Ns."suvaitsevaiset" yhdistävät vain persut

maahanmuuttovastaisuuteen, ja siitä aasinsillalta rasismiin. Mutta vielä 10v. sitten persuista ei tiedetty mitään, ja maahanmuuttoa vastustettiin silti, rasismia esiintyi myös. Ja jos mennään 20v. ajassa taaksepäin, niin somaleita haukuttiin yleisesti, jopa mediassa oli somalivastaisia kirjoituksia joita toimittajat tekivät. "Rasismi" oli yleistä.

Joten on aika tekopyhää selitellä, että maahanmuuttovastaisuutta ja rasismia on tullut vasta persujen nousun myötä Suomeen. Koko homma alkoi silloin kun somaleita alkoi tulla Suomeen, ensimmäisethän tulivat neukkulasta joka hajosi. Eikä ollut mitään syytä ottaa niitä somaleita tänne silloin, ja poliisithan halusivat palauttaa heidät. Mutta silloin tuli "suvaitsevaiset" kuvaan mukaan, Johanna Suurpää oli yksi päätekijä, he saivat aikaan sen että somput sai tänne jäädä. He kantavat nyt asiasta vastuun.

Vielä 1980-luvulla Suomi oli "normaali" maa, sitten kaikki muuttui kun somalit tulivat 1990-luvun alussa ja homma jatkuu edelleen.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Montakohan perussuomalaista on ulkomailla aiheuttamassa rotumellakoita?

Entä monta rasistista rikosta tapahtuu islamistimaissa joissa vainotaan ei-muslimeita?

Äänestä
  • Muslimimaat ovat erittäin rasistisia maita kaikki.

    Äänestä

  • Valitettavasti lainsäädäntömme ei riitä muslimimaan järjestystä ja turvallisuutta valvomaan. Vain omaamme.

    Äänestä

  • SeVihreämpiVissiin kirjoitti:

    Valitettavasti lainsäädäntömme ei riitä muslimimaan järjestystä ja turvallisuutta valvomaan. Vain omaamme.

    Valitettavasti lainsäädäntömme ei riitä oman maan järjestystä ja turvallisuutta valvomaan koska tänne hyysätään muslimirasisteja maa täyteen.

    Äänestä

  • Montako persua on SVR:ssa?

    Äänestä

Käytännössä maahanmuuttovastaisia löytyy jokaisen puolueen kannattajakunnassa, mutta vain persut on virallisesti maahanmuuttokriittinen. Siksi sitä myös leimataan.

Äänestä
  • "Maahanmuuttokriittisyyden" takia myös aidot rasistit ovat löytäneet PS:stä poliittisen kotinsa.

    Soini heidät kutsui pöytäänsä syömään eikä ole vieläkään vaatinut poistumaan. Tästä syystä PS:n on kannettava vastuuta kannattajiensa rasistisista lausunnoista, joita PS:n kansanedustajat asettuvat tukemaan.

    Meillä viheriäisissä oli pitkään sama taakka kannabiksenvapauttajista, joskin nuo ajat alkavat jo unohtua.

    Samaa mieltä toki olen siitä, että maahanmuuton tulevaisuudesta pitää keskustella.
    Tilanne, jossa väestö Afrikassa kasvaa, mutta Euroopassa syntyvyys laskee, voi aiheuttaa tulevaisuudessa työntöä ja vetoa, sekä muutoksia katukuvassa. Täysin kehitystä ei voine vastustaa, mutta pelisäännöistä pitäisi hiljalleen saada tolkkua. Kolkutus Euroopan ovella käy jo Välimeren rannikkovaltioissa.

    Äänestä

  • SeVihreämpiVissiin kirjoitti:

    "Maahanmuuttokriittisyyden" takia myös aidot rasistit ovat löytäneet PS:stä poliittisen kotinsa.

    Soini heidät kutsui pöytäänsä syömään eikä ole vieläkään vaatinut poistumaan. Tästä syystä PS:n on kannettava vastuuta kannattajiensa rasistisista lausunnoista, joita PS:n kansanedustajat asettuvat tukemaan.

    Meillä viheriäisissä oli pitkään sama taakka kannabiksenvapauttajista, joskin nuo ajat alkavat jo unohtua.

    Samaa mieltä toki olen siitä, että maahanmuuton tulevaisuudesta pitää keskustella.
    Tilanne, jossa väestö Afrikassa kasvaa, mutta Euroopassa syntyvyys laskee, voi aiheuttaa tulevaisuudessa työntöä ja vetoa, sekä muutoksia katukuvassa. Täysin kehitystä ei voine vastustaa, mutta pelisäännöistä pitäisi hiljalleen saada tolkkua. Kolkutus Euroopan ovella käy jo Välimeren rannikkovaltioissa.

    "...maahanmuuton tulevaisuudesta pitää keskustella."
    Siitä ei tarvitse keskustella vaan kieltää laiton maahantulo ja heittää entisetkin laittomasti Eurooppaan tulleet ulos joka maasta.
    Välimeri on sen verran iso että ne mahtuu sinne kaikki ja tuupataan ne veneissään kohti Afrikkaa.

    Äänestä

Kuka muistaa 1990-luvun alun Joensuun skinheadit?

Ei voi sanoa, että Joensuussa maahanmuuttajat olisivat silloin erityinen riesa olleet, ongelma oli lähinnä sisäsyntyinen. Lopulta se hellittikin, porukasta levottomimpia kuoli ja loput kasvoivat aikuisiksi ja perustivat perheitä.

Eikä persuja vielä ollut.

Tiedäpä sitten, olisiko Joensuun skiniongelma jäänyt syntymättä jos silloin olisi ollut valmis poliittinen purkautumiskanava? Vai olisiko se vain valanut bensaa liekkeihin ja tehnyt skinien toiminnasta myös poliittisesti hovikelpoisempaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


parempi.ennen kirjoitti:

maahanmuuttovastaisuuteen, ja siitä aasinsillalta rasismiin. Mutta vielä 10v. sitten persuista ei tiedetty mitään, ja maahanmuuttoa vastustettiin silti, rasismia esiintyi myös. Ja jos mennään 20v. ajassa taaksepäin, niin somaleita haukuttiin yleisesti, jopa mediassa oli somalivastaisia kirjoituksia joita toimittajat tekivät. "Rasismi" oli yleistä.

Joten on aika tekopyhää selitellä, että maahanmuuttovastaisuutta ja rasismia on tullut vasta persujen nousun myötä Suomeen. Koko homma alkoi silloin kun somaleita alkoi tulla Suomeen, ensimmäisethän tulivat neukkulasta joka hajosi. Eikä ollut mitään syytä ottaa niitä somaleita tänne silloin, ja poliisithan halusivat palauttaa heidät. Mutta silloin tuli "suvaitsevaiset" kuvaan mukaan, Johanna Suurpää oli yksi päätekijä, he saivat aikaan sen että somput sai tänne jäädä. He kantavat nyt asiasta vastuun.

Vielä 1980-luvulla Suomi oli "normaali" maa, sitten kaikki muuttui kun somalit tulivat 1990-luvun alussa ja homma jatkuu edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu