillä ja sen torjuntatoimilla on ollut unionin oikeudellisiin perusteisiin.

      Kirjan julkistustilaisuudessa torstaina näkemyksiään esittivät kirjoittajien lisäksi komissaari Olli Rehn, EU-tuomioistuimen julkisasiamies Niilo Jääskinen ja professori Sixten Korkman.

      Talousvakauden nimissä lisätty EU-tason kontrolli on kaventanut jäsenvaltioiden finanssi- ja budjettipoliittista autonomiaa. Näin on Kaarlo Tuorin mukaan tapahtunut erityisesti tukipaketteja vastaanottaneissa valtioissa, mutta myös tukipaketteja myöntäneissä valtioissa.

      Ytimessä Euroopan keskuspankki

      Muutoksen ytimessä on Tuorien näkemyksen mukaan Euroopan keskuspankki EKP. Sen rooli on muuttunut olennaisesti kriisin myötä.

      Euroopan keskuspankki EKP perustettiin Maastrichtin sopimuksella teknokraattiseksi asiantuntijaorganisaatioksi. Sen tehtäväksi annettiin hintavakauden ylläpitäminen eli inflaation torjunta.

      Kriisin edetessä EKP:n tehtävät ovat laajentuneet merkittävästi. Talouskriisin torjunta ja taloudellisen vakauden ylläpitäminen sekä talous- ja rahaliiton hajoamisen torjuminen eivät EU:n perussopimuksen mukaan lainkaan kuulu EKP:n tehtäviin.

      – EKP on kriisin myötä ottanut, tai joutunut ottamaan, selvästi suuremman roolin, kuin riippumattomalle asiantuntijaorganisaatiolle kuuluisi, Kaarlo Tuori sanoo.

      Asiantuntijaorganisaationa EKP:n vahva riippumattomuus perustuu Kaarlo Tuorin mukaan siihen, että se ei tee arvovalintoja ja poliittisia päätöksiä. Kuusi vuotta jatkuneen kriisin aikana EKP on kuitenkin entistä enemmän vedetty tekemään poliittisia päätöksiä.

      Sama koskee Kaarlo Tuorin mielestä myös EU-komissiota ja erityisesti talouskomissaari Olli Rehnin johtamaa yksikköä.

      – Kriisipäätöksistä käydään vilkasta talouspoliittista keskustelua. Jo tämä osoittaa, etteivät ratkaisut ole olleet niin vaihtoehdottomia, kuin on väitetty.

      Klaus Tuorin mukaan EKP:n roolin kasvu ja kriisintorjunnassa käytetyt menetelmät juontuvat siitä Maastrichtin sopimuksesta. Sen perusoletukset pettivät, kun kriisi talouskriisi iski Eurooppaan.

      Maastrichtin oletusten perusteella tällaista kriisiä ei pitänyt lainkaan tulla. Kun se kuitenkin tuli, ei ollut menetelmiä sen käsittelemiseksi.

      Rehn: ”Eksistentiaalinen kriisi”

      Komissaari Olli Rehnin näkemys EKP:n roolin muuttumisesta mahtuu EU:n perussopimuksen raameihin. Niin kauan kun EKP suorittaa perustehtäväänsä, hintavakauden ylläpitämistä, mikään ei estä sitä asettamasta myös muita tavoitteita, komisaari järkeilee.

      Muita tehtäviä voivat Rehnin mukaan olla kestävä kasvu, työllisyys ja vakauden ylläpitäminen.

      Rehnin mielestä myös euroalueen hajoamisen estäminen voidaan nähdä hintavakauden turvaamisena.

      Komissaari katsoo, ettei kyseessä ole eurokriisi vaan koko EU:n ”eksistentiaalinen”, olemassaoloon liittyvä kriisi.

      Rehnin mukaan kriisitoimilla on estetty suuri romahdus. Vaikka tie on hidas ja pitkä, se toimii. "

      Kansan Tahto 31.1.2014

      Lähde: http://www.kansantahto.fi/2014/01/talouskriisi-on-muuttanut-euta/

      JK.

      Katso ja muistele vuoden 1998 EMU-keskustelua eduskunnasta!!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...

      Tuolloinen Lipposen hallitus vei Suomen tuskien tielle, yhteisvaluuttaan kysymättä asiaa kansalta!

      Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:

      Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.

      Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat. - -"

      Siksi on tarpeen

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Nyt_tarvitaan_tukea

      köyhille ja kurjille, kun SSS-miesten hallitus on entisaikojen SS-miesten tasoinen - ja myös linjoilla!

      Nyt esitetyllä hallitusohjelmalla ollaan ellei ihan kokonaan niin ainakin likellä aitoamerikkalaista law and order -yhteiskuntaa, jonkalaista koto-Suomessa taidetaan tottua kutsumaan tuttavallisesti soppatykkiyhteiskunnaksi.

      Aitoihin SS-aikoihin asia saatettiin luonnehtia sanoin "Millionen stehen hinter mir", ja totta tosiaan miljoonat näyttävät olevan SSS-miestenkin hallituksen takana.

      [ http://www.grg23-alterlaa.ac.at/menschenrechte/heartfield/heartfield.html )

      SSS-porvarihallituskaudesta ei juuri muuta olekaan ennustettavissa kuin
      se, että vaikka sen kaksi edeltäjää olivat tosi kelvottomia, samalle tasolle yltäminen ja päätyminen ei tule Sipilän regimeltä tekemään edes tiukkaa...

      On käsittämätöntä, millaiseen iterointi- & prosessikaaviohöpinään niin viestimet kuin kansa onkin saatu haksahtamaan.

      Häkähän on tunnetusti näkymätöntä, mutta tainnuttavaa. Ehkä siinä on selitystä euforialle, jollaisissa tunnelmissa vielä jonkin aikaa SSS-miehet viisine kiintiönaisineen voivat elää normienpurkuhuumassaan.

      Mutta kyllä kohta tullaan havaitsemaan se, että hallitusta muodostettaessa Smolnassa itseään tyydyttäneellä porukalla on ollut vatulointi- ja jappasteluinnossaan jalat tukevasti ilmassa!

      "Tämän ja tuon kun saisi, kaksi enää neljästä puuttuisi" ja "Vasikkakin pitäisi myydä, kun poikisi lehmä vaan" sopii hyvin kuvaamaan esim.

      taivaallisia työllisyysasteennoston tavoiteasetantoja, joille ei löydy vähimpiäkään toteutumismahdollisuuksia. Paitsi tietenkin niin sanotun working poor -kansanosan erittäin voimaperäisen kasvattamisen kautta, kuten tavallisen rahvaan elinolosuhteista totaalisesti vieraantuneiden poro- ja myös pikkuporvarien pyrkimyksiin toki luontevasti sopiikin.

      Nyky-keskustan yhteiskuntapoliittisia linjanvetoja kummastellessa ei voi muuta kuin päätyä edes yhteen postitiiviseen ajatukseen: sen enempää Santeri Alkion kuin Urho Kekkosenkaan hautoja ei tarvitse jokuseen aikaan kenenkään käydä kuopsuttamasa eikä kuohkeuttamassa, kyllä häkäpönttöinsinööri Sipilän hallituksen aivoituksia seuraamaan joutuessaan Santeri ja Urho ovat taatusti pyörineet kuin väkkärät haudoissaan...

      Jos maassa olisi "politiikan kuluttajansuojalaki" ja sitä vielä valvomassa vähintäänkin kohtuullinen määrä atari-poliiseja (siis vapaana eikä esim. JA:n tapaan Vantaan vankilassa), saatettaisiin hyvinkin nopeasti tulla johtopäätökseen, että aloittelevalle hallitukselle oli turha etsiä mitään avokonttoria. Esim. Meksikossa moisten "jengien" jäsenille löydetään tämän tästä tiloja avolouhoksista, ja siellähän presidentti Niinistökin käväisi keväällä tutustumassa vientimahdollisuuksiin...(Tokko Trio Niskalaukaus oli sentään mukana?)

      Summa summarum: "Ellei paremmasta mitään tiedä, keskinkertainen on hyvää, kurja siedettävää, sietämätön mahdollista ja surkea normaalia."

      [ Henrik Tikkanen (9.9.1924 – 19.5.1984) oli suomalainen kirjailija ja taiteilija.]

      JK 1. Muutamallakin keskustahemmolla on täysi syy tutkailla itseään vaikkapa alta olevista linkeistä:

      "Keskusta teki täyskäännöksen parissa kuukaudessa - tässä selitykset"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819770280_uu.shtml

      "Koulutuslupaus jäi pettymykseksi"

      http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015052819770375_pk.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=1.63448047.1324606748.1406360792

      Heitä Sipilän hallitus rankaisee kovimmin - "Pahalta näyttää"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml

      "Keskustan puoluesihteeri kehui, että pääministeripuolue jyräsi salkkuja jaettaessa ja hallitusohjelmaa tehtäessä."

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819764449_uu.shtml

      JK 2. Yksi eduskunnan nuorimmaisista, kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) siteerasi sentään tolkusti - toki vain ennen vaaleja - Suomenmaata:

      "Arkkipiispa Kari Mäkisen koolle kutsuma asiantuntijatyöryhmä vaatii tulevaan hallitusohjelmaan linjauksia, jotka parantavat köyhimpien kansalaisten asemaa.

      Työryhmän keskeinen viesti on, että jos uusi hallitus tekee leikkauksia, ne eivät saa kohdistua köyhimpiin.

      Mutta esityksessä katsotaan myös kauemmas. Siinä vaaditaan huono-osaisuuden periytymisen pysäyttämistä, kaikkien ihmisarvon takaamista kaikissa olosuhteissa sekä toimia suomalaisten yksinäisyyden vähentämiseksi.

      KIRKKOA, arkkipiispaa ja hänen työryhmäänsä on syytä kiittää. Vähäosaisten puolesta ei pidetä liikaa ääntä. He eivät järjestä lakkoja ja mielenosoituksia. Heillä ei ole tukenaan etujärjestöjä eikä ammattitaitoisia lobbareita.

      "KESKUSTALLA ei pitäisi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä arkkipiispan työryhmän sanomaa. Sehän juuri sitä samaa yhteiskunnallista työtä, mitä Santeri Alkiokin teki muistuttaessaan, että köyhän asiaa ei saa unohtaa."

      http://www.katrikulmuni.fi/blogi/kenen-ehoilla-teemme-politiikkaa/

      Siksikin

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

    • Eiköhän_vaan_nyt

      olekin paikallaan ja tosi tarpeeseen antaa voimaperäinen SAKinhivutus kaikille "kyllä meidän on nyt oltava euroalueessa, kun on kerran EU:hun liittytty. Erityisesti sitä on syytä nyt antaa muutamallekin ICT-insinöörille, jonka yhteiskunnallisten ja kansantaloudellisten asioiden ja syy-yhteyksien tuntemus lienee riittämätön, jotta hän voisi ymmärtää edes Nordean pääekonomistin tuskaisen parahduksen tänäisen Ilta-Sanomien ISTV-haastattelussa!

      Euroalueeseen valuvikana syntynyt kriisi on vielä ajava porsaat kotiin, kun järki alkaa palata edes pätkittäin menneitten aikojen varsinaisillekin eurohuumaantuneille!

      Eli jopa Nordean ja muidenkin pankkien taloustutkijoiltakin alkaa löytyä jo jos ei nyt vielä katumusta ja parannusta, niin ainakin tunnustusta:


      "Nordean Kangasharju Suomen eurokaudesta: ”Nettosaldo miinuksella. Tulipa tehtyä tyhmä päätös”


      Nordean mukaan Suomi hyötyy nyt vain osittain maailmantalouden kasvusta. Pankin ekonomistit huomauttavat, että euron kehitys tukee vientiä vain osittain.

      – Euro on kyllä heikentynyt Yhdysvaltain dollaria, Ison-Britannian puntaa ja Kiinan juania vastaan, mutta se on vahvistunut Ruotsin kruunua ja varsinkin Venäjän ruplaa vastaan ja meille tärkeään Saksan vientiin euron kurssilla ei ole välitöntä vaikutusta.

      Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan ensimmäiset 15 vuotta eurossa on ollut Suomen talouden kannalta onnetonta aikaa.

      – Kyllä se nettosaldo miinuksella on. Jos maailma pysähtyisi tähän, niin pitäisi sanoa, että tulipa tehtyä tyhmä päätös, Kangasharju sanoo ISTV haastattelussa.

      Mika Koskinen"

      Lähde: ISTV 02.09.2015
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441095086437.html?nomobile=4



      JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!



      Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

      Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

      "tosi kylmää" ja "pimeää"

      olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

      Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
      kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
      Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin
      synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

      Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
      duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

      Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372


      Keskiviikkona 2.9.2015 virka-ajan ollessa vielä parhaimmillaan, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt vajaassa puolessatoista kuukaudessa jo 38 633 allekirjoitusta...

    • Kun_paha_päivä_koittaa

      Suomen korjaamiseksi tarvitaan muuta kuin epätoivoista yritystä pelastaa EUroalue - köyhiä, orpoja ja leskiä kurmuuttamalla!

      "EVA-raportti: Liittovaltio on mahdoton - velkajärjestelyiden mahdollistaminen voi pelastaa euron

      Vesa Vihriälän kirjoittamassa raportissa arvioidaan, että euro ei edellytä pelastuakseen liittovaltion rakenteita.

      Taloustieteilijöiden suosiman käsityksen mukaan yhteisvaluutta euro voi pidemmällä tähtäimellä pelastua vain, mikäli sille luodaan yhteisen finanssipolitiikan rakenteet ja siihen sisältyvät tulonsiirrot maista toisiin.

      Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) toimitusjohtaja Vesa Vihriälä arvioi, että euro voi menestyä myös siten, että markkinamekanismeille annetaan mahdollisuus toimia.

      "Liittovaltiomainen rakenne, jossa toteutuu laaja finanssipoliittinen yhteisvastuu ja keskeiset finanssipoliittiset päätökset tehdään eurotasolla, on poliittisesti mahdoton näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa", Evan perjantaina julkaisemassa Kun paha päivä koittaa -raportissa todetaan.

      Vihriälä argumentoi, että olemassa olevien liittovaltioiden kuten Yhdysvaltojen ja Saksan sisällä huomattavasti suurempi rooli shokkien tasoittamisessa on luottomarkkinoiden ja pääomamarkkinoiden toiminnassa kuin liittovaltion elvyttävällä finanssipolitiikalla, jossa heikommin kehittyvät alueet saavat enemmän tukea.

      Vihriälä kiinnittää huomiota siihen, että toimivien yksityisten markkinoiden lisäksi Yhdysvalloissa on vahva no bailout -sääntö, joka estää maksuvaikeuksiin joutuneiden osavaltioiden pelastamisen.

      "Onhan perussopimuksen no-bailout-artiklan toimivuuden edellytys se, että maa voi jättää velkansa maksamatta: vain tämän uhan vallitessa velanantajilla on intressi rajoittaa jäsenmaan liiallista velkaantumista, eli vain tällöin tavoiteltu markkinakuri toimii", Vihriälä kirjoittaa.

      Raportissa esitetään mekanismin luomista valtioiden järjestäytyneitä velkajärjestelyitä varten. Pankkien ja valtioiden kohtalonyhteyden katkaisemiseksi tarvitaan raportin mukaan pankkiunionia ja pankkien valtionriskien vähentämistä. Riskinjakoa pitää raportin mukaan kehittää edelleen.

      "Finanssipoliittista riskinjakoa ei tulisi ulottaa katastrofivakuutusta pidemmälle normaalimpien toimeliaisuuserojen tasaamiseen maiden välillä", raportissa kuitenkin todetaan.

      Vihriälä toteaa, että "euroalue on toiminut huonosti" ja että "katastrofin estämiseksi on turvauduttu yhteisvastuuseen tavalla, joka istuu huonosti perussopimuksen henkeen".

      "Konkreettisemmin tarvitaan velkojanvastuuta toteuttava valtioiden velkajärjestelymekanismi samalla kun vahvistetaan pääoma- ja luottomarkkinoiden integraatiota, toteutetaan pankkiunioni kokonaisuudessaan, rajoitetaan pankkien valtioriskejä, lisätään pankkien pääomapuskureita edelleen ja parannetaan kansallisten työmarkkinoiden joustavuutta", Vihriälä kirjoittaa raportissa.

      http://www.verkkouutiset.fi/talous/eva euro fiskaaliunioni-40439

      JK.

      Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien (kuten juuri V. Vihriälä) - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

      Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

      Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

      "tosi kylmää" ja "pimeää"

      olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

      Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut

      kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä

      Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin

      synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

      https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

      Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä

      duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

      Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      Perjantaina 4.9.2015 virka-ajan ollessa vielä parhaimmillaan, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt puolessatoista kuukaudessa jo
      39 012 allekirjoitusta...

    • entä jos on enemmän euron kannattajia niin pitääkö saada toinen kansanäänestys? :D

    • Sipilä_osoittautunut

      asiantuntemattomaksi EU-asioissakin!

      "Sipilä pelottelee turhaan – komissio ei määrää Suomen leikkauksia"!


      Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) pelottelu Suomen joutumisesta Euroopan unionin komission ohjaukseen on vailla pohjaa.

      Ylen eilisellä pääministerin haastattelutunnilla Sipilä sanoi Suomen olevan hilkulla joutua liiallisen alijäämän menettelyyn. Hänen mukaansa tämä merkitsisi käytännössä sitä, että tehtävistä leikkauksista päättäisi viime kädessä komissio.

      Väite perustuu useammallekin virhetulkinnalle.

      On totta, että Suomen julkisen sektorin alijäämä oli viime vuonna 3,2 prosenttia bruttokansantuotteesta (bkt), eli se ylittää EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen 3,0 prosentin alijäämäkriteerin, eikä parannusta ole vielä tälle vuodelle tiedossa. On myös totta, että velkakriteerin Suomi on toistaiseksi täyttänyt, mutta suhdannekorjattunakin velka uhkaa ensi vuodesta alkaen ylittää sallitut 60 prosenttia bkt:stä.

      Viimeksi kesäkuussa EU:n komissio arvioi Suomen tilannetta ja otti tuolloin huomioon Sipilän hallitusohjelman mukaiset uudistukset. Komission mukaan vielä ei ollut aihetta liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämiseen.

      Samaan tulokseen on tullut Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) aiemmin tässä kuussa julkistamassaan raportissa.

      – Meidän näkemyksemme mukaan on vielä ennenaikaista arvioida hallituksen toimien vaikuttavuutta. Ensi viikolla saadaan uuden hallituksen ensimmäinen julkisen talouden suunnitelma, ja sen pohjalta on mahdollista tehdä arvioita, budjettivalvontapäällikkö Heidi Silvennoinen VTV:stä sanoo Taloussanomille.

      Sekä komissio että VTV perustavat näkemyksensä siihen, että hallituksen kaavailemat uudistukset todella toteutuisivat ja ylitykset jäisivät väliaikaisiksi.

      Toistaiseksi uudistukset kilpailukykyloikkineen ovat edenneet tahmeasti ja nostaneet muun muassa palkansaajajärjestöt takajaloilleen.

      Lähes kaikki olleet alijäämämenettelyssä

      Suomi toimittaa muiden EU-maiden tavoin alustavan talousarviosuunnitelmansa komissiolle, jonka tulee marraskuun puoliväliin mennessä esittää siitä arvionsa. Komissio voi pyytää jäsenmaata tarkistamaan suunnitelmaansa tai laatia maata koskevan raportin.

      Jos komissio tässä vaiheessa katsoo, että Suomi edelleen uhkaa rikkoa alijäämä- tai velkakriteeriä, voi se sitten raportissaan suositella liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämistä.

      – Raportin kirjoittaminen ei vielä merkitse alijäämämenettelyn käynnistämistä eikä prosessi ole mitenkään nopea, välitön tai automaattinen, Silvennoinen kertoo.

      Suomestakin komissio on laatinut jo useamman raportin. Vuonna 2010 liiallisen alijäämän menettely käynnistettiin, mutta se lopetettiin alkuunsa tilastojen tarkennuttua.

      Jos Suomea ei lasketa mukaan, alijäämämenettelyltä ovat toistaiseksi säästyneet vain Viro ja Ruotsi. Tällä hetkellä menettelyn piirissä ovat Kroatia, Kypros, Portugali, Slovenia, Ranska, Irlanti, Kreikka, Espanja ja Britannia.

      Komissiolta suosituksia

      Jos komissio raportissaan suosittelee alijäämämenettelyn käynnistämistä, tutustuu EU:n neuvosto asiaan ja pohtii, onko menettelyn käynnistäminen aiheellista.

      – Jos näin on, voi sieltä tulla suosituksia ja aikatauluja alijäämän korjaamiseksi. Suositukset liikkuvat hyvin yleisellä tasolla eivätkä ole mihinkään yksittäiseen menoerään kohdistuvia, Silvennoinen sanoo.

      Tämän jälkeen jäsenmaalla on tavallisesti kuusi kuukautta aikaa toteuttaa suosituksia. Mikäli tilanne on erityisen vakava, aikaa annetaan vain kolme kuukautta. Sitten komissio arvioi suositusten toteutusta ja ovatko toimet tehokkaita.

      – Siinä palloa siirrellään jäsenmaan ja komission välillä eli tilannetta arvioidaan aina uudelleen.

      Mikäli useampikaan uudistuskierros ei tuota komission toivomaa tulosta, komissio voi uhata jäsenmaata sakolla. Aluksi se olisi koroton talletus, mutta voisi lopulta muuttua pysyväksikin. Kestäisi kuitenkin melko kauan, ennen kuin tähän pisteeseen päädyttäisiin.

      Sipilän erheet

      Edellä kerrotun perusteella pääministerin maalailemat uhkakuvat näyttäisivät ainakin osin liioitelluilta ja virheellisiltäkin.

      Ensinnäkin alijäämämenettely ei pääse iskemään kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan sen käynnistyminen ja eteneminen ovat hidas prosessi.

      Toiseksi alijäämämenettely ei ole mitenkään poikkeuksellista euromaiden parissa, vaikkakin se voi tiukalla taloudenpidollaan ylpeilleelle Suomelle ollakin nolo paikka.

      Sipilän karkein ja vakavin virhe liittyy kuitenkin siihen, kuka Suomen leikkauksista päättää. Se ei ainakaan alijäämämenettelyn perusteella ole komissio, vaan se on jatkossakin Suomen hallituksen esityksistä eduskunta."

      Taloussanomat 21.9.2015
      http://m.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/09/21/sipila-pelottelee-turhaan-komissio-ei-maaraa-suomen-leikkauksia/201512218/12?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-popular?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-p


      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 ?

    • euro.on.haitta

      Mitäs jos aloittaisitte yhteistyön IPU:n kanssa?

      • euro.on.haitta

        Muutos yhdistyy Suomidemokraatteihin ja mukana on myös Suomen Sisu sekä ilmeisesti ainakin äärioikeistolaiset FDL ja SVL.

        Kommunistipuolueet (SKP ja KTP) ovat jo tehneet vuoden verran yhteistyötä ja osa heidän paikallisosastoistaan ovat jo yhdistymässä.
        Mukana on myös Kommunistien Liitto ja sen kautta STP. Päätavoitteena heillä on jonkinlaisen uuden SKDL:n tai yhtenäisen kommunistipuolueen rakentaminen.

        Piraateissa on paljon maltillisempaa itsenäisyysmielistä väkeä (mm. Rajat kiinni porukka), jotka voisivat tehdä yhteistyötä IPU:n kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe