Lukekaapa uusimmasta Päivämiehestä sivun 20 kirjoitus. Siinä on raamatunkohdin kerrottu kuka on uskovainen ja miten uskovaisen tulee elää. Ei siinä sanota, lestadiolaiset pääsevät taivaaseen tms, vaan oikein uskomalla pelastuu. On surullista, että vuodesta toiseen tälläkin palstalla kerrataan ja vakuttellaan ja väitellään, kun asia on ihan selvä.
Kun uskovainen haluaa seurata Jeesusta opissa, elämässä ja ristin kantamisessa, niin silloin ei voi uskoa kuin yhdellä tavalla. Silloin ihminen laitetaan etsimään oikeaa uskoa, menemään ahtaasta portista sisään, Jumalanvaltakuntaan.
On myös tunnustettava uskovansa Jeesukseen. (Room.10:9-10)
Ei uskoa tarvitse hävetä ja muuntaa, sillä se on voima. (Room.1:16)
Nykyaikana houkutuksia on paljon ja on valvottava yhä enemmän, että säilyisi hyvä omatunto. (Ef.6:10-13) Vaikka monet uskovat yhteisöt tekevät synnistä luvallisia, meidän ei tarvitse ottaa mallia. Raamatussa on selkeästi sanottu, ettei jokainen joka huutaa Herra, Herra, pelastu.
Oikean hengen ja seurakunnan tunnistaa.Siitäkin on lupaus raamatussa. (1.Joh.4:2)
Pidetään se usko, jonka sydämessä tunnemme oikeaksi ja jonka kautta saamme iloa, rauha ja vapautta Pyhässä Hengessä. (Room 10:8)
Evankeliumia kuulutetaan kaikille, mutta kaikki eivät antaudu kokonaan ottamaan koko ristiä ja toiset eivät ollenkaan, mutta niille, jotka jaksavat sen ottaa ja uskovat Jeesukseen, antaa Jeesus voimaa tulla Jumalan lapseksi. (Joh.1:11-12)
Ei meidän ole oikein syytellä toisia, vaan rakastaa ja rukoilla, että jokainen saisi parannuksen armon ja pääsisi asumaan siihen valtakuntaan, joka salattu viisailta ja voimallisilta. Helpompihan se on kamelin mennä tänäkin päivänä neulansilmän läpi, kuin rikkaan päästä sisälle Jumalanvaltakuntaan.
Raamattu on viisas kirja, jota järki ei avaa, mutta jota Pyhä Henki kirkastaa.
Oikein hyvää ja siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen samaa mieltä, mitkään kirkkokunnat ei meitä pelasta, vaan Jeesus Kristus. Olen yrittänyt tuoda tuolla helluntalaisuuspalstalla joillekkin, kun uskomattomat syyttävät helluntalaisuuden tiukkapipoisuutta, sanomalla että ei helluntai ole se joka tuomitsee tai ojentaa vaan Jumalan Sana.
Siunattua Joulua sinullekkin.
Siinä, ettei tarvitse olla vanhoillislestadiolainen, ollakseen OIKEA uskovainen! Jeesus pelastaa ja usko Evankeliumiin, eivät ihmiset! Kuuluivat sitten mihin liikkeeseen hyvänsä!
Siunausta!
Noinhan se on.
Siunausta sinulle vl-äiti.
vanhaan kaartiin eli Lestadiuksen lampaiden joukkoon?
Mitä tykkävät saarnaajat kun opistasi kuulevat?
Hyväksyvätkö he sinun aidan yli hyppelyt?
Joudutko ehkä "keittokokoukseen" ?
Mitä luulet?
Kirjoitukseni pohjautui täysin uusimmassa Päivämiehessä olleeseen kirjoitukseen eikä ollut mikään omalöpinäni, joten tuskin kukaan minua tästä tuomitsisi. Eiköhän sitä jonkunlaisen sensuurin läpi käy kirjoitukset ennen kuin ne julkaistaan siinä lehdessä :)
OLEN toki TÄYSIN SAMAA MIELTÄ TEKSTIN SISÄLLÖSTÄ! Oikein uskomalla sinäkin "epäilevä Tuomas" voit pelastua etkä minkään liikkeen nimen alla tai siihen kuulumalla. Nimi ei pelasta vaan usko Jeesukseen ja Hänen sanaansa!