Minulle tehtiin polventekonivelleikkaus toukokuun 2015 alussa.
Fysioterapeutin mukaan olen toipunut hyvin. Jo kuukauden päästä leikkauksesta polvi taipui 130 astetta ja viiden viikon jälkeen aloitin pyöräilyn kevyillä vaihteilla.
Kipuja kuitenkin on ja aina silloin kun niitä tulee olen ihan epätoivoinen. Aluksi oli kamalat säryt n 2 viikkoa. Edes tramalit eivät auttaneet. Nukuin parin tunnin pätkissä. Sitten tuli parempi vaihe ja selvisin buranalla. Viimeiset viikot olen herännyt öisin särkyyn. Olen palannut vahvempiin lääkkeisiin ja hautonut polvea kylmällä. Ehkä on nyt auttanut :-)kaksi yötä on mennyt hyvin. Tosin olen ottanut yöksi buranan ja Panacodin.
Kävely sujuu aika hyvin. Paine pohkeesta on hävinnyt. Onnun tosin vielä.
Tänään tuntuu taas että leikkaus oli ihan ok ratkaisu, mutta aina kun kivut alkaa ja jalka tuntuu jäykältä tulee mieleen, että oisiko pitänyt vain yrittää omalla polvella. 11 Vuotta kipuilin. kuusivuotta sitten tähystettiin. Ei auttanut. Sitten pyysin lääkäriltä kukonhelttapistoksia. Kukaan lääkäri ei tarjonnut. Niistä oli suuri apu. Liikuin suht normaalisti kivuttomasti. Mutta pari viime vuotta pistoksia on joutunut ottamaan jatkuvasti. Oma kuntani ei korvaa säästösyistä edes pistämistä saati lääkettä. Eli menneinä vuosina on yksityislääkärillä käyntiin uponnut maltaita. Tuskinpa eläkkeellä sellaiseen on varaa.
Ortopedi suositteli leikkausta ja sitten taas totesi että 62 vuotta on liian nuori leikkaukseen. Leikattu on. Treenattu on ja uskon paranemiseen vaikka aina säryn tullen tulee epäusko kun yksin täällä kämpissä mietiskelee.
Suosittelisin kuitenkin kuntia harkitsemaan sitä ,kuinka hyalganilla yms työkyky voidaan,säilyttää ja leikkaus siirtää kun pistoksia annetaan tarpeeksi. On turha todeta että ei auta kun annetaan vaivaiset 3 pistosta. Niitä tarvitaan jatkuvasti. Niiden avulla säilytin työkykyni 5 vuotta. Nyt oli sitten leikkauksen aika ja kaipa tilanne on suht oh. Miten teillä muilla on sujunut?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Olen 61 vuotias ja puolitoista vuotta sitten sain polveen tekonivelen. Kuusi viikkoa käytin kyynärsauvoja, jumppasin monta kertaa päivässä. Kuntouduin hyvin. Kipuja ei paljoa ollut. Kertaakaan ei tullut mieleen että leikkaus olisi ollut huono ratkaisu! Päinvastoin. Johtui ehkä juuri siitä ettei kovia kipuja kertaakaan ollut. Ne joita oli, sain kuriin lääkkeillä.
Hyalgaania pistettiin polveen mullekkin noin puolen vuoden välein, kolmen piikin kuureina. Kun kuuluin työterveyshuollon piiriin ne olivat minulle ilmaisia. Puoli vuotta niistä oli aina apua, sitten oli pakko uusia kuuri. Kortison pistoksia jouduin myös ottamaan pahimpina aikoina. Kaikki lääkkeet on mulla aina auttaneet.
Töihin palasin kolmen kuukauden sairausloman jälkeen. Yhtään päivää en ole tarvinnut olla sen jälkeen poissa töistä. Polvi on parantunut täydellisesti! Menee pitkiä aikoja erren enää edes muista että minulla on tekonivel. Käyn lenkillä, jopa hölkkäämässä, pyöräilen pitkiä lenkkejä ja käyn jumpassa. En olisi kaksi vuotta sitten uskonut että elämä muuttuu vielä näin hyväksi! Aikaa se vie, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Uskon että sinunkin kohdallasi paranemista tapahtuu vielä paljon. Leikkauksestasi on kuitenkin vielä niin vähän aikaa. Minulle lääkäfi sanoi että vasta vuoden-puolentoista päästä pystyy sanomaan millainen polvesta tuli, niin kauan lopullinen paraneminen kestää.
Hyvää jatkoa sinulle, kertoile kuulumisia miten sujuu ♡