AJATUKSEN KIRKKAUS

PAKURIA-HETI

Trendikäs pakuri –
Pakurikääpä tuo avun
Iho-ongelmiin ja vatsavaivoihin


Ei Lääke Kaiki on Auttavat vaikutukset

Syöpä n 3 kk Säärihaava n 3 kk

Ms Tauti Kolme rullatuolia Heiteety Nurkaan

Pakurikääpä on isäntäpuunsa, kuten koivun, rungon sisällä kasvava kääpä.
Puun ulkopuolella näkyvät varsinaisesta käävästä kasvavat hiilenmustat pakurit, joista eri pakurituotteet valmistetaan.
Monille tulee pakurikäävästä ensimmäisenä mieleen pakuritee. Se onkin pakurin yleisin käyttömuoto.

– Kun puhutaan pakuriteestä, on se tavallaan väärä ilmaisu,
koska pakurilla ei ole mitään tekemistä teepensaan kanssa, toteaa ravintovalmentaja ja pakurikääpäguru
Ihon ja vatsan rauhoittaja

Suosituin valmistusmenetelmä pakurin keittämisen lisäksi on tinktuura eli pakurin käyttäminen esimerkiksi Carmolis-tippojen tapaan alkoholiuutteena.

– Pakurista liukenee alkoholiin tiettyjä tehoaineita, joita teehen ei liukene.

Pakuri lievittää tulehduksia ja rauhoittaa ylikierroksilla käyvää kehoa. Lisäksi se parantaa vastustuskykyä.

Pakurilla on hoidettu niin syöpää, vatsavaivoja, autoimmuunisairauksia kuin iho-ongelmiakin.
Esimerkiksi psoriaatikoille, atoopikoille, reumasta kärsiville tai ärtyneen suolen oireyhtymän kanssa kamppaileville pakuri voi tuoda helpotusta.

– Pakurikääpä on hyvä ruoansulatuksen tukemiseen.
Pakurin vaikutusta ihmisiin on tutkittu 2000-luvulla, joten aiheesta on ihan tieteellistä näyttöä.
Jos on esimerkiksi ärtyneen suolen oireyhtymää, niin pakuri voi rauhoittaa tulehdusta niillä alueilla.

Pakuri on yksi eniten antioksidantteja sisältävista ruoka-aineista maailmassa.
Antioksidantit suojelevat kehoa vapailta radikaaleilta, jotka tuhoavat ihokudosta ja soluja.
Apua ikääntyvälle iholle

Kosmetiikassa pakurituotteet ovat juuri nyt kova sana. Tätä luonnoneliksiiriä löytyy muun muassa nimikkosarjasta ja uudesta, kotimaisesta Arctic Arbutin -sarjasta ikääntyvän ihon hoitamiseen. Ennen Suomea pakuriuute on saavuttanut suosiota ikääntyvän ihon hoidossa Japanissa.

Ikääntyessämme myös tulehdusten määrä lisääntyy.
Pakuri sisältää koivuhartsia eli betuliinia, joka taistelee tehokkaasti infektioita vastaan vähentäen tulehdusta.
Betuliinin on todettu nopeuttavan haavojen paranemista.
Sitä käytetään kosmetiikan raaka-aineena, koska se stimuloi myös terveiden ihosolujen tuotantoa.

Venäjällä pakuri on edelleen yleisesti käytetty psoriasiksen, suonikohjujen ja atooppisen ihottuman hoitoon.
Pakurivoiteita ja -salvoja on käytetty hoitamaan myös haavoja, naarmuja, ihon kutinaa ja nivelvaivoja.
Monikäyttöinen ja riittoisa

Innovatiivisimmat ihmiset ovat alkaneet käyttää pakuria moneen eri tarkoitukseen omassa arjessaan: kotikosmetiikassa, pohjanesteenä riisiä keittäessä, keitoissa, leivonnassa…

– Itse olen käyttänyt pakurikääpäteetä pitkään erilaisten smoothie-juomien pohjana, mikä on hyvin tyypillinen käyttötapa.
Sitä näkee ihan kahviloissakin välillä.

Jotkut kokit tykkäävät käyttää pakuria ruoanlaitossa sen voimakkaan, tumman värin takia.

– Suurin osa käyttää sitä kuitenkin terveellisyysaspektin takia, mutta osa myös miedon, lempeän ja hieman maltaisen maun takia.
Ja jotkut tykkäävät siitä kahvin korvikkeena.

Pakuri on myös äärimmäisen riittoisaa. Golfpallon kokoisesta palasta keittää helposti kymmenkunta kattilallista teetä.

– Jos luonnosta löytää vähän isomman pakurin, niin siitä riittää koko suvulle vuodeksi.
Moni onkin varmasti vienyt sitä lahjaksi.

Keskustele pakurikäävän eri käyttötavoista

Hanki Parunkääppä

Pelasta elämäsi

PÄÄSET SAIRAALA VAPAAKSI !

0

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        145
        4045
      2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        64
        3720
      3. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        12
        3004
      4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

        Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
        Maailman menoa
        120
        2601
      5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        178
        2275
      6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

        Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
        Työpaikat
        32
        1584
      7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        49
        1457
      8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

        Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
        Ikävä
        54
        1282
      9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

        71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
        Terveys
        16
        1070
      10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        111
        1065
      Aihe