Frendei ei kiinnosta

Hei.Kamalaa että sinulla on paha olla.Älä syytä itseäsi.Jos kaverisi eivät reagoi sinuun,ei se ole sinun syysi.Kavereilta odottaa tiettyjä asioita ja yksi niistä on tukeminen,Sinulla on paha olla ja kaverisi eivät tue sinua.He eivät silloin ole oikeita kavereita.Et ole tylsä vaikka haet apua.Olet itseasiassa fiksu kun haluat saada apua ja hyvän olon itsellesi.Kehotan sinua etsimään muita kavereita.Jos kasvotusten on vaikea puhua,niin voit vaikka netissä tutustua.Kannattaisi mennä hakemaan apua ammattiauttajalta,sieltä saisit varmasti apua.Puhu myös parhaalle ystävällesi tilanteestasi ja hän auttaa sinua.Et ole mitätön!!Muista se!Kaikki me ihmiset olemme hyviä juuri sellaisina kuin olemme.Pystyisitkö katsoa onko toisella paikkakunnalla mahdollisuutta opiskella haluamaasi alaa?Jos vaihtaisit koulua.Uskon että tämä saattaisi onnistua.Älä luovuta vaan pysy vahvana.Löydät vielä ihania ihmisiä,jotka haluavat vilpittömästi auttaa sinua.Voimia tulevaan!

Mulla aika sama... paska fiilis ja masennus ja frendit vaan nauro vieressä omille jutuilleen tai puhu päälle jos yritin sanoo jotain. Sit ne unohti mut. Ennen me nähtiin melkein joka päivä, yhtäkkiä ei enää muuten ko koulussa. Sano mulle, että mut on vaan niin helppo unohtaa.
Tää oli siis kasilla. Sit mä menin ysille ja tiesin etten mä kestäis enää. Mulla meni välit niihin kokonaan. Mulla ei ollu ketään kelle ois oikeesti voinu puhua. Kotona mä en näyttäny mun huonoa oloa. Mä halusin edes siellä yrittää unohtaa koulun ja kaiken muun paskan. Ysi oli siis pelkkää helvettiä mulle. En mä yksin ollu. Tavallaan. Oli mulla joitain koulukavereita, joita nähtiin koulussa ja joitten kans puhuttiin koulusta. Mä lopetin puhumisen koulussa yhteen väliin kokonaan. En vaan pystyny enää. Mun ääni tavallaan katos ja muuttu heikommaksi. Ei se oo vieläkään palannu takas kunnolla. Välkiksi mä menin yleensä vessaa että sais olla yksin. Mulla ahdisti olla käytävillä. Ahdistaa vieläkin. Ysiluokan mä vedin jossain zombihorroksessa läpi. Yritin vaan selvitä. Mua on aina kiusattu koulussa ja jätetty ulkopuolelle, nyt mua ei enää vaan huomattu.
Mä hain muualle opiskeleen alaa, joka mua ei oikeestaan edes kiinostanu. Mun oli vaan pakko päästä pois. Ja mä pääsin sinne. Nyt mä sit olen täällä, välillä ahdistaa ja masentaa, itkettää, haluun vaan täältäki pois. Mutta täällä on silti miljoona kertaa parempi olla. Jotku yrittää jopa puhua mulle. Tää ala ei vaan ole yhtään mua varten.
Ja voimia sulle, elämä nyt vaan tykkää kipata paskaa tiettyjen tyyppien niskaan. Musiikki ja urheilu on ne mitkä auttaa mulla. Ilman niitä mulla ei ois mitään.
Ps. Hommaa kissa, ne oikeesti osaa auttaa. Mun siskon kissa vaan kuoli ja mulla on nyt ihan helvetin ikävä sitäkin :/
Tiivistettynä: elämä on paskaa ja aina siihen ei voi ite vaikuttaa

Mmm mä en halua huolestuttaa tätä mun parasta kaveria koska sillä on atm omiaki huolia muuttonsa kanssa ja silleen... Mä varmaan käyn tapaamassa sitä syyslomalla joten odotan vain sitä. Kotona mua vituttaa kaikki, mutsia ei suoraan sanottuna kiinnosta mikään ja yleensä porukat ryyppää vähintään jokatoinen vklp. Yleensä makaan vaa lattialla ja kuuntelen musiikkia.
Oon hakenu tekemistä urheilusta, ajatellen tulevaisuutta. Hyvä kunto on kumminkin plussaa sitten moneen asiaan ja rennompi olla (ainaki mun). Ja yritän panostaa kouluun nyt niin pääsen ensivuonna sitten pois täältä kumminkin.
Mut en tosiaan tiedä mitä mun pitäs tehdä mun nykyisten frendie kaa, koska ne on todella välinpitämättömiä mun suhteen. ._. Täällä ei vaan oo mun tyylisiä ihmisiä ollenkaan.
Ja oon saanu viiltelynki melkeen lopetettua että juuh

En mäkää hengais tommose itsetuhosen ämmän kans, ei ihme et se sun frendis muutti.

"Pitäskö mun tehä jotain asian eteen? Onko vika mussa? Oonko vaan niin tylsää seuraa? Mitätön ihminen? En tiedä."

Tapa ittes. On. Olet. Olet. Minä tiedän.

huomiohuora