Jos Petoselle asutettaisiin mamuja reilusti nykyistä enemmän, niin olisiko toiveita että se rauhoittuisi edes Malmön tasolle?
Malmö vs. Petonen
kaupunkisuunnittelija
2797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tuo on provosointia, petosella ei tapahdu mitään!!
Voisi käydä päinvastoin. Alkaisi kranaatit ja pommit räjähdellä Petosella.
"Malmössa on tehty kesän aikana yhdeksän kranaatti-iskua ja vuoden aikana on tapahtunut kaikkiaan 30 räjähdystä."
http://yle.fi/uutiset/rajahtamattomista_kasikranaateista_varoitetaan_malmossa__pahinta_olisi_etta_lapsi_loytaisi_kranaatin/8181504
"Kaupungissa on ollut useita ampumavälikohtauksia ja noin 30 räjähdystä tänä vuonna. "
http://yle.fi/uutiset/kasikranaatti_vaurioitti_kymmenta_autoa_malmossa__neljas_isku_talla_viikolla/8182137
Suomessa pysyessä on se kumma juttu, että muut maankuulut häiriölähiöt ovat näitä mamulähiöitä, mutta Kuopiossa häiriön aiheuttavat kantasuomalaiset. Petonen on jatkuvasti valtakunnan mediassa esillä.
Ei se ole yhtään kumma juttu. Kohta viiskymppinen olen eikä Ikinä Koskaan Yksikään "mamu" ole minulle kännissä örissyt, tapellut torilla, töhrinyt seinää, piikittänyt puistossa, huutanut ja kiroillut torilla tai vastaavaa. Ihan on jok ikinen, 100 prosenttisesti nämä sankarit olleet perussuomalaisia, kaljamahaisia, kaljuuntuvia, 3-raitaverkkareissä napaansa kaivavia VALKOIHOISIA SUOMALAISIA. Pidetään vaan vieras veri pois ettei tämä meidän laatuaines muutu miksikään edes 1000 vuodessa!
Kuopiossa on todella vähän mamuja. Tänään oli uutisissa kartalla kaikki maan vastaanottokeskukset. Pohjois-Savossa ei ole koskaan ollut yhtään eikä Pohjois-Karjalassa entisen lopetettua ole nyt lainkaan. Lapista ja Kainuustakin niitä löytyy. Vastaanottokeskukset jätettyään mamut keskittyvät oikeasti suuriin kaupunkeihin ja niiden mamulähiöihin.
Luojalle kiitos.
Ja tuskinpa yhdenkään mamuperheen jälkeläinen on häiriköinyt yökausia asunseutujaan mopolla tai kevarilla kuten näiden asennevammaisten suomalaisten jälkeläiset urakalla tekee!!
Hauska lukea näitä hellyttäviä kuopiolaisten kommentteja. Täällä kun ei ole kuin harvoja kuntasijoitettuja mamuja, niin mamuista ei tiedetä mitään. Mopo. kevari ja autohäiriköt ovat alemman tai ylemmän keskiluokan perheistä. Mamma ja pappa maksaa pelit. Eipä mamuperheiden lapsilla ole varaa niihin, kun eletään kunnallisilla sosiaalituilla. Monissa mamuryhmissä työttömyysaste on yli 50 prosenttia aina 80 prosenttiin. Varsinaisiin rikoksiin ja kulttuurisidonnaisiin asennevammoihin mm raiskauksiniin he syyllistyvät paljon kantaväestöä enemmän. Ja myös muita kulttuurisidonnaisia asennevammoja riittää. Itselle tuli vastaan ihan hyvätasoisella asuinalueella taloyhtiössä vuokralla olleet mamut, jotka ja joiden kaverit metelöivät asunnossa ja pihalla kunnes saivat siitä syystä häädön. Samassa taloyhtiössä oli aiemmin sattunut toisessa rapussa myös paha vesivahinko, kun yksi vuokralla ollut mamuperhe oli laskenut vettä lattiolle, kun kotimaassa niin tehtiin.
Heh olet sinä kyllä aika säälittävä ressukka :)
Mielummin 1000 tai 5000! mamua kuin yksikään sun kaltaises syrjäytynyt, työtön, rasistinen, sossussa loisiva perusJUNTTI!
Eikö muka kantaväestön punaniskat osaa raiskata?? Eipä ole kauaakaan kun kaupunkimme "nähtävyytenä" oli 70- luvun alussa joukkoraiskauksen uhriksi joutunut nainen jolta moisen takia mielenterveys järkkynyt... Eikä silloin mamuista tiedetty mitään.
Jos lasketaan nämä historiankin tapauksetkin niin kyllä vaikkapa Mattia, Pekkaa, Hannua jne duunarisuomipoikaa raiskareissa on moninkertainen määrä mamuihin verrattuna!
"Kirkkonummen vastaanottokeskus, missä haavoittuvassa olevat naiset ja lapset ovat? "
http://arrekougappi.blogspot.fi/2015/08/kirkkonummen-vastaanottokeskus-missa_17.html
Kaikilla sotalapsilla hienot merkkivaatteet ja älykännykät.
Olet tosiaan säälittävä kuopiolainen. täysin tietämätön asioista.
Vain on sulla sentään peruskoulusuoritettu. Itsellä on aika paljon enemmän ja hyvä työ. Siis todella kaukana on sossussakävijä. Et muuten tajunnut,että kerroin tapauksista kerrostaloyhtiössä, missä on muutamia sijoitusasuntoja ollut vuokrattuina. Eipä tuolla ole näkynyt kuin nuo pari mamu-asukasta ja niistäkin on ollut harmia talossa asuville osakkeenomistajille.
Ajankohtaisohjelmissa on ollut myös juttuja, että turvapaikan saaneille maksetaan suurempia sosiaalitukija kuin kantaväestölle.
Raiskauksista on tilastoitu tekevän suhteellisesti moninkertaisesti suomalaisiin verrattuna. Ja esillä olleet joukkoraiskaukset ovat olleet lähes poikkeuksetta ulkomaisten tekemiä. Paitsi ehkä täällä Savossa senkin tekevät paikalliset itse.
Niin niitä rantalacosteja riittää maailmalla.
Tuo kerrostaloyhtiö on länsi-Helsingissä ei siis täällä Savossa. Ja lattioille vettä laskeneet olivat olleet somaaleja. Itsekin on vieraillut Somalian naapurimaissa ja sellaistahan siellä tehdään vähän erillaisissa asumuksissa.
googlaa taksit raiskaukset
Euroopassa on kaksi järkevää valtiota Slovakia ja Unkari.
"BBC: Slovakia ei ota vastaan muslimipakolaisia – vain kristityt hyväksytään"
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1439893149897.html
"– [Unkarilaiset] eivät halua, että maahan saapuu muista kulttuureista ihmislaumoja, jotka ovat kykenemättömiä sopeutumaan ja jotka ovat uhka yleiselle turvallisuudelle, työpaikoille ja elinkeinoille"
http://yle.fi/uutiset/unkarin_paaministeri_jyrkka_ei_liberaaleille_arvoille_monikulttuurisuudelle_ja_maahanmuutolle/7836157
Mutta noissa maissa tuskin on sellaisia kuin Pekka Haavisto etc...
Tuon "savomammailijat " kertomus on hyvää esimerkkiä siitä miten niinkin tärkeä juttu joillekin kuin "kotiuttamainen" ja muiden ihmistapojen opetus on onnistunut. Tyypillistä julkisen sektorin rahan tuhlaamista.
Onhan kuopiolaista työläislähtöistä raiskaaja-apinoistakin pikkuhiljaa tullut yhteiskuntakelpoisia, mitenkähän sama onnistuu noiden ulkomaan apinoiden kanssa.
Näissä kaupunginosissa tehtiin eniten henkirikoksia ja niiden yrityksiä vuosina 2000-2020:
https://yle.fi/uutiset/3-11383347
Neljäntenä Petonen, Kuopio.
On täysin vastuutonta väittää, etteikö Petosella olisi mitään ongelmia.
huhu Petosella 42 henkirikosta.. Jos Petosesta päästäisiin, tilastot paranisivat paljon..
Mutta miten tuo keskusta on lähes yhtä paha?? En olisi uskonut.
Nyt se on virallista.. https://areena.yle.fi/1-50566392
Katsokaa kohdasta 00:30
Etteikö Petosella mitään tapahdu..
Petonen on maineensa hankkinut ihan näiden kantasuomalaisten örisijöiden ja sosiaalitoimiston asiakkaiden ansiosta. Kuopiossa kun Petosella käy niin näkee kuinka huonosti voi asiat olla.
Petonen on parhaita paikkoja Kuopiossa uimahalleineen ynnä muine liikuntamahdollisuuksineen lisäksi erittäin edullinen Lidl sijaitsee alkoineen keskeisellä paikalla.Ravintoloita on valittavaksi asti ja uimarannat kaupungin parhaimmistoa. Lisäksi muita kaupunginosia vaivaama ulkomaalaisongelma ja tyhjästä valittajat loistaa poissaolollaan kantasuomalaisten örisijöiden ansiosta joten kiittäkäämme heitä siitä.
Ainakin pakolaiset saa palvelua
Vähänkö hymyilytti tuo "ravintoloita on valittavaksi asti", täällä ei ole yhtään ravintolaa, ellei kahta kupppilaa, Karhunpesää ja Leobardia lasketa ravintolaksi. Mielestäni ne on vain kaljabaareja, ei ravintoloita. Ruokaravintoloita ei ole, ainoastaan pari pizzeriaa. No, valintaahan se sekin on , jos kahdesta toisen valitsee.
Jynkkä ja neulamäki pitäisi liittää petoseen, koska Petonen on todella mukava paikka. Ne ihmiset jotka sanovat, petonen pitäisi eristää eivät ole asuneet petosella ikinä. Petonen on nostalginen, tuo ihmiset yhteen ja Petosella on mukavia vanhoja ihmisiä. Ja höpönlöpön täällä ei ole narkkareita, eikä rikollisia. Pulirinki on myös myytti, sellaista ei ole olemassakaan! Nuoriso kukoistaa petosella päivä päivältään, ja heidän vuokseen petonen pitäisi laajentaa! Suosittelen ihmisiä muuttamaan 98-nimiseen taloon, osoitteessa pyörönkatu 12. Ihmiset väärentävät kuvaa Petosesta, olkaa parempia!
Onko Petonen Suomen Miami, ne lasitiilet ainakin tuo kovasti mieleen Miami Vice -sarjan 80-luvulta :D