Talvivaara pilasi mökkeilyn Laakajärvellä

Onko niin, että kalat ovat kertakaikkiaan kadonneet Laakajärvestä?

http://www.savonsanomat.fi/savo/talvivaara-pilasi-mokkeilyn-laakajarvella/2101827?pwbi=a0444326d3cdc7c189a547690aead258

Ei millään pahalla, mutta missä on sellainen järvi, jossa voi käydä pesemässä itsensä? Siis järvi, jonka vesi on puhdasta. Jos menisin esim. tuohon Paloisjärveen peseytymään, en siinä kyllä puhdistuisi juurikaan. On sen verran ruskeaa vettä. Se on itse asiassa erittäin yleistä Suomessa. Järvet ovat Suomen suurin hiilivarasto.

THL sanoo, että Laakajärven vettä voi käyttää normaalisti, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tuleeko vedestä jotain oireita?

http://www.kainuunsanomat.fi/sotkamo-lehti/sotkamo/vesissa-edelleen-metallia/
22303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miksi ne ihmiset valittaa sitä, että Talvivaara pilaa vesistöt? Pekka Perä oikeudessa ilmoitti, että kaivoksen vesiä juoksetettiin politiikkojen ja virkamiesten luvalla. Itse me äänestämme vaaleissa politiikkoja, jotka sitten hoitelevat näitä asioita oman mielensä ja intressien mukaan ympäristöarvoista piittaamatta. Katsottaiskos kerran peiliin. Nyt taas olemme äänestämällä antaneet valtakirjan kepulaisille jatkaa tätä Talvivaara-tarinaa. Tähän tarinaan kuuluu satojen miljoonien humputtaminen kaivostoimintaan ja meille äänestäjille ilmoitetaan, että ympäristövahinkojen hoitoon nämä rahat pistetään.

Ei uikee tae olokee uimatta, ite ootte näen halunneet. Olokee tyytyväesiä hyvviin asioeden hoitajiinne ja uskokee niihen puhheita. Nyt ee Paala Lehtomäek hiäröö ympäristöeokkona, ee piässy etuskuntaan.

Äänestä
  • Entä,jos käyt pesemässä itsesi ihan vaan suihkussa.

    Äänestä

Entäs,jos käyt ihan vain suihkussa peseytymässä.

Äänestä

Pörsänjärvi on vielä kirkasvetineen.

Äänestä

Eikös siellä Sonkajärvellä päin olla huolissaan Talvivaaran paskomisesta? Eikös tuo Pörsänmäki ole ihan toisella suunnalla? Nyt varmaan Sonkajärvellä ollaan tyytyväisiä, kun tämä heille mieluisa puhdas porvarihallitus on hoitanut Talvivaaran asian kuntoon ja veronmaksajien rahoilla. Nyt kehutaan joka tuutista, että Talvivaarassa kaikki on kunnossa ja kaivoksen saatuttavat vaikutukset on saatu kuriin.

Äänestä

Jännä ilmiö, miten sadevedestä tulee jätevettä, kun se sattuu satamaan kaivosalueelle. Viimeistään silloin, kun sitä johdetaan pois.

Äänestä
  • Tiedätkö kuinka monta junalastia sinne rahdataan myrkkyjä. Purkuputkia ei tarvittaisi vetää niin kauas, jos vedet olisivat puhtaita edes osin.

    Äänestä

  • Niin tuleeko niitä myrkkyjä sieltä putkesta? Purkuputki olisi pitänyt vetää alunperinkin isompaan vesistöön niin päästöt olisivat laimentuneet. Ei olisi tarvinnut läträtä sade- ja sulamisvesien kanssa eikä varastoida niitä sakka-altaisiin, jolloin puhtaatin vedet saastuvat. Näin ollen olisi vältytty kaikilta vuodoilta. Vain sulamis- ja sadevedet olisivat menneet putkeen, muut vedet olisivat kiertäneet prosessissa.

    Äänestä

  • Jokainen purkuputki saastuttaa luontoa, joka on vedetty johonkin järven syvänteeseen. Kaupunkien jätevedetkin saastuttavat, vaikka ne on puhdistettu niin hyvin kuin vain voi, kustannustehokkaasti.

    Ei ne sinne ajetut myrkyt voi hävitä minnekään, ne laimennetaan ja pumpataan vesistöihin. Se pitäisi olla suljettukierto niille vesille, silloin ne pysyisi siellä, jos eivät välillä karkaisi vesistöön, niin kuin niillä näyttää tapana olevan. En ymmärrä kuinka sellaista teollisuutta hyväksytään, joka väistämättä saastuttaa. Mikään laimennus ei ole ratkaisu, sillä ongelma syntyy aina jossakin lopulta.

    Äänestä

  • Tiedätkö mitä vesiä sieltä purkuputkesta tulee? Jos vedessä on enemmän haitta-aineita kuin järvivedessä, totta kai se saastuttaa. Mutta asiat pitää suhteuttaa eli mikä on vaikutus veden laatuun ja järven luonnolliseen kiertoon ja ekosysteemiin.

    Kaikki jätevedenpuhdistamt saatuttavat, se on totta. Viikinmäessäkin on menneinä vuosina päästettu mielettömät määrät mereen sitä itseään tulva-aikoina ohi puhdistamon. Sama koskee monia muitakin puhdistamoja Suomessa. Mereen, järviin ja jokiin päästellään vielä tänäkin päivänä, ympäristöviranomaisten luvalla. Samoin saastuttavat monet muutkin vaivokset ja tuotantolaitokset, esim. sellutehtaat ja voimalaitokset päästävät sulfaatteja vesistöihin. Silti vesistöt ovat paljon paremmassa kunnossa kuin 30-40 vuotta sitten. Sitä suhteutusta kehiin siis.

    Tällä hetkellä Talvivaarassa on liikaa kontaminoitunutta vettä, jota pitää juoksuttaa pois. Jatkossa sade- ja sulamisvesiä ei päästetä (ei kai tälläkään hetkellä) bioliuotuskasoille ja louhitun malmin kanssa kosketuksiin vaan se padotaan ja mahdollisimman suuri osa siitä johdetaan suoraan ulos kaivosalueelta. Jos sadevettä ei saa johtaa järveen, silloin pitäisi jonkun verran rakentaa patoja metsiin ja pelloille, mutta mihin se sadevesi sitten menisi?

    Äänestä

  • Iisalmesta kirjoitti:

    Tiedätkö mitä vesiä sieltä purkuputkesta tulee? Jos vedessä on enemmän haitta-aineita kuin järvivedessä, totta kai se saastuttaa. Mutta asiat pitää suhteuttaa eli mikä on vaikutus veden laatuun ja järven luonnolliseen kiertoon ja ekosysteemiin.

    Kaikki jätevedenpuhdistamt saatuttavat, se on totta. Viikinmäessäkin on menneinä vuosina päästettu mielettömät määrät mereen sitä itseään tulva-aikoina ohi puhdistamon. Sama koskee monia muitakin puhdistamoja Suomessa. Mereen, järviin ja jokiin päästellään vielä tänäkin päivänä, ympäristöviranomaisten luvalla. Samoin saastuttavat monet muutkin vaivokset ja tuotantolaitokset, esim. sellutehtaat ja voimalaitokset päästävät sulfaatteja vesistöihin. Silti vesistöt ovat paljon paremmassa kunnossa kuin 30-40 vuotta sitten. Sitä suhteutusta kehiin siis.

    Tällä hetkellä Talvivaarassa on liikaa kontaminoitunutta vettä, jota pitää juoksuttaa pois. Jatkossa sade- ja sulamisvesiä ei päästetä (ei kai tälläkään hetkellä) bioliuotuskasoille ja louhitun malmin kanssa kosketuksiin vaan se padotaan ja mahdollisimman suuri osa siitä johdetaan suoraan ulos kaivosalueelta. Jos sadevettä ei saa johtaa järveen, silloin pitäisi jonkun verran rakentaa patoja metsiin ja pelloille, mutta mihin se sadevesi sitten menisi?

    Vai pitäisi suhteuttaa? Joka mökille pitää rakentaa suodattavat kaivot, vaikka laskisi pelkän pesuveden, niin ei siinä ole mitään suhteellista verrattuna teollisuuteen. Parhaassa tapauksessa saa sakkoa, jos pissaa veteen. Kun talvivaaraan rahdataan junalasteittain myrkkyjä, niin ne pitäisi sitten saada laimentaa ikuisesti vesistöihin.

    Äänestä

Miksi ei enää puhuta uraanista, jota myös Talvivaara tuottaa? Tälle uraanille ei haettu alunperin edes ympäristölupaa, mutta jälkeenpäin tämäkin asia hoitui mutkitta. Voihan sitä uraania joutua niihin vesistöihinkin, mutta nyt ollaan hiiren hiljaa ja kehutaan sitä, että Talvivaarassa ei enää ole ongelmia. Rahhoo riittää miljoonatolokulla ja jos ee riitä käävvään taas veronmaksajien lompakolla, piikki on aaki. Tosin nyt kehutaan sitäkii, että velekarahhoon sekkii on. Nyt eletään velaks ja herroeks, ollaan porvareita silimät korvat piästä. Eekös se oo aeka tolokkua meeninkiä?

Äänestä

Mikäs on Kiltua järven kunto nykyisin? Onko saastunut vai puhdas?

Äänestä

Talvivaara projektia kun aloittelivat niin kaikki (suurinosa) sonkajärveläisistä ja kajaanilaisista,hypettivät sitä.ompa hyvä että on immeisillä töitä kuului kahvipöytä keskusteluissa.nyt sitten kaikki on paskaa.pitäskö kahtoo peiliin ja lopettoo natina.

Äänestä
  • Muistan tuon Sonkajärveläisten fantasioinnin kuin eilisen päivän. Menivät liian herkästi kepukyytiin ja tätä kyytiä nyt riittää. Joskus tuntuu siltä, että pystyykö ne ihmiset yleensä ajattelemaan yläpäällään, ollaan niin puoluesidonnaisia?

    Äänestä

IDEA: Jos kerran Laakajärven ja muiden Talvivaaran päästövesiä saaneiden järvien vedet ovat niin puhtaita niin eikö sitä voisi kuskata säiliöautoilla eduskuntaan jossa kansanedustajat polskisivat ja pesisivät itsensä säännöllisesti noilla Talvivaaran päästövesillä täytetyissä kylpytynnyreissä. Loppuisi turha spekulaatio vesien vaarallisuudesta.

Äänestä
  • Haluaisin tietää missä Suomessa on järvi, jossa on puhdasta vettä. Tunturipuroista olen juonut huoletta, mutta järvivesiä en käyttäisi juomavetenä. Ennen Talvivaaraa muistaakseni ainoastaan Jormasjärvestä on mitattu veden laatua. Toisin sanoen nyt ei tiedetä edes veden laadun vertailutasoa muissa järvissä. Silti ollaan täysin varmoja, että Talvivaarasta on tullut kaikki mahdollinen. Kun joku saa jossain pieniä ahvenia, syy on ilman muuta Talvivaaran.

    Äänestä

  • Iisalmsta kirjoitti:

    Haluaisin tietää missä Suomessa on järvi, jossa on puhdasta vettä. Tunturipuroista olen juonut huoletta, mutta järvivesiä en käyttäisi juomavetenä. Ennen Talvivaaraa muistaakseni ainoastaan Jormasjärvestä on mitattu veden laatua. Toisin sanoen nyt ei tiedetä edes veden laadun vertailutasoa muissa järvissä. Silti ollaan täysin varmoja, että Talvivaarasta on tullut kaikki mahdollinen. Kun joku saa jossain pieniä ahvenia, syy on ilman muuta Talvivaaran.

    Luitko edes tuota linkitettyä uutista?

    Äänestä

Ostin kesämökin laakajärveltä,nyt saa niitä muutamalla tonnilla yli sadantuhannen mökkejä

Äänestä

Kannattiko ostaa, voihan ne pohjavedetkin olla siellä päin saastumisvaarassa? Eli kanistereillako sen veden sinne ökyasuntoosi kuskaat. Eihän saastuneita vesiä saa edes heittää kiukaalle löylyvedeksi? Nämä suuret laitokset saavat tehdä mitä haluaa, mutta yksittäiselle ihmiselle rapsahtaa sakot pohjavesien saastuttamisesta. Politiikot ne vasta kummajaisia ovat, miten hirveellä kiimalla tätä Talvivaaraa kyhättiin pystyyn. Kepulaisilla oli kahdeksan vuoden yhtäjaksoinen hallituspäävastuuputki päällä ja tällaista sitä piäs syntymään.

Saas nähdä mitä kaikkea sinne peräkorpiin syntyy, kun nyt Sipilä aloitti omanlaisensa kepuputken. Nyt punnitaan oikeesti, pystyykö hän murtamaan tämän kepupettääkonseksuksen? Samat politiikot ne näyttävät hiärivän piäpäsmärinä miljoonien jaossa, niin sutta arvata pelottaako?

Äänestä

Suomen Kepulein kaivos! Taas lorahtaa myrkyt Oulunjoen ja Koko Itäsuomen vesistöihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iisalmesta kirjoitti:

Onko niin, että kalat ovat kertakaikkiaan kadonneet Laakajärvestä?

http://www.savonsanomat.fi/savo/talvivaara-pilasi-mokkeilyn-laakajarvella/2101827?pwbi=a0444326d3cdc7c189a547690aead258

Ei millään pahalla, mutta missä on sellainen järvi, jossa voi käydä pesemässä itsensä? Siis järvi, jonka vesi on puhdasta. Jos menisin esim. tuohon Paloisjärveen peseytymään, en siinä kyllä puhdistuisi juurikaan. On sen verran ruskeaa vettä. Se on itse asiassa erittäin yleistä Suomessa. Järvet ovat Suomen suurin hiilivarasto.

THL sanoo, että Laakajärven vettä voi käyttää normaalisti, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tuleeko vedestä jotain oireita?

http://www.kainuunsanomat.fi/sotkamo-lehti/sotkamo/vesissa-edelleen-metallia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu