Mistä voi johtua arvojen heittely?

Minulla on ollut kilpirauhasen vajaatoiminta 31vuotta,tai silloin se todettiin.

Lääkityksenä Thyroxin ,0,1mg, 1,25 tablettia päivässä, ja annostus on ollut sama noin 10 vuotta. Sitä ennen söin vain 1 tabletin päivässä.

Tänä vuonna arvot ovat kuitenkin heitelleet. Ensin oli selvä vajaa, s-tsh 5. Ja parin kuukauden päästä se olikin liikaa, s-tsh 2. Nyt lääkitystäni on vähennetty.

Mistä tällaiset yhtäkkiset heitot voivat johtua? Ennen näytteenottoa olen syönyt normaalisti aamupalan, mutta en ottanut lääkettä. Oloni on ollut tosi huono, jotenkin ahdistaa ja hengitys ei kulje. Tosi surkea olo. Kiitän, jos joku osaa neuvoa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

TSH on mm. Hoermannin ja muidenkin mielestä huono vajismittari. OIREITA pitäisi ensijaisesti tarkkailla. Esim. mikä on herätessä (vielä peiton alla) kuumenittarilukemasi?
31 vuotta? Pieni ihme että noin pitkään toimii. Vai toimiiko? Useimmat potilaat joutuvat jo paljon aikaisemmin siirtymään yhdistelmälääkitykseen tai eläinperäiseen lääkkeeseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks_vajaa kirjoitti:

Minulla on ollut kilpirauhasen vajaatoiminta 31vuotta,tai silloin se todettiin.

Lääkityksenä Thyroxin ,0,1mg, 1,25 tablettia päivässä, ja annostus on ollut sama noin 10 vuotta. Sitä ennen söin vain 1 tabletin päivässä.

Tänä vuonna arvot ovat kuitenkin heitelleet. Ensin oli selvä vajaa, s-tsh 5. Ja parin kuukauden päästä se olikin liikaa, s-tsh 2. Nyt lääkitystäni on vähennetty.

Mistä tällaiset yhtäkkiset heitot voivat johtua? Ennen näytteenottoa olen syönyt normaalisti aamupalan, mutta en ottanut lääkettä. Oloni on ollut tosi huono, jotenkin ahdistaa ja hengitys ei kulje. Tosi surkea olo. Kiitän, jos joku osaa neuvoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu