Epäilyttää ainakin minua väitteet siitä, että ylemmällä korkeakoulututkinnolla saisi ansaittua enemmän jo nuorella iällä kuin ammatillisella perustutkinnolla jos lasketaan kaikki opiskelussa yms. vietetyt palkattomat vuodet. Kun olet jo ikäloppu, niin olet voinut kuroa tuon eron umpeen. Tietysti propagandaa syötetään koulutusinfoissa, mutta totuus taitaa olla, että ehdit ansaita korkeakoulututkinnolla enemmän vain jos olet itsesi lääkäriksi lukenut. Toki sama juttu DI:nkin koulutuksella, mutta aikaa voi kulua vuosikymmeniä ennen kuin olet ansainnut yhteensä yhtä paljon kuin ns. amisveijo. Toki sen verran on annettava takaisin, että työ voi olla mielekkäämpää jos olet korkeasti koulutettu. Jaksaako sitäpaitsi esim. enää viisikymppinen kirvesmies tehdä samanlaista työpäivää kuin parikymppinen?
Jos kuvitellaan, että "Kallella" on ammatillinen perustutkinto, josta saa vaikka 2800 kuukaudessa (bruttona) ja Kalle on päässyt töihin jo 19-vuotiaana heti armeijan jälkeen, niin en usko, että samanikäinen "Petteri" saa ylemmästä korkeakoulututkinnostaan huolimatta Kallea kiinni kovinkaan helposti. Kaikki toki riippuu Petterin pääaineesta, mutta vaikka Petteri olisi DI ja siinä mielessä poikkeustapaus, että hänellä on ICT:hen liittyvä erikoisosaaminen, joka pitää hänet työssä ja poissa yt-neuvotteluista, niin hankala uskoa Petterin tavoittavan Kallea viidessäkääntoista vuodessa. Petterihän on ollut tyypillinen tapaus lukiosta päästyään eli heti ei ole tiennyt, mihin ryhtyä. Toisekseen Petteri ei ole mikään superyksilö ja hänen matematiikan ja fysiikan osaaminen ei ole ollut lukiossa huipputasoa, vaikka toki keskitason yläpuolella. Koska epävarmuus on mieltä kalvanut, niin Petteri on ensiksi käynyt Kallen tavoin intin pois alta ja miettinyt siellä, mihin ryhtyä. Senkin jälkeen Petteri on viettänyt välivuoden toimien jäätelönmyyjänä ja vasta sitten pyrkinyt Otaniemeen. Hakukohde on kuitenkin ollut pääsemisen osalta haastava ja niinhän siinä sitten kävikin, että ei tärpännyt. Siksi Petteri onkin heti seuraavana vuonna hakenut uudestaan teknilliseen, mutta nyt tällä kertaa helpompaan kohteeseen. Vihdoinkin sitten irtosi opiskelupaikka. Opiskelut Petteri hoiti kahdeksaan vuoteen, koska pari riippakiveä oli opiskelussa häirinnyt etenemistä: insinöörimatematiikat ja virkamiesruotsi. Petteri kun oli lukiossa kirjoittanut ruotsista lubenterin ja päättötodistuksessa oli arvosana 6. Ennen opiskelun aloittamista sekin kielitaito, joka oli lukiossa vielä tallella, oli ehtinyt unohtua. Toisekseen Petteri huomasi, että insinöörimatematiikassa lehtorit selvästi katsoivat, että ykkösellä ei ketään päästetä armosta läpi, vaan selvästikin oli osoitettava osaamisensa ja päästävä jonkinlaisesta "suodattimesta" läpi. Siinä sitten Petteri lupasikin itselleen harjoitella monena kesänä matematiikat ja ruotsit kun ei ollut muita opintoja riesana. Kuitenkin harjoittelupaikkojen avulla Petteri halusi itselleen työkokemusta. Näiden töiden hektisyys ja lukuvuoden jälkeinen väsymys hyvät mökkeilykelit kuitenkin veivät opiskeluinnot kesällä. Kaiken kukkuraksi Petteri huomasi muutamien muiden konkariopiskelijoiden ohella joutuvansa opettajien erikoistarkkailuun siinä mielessä, että hänen insinöörimatematiikan kokeita alettiin arvostella hieman rankemmalla kädellä, koska olihan hänellä ollut jo muutamana vuonna mahdollisuus suorittaa nuo kurssit.
Tähän kun vielä lisää sen, että Petteri olisi seikkaillut monen muun tavoin valitsemalla itselleen ensin pääaineen, joka olisikin sitten myöhemmin osoittautunut vääräksi, niin huomataan, että Petterin on entistä hankalampi kuroa umpeen Kallen etumatkaa. Kaiken lisäksi Kalle on työkokemuksensa ansiosta voinut saada palkankorotuksiakin.
Toki tässäkin voisi antaa sen verran periksi, että Kalle on voinut kokea työttömyyttä jos on hommannut ammatillisen perustutkintonsa joltakin suhdanneherkältä alalta!
Milloin saamme kurottua palkkaeron umpeen?
3
631
Vastaukset
- James678
To get master’s degree you should work hard and I think when you get it (sooner or later) depends not only on the Education System, but on the person as well. There are different circumstances when you do not have enough money and that is why you are taking a break or you have not enough time as you need to work to earn for a living and pay for your education. However, in this case following website can be useful: http://essays2buy.org . Overall, I do not think that somewhere in the world you can find a university, which system is ideal for everyone.
- 23464256
Parempiosaiset pääsevät armeijan jälkeen töihin ja pysyvät siellä vakituisena ja ehkä vielä palkankorotuksia. Parempiosaiset eivät myöskään kohtaa korkeakouluopinnoissaan vaikeuksia, eikä heitä arvostella kovalla kädellä. He myös pääsevät heti korkeakoulunsa jälkeen töihin hyvällä palkalla. Oleellista ei ole korkeakoulutus, vaan luokkaerottelu. Osa vaan on muka niin hyviä tyyppejä.
- Yksi_Petteri
Täällä yksi Ikä-Petteri, joka on varmaan kuitannut urallaan ainakin muutaman Kallen elinikäiset ansiot. Pääsin tuoreena yliopilaana suoraan opiskelemaan haluamaani teknisen yliopistoon – kuten niitä nykyisin kutsutaan. En kylläkään ollut niitä ahkerimpia teekkareita, mutta olin DI kuitenkin 24-vuotiaana. Suoritin tieteellisen jatkotutkinnon projektitutkijana samaan putkeen eli 26-vuotiaana. Pääsin myös heti kohtuullisesti palkattuihin mutta ei kuitenkaan huippupalkkaisiin hommiin.
Sitten saimme muutaman kaverin kanssa idean perustaa oma yritys, joka lähtikin aivan kohtuullisesti käyntiin, vaikka pääomia ei meillä kellään ollut, osaamista toki kaikilla. Tosin 90-luvun alkupuolella meidänkin firmalla oli vaikeaa, mutta kuitenkin selvisimme. Sen jälkeen on pyyhkinyt paremmin ja työtulojen lisäksi myös pääomatuloja päästiin kuittailemaan. Siinä tuli ainakin parin kolmen kallen palkat jo ansaituksi.
Äskettäin myimme yrityksen ja minun osuuteni myyntihinnasta oli jälleen muutaman kallen elinikäisten ansioiden verran, vaikka osuuteni yrityksestä ei ollutkaan kovinkaan suuri. Lisäksi eläkkeeni on parin kolmen kallen eläkkeen suuruinen, vaikka pidinkin työtuloja firmasta sattuneista syistä vain kohtuullisina.
Joten kyllä opiskelu kannattaa, jos ala ja elämänkulku sattuvat kohdalleen. Tosin sen ymmärrän, että esimerkiksi estetiikkaa tai kulttuuriantropologiaa opiskelleet – vaikka olisivatkin alallaan eteviä – saattavat olla yritystoiminnan osalta olla tekniikkaa opiskelleisiin nähden pahasti takamatkalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019