Matkustamme ensimmäistä kertaa Filippiineille. Lennämme ensin Manilaan ja siitä seuraavana päivänä Boracaylle. Kannattaako rahaa vaihtaa jo Suomessa? Paikallista valuuttaa tarvitsee kuitenkin heti lentokentällä taksimatkaan, joten olisi ns. turvallisempi olo, kun sitä olisi jo valmiiksi mukana. Vai onko vaihto kentällä helppoa ja riskitöntä tai onko vaihtoehtona myös nostaa rahaa suoraan automaatista Manilan kentällä?
Entä miten Boracaylla? Kannattaako mukaan varata käteisenä euroja, joita sitten vaihtaa paikan päällä vai onnistuuko nostaminen automaatista?
Manilan lentokentästä olisin lisäksi kysynyt, että kuinka kauan kannattaa varata aikaa kentälle? Ilmeisesti kenttä on suuri ja sekava. Meillä lähtee lento Boracaylle 10.45, joten monelta suosittelette menemään kentälle? Toki taksimatkaan hotellilta kentälle pitää varata myös aikaa, varmaan Manilassakin on aamuruuhka. Hotellisuosituksia otetaan vastaan, tarkoitus on siis vain käydä nukkumassa yö hotellilla ja palata heti aamulla kentälle, joten sijainti pitäisi olla ihan kentän läheisyydessä.
Kaikkia muitakin käytännön vinkkejä Filippiineille otetaan vastaan! Esim. mitä kannattaa varoa tai mitä ehdottomasti suosittelette. Tai onko jotain kulttuuriasioita, mitä kannattaa pitää mielessä?
Kiitos etukäteen kaikille vastauksista!
Valuutanvaihto ja muita käytännön juttuja
32
3192
Vastaukset
- perat692369
1) Valuutan vaihto:
Lentokentällä on valuutanvaihto ja automaatteja joista voi suomalaisilla luottokorteilla nostaa rahaa (nordea veloitus 2e 2,5%/nosto). Lentokentän valuutanvaihto ei anna parasta kurssia. Parhaan kurssin saat oman kokemukseni mukaan tästä putiikista: http://www.czarinaforex.com/ (HUOM! Aukeaa vasta klo 9-10 konttorista riippuen) ottavat välistä noi 0,5% markkinakurssiin nähden, joka on oman kokemukseni mukaan pienin taksa.
Ja kyllä boracayllakin voi rahaa vaihtaa, kursseja en tiedä. Yleisesti voin sano että paskimmat vaihtokurssit (EUROLLE) löytyvät pankeista, kyselkää ja ottakaa selvää!
Ja yleisesti rahasta sen verran, että en itse tykkäisi kantaa mukana suuria summia rahaa, mutta jos hotelleista (manila boracay) löytyy tallelokerot ei ole ongelmia.
2) Lentokentälle:
Mistä? Manila, Quezon City vai Makati City? Metro Manila on iso alue...
Mikä terminaali? Matka-ajassa välillä suuri ero terminaali 1 versus terminaali 3...
Jos lento lähtee klo 10:45 kannattaa kentällä olla klo 9 (turvatarkastukset yms roska..). Ja tuo aika on pahin ruuhka-aika Manilassa, joten lähtisin riippuen hotellin sijainnista 1-2 tuntia aikaisemmin liikkeelle.
3) Suositukseni:
Joko ottakaa hotelli lentokentän välittömästä etäisyydestä (Pasay City, tripadvisorista löytyy hyviä arvosteluja) tai suhteellisen läheltä (Makati City, johon vie maksullinen = 20php=0,4e "express-tie", skyway). Itse suosittelen Makatia ensikertalaiselle, hotelli mielellään Greenbelt ostoskeskuksen lähistöltä = turvallinen alue ja "länsimainen" ostoskeskus/palvelut. Greenbeltin vierestä (Prince Plaze 2 hotellin alakerrassa) löytyy myös suosittelemani rahanvaihtopiste. Matka-aika Makatista kentälle noin 1 tunti aamuruuhkassa.
4) Matka kentältä hotellille: MIKÄ ON SAAPUMISTERMINAALI!
Jos terminaali 1 tai 2, ottakaa keltainen lentokenttätaksi hotellille, taksa tulee mittarin mukaan noin 200-250php Makatiin. Jos terminaali 3, siellä on taksimafia ja taksa on "vakio" oisko 800php Makatiin.. Terminaalin ulkopuolelta voi koittaa takseja lennosta, ja AINA vaatia että käyttää mittaria. Jos rupeaa hankalaksi sanoo, että mittari 50-100php tippi. 50php on jo riittävästi. Pahimpia kusettajia taksikuskit ja pahimmat kusettajat juuri lentokentä läheisyydessä.
5) MANILAN RUUHKAT ovat kusisia = varatkaa tarpeeksi aikaa!
6) Käyttäkää maalaisjärkeä. Suurin osa ihmisistä ystävällisiä ja rehellisiä mutta kusettajia löytyy todella paljon myös, varsinkin kun näkevät turistin.- pikkuvinkkivaa
Mastercard ei toimi läheskään kaikissa automaateissa.
- djsahdj
totta
- ekakertafilippiineille
Kiitos paljon vastauksesta!! Saavumme illalla terminaaliin 1 ja aamulla jatkamme matkaa terminaalista 3. Eli tarkoituksena on vain nukkua yö hotellilla, joten fiksuinta varmasti yöpyä mahdollisimman lähellä terminaalia 3. Illalla otamme siis keltaisen lentokenttätaksin terminaalista 1 hotellille ja aamulla varmasti taksin saa hotellin kautta kentälle terminaaliin 3.
Varauksessa lukee että Cebun lennot Kaliboon lähtee terminaalista 3, mutta ihmetyttää lentokentän sivuilla oleva tieto:
- Terminal 3: NAIA International Terminal - International flights not served at Terminal 1. Is the newest and biggest terminal.
- Domestic Terminal - All domestic flights other than Philippine Airlines
A new terminal is currently in design stage for the budget airlines.
Tämän mukaanhan Filippiinien sisäiset lennot pitäisi lähteä Domestic terminaalista, eikä terminaalista 3...
Paluumatkalla yövymme myös Manilassa. Eli saavumme terminaaliin 3 ja siitä sitten taksilla hotellille. Ajattelimme ottaa hotellin jostain Mall of Asian läheltä (ilmeisesti Pasay City aluetta?), sillä tarkoitus olisi shoppailla seuraavana päivänä, koska paluulento lähtee vasta myöhään illalla. Vai suosittelisitko ennemmin tuota Greenbeltin ostoskeskusta?- perat692369
Terminaalista 3 lähtee paikallisia ja kansainvälisiä lentoja joten lipussa lukee aivan oikein. Lentokentän sivujen tietoihin en osaa sanoa mitään, epäselvältä vaikuttaa. Terminaalissa 3 on kuitenkin oma "osasto" ulkomaisille ja kotimaisille lennoille, ehkä tarkoittavat sitä...
Ja kyllä, Mall of Asia on osa Pasay Cityä. Itse menisin mielumin Makatiin kuin lähelle Mall of Asiaa.
Makatin (greenbeltin lähistöllä) hyvät puolet:
"nopea" yhteys lentokentälle skyway:tä pitkin
siisti
turvallinen
ostoskeskukset = greenbelt landmark glorietta (nämä kaikki kolme isoa kompleksia on yhteydessä toisiinsa)
huonot puolet:
-jotkut asiat yhtä kalliita (tai jopa kalliimpia), kuin Suomessa, jotkut asiat hieman halvempia
Mall of Asia saattaa olla hieman edullisempi paikka, en kyllä mene siitä takuuseen (luulen että aika lailla samat hinnat). Jos haluaa halpaa shoppailua pitää mennä "oikeaan" Manilaan divisoriaan (mitä en kyllä yhden päivän turistille suosittele). Eikä tuotteiden laatu välttämättä vastaa siellä odotuksia..
Kannattaa googletella molempia paikkoja, itse valitsisin Makatin kun ottaa kaikki asiat huomioon.
Ja vielä vinkkinä kun saavutte boracaysta terminaali kolmoseen, ylätasanteelta (lähtevien lentojen matkustajien jättöalue) voi ottaa normaalin valkoisen mittari-taksin. Nämä taksit tuovat matkalle lähteviä matkustajia lentokentälle ja lähtevät tyhjänä, taksikartellin hinnat eivät päde näihin takseihin (vaikka joku suhari saattaa väittää toista). En tiedä tosin pääseekö tätä nykyään alakerrasta (saapuvat lennot) ylätasolle. Muuten joudutte maksamaan hieman enemmän suharille taksikartellin takia (alakerran saapuvien alueen taksit).
Toivottavasti en kirjoittanut asioita liian epäselvästi... - perat692369
Kävin tuolla nettisivuilla lukemassa ja aivan oikeassa olet että etusivulla valehdellaan... Toisella sivulla kuitenkin sanotaan:
" Terminal 3 is used for those flights operated by the following airlines: PAL Express, Cebu Pacific, AirAsia Zest, Tigerair Philippines, All Nippon Airways, Cathay Pacific, Delta Air Lines, KLM, Emirates, and Singapore Airlines. "
" If the flight is a Domestic one and the airline is not Philippines Airlines, the flight will depart from Domestic Terminal." (en kyllä tiedä mitä tällä tarkoittavat kun viimeksi kuukausi sitten olin lentokentällä ja Cebu Pacificin lentoja lähti normaalisti myös Kaliboon 3. terminaalista)
Eli ei mitään hätää tuosta... "Domestic terminal", on pieni erillinen terminaali josta lähtee lähinnä "ämpärifirmojen" koneita johon en astuisi vasemalla pikkurillilläkään...
Ja nyt selvisi " Not the official airport website"... Eli joku puuhapete on tehnyt jotkut läppäsivut omaksi ilokseen...
Tässä oikeat sivut... http://www.miaa.gov.ph/ - perat692369
Ehkä tuon puuhapeten nettisivut tulevat googlessa esille ensimmäisenä kun valtion omat nettisivut toimivat luotettavaan filippiiniläiseen tapaan...
- ekakertafilippiineille
Kiitos jälleen kattavasta vastauksesta! Täytyykin perehtyä tarkemmin noiden ostoskeskusten tarjontaan. Makati voisi olla meille ensikertalaisille sittenkin sopivampi kohde.
Ja kiitos linkistä! :) 3. terminaali siis varmasti on ihan oikein.
- jiujyi
sitä rahaa saa isoimpien pankkien automaateista monin paikoin, visalla ja visa-electronilla pärjää. itellä oli molemmat että jos toinen varastetaan niin on toinen jäljellä, kannattaahan sitä vähän aina olla mukana kuiteski. ittekin olen muutaman kerran yöpynyt kävelymatkan päässä greenbeltin / glorietta ostarista ja kuten pera sanoi on turvallisempi ja taksilla pääsee mall of asiaan jos haluaa mennä.
- pinoys1
Juu, jos mukana mastercard voi tulla ongelmia, läheskään kaikki metrobankinkaan automaatit eivät sitä huoli. Esim. Nordea on vaihtanut kaikki kortit mastercardeiksi joten ongelmia tulee. Cebussa ja Leyten alueella tämä tuli viimereissulla harvinaisen selväksi.
- perat692369
Itselläni ei ole ollut mitään ongelmia Nordan masterin kanssa, mm. seuraavissa pankeissa: metrobank, BPI, BDO, PNB, Security Bank jne. Välillä automaatti on aluksi herjannut kun olen käyttänyt sitä "väärin", toisen pankin automaateista pitää nostaa "Savings"-tililtä ja toisen "Credit Card"-tililtä, logiikkaa tähän en ymmärrä. Ainoa automaatti josta en ole saanut rahaa on ollut yhdellä erittäin eristyneellä saarella jossa automaatissa (Landbank) ei toiminut mitkään kansainväliset kortit. Silloin piti lähettää WU:n kautta rahaa...
Tämäkin on muuten yksi vaihtoehto, oman muistkuvani mukaan WU:n rahalähetys tuli huomattavasti halvemmaksi kun Nordean ryöstö (2e 2,5%) veloitus. Ja maksimi rahamäärä suurimmassa osassa automaatteja on 10000php = 200e. Nostoihin tulee vielä paikallisten pankkien oma veloitus, oiskohan ollut 150-180php/nosto = 3-3,5e. En tosin ole varma, että "hyvittääkö" suomalainen pankki tämän (kun mainostavat itse että nostosta aiheutuvat kustannukset ovat 2e 2,5%). - Pinoys1
perat692369 kirjoitti:
Itselläni ei ole ollut mitään ongelmia Nordan masterin kanssa, mm. seuraavissa pankeissa: metrobank, BPI, BDO, PNB, Security Bank jne. Välillä automaatti on aluksi herjannut kun olen käyttänyt sitä "väärin", toisen pankin automaateista pitää nostaa "Savings"-tililtä ja toisen "Credit Card"-tililtä, logiikkaa tähän en ymmärrä. Ainoa automaatti josta en ole saanut rahaa on ollut yhdellä erittäin eristyneellä saarella jossa automaatissa (Landbank) ei toiminut mitkään kansainväliset kortit. Silloin piti lähettää WU:n kautta rahaa...
Tämäkin on muuten yksi vaihtoehto, oman muistkuvani mukaan WU:n rahalähetys tuli huomattavasti halvemmaksi kun Nordean ryöstö (2e 2,5%) veloitus. Ja maksimi rahamäärä suurimmassa osassa automaatteja on 10000php = 200e. Nostoihin tulee vielä paikallisten pankkien oma veloitus, oiskohan ollut 150-180php/nosto = 3-3,5e. En tosin ole varma, että "hyvittääkö" suomalainen pankki tämän (kun mainostavat itse että nostosta aiheutuvat kustannukset ovat 2e 2,5%).Riippuu missä olet, esimerkiksi leyete alueella ei toiminut china bankin eikä metrobankilla Mastercard. Cebussa toimi, 200 tuhannen ihmisen kaupungista löytyi 1 automaatti jossa toimi, joten electron kannattaa olla mukana plus cash aina...Näin tänä keväänä. Myöskin kurssit ovat lähes samat joka paikassa nykyään paitsi wu joka ryöstää, kuten pankit rahanvaihdossa. Mut sanottavaa eroa ei ole rahanvaihtopisteillä.
- perat692369
Olin väärässä tuosta WU:sta, nyt kun katsoin niin antavat 2% huonomman kurssin ja siihen noin 2,5% siirtomaksun... Eli vähän kalliimpi kun suoraan automaatilta nosto.
Paikallisissa rahanvaihtopisteissä olen kyllä itse huomannut suuriakin eroja, mainitsemani Czarina on tähän asti ottanut välistä noin 0,5% kun joillain turistialueilla (kartelli?) ottavat jopa 5%... Googlettamalla kyllä helposti löytää parhaan rahanvaihtopisteen.. Viime reissulla löytyi aivan ihanainen condo-hotelli, 3 kilometrin ja 10 minuutin ajomatkan päästä lentokentältä.
Työkaveri osti samasta Field Residencestä condon, siinä on myös myös Sucat-ostari vieressä, ja useampi uima-allas.
Kaupunginosa on siis Parañaque.
Yö maksoi huhtikuussa noin 22 euroa.
Tuosta tuli vakituinen hotellini lentokentän lähellä.
Condo hotelli on laitettu vuokralle vasta viime vuonna, joten siksi sitä ei monikaan Manilan kävijä vielä tiedä.
http://www.booking.com/hotel/ph/field-residences-bedroom.fi.html?aid=357010;label=gog235jc-hotel-XX-ph-fieldNresidencesNbedroom-unspec-fi-unk-L:fi-O:unk-B:unk-N:XX-S:bo-U:XX;sid=a551c2de8d70db5fc1b74d247a55d3fc;dcid=4;dist=0&sb_price_type=total&type=total&
Eikö pojat neuvoneet ylhäällä Shuttle Service-palvelua, siis ilmaista bussia terminaalien välillä, jos ei ole kiirettä?
Mihin hotelliin menet Boracaylla, onko station 1, 2 vai 3?
Lennätkö Catitlicaniin vai Kaliboon?
Komppaan poikia yllä, että aika rosvoja ovat Manilan taksipojat, täytyy vain pitää puolensa.
Siellä on tosiaan iso työmaa kentälle, meinaavat tosissaan rakentaa sinne siltatien, jolloin ruuhkat pitäisi loppua.
Itse olen ottanut mukaan 500-700 euroa, vaihtanut ne perillä, yleensä tavaratalon vaihtopisteissä, ja sitten käyttänyt ATM.ää, kun eurot loppuu.
Pienillä saarilla ei ole ole automaatteja ollenkaan.
Parempi kuin WU on www.worldremit.com voit lähettää rahaa myös itsellesi, esim 5000 euronlähetys on noin 4 euroa.
Itse vaihtaisin Forexilla pikkuisen cashia jo Suomessa, vaikkapa 50 eurolla.
Filppulassa kannattaa aina yrittää maksaa isolla setelillä vaikkapa kaupoissa, sillä monessa paikassa eivät voi antaa vastarahaa edes 500 peson setelistä. (10 euroa).
Jopa pikkukylistä löytyy Cebuana L huillier tai Lhuillier, johon voi lähettää rahan tuolta worldremixin kautta.
Jos kone lähtee 10:45, lähtisin hotellista 8:15-8:30.
Kotimaan turvatarkastus on löysempi kuin ulkomaille mennessä.
Niin, kerroppa vielä, onko sulla vielä hotellia siellä Boracaylla, olen käynyt siellä kolme kertaa.- ekakertafilippiineille
Boracaylta hotellit on jo varattu, ensin station 2 ja sitten station 1. Lennämme Kaliboon, sillä ainakin lentojen varaushetkellä Cebulla oli niin pienet painorajat matkalaukuille Caticlanin lennoille, että meidän kassit eivät millään olisi niihin menneet.
Googlettelin, että Filippiineille saisi viedä vain 10 000 pesoa paikallista valuuttaa. Taidan vaihtaa jo sen verran etukäteen Suomessa, niin ei ole heti ongelmissa rahan kanssa. Tuo rahanlähetys on minulle aivan vieras käsite. Eli jos tulee ongelmia korttien kanssa, niin siihen voi silloin turvautua. Meillä on juurikin Mastercardit, joten ongelmia voi siis olla edessä.
Eniten tällä hetkellä kauhistuttaa tuo taksikulttuuri, vaikuttaa todella ikävältä ja epäluotettavalta. Mutta josko siitä selvittäisiin :)
Jos on vielä shoppailuvinkkejä, niin niitä otetaan vastaan! Pohdimme edelleen Mall of Asian ja Greenbeltin/Gloriettan välillä. Ilmeisesti paikallisia merkkejä saa edullisesti, mutta onko merkkituotteet Manilassa edullisempia kuin Suomessa? - jotain458454
Greenbelt/glorietta/landmark on turvallinen ja varma. Ja "siisti" ympäristö... Jos haluaa villin lännen meininkiä ja halpoja hintoja (mahdollisesti huonoa laatua) Divisoria vanhassa Manilassa on oikea siihen. Siellä voi kuitenkin lompakko/kännykkä kadota taskusta jos ei ole tarkkana ihmiskaaoksessa.
Itse en kyllä vaihtaisi Suomessa pesoakaan. Manilan lentokentällä on rahanvaihto (vaikka huonon kurssin antavat niin silti paremman kun Suomessa) ja eri pankkien automaatteja tukku. Jos pakko vaihtaa jo Suomessa niin pieni määrä pitäisi riittää (muutama tuhat pesoa). Itselläni ei ole ikinä ollut ongelmia MasterCardilla.
Lähes kaikki tuontituotteet ovat kalliimpia. Jopa oikea kahvi (jota paikallisesti tuotetaan) -ei instant - on Suomen hinnoissa tai kalliimpaa. Jotain merkkituotteita voi saada alennuksista todella halvalla jos käy tuuri. Ja farkut ovat halpoja (jopa merkkifarkut). Aidot Mr Lee 1500php (jopa 800php alennuksissa) ja Levikset oli muutama vuos sitten 2500php ilman alennuksia. Nämä farkut taitavat olla "paikallisia", tehdään vain kotimaan markkinoille niin hintakin on kohdallaan kun ei ole tulleja yms. Viina ja tupakka on halvempaa, paitsi punkku. Jopa Finlandia vodka on halvempaa (700php/pullo). Paikalliset todella halpoja, maku on välillä sen mukainen. Mutta tuskin kukaaan (toivottavasti) sinne menee pelkästään halvan viinan ja tupakan takia.. - Jydge
pinoys1 kirjoitti:
Juu, jos mukana mastercard voi tulla ongelmia, läheskään kaikki metrobankinkaan automaatit eivät sitä huoli. Esim. Nordea on vaihtanut kaikki kortit mastercardeiksi joten ongelmia tulee. Cebussa ja Leyten alueella tämä tuli viimereissulla harvinaisen selväksi.
Samaa mieltä.
Omien kokemuksien perusteella mastercardilla on huomattavasti vakeampi saada nostettua rahaa kuin visalla, paljon vähemmän masterilla toimivia automaatteja Filippiineillä. Olen myös huomannut että esim. bpi tai metrobank ei peri 200pesoa/nosto jos nostaa visalla, mutta masterilla nostettaessa joutuu aina maksamaan tuon ylimääräisen 200pesoa. Mutta esim. BDO ottaa tuon 200 riippumatta mitä korttia käytät.
Olen kyllä samaa mieltä valuutanvaihdon kanssa, korkeintaan voisin vaihtaa 50 eurolla Forexilla.
Säilytä kuitti ja vaihda takaisin pesot euroiksi, jos et enää lähde Filppulaan.
Noita takseja ei kannata pelätä, sanot tiukasti: "meter on ja annat sitten vähän tippiä koska taksi on luokkaa 3-4 euroa läheiselle hotellille kentältä.
Tai sanot: l give you 250 pesos =5 euroa ilman mittaria
Joko olett varanneet kuljetuksen Kalibosta Boracaylle?
Siellä on varmasti vanikyytikin valmiina, siis ilmastoitu pikkubussi.
Mutta mikään ei estä tilaamasta kyytiä valmiiksi, esim tuolta
http://www.southwesttoursboracay.com/transfer/kalibo-airport
Mulla on kolme luottokorttia reissusa, visa mastercard ja st1, mastercard ja st1 varalla.
Sain kaverilta hyvän vinkin, tuo st1 kortti on vuosimaksuton ja saa vielä alennusta maksuissa, kelpaa hyvin myös Filppulassa, rahaa sillä ei voi nostaa.
Niin,lähetin itselleni 10 000 php Siargio Islandilla, kun kortti ei kelvannut hotelliin.
Worldremixin linkki tuolla ylempänä.
Olen ostanut pienen vedenkeittimen aina perillä, muistakseeni noin 7 euroa, ja keitellyt 3 in 1 kahvia ja monenaista nuudelikeittoa hotellihuoneessa, kun ei aina viitsi lähteä hotellihuoneesta kahvikupin takia ravinteliin.
3 in 1 tarkoittaa, että pienessä pussissa on kerta-annoksena kahvi, sokeri ja maito.
Ja paikalliset banaanit välipalana, ah!! niitä pitää olla aina nippu huoneessa ;O)- MNL
Se on 10000 USD mitä maahan saa käteistä tuoda. Pari tuntia sitten lentokentän valuutanvaihtopisteissä euro kurssi 50,80 PHP.
- näinon142564
Rajoitus on 10 000 USD (tämän hetken kurssilla noin 8900e) SEKÄ 10 000php.. Eli ihan oikeassa kirjoittaja on.
Joten Forexilla 100000 pesoa maksaa 209 euroa ja Manilassa 197 euroa.
12 euroa eroa...
Tämän päivän kurssi 47,8
- Käteistäkentältä
Kumpi on kannattavampaa: vaihtaa Manilan kentällä euroja pesoiksi vai nostaa pesoja suoraan automaatista kentällä?
Oletetaan että pankin ja vaihtopisteen kurssi on sama, vaikkapa l euro = 46 pesoa
Otat automaatista sen norminoston eli 10 000 php
Automaattinosto maksaa 2e 2.5% 150 php= 2 5,4 3.3= 10.7 euroa.
Elikk joka nosto maksaa yli 10 euroa.
Mutta tee nosto, katso verkkopankista paljonko tiliäsi on veloitettu ja tee vertaileva laskelma
Ja veikkaanpa että pankin kursssi on vielä huonompi kuin paikan päällä.
Lähden jouluna melkein kuukaudeksi taas Filppulaan ja meinaan taas lähettää itselleni rahaa worldremitin kautta.
Mulla on siellä profiili valmiina, ja tunnusluku päässä opeteltuna.Tutkinpa mielenkiinnosta noita kursseja.
Forexin kurssi oli 45,87 tänään.
Suomen pankin kurssi on melkein 50 php nyt.
worldremit:
end amount
205.37
Fees
8.99
Total to pay
214.36
Your recipient gets
10000
Exchange rate 1 = 48.69252
Send
Joten worldremitillä joutuisin maksamaan 10 000 pesosta 214.36 euroa.
Ja kurssi olisi silloin 46,65
Ilmoittakaapa myöhemiin lentokentän kurssi tälle palstalle, niin on kiva vertailla noita eri vaihtotapoja.
Tulen terminaal kakkoseen Philip Airlinesin lennolla Honkkarista, kait saan taxin normihinnalla hotelliin.- LUKEKAAVANHOJAVASTAUKSIA
Se lentokentän kurssi on aina lähes huonoin. Isoista ostoskeskuksista löytyy tämä: http://www.czarinaforex.com/czarina.php . Omasta mielestäni parhaat kurssit, ostavat euroja noin 0,5% halvemmalla kuin markkinahinta. Kentällä kannattaa vaihtaa vaan pakollinen määrä, niin että pääsee kaupunkiin.
Pankkiautomaatista tulee kovat kulut, jos maksimi nosto on 10 000php, tästä menee oman pankkisi kulut 2e 2,5% (nordea) 3e (paikallinen pankki) = 10e. 50php kurssilla tuo tietää 5% kuluja nostoa kohti.
- 76589430
Western union kurssi on nyt 48,890 ja hintaa 200 euron siirtosummalle 4,90euroa. Dollari on nyt lähiviikkoina vahvistunut!
- 241356534613613
Eli WU:n kulut kaiken kaikkiaan noin 4,5%. Siirrosta 2,45% ja ottavat välistä 2% 1php huonommalla kurssilla (kuin markkinakurssi).
- tapsukka1955
Tänään oli kurssi Sucat mall-ostarilla Manilassa 50.57
- aloittaja_ap
Saimme yllättäen reissullamme Manilan lentokentällä (terminaali 1) parhaan vaihtokurssin, 51.10. Eli lentokentän vaihtopisteet eivät välttämättä ole huonoja :) Boracaylla paras kurssi olikin sitten vaan 49.
Ja sitten vielä yksi hotellivinkki: Red Planet Aseana hotelli oli todella järkevän hintainen, siisti ja lähellä lentokenttää. Voitti Remingtonin mennen tullen, jonka huone oli kammottava homeelta haiseva koppi. Samaa hotellia suositteli paikallinen tyttökaverikin.
Hän kylläkin puhui Tune-hotellista.
Olipa muuten mainio peli Suomesta suutarilta ostettu rahavyö. (30 €)
Minulla oli mukana 700 euroa käteistä, suurin osa siinä vyössä.
Kun löysin hyvän rahanvaihtopisteen, kurssi yli 51, vaihdoin heti 400 euroa.
Suurimman osan pesoista ja 300 laitoin takaisin vyöhön.
Otin sieltä sitten rahaa aina tarpeen mukaan.
Monet kaupat ja hotellit hyväksyivät myös kortin debet puolen.
Tuo 700 euroa riitti hyvin, eikä ATM:lla tarvinnut käydä kertaakaan.
(Joka nosto olisi maksanut yli 10 euroa)- jklföjklasdföjklasdf
Tune hotellit ovat nykyään Red Planetteja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156