Menin ja kerroin, et oon autisti, psykologien alustavien arvioiden, eiku, psyk. ja lääk. mukaan.
Tämän jälk. minua ei haluttane enä-ä barillisiin suhteellisuuskäsityksiin, ellei toinenkin ole saanut yht.kunnallisen sylkykupin leimaa hanuriin. Koska en pysty avaamaan jutun juttua,
olen jutunkertojien "armoilla, eli, virhe tai sell.tulk.toimi tuhoaa vaikuttavuuteni, eli sinä, tai sie, haluatte vain perheen, ette tietä, ulos ahdistuneisuuksista, joita voi aiheutua, kun
tunnet
että
psyk.
ei
uskallakaan antaa 'todistusta asperkeleen syndroomasta tai arvosanaa jostain kotikutoisten peniksensuurentimien koska R-4-H-4 määrää, ja sen*****i, mistä milloinkin
assburgerit, väite, joka, minulle, on, jo, esitetty, ennen VIRALL. psykiatrin todistuksen näkemistä
eli, syömäläiset, vihaatteko onnistujia???
voitin enemmän syömäläis-zombeja uinnissa kun harjoittelin yksinäni, ja, ne, jotka jäi tiimeilemään, lopetti, tiimin hajottua, kaikki.
haluaisin pitää suomen kielen mutta vaikea uskoa suomalaisten sotatarinoita, sellaisia takaapäin ampujia on tullut nähtyä.
en haluaisi putin-tuutteja kauppoihin, mutta näen yhteisöllisyydessä, jotain, mihin yksikään tuntemani syömäläinen EI TULE KYKENEMÄÄN, eli kun sota joskus suomeen tulee, näen suomalaiset tuhoamassa toisiaan.
en haluaisi, mutta menetän kaikki yhteydet suomalaisiin, kun kerron a seksistä.
minun persp. on, että suomalaiset yrittävät hajoittaa toinen toisensa, ja viedä sen hajonneen rahat, ja siirtyä kauppasombiestateen, jossa ketään ei näe, tai hav. ja elellä kunes rahisevat run out.
vihamielisyys parisuhdetoiminnassa on niin aut of autschwitchy, että jos suami on edes rahabelitasolla 2016 bystys, ostan karkkipussin ja lahjoitan sen yhdelle yksikätiselle rosvolle, joita gauboisa näge.
viranomaiset, s24, ja per.aat. kuka tahansa saa poistaa viestini, en muista käyt.eht. kuten en laki.pyk.kaikkia koska en esitä suomalaista, pidän kielestä, kaupungeista, arkitehturista, nokian muotoilusta, virkamieskoneistosta, mut en arkikeskustelujen jonninjoutavuudesta, en halua yrittää rintamakarkuruutta, eli, milloin se sotatilalakisysteemi, jossa pakittajat ammutaan, vai onko se jo sinnepäin, kosk', pelkään FYYSISESTI, jos voitan suomalaisen vaik' liikunnas, esim parembi benkkitulos, gu jogu myy salilaine,
ja
tynnen, etä minut ajeta salilt helwetti, äänesäwyje sisää tunkeutuwude berustel.
uimhal,tenishal,ulkopaigat samois lajeis,sama,juttu..,
et, kitos, ku sota tule, olen jo pois mapallolt. en jä puolusta ketä tai mitä, kos' oma elämä tärkempi, ku suomalaiste selkäampumiskerhoje tulemise odotelu tai katelu mitä ne duuna muile.
olen jo gogeilu iroitautumist.
dakas dulin, halusin dudki gieltä.
mapallo ansiost aika hieno gieli.
saumilaiste ansiot helvetiline armeija, jota vain tutkin mielesäni, jos' ei sairaut tunisteta, on ihme et venugit ei o jo tääl, gos' ei tääl o mitä ajatukselist yhteisöö, idiotismia vain.
kos' olen idiot, tä men läp. eli sanon et oon dyhymä, ja saumiselgambujateam gumarta, mut ei koska kiitä ketää mistää, hajotka et mist te tiätte esim ikätowerit etei teijä wanhemat kuseta, teit esim soda kulust.
ete mistä, koska ote ni widu ilgeit.
olga ilgei gesgenäne, minä ala obetela russki gieli.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.