Onko kevytperusteisia talopaketteja??, eli ettei tarvitsisi tehdä suuria maatöitä.
kevytperusteisia talopaketteja?
kevyttärakennetta
6180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Maaperän kantavuus ja routivuus vaikuttavat perustustavan valintaan. Kantavuus vaikuttaa siihen, miten laajalle alueelle rakennuksen kuorma tulee perustusten avulla jakaa ja routivuus puolestaan routasuojauksen tasoon ja tarvittavaan perustamissyvyyteen. Kantavuus ja routivuus pitää siis aina tontilla selvittää ennen rakentamiseen ryhtymistä. Tontin korkeussuhteet, pohjaveden korkeusasema, rakennuksen muoto ja rakenteet vaikuttavat myös perustamisvalintaan. Myös kulkuyhteydet saattavat vaikuttaa, jos mökki on saaressa eikä esimerkiksi betoniauto pääse tontille. Kalliopohja on hyvä alusta pilariperustukselle, kun taas reunavahvisteinen laatta on parempi heikosti kantavalla maalla. Jos määperässä on radonia, kannattaa harkita tuulettuvaa alapohjaa.
http://www.suomirakentaa.fi/lomarakentaja/perustukset-ja-alapohja/perustusten-valinta
Talon perustus ei juuri riipu valitusta talopaketista. Perustaminen riippuu valitun tontin maaperästä.
Jos haluat halvan perustuksen, niin älä rakenna alavalle paikalle savikkoon. Paras paikka on hiekkakangas mäen päälllä.
Oletko kuullut paaluperustuksesta. Ei tarvitse tehdä lainkaan maanvaihtoja kun perustus on paalujen päällä irti maasta.
Onko paalutus sitten edullisempaa kun maamassojenvaihto?. Ja täytyy olla varmaan rossiperusta??
Riippuu mitä tarkoitat maamassojenvaihdolla.
hyvissä olosuhteissa normaali massojenvaihto on edullisin jos maata joudutaan vaihtamaan pari metriä, tulee paalutus edullisemmaksi ellei soramonttu ole todella lähellä kohdetta.
Paalujen, teräs- sekä betoni- varaan voi tehdä ns. perinteisen sokkelin ja maanvaraisen perustuksen. Siis sisätäyttö ja lattia sen varaan paaluilla tuettuna.
Monia vaihtoehtoja siis on. Routivalla maalla massanvaihdot ei ole tarpeen.