yön valo voima

On yö
pilkkopimeä kesäinen yö
laitat valkoisen lakanan
lepakot lentävät
sitä kohti
laitat lampun
alkaa yöperhosten
ja kiitäjien tanssi
sen ympärillä
kaikki haluavat valoa
ja puhdasta valkoista
yönkulkijatkin
ne tulevat kohti
ja tanssivat ympärillä
mutta pelkäävät
jäävänsä valoon
sillä valo voi
sokaista ja muuttaa
mielen
myös rakkaus on valo
joka sokaisee
kaikki haluaisivat
vain tanssia sen
ympärillä
mutta kuka uskaltaa
jäädä valoon
ja kuunnella pilkkaa
ja ivaa ympärillä
se vaatii rohkeutta
sydämen rohkeutta
ja uskoa valon voimaan
rakkauteen
jota kaikki haluaa
ja himoitsee
mutta aitoon rakkauteen
vain harva uskaltaa....
uskallatko sinä
kohdata rakkauden valon?
*sydänvaloa päivään*
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi aidon rakkauden ympärillä pitäisi olla pilkkaa ja ivaa, mistä se sinne tulee?
En henk koht silti moisista välittäisi. Jos todella valoon saisin astua niin siinä pysyisin, tuli mitä tuli. Vasta jos pimeä alkaisi syrjäyttämään sitä valoa - pimeä joka olisi lähtöisin samasta lähteestä kuin se valo, ei ulkopuolelta - kävelisin pois ennen kuin jäisin itsekin varjoihin.

Äänestä
  • Aina on kateutta
    aina on arvostelua
    kuka sopii kelle
    kuka ei
    aina on joku joka
    yrittää onnea rikkoa
    tavalla tai toisella
    katso vaikka Temptation Island
    rakkaus on kuitenkin
    lähtökohtaisesti vain
    kahden ihmisen välinen asia
    .
    Aito rakkaus pelottaa montaa
    *siis aito*
    Rohkeat ja uskaliaat
    vain uskaltavat
    astua oikean kynnyksen yli
    ja jos olet sellainen
    olen ylpeä sinusta
    .
    en ole arvoituksellinen
    olen vain yksinkertainen mies
    *hymyjä*

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Aina on kateutta
    aina on arvostelua
    kuka sopii kelle
    kuka ei
    aina on joku joka
    yrittää onnea rikkoa
    tavalla tai toisella
    katso vaikka Temptation Island
    rakkaus on kuitenkin
    lähtökohtaisesti vain
    kahden ihmisen välinen asia
    .
    Aito rakkaus pelottaa montaa
    *siis aito*
    Rohkeat ja uskaliaat
    vain uskaltavat
    astua oikean kynnyksen yli
    ja jos olet sellainen
    olen ylpeä sinusta
    .
    en ole arvoituksellinen
    olen vain yksinkertainen mies
    *hymyjä*

    En tiennyt sua mieheksi, varmasti, tulipahan sekin selville sivuseikkana...
    Ehkei se nyt ohan noin karua ole kuitenkaan. Väittäisin ettei useimpien elämä ole mikään tvsarja, eikä houkutukset ime niin helposti. Eikä kaikkien oikeiden suhteiden reunalla kärky kateellisia tms. Sehän olisi sitä tvdraamaa muuten kaikkien elämä eikä taatusti ole. Tunnut enemmän monimutkaistavan k yksinkertaistavan- vaikka olisit mikä;) ...
    En kyllä tiedä mistä "oikean" rakkauden tunnistaa tai kynnyksen löytää. Minulle KAIKKI rakkaus tai tunne ylipäätään on oikeaa, eikä muuta olekaan. No joo, palstarakkaus ei ole rakkautta ensinkään mutta tunteet täälläkin aidot. Mulle suhde on aina kahden kauppa eikä muita ympärillä olekaan. Varjo tulee niistä kahdesta itsestään jos tulee.
    Kiitos silti ajatuksesta.

    Äänestä

  • Ensinnäkin on kuullut ja nähnyt
    tuhansia ihmisten aikaansaamaa tarinaa
    ja tv-sarjat eivät tiedä puoliakaan
    miten monimutkaisiin solmuihin ihmiset
    saavat tarinoita joten minun kommenttini
    ovat suurta yksinkertaistamista....
    tuntuu ettet ole kohdannut aitoa rakkautta
    joka ei pyydä/vaadi mitään mutta joka antaa
    ja jakaa hyvää mieltä ja on sanatonta tuntmuksia
    ja niitä kokee vain harva(minäkään en uskonut
    sellaista olevan).Sellaista vain on ja se on koettava
    ja sen vain tuntee kun kohtaa.Kertomasi on vain
    rakkauden pintaraapaisuja eri muodoissaan ja toivon
    että joskus kohtaat sen aidon ja koet sen tunteen
    Itse olen sen kohdannut ja sitä ei voi kuvata vaan
    se on tunnettava. *kiitos siitä* ja kiitos tuhansista
    tarinoista.... *Sinulle hymyjä ja aitoa rakkautta toivoen*

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Ensinnäkin on kuullut ja nähnyt
    tuhansia ihmisten aikaansaamaa tarinaa
    ja tv-sarjat eivät tiedä puoliakaan
    miten monimutkaisiin solmuihin ihmiset
    saavat tarinoita joten minun kommenttini
    ovat suurta yksinkertaistamista....
    tuntuu ettet ole kohdannut aitoa rakkautta
    joka ei pyydä/vaadi mitään mutta joka antaa
    ja jakaa hyvää mieltä ja on sanatonta tuntmuksia
    ja niitä kokee vain harva(minäkään en uskonut
    sellaista olevan).Sellaista vain on ja se on koettava
    ja sen vain tuntee kun kohtaa.Kertomasi on vain
    rakkauden pintaraapaisuja eri muodoissaan ja toivon
    että joskus kohtaat sen aidon ja koet sen tunteen
    Itse olen sen kohdannut ja sitä ei voi kuvata vaan
    se on tunnettava. *kiitos siitä* ja kiitos tuhansista
    tarinoista.... *Sinulle hymyjä ja aitoa rakkautta toivoen*

    Toivottavasti aito rakkaus ei tarkoita sinulle kuitenkaan sitä, joka roikkuu perässä ja kuvittelee tekevänsä toisen parhaaksi kun ei vaadi mitään mutta ei osaa lopettaakaan - jos sitä ei haluta ja se on käsketty pois jo monesti koska se on satuttanut toista ja sotkenut molempien asiat. Se ei ole rakkautta, se on riippuvuutta.
    Tuli vain sivusta mieleen.
    Uskon kohdanneeni aidon R enkä oikein ymmärrä mikset sinä sitä usko, tuntematon mies...

    Äänestä

  • Aito ei ole roikkumista
    ja kts.aikaisemmat runoni
    jossa olen käsitellyt aitoa
    rakkautta ja toivon että olet
    kohdannut omasi ja aika näyttää
    miten aitoa se on...
    *hymyt päivään*

    Äänestä

Uskallan jos sinkäkin uskallat :)

Äänestä
  • Tottakait uskallan.
    Ei tarvii eppäillä.
    *iso hymy*

    Äänestä

  • rakkaudenkäsi kirjoitti:

    Tottakait uskallan.
    Ei tarvii eppäillä.
    *iso hymy*

    Hienoa :) Mikäs tässä sitten enää on esteenä?

    Äänestä

  • Ei oo esteitä ku
    Kuulee kaikki livenä
    oikealta
    kerrot vaan mihin tulen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkaudenkäsi kirjoitti:

On yö
pilkkopimeä kesäinen yö
laitat valkoisen lakanan
lepakot lentävät
sitä kohti
laitat lampun
alkaa yöperhosten
ja kiitäjien tanssi
sen ympärillä
kaikki haluavat valoa
ja puhdasta valkoista
yönkulkijatkin
ne tulevat kohti
ja tanssivat ympärillä
mutta pelkäävät
jäävänsä valoon
sillä valo voi
sokaista ja muuttaa
mielen
myös rakkaus on valo
joka sokaisee
kaikki haluaisivat
vain tanssia sen
ympärillä
mutta kuka uskaltaa
jäädä valoon
ja kuunnella pilkkaa
ja ivaa ympärillä
se vaatii rohkeutta
sydämen rohkeutta
ja uskoa valon voimaan
rakkauteen
jota kaikki haluaa
ja himoitsee
mutta aitoon rakkauteen
vain harva uskaltaa....
uskallatko sinä
kohdata rakkauden valon?
*sydänvaloa päivään*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu