ASX facelift

Koskakohan ASX:ään tulee facelift / mahdollisesti uusi malli kokonaan sekä nykyiset turbomoottorit? Mielestäni malli ei ole muuttunut sitten auton ilmestymisen ainakaan ulkoisesti.
29451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Onhan se muuttunut, sumuvalojen ympärys on erilainen kuin aluksi. Turbomoottoreita tuskin lähiaikoina tulee. Japanilaiset on jääneet eurooppalaisten jalkoihin tekniikan osalta

Äänestä
  • Kyllä he toki useissa asioissa jäljessä ovat, muttei se asia ole moottoriteknologia.

    Esim mitsubishillä on tälläkin hetkellä ainut diesel moottori tuotntoautossa muuttuvalla venttiilien ajoituksella ja oli tuossa muutama vuosi sitten ensimmäinen vamlistaja koko maailmassa, joka tuo henkilöautoon ko. teknologiaa.

    Samoin mitsubishi oli etuajassa suorasuihku GDI bensiinimoottorin kanssa jo 15 vuotta sitten.

    Turbo bensoja ovat tehneet 80 luvulta asti, eli eihän turbo bensakone ole mikään uusi juttu millään tavalla.

    Downsizing on nyt muotia Euroopassa, eli moottorikoon pienentäminen ja sitten ahtimella sen pienentyneen tehon paikkaaminen. Muttei se ole ongelmatonta päästömielessä ollenkaan. CO2 päästöt tippuu, mutta hiukkaspäästöt nousee merkittävästi, eli paikallisesti ilma pilaantuu paljo enempi kuin ahtamattomalla moottorilla. Japanissa autoihin liityvät säädökset ympäristöasioiden ja ilmanlaadun osalta ovat osittain paljon tiukemmat kuin euroopassa, koska aasian metropoleissa ilmanlaatu asia on aiemmin ollut ongelma. Sieltä saattaa juontua todellinen syy siihen, etteivät nämä valmistajat ole innokaasti kehittämässä hiukkaspäästöiltään suuripäästöisiä pieniä bensaturboja.

    Äänestä

Tuohon autoon ei voi muutoksia juurikaan tehdä, hinta nousee liikaa ja sitten ei kauppa enää käy. Merkki ratsastaa lähinnä nimellä, vaikka Citikkaa siinä on paljon mukana.

Äänestä

Mitenhän paljon sitä "sitruunaa" tuossa autossa oikeasti on? Perustekniikka taitaa kuitenkin olla ihan japanilaista laatua.

Niin, turbokoneet. Näille turbottomille peruspannuille tuntuu olevan ihan oma kuluttajakuntansa, ainakin täällä Suomessa, onhan ne tylsyydestään huolimatta aika perhanan varmoja pelejä. Toivon että Mitsu jatkaa tällä käyttövarmalla linjalla jatkossakin. Kuka muuta haluaa, löytää ratkaisun muista automerkeistä.

Äänestä
  • Joo mutta moottoreissa on muitakin ominaisuuksia kuin varmuus. Mm. käyttöominaisuudet, ohituskiihtyvyys, taloudellisuus jne. No persaukiset on vaikka ajamatta kokonaan, ettei vaan mikään hajoa.
    Ja jos mitsun kori ja alusta on japanilaista "laatua" niin luulisi ruostuvan nopeasti. Itse en kyllä yhtään olisi pahoillani Citikan mukanaolosta

    Äänestä

  • Niin. Luulo ei ole tiedon väärti; kori ja itse autokin on ollut kestävä.

    Ja kuten jo edelle mainitsin, moni löytää oman suosikkinsa muista merkeistä jos ei Mitsu vakuuta. Vaikka sitten sieltä citruunapatonkien mielenkiintoisesta maailmasta. Turha siitä on numeroa tehdä.

    Äänestä

  • MrMitsu kirjoitti:

    Niin. Luulo ei ole tiedon väärti; kori ja itse autokin on ollut kestävä.

    Ja kuten jo edelle mainitsin, moni löytää oman suosikkinsa muista merkeistä jos ei Mitsu vakuuta. Vaikka sitten sieltä citruunapatonkien mielenkiintoisesta maailmasta. Turha siitä on numeroa tehdä.

    Sinäpä sen sanoit. Itse kokemuksesta tiedän että nykyranskalaisten mollaaminen on oikeastaan jopa noloa. Mutta jokainen valitkoon autonsa itse vaikka sitten vanhoilla meriiteillä.

    Äänestä

Aika hyvät arvot kumminkin vanhalla tekkniikalla 1.6 bensa 117 hv ja 4.9 l kulutus tommoseen Katumaasturiin ja just tullu uusi malli,niin Mitä Citikkaa tässä on? toivottavastti alusta penkit ja ohjaus

Äänestä
  • Niinpä. Tarkkaa en osaa sanoa mikä tuossa olisi citikan kädenjälkeä, mutta autowikistä löysin tietoa jonka mukaan C4 Aircross ja Peugeot 4008 valmistetaan Mitsun tuotantolinjoilla. Eli olisiko se niin että PSA-konserni vain teetättää nämä mallit Mitsulla? Enempää en osaa sanoa.

    Äänestä

  • No joo, jäikö vääntölukemat tarkoituksella pois? Niitähän tuossa vaparissa ei juurikaan ole. Väännöllä moottorin käytettävyyttä hyödynnetään, ei hevosvoimilla.

    Hevosvoimia voi olla vaikka 140 ja 120 hevosvoimainen on pirteämpi, jos siinä on reilummat vääntölukemat.

    Äänestä

  • 514441 kirjoitti:

    No joo, jäikö vääntölukemat tarkoituksella pois? Niitähän tuossa vaparissa ei juurikaan ole. Väännöllä moottorin käytettävyyttä hyödynnetään, ei hevosvoimilla.

    Hevosvoimia voi olla vaikka 140 ja 120 hevosvoimainen on pirteämpi, jos siinä on reilummat vääntölukemat.

    Vääntö ja teho ovat saman asian kaksi eri puolta. Teho on se joka aina liikuttaa autoa. Myös pienillä kierroksilla.

    Teho watteina = vääntö x kierrosluku x kulmanopeus.

    Eli, jos sinulla on vakio vääntömomentti, niin mitä suurempi kierrosluku, sitä suurempi teho.

    Jos sinulla on tehokäyrä moottorista, joka kertoo saatavissa levan tehon kullakin kierrosluvulla, se kertoo kaiken tarvittavan ja siitä pystyt yllä esitetyllä kaavalla laskemaan vääntömomentin kullakin kierrosluvulla.

    Eli jos sinulla on suuri vääntömomentti matalilla kierroksilla, se tarkoittaa, että on suuri teho matailla kierroksilla.

    Äänestä

  • 514441 kirjoitti:

    No joo, jäikö vääntölukemat tarkoituksella pois? Niitähän tuossa vaparissa ei juurikaan ole. Väännöllä moottorin käytettävyyttä hyödynnetään, ei hevosvoimilla.

    Hevosvoimia voi olla vaikka 140 ja 120 hevosvoimainen on pirteämpi, jos siinä on reilummat vääntölukemat.

    "Hevosvoimia voi olla vaikka 140 ja 120 hevosvoimainen on pirteämpi, jos siinä on reilummat vääntölukemat."

    Eli toisinsanoen, tämä ei aivan pidä paikkaansa.

    Jos on vaikka 150 Nm vääntöä 5000 rpm:ssä, teho lasketaan suoraan tästä kaavalla

    Teho P (w) = vääntö (Nm) x kierrosluku x pi/30

    = 78 kW tehoa kierrosluvlla 5000 rpm.

    Sen sijaan jos on 150 Nm vääntöä kierrosluvulla 2000 rpm , niin se tekisi 31,4 kW tehoa kierrosluvulla 2000 rpm.

    Jos on suuri vääntö 2000 rpm:ssä, se tarkoittaa, että on suuri teho kyseisellä kierrosluvulla.

    Eli moottorin ulosantama teho vaihtelee riippuen kierrosluvusta. Jos 120 hp moottori on selvästi "pirteämpi" kuin 140 hv moottori tuntumaltaan, kyse on siitä, että siinä 120 hp moottorissa on enemmän tehoa matalilla kierroksilla. :)

    Äänestä

2016 tulee mitsun uusi malli markkinoille. Ihan siistin näköinen muotoilu , keulasta vähän uuden outlanderin näköinen.
Citikka muotoilee oman keulan ja myy C4 aircross mallina ja pösön merkki keulassa myydään 4008 mallina.

Äänestä

Kyllä nykyranskalaiset autot on laadukkaita kuin arevan ydinvoimala.

Äänestä

Suurin osa Toyotistakin Ranskiksia.

Äänestä

Nykyään autoja tuutataan markkinoille sellaisella vauhdilla, että seuraava facelifti ei paljoa edellisestä eroa, vaikka mainostetaankin uutena mallina. Lähinnä hiotaan puskurien muotoja, jotain pientä viilausta sieltä sun täältä ja jotain varustetta lisää vakiona.

Äänestä

Tossa kuvia ensi vuonna tulevasta ASX:stä
https://www.google.fi/search?q=mitsubishi asx 2016&biw=800&bih=471&site=webhp&source=lnms&tbm=isch&sa=X&sqi=2&ved=0CAYQ_AUoAWoVChMIusOM-oSDyAIVTIksCh0Y0gDq

Äänestä
  • Tollasta ufon näköiseksi muotoiltua autoa en kyllä huolisi vaikka siitä maksettaisiin!

    Äänestä

Nuo mallit on etupäässä muotoilututkielmia, ei se todellisuudessa ihan noin hieno ole.

Äänestä

onko mitään siis muuttunut faceliftissä. tuohan näyttää ihan perinteiseltä asx:ltä.

Äänestä
  • Mittaristoa on ainakin päivitetty jossain kohtaa, ei ole niin legopalikkaa enää.
    Mutta eipä se kauheasti auta - onhan tuo jo vanha malli, vanhoilla moottoreilla ja liian äänekäs.

    Ja tosiaan, Mitsu siis tekee noita PSA autoja, asx ei ole sitikka vaan toistepäin.

    Äänestä

Mallista riippuen pientä eroa edelliseen voi sentään etsiä vanteista ja pyöränkaarista.

Äänestä

Turbomoottoreita kaipaaville kannattaa lukea uusi Tuulilasi ja katsoa miten kävi Suzukille kun siihen laittettiin turbomoottori, kulutus on aivanmuuta mitä auton valmistaja lupaa.

Äänestä
  • Oli kyllä testattu -20 asteen pakkasessa joten vähän yläkanttiin taitaa olla kulutus normikeleihin nähden. Vaparikin vetää tuolla kelillä kyllä enemmän polttoainetta.

    Äänestä

Automyyjä sanoi tänään, että 2.2diesel automaatti 4wd tulee jälleen kesällä mallistoon.

Äänestä

viimeisin info: syyskuussa 2016.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


okmuhbtfc kirjoitti:

Koskakohan ASX:ään tulee facelift / mahdollisesti uusi malli kokonaan sekä nykyiset turbomoottorit? Mielestäni malli ei ole muuttunut sitten auton ilmestymisen ainakaan ulkoisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu