Kouvolan seutu hengellisesti 1980-90 -luvuilla?

Olen 1980-1990 -luvuilla lapsuuteni ja nuoruuteni Kouvolassa elänyt.

Kun olen nyt aikuisena, isossa kaupungissa eläessäni muistellut lapsuus- ja nuoruusaikojani Kouvolassa ja vertaillut niitä muualta Suomesta kotoisin olevien kavereitteni kertomuksiin, minusta on alkanut vaikuttaa, että Kouvola oli tuohon aikaan hyvin "hengellinen" paikka: koulumme opettajissa ja kaupungin nuorisotyöntekijöissä oli paljon uskovaisia ja oli myös joitain vapaiden suuntien edustajia (helluntailaisia, vapaakirkkolaisia jne.).

Rippileirilläni oli aika hurjaa meininkiä, ja seurakuntanuoret olivat Matala kynnys -yökahvilassa nuorten yöelämän keskipiste.

Oliko Kouvola kenties 1970-luvulla hengellisen herätyksen keulamiehen Niilo Ylivainion vaikutusaluetta vahvasti, jolloin 1980-90 -luvuilla näkyi ja kuului vielä tavallaan peruja siitä herätyksestä?

Muistan myös Kouvolassa olleen 1990-luvulla jäähallissa helluntailaisten herätyskokouksia, joissa ihmisiä kerrottiin kaatuvan Pyhän Hengen voimasta tms. Naapurini ja erään koulukaverini vanhemmat olivat jäähellissa kaatuilleet. Muualta Suomesta kotoisin olleita kavereitani nauratti, kun kerroin tällaisista muistoistani heille.

Onko muiden Kouvolassa nuoruutensa 1980-90 -luvuilla eläneiden muistot samanlaiset?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ent.kouvolantyttö kirjoitti:

Olen 1980-1990 -luvuilla lapsuuteni ja nuoruuteni Kouvolassa elänyt.

Kun olen nyt aikuisena, isossa kaupungissa eläessäni muistellut lapsuus- ja nuoruusaikojani Kouvolassa ja vertaillut niitä muualta Suomesta kotoisin olevien kavereitteni kertomuksiin, minusta on alkanut vaikuttaa, että Kouvola oli tuohon aikaan hyvin "hengellinen" paikka: koulumme opettajissa ja kaupungin nuorisotyöntekijöissä oli paljon uskovaisia ja oli myös joitain vapaiden suuntien edustajia (helluntailaisia, vapaakirkkolaisia jne.).

Rippileirilläni oli aika hurjaa meininkiä, ja seurakuntanuoret olivat Matala kynnys -yökahvilassa nuorten yöelämän keskipiste.

Oliko Kouvola kenties 1970-luvulla hengellisen herätyksen keulamiehen Niilo Ylivainion vaikutusaluetta vahvasti, jolloin 1980-90 -luvuilla näkyi ja kuului vielä tavallaan peruja siitä herätyksestä?

Muistan myös Kouvolassa olleen 1990-luvulla jäähallissa helluntailaisten herätyskokouksia, joissa ihmisiä kerrottiin kaatuvan Pyhän Hengen voimasta tms. Naapurini ja erään koulukaverini vanhemmat olivat jäähellissa kaatuilleet. Muualta Suomesta kotoisin olleita kavereitani nauratti, kun kerroin tällaisista muistoistani heille.

Onko muiden Kouvolassa nuoruutensa 1980-90 -luvuilla eläneiden muistot samanlaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu