Olisiko kellään hyviä neuvoja antaa seuraavaan asiaan: Olen alkanut jännittämään ruokailutilanteita muiden ihmisten seurassa niin paljon, että ajatuskin toisten seurassa syömisestä saa minut voimaan pahoin. Onko samanlaisia sosiaalisten tilanteiden peloista kärsiviä ihmisiä? Ja mikä on helpottanut vaivaanne? En todellakaan kestä enää tätä jännittämistä, kun en voi enää olla "luonnollinen oma itseni" kuten ennen vaan kaikki energia kuluu jännittämiseen ja tilanteesta selviämiseen (joskus hyvin ja joskus huonommin)... Auttakaa..
ruokailutilanteiden jännittäminen
jenni25
4556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä sinä niissä ruokailutilanteissa jännität? Kysyppä vaikka sitä itseltäsi. Unohda kaikki huonommuudentunne, ja ota iloinen asenne. Joskus naisilla hormonitoiminta saa aikaan jännitystä, ja tunteet tulevat entistä enemmän pintaan. Koita lenkkeillä ja varsinkin nukkua tarpeeksi. Lepo on oikeaa lääkettä jännitykseen. Hyväksy itsesi.
Onpa todella tuttu tunne. Tilanteita on valtava määrä, jossa ko oireet ilmenevät. Ruokailu ja esiintyminen, oman puheenvuoron odottaminen. Itse kärsin tästä vaivasta kymmeniä vuosia. Kerroin usein lääkärille, mutta heillä oli vain tuo tyypillinen neuvo, "älä jännitä" aivan kuin se olisi nappulaa kääntämällä pois heitettävissä.
Onnekseni (jo yli viisikymppisenä) sain lääkityksen, joka auttaa huomattavasti. Cipramil, Sepram halvemmassa muodossa. Rohkeasti vain asia esille lääkärissä. Haittavaikutukset ovat mielestäni vähäiset siihen nähden kun pääsee ongelmansa kanssa sinuiksi. Ja muista, luulin olevani ainoa, jolla on tällainen vaiva. Nykyään tiedän, että se on aika yleinen. Semppiä!!
Omakohtaisen kokemuksena voin kertoa että
hynoosihoito todella auttaa.
Minulla on ollut samanlaisia oireita lapsesta asti, syypää on mummoni jolla oli pakkomielteenä minun syömiseni; vaikka olisin syönyt niin että oksensin, hänen mielestään en syönyt tarpeeksi. Kerran hän julisti vieraille joita en edes tuntenut, että olen "oikein huono syömään." Aina ruokapöydässä hän kyttäsi ja kurotteli katsomaan minkä verran ruokaa on lautasellani ja vahtasi jokaista liikettäni niin että aloin kammota ruokailutilanteita. Kouluruokailussa sama kuvio toistui; minua hermostutti > en kyennyt syömään kunnolla > opettajat kyttäsivät ja natkuttivat ja soittelivat äidilleni > hermostuin entistä enemmän... Nykyäänkin alan voida pahoin jos joudun ruokailemaan muiden kanssa. Minä syön pameja mutta ehkä kannattaa kokeilla jotain muuta konstia... kognitiivinen terapia on kuulemma hyvä juuri tuollaisiin ongelmiin.