Semmosta seikkaa, että olen tässä ollut työttömänä parit vuodet. Tosin kesäkuussa olin viisi päivää puhelinmyyjänä, mutta en tienannut kuin 70 euroa brutto, joten lopetin. En saanut karenssia.
Tällä viikolla te-toimistosta soiteltiin. Nuori uusi virkailija sanoi, että minulla ei ole oikeutta palkkatukeen, koska olen työmarkkinatuella. Olin ihmeissäni, koska kesäkuussa tipahdin ansiosidonnaisilta päivärahoilta ja minulle oli siihen saakka sanottu, että minulla ei ole oikeutta palkkatukeen, koska olen ansiosidonnaisella. Nyt tämä nuori herra väitti, että palkkatukeen ovat oikeutettuja vain ansiosidonnaisella päivärahalla tai kelan päivärahalla olevat. Finlexistä olin lukevinani, että asia ei ole niin kuin se nuori herra väitti. Pitäisi vissiin aina tallentaa puhelut palvelun laadun parantamiseksi?
Palkkatukeen oikeutettu?
10
219
Vastaukset
- tuukka1966
"Tosin kesäkuussa olin viisi päivää puhelinmyyjänä, mutta en tienannut kuin 70 euroa brutto, joten lopetin. En saanut karenssia. " Mistä syystä karenssia ei tullut? Loppuiko hommat koeajalla firman vaatimuksesta kun myyntiä ei tullut?
Eikä kun karenssia ei tullut olemattoman pienten tulojen takia. Itse otin loparit. Selvityspyyntö käsiteltiin kolmessa ja puolessa viikossa. Oletko sinä kuullut, että joku olisi saanut karenssin noin vähillä tuloilla työn lopettaessaan?
Mutta tässä lähinnä ihmettelen tuota palkkatukioikeuden puutosta.Soitin Työlinjalle ja kysyin sieltä, pitääkö palkkatukea saadakseen olla ansiosidonnaisella vai työmarkkinatuella. Sieltä vastannut ihminen sanoi, että palkkatukiasioista pitäisi kysyä te-toimistolta. Kun kerroin että epäilen saaneeni vääränlaista tietoa, työlinjan ihminen muisteli, että palkkatuki on harkinnanvaraista ja että alkavat olla lopussa ne tukirahat. Hän alkoi lukea minulle jotain työhallinnon ohjetta, mutta kysyin siinä vaiheessa, keneltä voin kysyä tätä asiaa, kun epäilen te-toimiston jomman kumman virkailijan puhuneen perättömiä. Hän sanoi, että soita ely-keskukseen. Soitin sinne ja odotan nyt, jotta sieltä virkailija joutaisi vastaamaan jättämääni soittopyyntöön.
Työlinjan ihmisen kanssa jutellessa muuten selvisi, että te-toimiston virkailijoitten kanssa käydyistä puheluista tallennetaan ne sinne soitetut puhelut. Sen sijaan jos te-toimistosta joku soittaa, ei niitä puheluja tallenneta. Niinpä jos haluaa saada sellaista tietoa, johon voi jälkeenpäin vedota kannattaa aina itse soittaa te-toimistoon, siis ei jättää soittopyyntöjä, kuten minä äsken tein kun yritin tavoittaa sitä ely-keskuksen ihmistä. Pitää varmaan alkaa viritellä nauhuria valmiiksi että voi tallentaa sen puhelun kaiuttimen kautta.
Palkkatukeen ei ainakaan laissa ole mitään eroa minkä tuen varassa on, työttömyyden kesto vaikuttaa tuen määrään. Tosin tE-keskukset käyttää laittomasti kuntien ja joidenkin järjestöjen ketjutetuille ja ei toistaiseksi voimassa oleviin huijaus työpaikkoihin suurimman osan määrärahasta. tuen tarkoitushan on edistää pysyvää työllistymistä, mutta nämä kuntien ja järjestöjen humpuuki paikat on määräaikaisia ja tehtävänä työtehtävät joita ei alalla arvosteta, joten sellaista osaamista ei kerry joka parantaisi työllistymistä jatkossa. joten elokuussa on ihan sama millä päivärahalla on, sillä rahat on jo väärinkäytetty tältä vuodelta ja TE-keskus on taitavasti paloitellut huijauksen osiin, ettei kukaan koskaan ole vastuussa yhtään mistään. ja jos tiukka paikka tulee niin ainahan he voivat päätyä tulokseen että työtön on syyllinen.
Nyt on syytä kirjoitella työministerille, ei sitten selitele, ettei tiennyt.No, sain jotenkin selvyyttä siihen asiaani. Ely-keskuksen ihminen oli samaa mieltä kuin ninel, että ei vaikuta millä tuella on. Sen sijaan tarveharkintaa käyttävät. Olisi minun pitänyt jo keväällä kovemmalla äänellä kysellä niitä töitä. Sillä te-toimiston ihminen sanoi, että rahat on vähissä nyt. Lisäksi sanoi, että minä olen muka sotkenut asiat, kun kyselin velvoitetyöllistämisestä. Kyselin kyllä mahdollisuudesta päästä kunnalle, jonka tämä te-toimiston ihminen ilmeisesti tulkitsi kysymykseksi velvoitetyöllistämisestä.
Minä sanoin lopulta, että haluan päästä vaikka kuntouttavaan työtoimintaan, että saisin jonkun euron ylimääräistä suolarahaa. Lupasi kertoa hyvää viestiä eteenpäin. Niin ja asia on hänenkin mielestään niin, että sitten kun on ollut työmarkkinatuella 300 päivää niin voisi katsoa jotain palkkatukityötä. Se menee sitten ensi syksyyn ja silloinhan on taas määrärahat lopussa. Mutta ainahan voi lotota.- tuukka1966
Mukava kuulla että halutaan akvioitua ja työllistyä. Mutta perus byrkoratia iskee kasvoille. Työllistämismäärärahat on loppu kai valtakunnasta ja vaikka niitä olisi niin aiemmin mainittu "tarveharkinta" on. Tukirahat saattaa olla korvamerkittyjä ja esim. nuoria suositaan. Jos olet vaikka 45-55v ikäinen niin voipi olla että et saa palkkatukea vaikka työpaikka edistäisi työllistymistä.
- kekkonenhiihtää
YLE UUTISET Kotimaa päivitetty 9.6.2015 klo 8:25
Työvoimatoimistojen rahat palkkatukeen ovat lopussa...Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa rahat käytettiin jo kevään aikana. Tilanne on samankaltainen koko maassa. http://yle.fi/uutiset/palkkatukirahat_kaytettiin_loppuun__jarjestoilla_vaikeuksia_palkata_vakea/8058136 - Papupappa
Itse sain helsingissä samaa tietoa ettei palkkatukeen ole rahoja.
- tuukka1966
Tuntuu hieman hassulta tilanne. Eikö meillä ole viisaita päättäjiä jotka laittavat lisäbudjettirahoitusta kehiin? Ei. Työllisyyden hoito ei ilmeisesti ole haliituksen kärkihankkeita.
- hinkuintia
tuukka1966 kirjoitti:
Tuntuu hieman hassulta tilanne. Eikö meillä ole viisaita päättäjiä jotka laittavat lisäbudjettirahoitusta kehiin? Ei. Työllisyyden hoito ei ilmeisesti ole haliituksen kärkihankkeita.
Kärkihanke on pakolaiset ja Kreikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli209144"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn253622Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi432194Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html921952Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on131842Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait121445Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.241288- 711167
Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen168836- 66804