Missä vika?

Mikähän siinä on että ei voi ala-asteelainen kulkea ulkona ilman että tulee arvostelluksi ja pahoittaa mielensä?

Pitää arvostelijoilla olla jossain vika jos itselle tulee parempi mieli kun on päässyt arvostelemaan lasta. Lapsi sattuu vielä olemaan erityisen herkkä.

Entäpä jos TE nuoret ”aikuiset” pidätte mölyt mahassa ja mielipiteenne toisesta ihmisestä ihan omana tietonanne. Lapsen ei tarvitse alkaa välttämään harrastusta tai teidän "aikuisten" täyttämiä julkisia paikkoja vain sen takia että pelkää saavansa naurut päin naamaa.

Tänään ei enää kelvannut uusi kypärä päähän ja pyörä sai jäädä telineeseen...
Todella masentavaa kun niinkin nuorena joutuu jo ihmiseen pettymään.

TE, Iisalmelaiset nuoret, jotka nauroitte lapselle ja vahingoititte hänen itsetuntoaan.. Minä toivon että löydätte itsellenne jotain parempaa elämään kuin pienen ihmisen arvostelun. Hankkikaa harrastus tai ottakaa itseänne niskasta kiinni ja alkakaa roolimalleiksi nuoremmalle sukupolvelle. Järjen käyttö on aina sallittua vaikka niin monia ihmeellisiä sääntöjä tästä maasta löytyykin.
1053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eiköhän se opettaja ole oikea osoite. Tai sitten niiden vanhemmat jotka kiusaavat. Ottakaa selvää kuka kiusaa, ja ketä kiusataan. Jos niihin ei heti puututa kovalla kädellä, niin ne kehittyy pahemmaksi ja pahemmaksi, pian se on epidemia.

Äänestä

Voi harmi,tuli kyyneleet silmiin kun luin kirjoitusta.Ei kun opttajaan heti yhteys,ja kiusaaja pennut tilille.On se kummaa eikö nämä neitoset pysty muuten olemaan KOVIKSIA kuin nujertamalla pienempien itsetunto!!!Minun penska jos olis(ovat jo maailmalla) niin ei kiusais ketään selkäsauna oottais!!!!äiti älä jätä asiaa tähän.

Äänestä
  • Tulevat eräänsuuntaista uskontoa harjoittavat, hoitaa kyllä tilanteen, tosin parin tulevan vuoden viiveellä. Tietyntasoinen fyysinen toiminta, koskien keskivartolan alaosaa, tuo valtavan määrän lisää itse varmuutta.

    Äänestä

  • Entäs sellaiset lapset, jotka haukkuvat muita, jopa aikuisille irvaillaan? Erään tuttuni lapsi haukkui yhden miehen kaljuuntumista. Haukutaan toisten koteja, ulkonäkö ja mitä vaan mikä on erilaista. Kunpa vaan tämän tytön vanhemmat tietäisivät.

    Äänestä

Keskustelun aloittaja ei kylläkään maininnut, että kyseessä olisi neitoset. Mistä moinen oletus?

Äänestä

Jotenkin on tullut sellainen käsitys katukuvasta pääteltynä, että tämä kiusaajasukupolvi on räikeällä tavalla keskuudessamme. Siksipä pienetlapset ovat liipasimella ja arat lapset vallankin. Tähän kiusaamis- ja loukkaamisasiaan pitäisi puuttua heti, koska pieni lapsi ei pysty yksin ratkaisemaan tätä vakavaa ongelmaa. Kyllä tämä on koulunkin asia, koulutien pitää olla turvallinen pienelle kulkijalle. Häiriökäyttäytyjät vain koulun tietoon ja yhteiseen istuntoon häiriökäyttäytyvien vanhempien kanssa. Tälläisen asian kanssa ei pidä arkailla, koska lapsen suojelusta on kysymys. Näillä kiusaajilla vain panokset kovenee, jos tähän ei puututa.

Äänestä

Olipa epäselvä aloitus :-/

Mulle ei tullut tippaa linsiin vaan ajatus pumpulissa kasvaneesta herrantertusta joka reagoi sivullisten ja tuntemattomien juttuihin vähän turhankin herkästi ja jota käytöstä ilmeisesti isi tai äiti vahvistaa?

Äänestä
  • Ei kaikkien tarvitse olla kilpailuhenkisiä. Sinulla on ajatustavassa itsensä puolustaminen vaikka asein. Kyllä sen ehtii vanhemmallakin iällä oppia, eikä tarvitse heti lapsena oppia. Sotia olisi paljon vähemmän, jos lapset opetettaisiin kunnioittamaan toisia.

    Eläinmaailmassa on tavat toiset, mutta yritetään pitää ihmiset ihmisinä.

    Äänestä

Kyllä oli epäselvää tekstiä ja pomppivaa asiasta toiseen. Olisi kannattanut jättää kirjoittamatta.

Äänestä

Viimeinen virke pisteen jälkeen huomasitko mitään erikoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KelleSenKertoisin kirjoitti:

Mikähän siinä on että ei voi ala-asteelainen kulkea ulkona ilman että tulee arvostelluksi ja pahoittaa mielensä?

Pitää arvostelijoilla olla jossain vika jos itselle tulee parempi mieli kun on päässyt arvostelemaan lasta. Lapsi sattuu vielä olemaan erityisen herkkä.

Entäpä jos TE nuoret ”aikuiset” pidätte mölyt mahassa ja mielipiteenne toisesta ihmisestä ihan omana tietonanne. Lapsen ei tarvitse alkaa välttämään harrastusta tai teidän "aikuisten" täyttämiä julkisia paikkoja vain sen takia että pelkää saavansa naurut päin naamaa.

Tänään ei enää kelvannut uusi kypärä päähän ja pyörä sai jäädä telineeseen...
Todella masentavaa kun niinkin nuorena joutuu jo ihmiseen pettymään.

TE, Iisalmelaiset nuoret, jotka nauroitte lapselle ja vahingoititte hänen itsetuntoaan.. Minä toivon että löydätte itsellenne jotain parempaa elämään kuin pienen ihmisen arvostelun. Hankkikaa harrastus tai ottakaa itseänne niskasta kiinni ja alkakaa roolimalleiksi nuoremmalle sukupolvelle. Järjen käyttö on aina sallittua vaikka niin monia ihmeellisiä sääntöjä tästä maasta löytyykin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu