UUSIA KOKEMUKSIA MAALÄMMÖSTÄ

Ekonomi

Jouduin luopumaan selkävaivojen vuoksi kaksoiskattilasta puu/öljy.
Polttopuiden teko on nyt minun osaltani finito. Ostin "avaimet käteen" maalämmön vanhan kattilan purku, porakaivo 162 m, uuden Nibe 8 kW asennus.
Lämmin vesi oli poikki puolipäivää. Noin kaksi päivää meni kaikkineen koko hommaan. Mitään poraujätettä ei jäänyt pihaan, kaivosta yhteys pannuhuoneeseen tehtiin ilmastointikanavan kautta. Kattilan paikalle tuli pakastimen kokoinen ja näköinen kaappi. Kokonaistoimituksen teki Lämpövinkki Oy, pisteet 9 puoli.

Vuodessa laite on käynyt 2913 tuntia, tämä kertaa 1,9, saadaan n. 5.535 kWh, kymmenen sentin hinnalla vienyt sähköä siis 554€.

Kotitalousvähennyksen ja vanhan öljyn myynnistä saadun korvauksen jälkeen kokonaisinvestointi oli 13.230€.

Lasken öljyn kulutukseksi 3000 litraa/vuosi. Käytän pö-hintaa 90 senttiä, saan 2.700€.

Näin ollen investointi maksaa kokonaan itsensä takaisin noin viidessä (4,9) vuodessa. Tämän jälkeen, mikäli toimii, pelkkää tuloa.

Neliöt n. 130, 1980 valmistunut talo kahdessa kerroksessa.

Pelannut on kuin junan vessa, senkun lämmintä vettä lorotat. Ennesvanhaan piti pökköä lisätä yhtenään ja silti valitettiin, ettei ole lämmintä vettä. Olen ollut tosi tyytyväinen sekä itse laitteeseen että toimitukseen. Kolmesta paikasta otin tarjouksen ja kaikki olivat tonnin sisällä. Kolme tutkimusta selasin ja vaikea päätös kaatui Niben hyväksi.

Kokemuksia muilta maalämpöön siirtyneiltä kyselen

8

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muutakin_on

      Laskelmat takaisinmaksuajasta on tumpusta vedettyjä. Tosin on selvää että öljy on kallis lämmitysmuoto. Sähkön kokonaishinta on luokkaa 15 senttiä kilowattitunnilta, ei kymmenen.

      • Ekonomi

        No minulla sähkön siirto ja energiamaksu on vain tuo n. 10 senttiä/kWh. Ja en ihan tumpusta vetänyt noita laskelmiakaan. Keskusyksiköstä näkee kulutuksen ja varmaan tuo 90 senttiä on aika osuva hinta öljylle tällä vaikkapa viimeiselle kolmelle vuodelle. Ja kun oli tuo maalämpö hiton hyvä vaihtoehto, kiertovesipatterit valmiina.


      • jossainmättää
        Ekonomi kirjoitti:

        No minulla sähkön siirto ja energiamaksu on vain tuo n. 10 senttiä/kWh. Ja en ihan tumpusta vetänyt noita laskelmiakaan. Keskusyksiköstä näkee kulutuksen ja varmaan tuo 90 senttiä on aika osuva hinta öljylle tällä vaikkapa viimeiselle kolmelle vuodelle. Ja kun oli tuo maalämpö hiton hyvä vaihtoehto, kiertovesipatterit valmiina.

        Ei noin pienessä talossa pitäisi mennä 3000 l öljyä vuodessa jos ei asu jossain etelänavalla. Alle 2000 l jos kaikki on kunnossa. Jos kuluisi se 3000 l ei 8 Kw pannu riitä mihinkään. Onnea silti lämmityslaitteellesi.


    • kaiken_laista_

      Meikäläisellä on 1985 talo, kerrosala 109 m2, suora sähkölämmitys, sähkön kokonaiskulutus (sis. taloussähkö) n. 9 000 kWh. Tähän verrattuna säästö ja takaisinmaksuaika on aika outoja.

    • kosken_korva

      Älkää uskoko takasinmaksu aikaa! Kuka sen laskee nii on niin eri lopputulos. Maalämmöstä ei tartte kajahtaa kuin joku osa niin siinä menee se laskettu säästö! Ja muistakaa että esm öljykattilan yleisesti laskettu käyttöaika on noin 20 vuotta (mitä ennen ei kannata kuin korjata vanhaa)

      tietty saahan sitä rahansa tuhlata...

    • Ekonomi

      Tosiaan, riippuu talon koosta ja lämmitystavasta, jokaisen laskelma on eri. Minähän laitoin vain oman caseni, kun tuli tuon kattilan ikä (yli 30 vuotta) täyteen sekä sen verran kovat vaivat, että puuntekohommat loppuivat. Kysyinkin muiden maalämpöostajien kokemuksia. Omiin laskelmieni luotan kyllä. Öljylämmittäjät porottakoot öljyllä, minä olen hankintaani TODELLA tyytyväinen. Käteisellä makselin pois. Ja jos rakentaisin, niin maalämpö olisi tasan oikea vaihtoehto. Yli 70 % uudisrakentajista myös ko. Vaihtoehdon ottaa. Siistiä ja helppoa.

    • tiatoo

      Nykymääräyksillä rakennetussa talossa maalämmön kannattavuusraja on reilut 200 m2 jos sitä verrataan muihin lämmitysmuotoihin. Tietysti saa hankkia minkä tahansa, tämä on vapaa maa.

      • BauHerr

        Kannattavuusraja on minun hankkeissani 300 m2. MUTTA talo menee paremmin kaupaksi, jos siinä on MLP, JOTEN MLP on pakkopullaa.

        10 senttiä/kWh on minunkin hintani ja hinnasta suurin osa veroa ja siirtomaksua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1718
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      17
      1623
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1403
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      306
      1332
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1268
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      985
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      933
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      854
    Aihe