Kannabis on hyvä kasvi

NeaM

Kannabis on huumeena perseestä, mutta voi siitä keittää teetä. Tai tehdä sen siemenistä suklaatia tai cacaota. Harmi, että hörhöt tekee hallaa hyvälle kasville.

91

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • thckoitin

      Kannabis on hyvä päihde. Junteille vain liian vähähaittainen eikä siksi kelpaa.

      • MustaValkoHarmaa

        Sä näet kyllä asiat hieman mustavalkoisti. Ihan omakohtaisten kokemuksen mukaan ja ykköstyypin diabeetikkona otan mielummin alkoholia kohtuudella kun polttaisin kohtuudella kukkaa. Ensinnäkin olotila on kannabiksen vaikutuksen alaisena epämääräinen ja inhottava, se tekee vainoharhaiseksi, sekoittaa verensokerit ja vieläpä tekee niin kovan, vastustamattoman nälän jonka seurauksena verensokerit ovat katossa ja menevät epätasapainoon.

        Ei se vaan kaikille sovi. Minusta on suorastaan junttimaista toitottaa kannabiksen olevan paras vaihtoehto ja sitä käyttämättömiä solvata junteiksi. Yleensä juuri nämä tyypit myös itse sitten vetävät kaikkea mahdollista sekaisin ja ovat kovin sairasta sakkia, kun joka vaivaan käyttävät hamppua. SIis jos nyt lähetään samalla linjalle.

        Kyllä tuolla psyk.polilla on vaan todella paljon näitä, jotka ovat saaneet päänsä sekaisin pössyttelyllä. Olkon sitten siinä mitä tahansa sekakäyttöä, mutta kannabiksen laukaisema psykoosi läppä noilla poleilla. Sitä toki aina selitellään, että "se nyt johtu siitä ku en ollu aamulla syöny c-vitamiinia". Ei siis millään voida myöntää mielenterveyden romahtamisen johtuvan savuista. Kyllä se rikkaruoho vaan välillä pistää niin pelottaviin ja inhottaviin oloihin, että pitää käydä huuhtomassa naamaa kylmällä vedellä, että pääsis niistä sen hetkisistä ajatuksista eroon.

      • jiivitunhaa
        MustaValkoHarmaa kirjoitti:

        Se ettei sovi sulle ei ole mikään perustelu miksi kannabiksen pitää pysyä kiellettynä. Juuri noin typerien juttujen takia on suorastaan pakko nimitellä kannabiksen vastustajia junteiksi. Vaikka pulu onkin se kaikista osuvin nimitys.

        Keskustelu jääräpäisen kannabiksen vastustajan kanssa on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa. Se ei osaa sääntöjä, kaataa kaikki nappulat, paskoo laudalle ja lentää parveen kertomaan voitostaan.

      • Hoottu

        Ei kahvikaan kaikille sovi. Moni saa vuosittain Suomessa rasvaliukoisesta kofeiinihuumeesta itselleen hoitoa vaativan psykoosin. Energiajuomien runsas käyttö tulee myös "jälkijunassa" näkymään lisääntyvinä mielenterveysongelmina.

      • Selvännottaja
        Hoottu kirjoitti:

        Kofeiinista psykooseja.

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kofeiini#Vaikutukset_ja_riskit

      • Melter
        Hoottu kirjoitti:

        Ei kahvikaan kaikille sovi. Moni saa vuosittain Suomessa rasvaliukoisesta kofeiinihuumeesta itselleen hoitoa vaativan psykoosin. Energiajuomien runsas käyttö tulee myös "jälkijunassa" näkymään lisääntyvinä mielenterveysongelmina.

        Hammaslääkäreillä riittää myös puuhaa, kun korjailevat riippuvuutta aiheuttavilla energiajuomilla sulatettuja hampaita.

      • AssiAaa
        MustaValkoHarmaa kirjoitti:

        Sä näet kyllä asiat hieman mustavalkoisti. Ihan omakohtaisten kokemuksen mukaan ja ykköstyypin diabeetikkona otan mielummin alkoholia kohtuudella kun polttaisin kohtuudella kukkaa. Ensinnäkin olotila on kannabiksen vaikutuksen alaisena epämääräinen ja inhottava, se tekee vainoharhaiseksi, sekoittaa verensokerit ja vieläpä tekee niin kovan, vastustamattoman nälän jonka seurauksena verensokerit ovat katossa ja menevät epätasapainoon.

        Ei se vaan kaikille sovi. Minusta on suorastaan junttimaista toitottaa kannabiksen olevan paras vaihtoehto ja sitä käyttämättömiä solvata junteiksi. Yleensä juuri nämä tyypit myös itse sitten vetävät kaikkea mahdollista sekaisin ja ovat kovin sairasta sakkia, kun joka vaivaan käyttävät hamppua. SIis jos nyt lähetään samalla linjalle.

        Kyllä tuolla psyk.polilla on vaan todella paljon näitä, jotka ovat saaneet päänsä sekaisin pössyttelyllä. Olkon sitten siinä mitä tahansa sekakäyttöä, mutta kannabiksen laukaisema psykoosi läppä noilla poleilla. Sitä toki aina selitellään, että "se nyt johtu siitä ku en ollu aamulla syöny c-vitamiinia". Ei siis millään voida myöntää mielenterveyden romahtamisen johtuvan savuista. Kyllä se rikkaruoho vaan välillä pistää niin pelottaviin ja inhottaviin oloihin, että pitää käydä huuhtomassa naamaa kylmällä vedellä, että pääsis niistä sen hetkisistä ajatuksista eroon.

        http://www.iltalehti.fi/diabetes/2015070920006651_di.shtml

        Kesällä monet juovat tavallista enemmän alkoholia. Tällöin myös diabeetikoiden tulee huolehtia terveydestään erityisellä huolella.

        Kesällä on paljon juhlia, joissa on usein myös alkoholia tarjolla. Erityisesti diabeetikkojen tulisi muistaa näissä tilanteissa myös syödä.

        Diabetes on pitkäaikaissairaus, jossa haima ei tuota tarpeeksi tai ollenkaan insuliinia tai sitten se vaikuttaa elimistössä puutteellisesti. Suomessa diabeetikkoja on satojatuhansia.

        Kesä ja loma-aika lisäävät monien suomalaisten alkoholinkulutusta, joka ei kohtuullisessa määrin ole diabeetikoille sen haitallisempaa kuin muillekaan. Runsas alkoholinkäyttö sen sijaan voi olla diabeetikolle jo vaarallista, sillä alkoholi laskee verensokeria ja estää sokeria vapautumasta maksasta.

        Diabetesliiton mukaan diabeetikko ei humalassa välttämättä tunnista matalan verensokerin oireita eikä välttämättä pysty korjaamaan tilannetta ajoissa. Hypoglykemiavaaran vuoksi on tärkeää, että diabeetikko juo alkoholia vain sen verran, että pystyy huolehtimaan itsestään ja sairauden hoidosta.

        Myös muiden kuin diabeetikoiden kannattaa olla tarkkana, sillä runsas alkoholinkäyttö voi johtaa sairastumiseen.

        - Jos henkilö juo paljon ja toistuvasti alkoholia, voi se aiheuttaa haimatulehduksen seurauksena diabeteksen. Runsas alkoholinkäyttö voi siis aiheuttaa tietyntyyppisen diabeteksen, joka on erilainen kuin päädiabetestyypit, kertoo Diabetesliiton ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka Iltalehdelle.

        Hänen mukaansa alkoholin aiheuttama verensokerin lasku voi joillakuilla ihmisillä johtaa myös aggressiivisuuteen.

        - Runsaan alkoholinkäytön yhteydessä verensokeri voi joskus laskea liian matalalle ilman diabetestakin, koska alkoholi estää sokerin vapautumista maksasta vereen. Mutta on myös henkilöitä, joilla voi olla säätelyhäiriötä haiman toiminnassa ja jos nämä henkilöt eivät syö ja verensokeri pääsee laskemaan, voi sen yhtenä oireena voi olla aggressiivinen käytös.

        Diabeetikon onkin tiedettävä, miten hänen käyttämänsä lääkkeet ja alkoholi vaikuttavat toisiinsa.

        - Liian matalan verensokerin riski on erityisesti insuliinihoitoisella diabeetikolla. Kyse ei ole siis diabeteksen tyypistä, vaan lääkityksestä. Enemmistö insuliinihoitoisista on tyypin kaksi diabeetikoita, kertoo Ilanne-Parikka.

        Hänen mukaansa insuliinihoitoiselle diabeetikolle tärkeimmät asiat alkoholin käytön yhteydessä ovat kohtuullisuus, syöminen ja insuliiniannostuksen vähentäminen.

        Juhliessa insuliinia käyttävän diabeetikon tulisi muistaa seuraavat perusasiat:

        - Jos alkoholia juo useamman annoksen, täytyy muistaa myös syödä. Jos ei syö, pitää välillä juoda sokerillisia juomia.

        - Tanssiminen vaatii lisähiilihydraattia enemmän kuin istuminen.

        - Juhlimisen jälkeen yöpala on tarpeen, koska verensokeri voi laskea yön tai seuraavan aamun aikana matalaksi. Näin voi käydä, vaikka verensokeri olisi sopivalla tasolla nukkumaan mennessä.

        - Verensokerin seuraaminen on tärkeää, jotta oppii tietämään, kuinka verensokeri käyttäytyy alkoholin juomisen yhteydessä.

        - Illan pitkävaikutteisen insuliinin määrää voi vähentää pari yksikköä, varsinkin jos on liikkunut illan aikana. Kokonaan iltainsuliinia ei kuitenkaan saa jättää pistämättä.

        - Ystäville kannattaa kertoa diabeteksesta, jotta he osaavat toimia, jos verensokeri laskee liian alhaiseksi.

        - Mukana kannattaa pitää myös diabetestunnusta ja Minulla on diabetes -korttia.

      • hävisittejoolehiljaa
        MustaValkoHarmaa kirjoitti:

        Sä näet kyllä asiat hieman mustavalkoisti. Ihan omakohtaisten kokemuksen mukaan ja ykköstyypin diabeetikkona otan mielummin alkoholia kohtuudella kun polttaisin kohtuudella kukkaa. Ensinnäkin olotila on kannabiksen vaikutuksen alaisena epämääräinen ja inhottava, se tekee vainoharhaiseksi, sekoittaa verensokerit ja vieläpä tekee niin kovan, vastustamattoman nälän jonka seurauksena verensokerit ovat katossa ja menevät epätasapainoon.

        Ei se vaan kaikille sovi. Minusta on suorastaan junttimaista toitottaa kannabiksen olevan paras vaihtoehto ja sitä käyttämättömiä solvata junteiksi. Yleensä juuri nämä tyypit myös itse sitten vetävät kaikkea mahdollista sekaisin ja ovat kovin sairasta sakkia, kun joka vaivaan käyttävät hamppua. SIis jos nyt lähetään samalla linjalle.

        Kyllä tuolla psyk.polilla on vaan todella paljon näitä, jotka ovat saaneet päänsä sekaisin pössyttelyllä. Olkon sitten siinä mitä tahansa sekakäyttöä, mutta kannabiksen laukaisema psykoosi läppä noilla poleilla. Sitä toki aina selitellään, että "se nyt johtu siitä ku en ollu aamulla syöny c-vitamiinia". Ei siis millään voida myöntää mielenterveyden romahtamisen johtuvan savuista. Kyllä se rikkaruoho vaan välillä pistää niin pelottaviin ja inhottaviin oloihin, että pitää käydä huuhtomassa naamaa kylmällä vedellä, että pääsis niistä sen hetkisistä ajatuksista eroon.

        ÖÖh? Jos kannbiksesta olisi haitaksi, niin se tuskin olisi reseptilääke myös Suomessa? Se on sitä ympäri maailmaa. Keskustelu voidaan siis käydä jatkossa lääketieteellisillä palstoilla, jonne sinä et varmaan uskaltaudu?

      • Äaääaäaäaäkdkdkjdj
        MustaValkoHarmaa kirjoitti:

        Sä näet kyllä asiat hieman mustavalkoisti. Ihan omakohtaisten kokemuksen mukaan ja ykköstyypin diabeetikkona otan mielummin alkoholia kohtuudella kun polttaisin kohtuudella kukkaa. Ensinnäkin olotila on kannabiksen vaikutuksen alaisena epämääräinen ja inhottava, se tekee vainoharhaiseksi, sekoittaa verensokerit ja vieläpä tekee niin kovan, vastustamattoman nälän jonka seurauksena verensokerit ovat katossa ja menevät epätasapainoon.

        Ei se vaan kaikille sovi. Minusta on suorastaan junttimaista toitottaa kannabiksen olevan paras vaihtoehto ja sitä käyttämättömiä solvata junteiksi. Yleensä juuri nämä tyypit myös itse sitten vetävät kaikkea mahdollista sekaisin ja ovat kovin sairasta sakkia, kun joka vaivaan käyttävät hamppua. SIis jos nyt lähetään samalla linjalle.

        Kyllä tuolla psyk.polilla on vaan todella paljon näitä, jotka ovat saaneet päänsä sekaisin pössyttelyllä. Olkon sitten siinä mitä tahansa sekakäyttöä, mutta kannabiksen laukaisema psykoosi läppä noilla poleilla. Sitä toki aina selitellään, että "se nyt johtu siitä ku en ollu aamulla syöny c-vitamiinia". Ei siis millään voida myöntää mielenterveyden romahtamisen johtuvan savuista. Kyllä se rikkaruoho vaan välillä pistää niin pelottaviin ja inhottaviin oloihin, että pitää käydä huuhtomassa naamaa kylmällä vedellä, että pääsis niistä sen hetkisistä ajatuksista eroon.

        Ois oikeesti jees jos jengi vähä tutkis näit asioi enne ku tulee tänne lässyttää :D kannabis on lähes tulkoon vaaraton kasvi, tottakai siinäkin niinkuin kaikessa on omat vaaransa. Sanotaan jos sitä osaa käyttää rauhassa ja kohtuudella siitä ei oo mitään haittaa. Voidaan katsoa vaikka maita ja osavaltioita joilla millään ei ole mitkään psykoositilastot tai muut nousseet. Päinvastoin.
        Useat "kannabispsyykosit" johtuu aivan omasta tyhmyydestä ja usein muillakin päihteillä on tähän myös osuutta. On aivan nautettavaa että kannabista ei dekriminalisoida kun katsotaan sen vaarattomuutta mitä on tutkittu erittäin paljon. Jos kannabis ei sovi sulle niin ei siitä tarvitse numeroa tehdä ja kannabista tuomita. Kannabis tuo rauhaa ja rentouttaa, puhumattakaan sen avusta monia sairauksia kohtaan :) ja kannabis ei muuta verensokeriarvoja

      • ddadaawwwadad
        jiivitunhaa kirjoitti:

        Se ettei sovi sulle ei ole mikään perustelu miksi kannabiksen pitää pysyä kiellettynä. Juuri noin typerien juttujen takia on suorastaan pakko nimitellä kannabiksen vastustajia junteiksi. Vaikka pulu onkin se kaikista osuvin nimitys.

        Keskustelu jääräpäisen kannabiksen vastustajan kanssa on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa. Se ei osaa sääntöjä, kaataa kaikki nappulat, paskoo laudalle ja lentää parveen kertomaan voitostaan.

        hahahahah narkki on taas pössytellyt aivokapasiiteettinsa alalukemiin XD XD "Se ettei sovi sulle ei ole mikään perustelu miksi kannabiksen pitää pysyä kiellettynä"

        tottakai se on perustelu,ehkä ei hyvä sillainen mutta perustelu kummiskin hahahahahaha

      • Anonyymi
        MustaValkoHarmaa kirjoitti:

        Sä näet kyllä asiat hieman mustavalkoisti. Ihan omakohtaisten kokemuksen mukaan ja ykköstyypin diabeetikkona otan mielummin alkoholia kohtuudella kun polttaisin kohtuudella kukkaa. Ensinnäkin olotila on kannabiksen vaikutuksen alaisena epämääräinen ja inhottava, se tekee vainoharhaiseksi, sekoittaa verensokerit ja vieläpä tekee niin kovan, vastustamattoman nälän jonka seurauksena verensokerit ovat katossa ja menevät epätasapainoon.

        Ei se vaan kaikille sovi. Minusta on suorastaan junttimaista toitottaa kannabiksen olevan paras vaihtoehto ja sitä käyttämättömiä solvata junteiksi. Yleensä juuri nämä tyypit myös itse sitten vetävät kaikkea mahdollista sekaisin ja ovat kovin sairasta sakkia, kun joka vaivaan käyttävät hamppua. SIis jos nyt lähetään samalla linjalle.

        Kyllä tuolla psyk.polilla on vaan todella paljon näitä, jotka ovat saaneet päänsä sekaisin pössyttelyllä. Olkon sitten siinä mitä tahansa sekakäyttöä, mutta kannabiksen laukaisema psykoosi läppä noilla poleilla. Sitä toki aina selitellään, että "se nyt johtu siitä ku en ollu aamulla syöny c-vitamiinia". Ei siis millään voida myöntää mielenterveyden romahtamisen johtuvan savuista. Kyllä se rikkaruoho vaan välillä pistää niin pelottaviin ja inhottaviin oloihin, että pitää käydä huuhtomassa naamaa kylmällä vedellä, että pääsis niistä sen hetkisistä ajatuksista eroon.

        Oletko isäm_maallinen mies joka juo SUOMIM VINaa!!1

    • XPeeria

      Teenä kannabis toimii todella hyvin. Vaikutuskin on pitkä. Eikä tule karsinogeenejä kuten poltellessa. Teetä voin myös suositella.

      • NeaM

        Ei teenä mitään oloja tule, mutta yrttiteessä se on yhtenä makukomponenttina ja elementtinä. Jos mukana on hieman hampun lehteä. Joku voi toki yrittää käyttää teetäkin väärin. Muille se on yrttiteenä janojuoma joka virkistää. Eriasia on jotkin omat viritykset päihdetarkoitukseeen.

      • Klgg

        Kukasta ja lehdistä kun teet teetä, niin kannabis toimii päihteenä todella hienosti. Päihdevaikutus säilyy pitkään. Miksi edes kuvittelet, että "oloja" ei tulisi?

      • Hörppis
        Klgg kirjoitti:

        Kukasta ja lehdistä kun teet teetä, niin kannabis toimii päihteenä todella hienosti. Päihdevaikutus säilyy pitkään. Miksi edes kuvittelet, että "oloja" ei tulisi?

        Ainoa kerta jolloin ole saanut kannabiksesta reippaan yliannostuksen oli juurikin kannabisteetä juotuani. Liian vahvaa ja liian paljon.

      • Testius
        NeaM kirjoitti:

        Ei teenä mitään oloja tule, mutta yrttiteessä se on yhtenä makukomponenttina ja elementtinä. Jos mukana on hieman hampun lehteä. Joku voi toki yrittää käyttää teetäkin väärin. Muille se on yrttiteenä janojuoma joka virkistää. Eriasia on jotkin omat viritykset päihdetarkoitukseeen.

        Mitkä omat viritykset? Otat kannabista, teet siitä teetä ja juot. Toimii todella hyvin. Vaikutus tulee hitaasti ja kestää pitkään.

      • Luojaz
        NeaM kirjoitti:

        Ei teenä mitään oloja tule, mutta yrttiteessä se on yhtenä makukomponenttina ja elementtinä. Jos mukana on hieman hampun lehteä. Joku voi toki yrittää käyttää teetäkin väärin. Muille se on yrttiteenä janojuoma joka virkistää. Eriasia on jotkin omat viritykset päihdetarkoitukseeen.

        Mielestäsi kannabistee on siis janojuoma, joka virkistää kehoa ja mieltä. Niinhån se on.

      • hitlerinmulkku
        Luojaz kirjoitti:

        Mielestäsi kannabistee on siis janojuoma, joka virkistää kehoa ja mieltä. Niinhån se on.

        No jos se on Sativaa. Miten valmistatte tuota teetä? Normaalisti?

    • TerveystuotehanSeOn

      Teenä kolahtaa hyvin, on tasasen vahvassa pöllysä pitkään.
      Tulee tosi jännä olotila.
      Jos sitä on syötäväksi asti niin kannattaa sekotella rahkoihin ja käyttää teehen.

    • Näinsemenee

      Kannabis on haitallinen kasvi. Se tullaan tulevaisuudessa hävittämään maapallolta.

      • Jukka_Kukkapenkki

        Tuskinpa sentään. Paljon suurempi todennäköisyys on sille, että kannabiksen monipuolinen käyttö lisääntyy koko ajan maailmassa. Onhan se maailman monipuolisin kasvi.

      • Mrrrgoth

        Ihmiskunnassa on tosiaan outoa se, että se yrittää kaikin keinoin tuhota ainoan kotinsa maailmankaikkeudessa. Kannabista ei voida käyttää, koska se olisi aivan liian vähän ongelmia aiheuttava päihde-, lääke- ja energiakasvi.

      • tguyhiu
        Mrrrgoth kirjoitti:

        Syy lienee siinä että kannabiksella tekee niin hyvin rahaa laittomana. Eikä alkoholi ja lääketeollisuus halua mitään kilpailua mikä pienentäisi voittoja. Ainahan se on ollut niin että kun on raha vs luonto niin luonto jää toiseksi.

      • hahahhahhaaa
        tguyhiu kirjoitti:

        Syy lienee siinä että kannabiksella tekee niin hyvin rahaa laittomana. Eikä alkoholi ja lääketeollisuus halua mitään kilpailua mikä pienentäisi voittoja. Ainahan se on ollut niin että kun on raha vs luonto niin luonto jää toiseksi.

        Eipä jää luonto toiseksi. Valitan.

    • 670

      Kannabis on kutsu demoneille tulla ottamaan valtaansa.

      • Valo_Työssä

        Valheista tunnistaa saatanan palvelijat. Kannabiksen käyttäjät voivat kutsua kannabista vaikka maailman vähähaittaisemmaksi päihteeksi, eikä siinä ole sanankaan vertaa valhetta.

      • Hrrra

        Minkähän demonin vallassa on sellainen ihminen, joka säännöllisesti kännissä pahoinpitelee lapsiaan? Sellaista ei ainakaan tee se, jolla on sydämessään Jumalan rakkaus.

      • Kirriisi
        Hrrra kirjoitti:

        Minkähän demonin vallassa on sellainen ihminen, joka säännöllisesti kännissä pahoinpitelee lapsiaan? Sellaista ei ainakaan tee se, jolla on sydämessään Jumalan rakkaus.

        Alkoholista voidaan sanoa, että se huume on suoraan saatanasta. Sen osoittaa selvästi se, kuinka paljon väkivaltaa ja ongelmia alkoholi päivittäin aiheuttaa. Suomessahan on menossa alkoholikatastrofi ja alkoholilla suoritettava kansanmurha.

      • Tuuliwa

        Onhan se aika surullista, jos päihdepolitiikka koetaan jollain tavalla uskonnollisena asiana. Ei näin.

    • Jvivkkb

      Kannabis on avaruusolentojen juoni.

      • 670

        Avaruusolennot ovat demoneja.

      • Mgrrr
        670 kirjoitti:

        Avaruusolennot ovat demoneja.

        Kannabis on Jumalan suuri lahja maailmalle, jonka saatanaa palvovat ihmiset kielsivät.

      • 670
        Mgrrr kirjoitti:

        Puhu vaan puutaheinää. Kannabis kuuluu nimenomaan saatanaa palvovien ihmisten elämään.

        Ja oletko sokea vai epärehellinen, kun sanot, että "kannabis on Jumalan lahja maailmalle"? Kuka tämä " Jumala" on? Ei ainakaan maailman Luoja. Jumalia on monia. Ja on itsestään selvää, kuka tämä mainitsemasi " Jumala" on.

      • saanensanoa

        Luonto on enemmän jumala kuin mitkään ihmisen keksimät satuolennot. Kannabis on lääke moneen vaivaan ja vähiten haitallinen tunnetuista päihteistä. Uskishihhulit jotka vastustaa kannabista ovat jo valmiiksi huteralla pohjalla. Satukirja raamatun mukaan jumala antoi kaikki siementä tekevät kasvit ihmisten käytettäviksi.

      • 670
        saanensanoa kirjoitti:

        Ei voi muuta sanoa kuin että "puhu pukille".

      • Hrrggrr
        670 kirjoitti:

        Ja oletko sokea vai epärehellinen, kun sanot, että "kannabis on Jumalan lahja maailmalle"? Kuka tämä " Jumala" on? Ei ainakaan maailman Luoja. Jumalia on monia. Ja on itsestään selvää, kuka tämä mainitsemasi " Jumala" on.

        Jumalaksi voit kutsua vaikka luontoa, joka teki kannabiksesta maailman monipuolisimman kasvin. Paras lääkekasvi. Paras energiakasvi. Vähähaittaisin päihde.

      • HrrrA
        670 kirjoitti:

        Puhu vaan puutaheinää. Kannabis kuuluu nimenomaan saatanaa palvovien ihmisten elämään.

        Normaali ihminen ei palvo mitään, eikä Saatana edes kaipaa vähäistäkään palvomista.

      • Eppänen

        Jumala on rakkaus ja totuus. Saatana viha ja valhe. Itse tiedät valheesi ja herrasi kun mietit mitä milloinkin teet ja mitä kirjoitat.

      • Mrrgoth
        670 kirjoitti:

        Ja oletko sokea vai epärehellinen, kun sanot, että "kannabis on Jumalan lahja maailmalle"? Kuka tämä " Jumala" on? Ei ainakaan maailman Luoja. Jumalia on monia. Ja on itsestään selvää, kuka tämä mainitsemasi " Jumala" on.

        Olipa kannabiksen keksinyt jumala kuka tahansa, niin Raamattu ei ainakaan kannabista kiellä millään tavalla. Raamattu kieltää kielletyn puun hedelmien syömisen, mutta kannabis on pensas, joka tuottaa siemeniä.

      • kurvaaaka
        670 kirjoitti:

        Ei voi muuta sanoa kuin että "puhu pukille".

        En mä peilikuvalle ala puhua, vanhalle pukille. Heh.

      • 670
        Mrrgoth kirjoitti:

        Olipa kannabiksen keksinyt jumala kuka tahansa, niin Raamattu ei ainakaan kannabista kiellä millään tavalla. Raamattu kieltää kielletyn puun hedelmien syömisen, mutta kannabis on pensas, joka tuottaa siemeniä.

        Ihan turha puolustella. Jumala ei hyväksy huumeita, olivatpa ne mitä tahansa.

      • Mrrgoth
        670 kirjoitti:

        Ihan turha puolustella. Jumala ei hyväksy huumeita, olivatpa ne mitä tahansa.

        Raamattu ei ainakaan kannabista kiellä millään tavalla, ja tuskinpa sinäkään olet millään tavalla kelvollinen asettumaan Raamatun sanaa vastaan.

      • 670
        Mrrgoth kirjoitti:

        Raamattu ei ainakaan kannabista kiellä millään tavalla, ja tuskinpa sinäkään olet millään tavalla kelvollinen asettumaan Raamatun sanaa vastaan.

        Raamattu ei mainitse nimeltä Kannabista, mutta päihtymistä Raamatussa ei hyväksytä. Kannabiksen käyttäminen päihtymistarkoitukseen on sen kasvin väärinkäyttöä.

      • Raitisz
        Hrrggrr kirjoitti:

        Jumalaksi voit kutsua vaikka luontoa, joka teki kannabiksesta maailman monipuolisimman kasvin. Paras lääkekasvi. Paras energiakasvi. Vähähaittaisin päihde.

        Ihminen ei tarvitse päihteitä.

      • SDSF
        HrrrA kirjoitti:

        Normaali ihminen ei palvo mitään, eikä Saatana edes kaipaa vähäistäkään palvomista.

        Ihmiset palvovat saatanaa useimmiten tietämättään. Raamatussa sanotaan, että koko maailma on paholaisen vallassa.

      • Mrrgoth
        670 kirjoitti:

        Raamattu ei mainitse nimeltä Kannabista, mutta päihtymistä Raamatussa ei hyväksytä. Kannabiksen käyttäminen päihtymistarkoitukseen on sen kasvin väärinkäyttöä.

        Raamatussa käytetään paljon viiniäkin, joten kyllä sielläkin ollaan päihtyneitä. Ja riehuithan sinäkin usein kännissä kuin joku saatanan riivaama.

      • Hootawa
        670 kirjoitti:

        Ja oletko sokea vai epärehellinen, kun sanot, että "kannabis on Jumalan lahja maailmalle"? Kuka tämä " Jumala" on? Ei ainakaan maailman Luoja. Jumalia on monia. Ja on itsestään selvää, kuka tämä mainitsemasi " Jumala" on.

        Kertoisitko lisää näistä "jumalista" joiden koet vaikuttavan tässä maailmassa. Esimerkiksi keskusteletko heidän kanssaan?

      • Wakii
        Raitisz kirjoitti:

        Ihminen ei tarvitse päihteitä.

        Suurinta osaa asioista joita ihminen maailmassa käyttää, hän ei tarvitse lainkaan. Päihteitä käytetään, koska se on kivaa. Ja kannabis on vähähaittaisin päihde koko maailmassa.

      • Ihmetystäjä
        670 kirjoitti:

        Raamattu ei mainitse nimeltä Kannabista, mutta päihtymistä Raamatussa ei hyväksytä. Kannabiksen käyttäminen päihtymistarkoitukseen on sen kasvin väärinkäyttöä.

        Vai että päihdekäyttö on joku erityinen ja peräti raamatullinen ongelma? Ongelmaa ei kuitenkaan ole silloin, kun kannabiksen lääkekäytössä käytetään useita grammoja vahvaa kannabista päivässä. Ei tule missään joukon jälkijunassa vähäisiäkään kannabisrasvaongelmia aivoihin, ei kuuluisia kannabispsykooseja, eikä mitään niistä ongelmista, joita kannabiksen vähäisenkin päihdekäytön usein kerrotaan aiheuttavan. Kyllä on ihme kasvi tuo kannabis.

      • Kohtuuskaikessa
        670 kirjoitti:

        Raamattu ei mainitse nimeltä Kannabista, mutta päihtymistä Raamatussa ei hyväksytä. Kannabiksen käyttäminen päihtymistarkoitukseen on sen kasvin väärinkäyttöä.

        Viinin nauttiminen on hyväksyttyä raamatussa mutta humaltumista ei sallita.Minkäasteisesta humaltumisesta on kyse ? sitä ei kukaan voi sanoa.
        Yksilön kestokyky vaihtelee meissä jokaisessa, siksi yksilön on itse
        huomattava milloin pysäyttää nauttiminen.On aivan oikein olla iloinen
        pienessä viinissä, laulaa ja tanssia, niinkauan kuin se ei mene riettaaksi
        kännisen porsasteluksi.Kännissä tehdään paljon pahoja tekoja.

      • Jenkkitietäjä
        Wakii kirjoitti:

        Suurinta osaa asioista joita ihminen maailmassa käyttää, hän ei tarvitse lainkaan. Päihteitä käytetään, koska se on kivaa. Ja kannabis on vähähaittaisin päihde koko maailmassa.

        Vähähaittaisin,kenelle on ja kenelle EI ?Riippuu yksilöstä.Monelle K-nabis
        ei sovi ollenkaan,sitten on vielä suuri ero kasvin lajista sekä kasvupaikasta.Colombian Gold oli 80 luvulla eniten haluttu USAssa.Nyt on
        liikenteessä kaikenlaisia sotkuja, jotka aiheuttavat hyppyjä alas katolta.

      • Soronnoos
        Kohtuuskaikessa kirjoitti:

        Viinin nauttiminen on hyväksyttyä raamatussa mutta humaltumista ei sallita.Minkäasteisesta humaltumisesta on kyse ? sitä ei kukaan voi sanoa.
        Yksilön kestokyky vaihtelee meissä jokaisessa, siksi yksilön on itse
        huomattava milloin pysäyttää nauttiminen.On aivan oikein olla iloinen
        pienessä viinissä, laulaa ja tanssia, niinkauan kuin se ei mene riettaaksi
        kännisen porsasteluksi.Kännissä tehdään paljon pahoja tekoja.

        Veikkaan, että viinistä sopii päihtyä saman verran kuin pienestä kannabismäärästäkin. Kannabistahan Raamattu ei siis millään tavalla kiellä, eli Raamattuun vetoaminen on siinä suhteessa täysin turhaa. On oikein olla pienessä kannabispäihtymyksessä, laulaa, tanssia ja soittaa. Varsinkin soittamisessa kannabis avaa ihan uusia maailmoja.

      • Mrrrgoth
        Jenkkitietäjä kirjoitti:

        Vähähaittaisin,kenelle on ja kenelle EI ?Riippuu yksilöstä.Monelle K-nabis
        ei sovi ollenkaan,sitten on vielä suuri ero kasvin lajista sekä kasvupaikasta.Colombian Gold oli 80 luvulla eniten haluttu USAssa.Nyt on
        liikenteessä kaikenlaisia sotkuja, jotka aiheuttavat hyppyjä alas katolta.

        Tuskinpa paljon on ollut hyppelyjä missään muualla kuin ainoastaan kannabisfanaatikkojen omassa mielikuvituksessa. Siellä ne suurimmat loikat tapahtuvat.

      • Ygsfax
        670 kirjoitti:

        Raamattu ei mainitse nimeltä Kannabista, mutta päihtymistä Raamatussa ei hyväksytä. Kannabiksen käyttäminen päihtymistarkoitukseen on sen kasvin väärinkäyttöä.

        Voidaan siis sanoa, että viinin käyttäminen humaltumiseen on Raamatun kieltämää.

      • Taawat
        Kohtuuskaikessa kirjoitti:

        Viinin nauttiminen on hyväksyttyä raamatussa mutta humaltumista ei sallita.Minkäasteisesta humaltumisesta on kyse ? sitä ei kukaan voi sanoa.
        Yksilön kestokyky vaihtelee meissä jokaisessa, siksi yksilön on itse
        huomattava milloin pysäyttää nauttiminen.On aivan oikein olla iloinen
        pienessä viinissä, laulaa ja tanssia, niinkauan kuin se ei mene riettaaksi
        kännisen porsasteluksi.Kännissä tehdään paljon pahoja tekoja.

        Eikö sinulla ollut itselläsi paljonkin kokemusta mainitsemastasi irstaasta kännisekoilusta?

      • ANGELdusting
        Mrrrgoth kirjoitti:

        Tuskinpa paljon on ollut hyppelyjä missään muualla kuin ainoastaan kannabisfanaatikkojen omassa mielikuvituksessa. Siellä ne suurimmat loikat tapahtuvat.

        Jos ostat kadulta "nikkelin verran" niin se saattaa olla myrkyllä sekoitettua
        ruohoa,joka aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, ja hengitysvaikeuksia.
        Peloittava kokemus !

      • Mrrgoth
        ANGELdusting kirjoitti:

        Jos ostat kadulta "nikkelin verran" niin se saattaa olla myrkyllä sekoitettua
        ruohoa,joka aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, ja hengitysvaikeuksia.
        Peloittava kokemus !

        Mutta tuolloin kyseessä ei olekaan kannabis, vaan sen nimellä myytävä sekasotku. Mainitsemiltasi ongelmilta vältytään, kun kannabista ryhdytään myymään virallisia kanavia pitkin, ja huolehditaan laadunvalvonnasta.

      • Huulu-ugo
        670 kirjoitti:

        Puhu vaan puutaheinää. Kannabis kuuluu nimenomaan saatanaa palvovien ihmisten elämään.

        Minusta tämä allaoleva teksti kuvaa hyvin sitä mielenterveysongelmien määrää, joka joitain huumevalistajia riepoo...

        "Sinussa puhuu saatana luciferin korkein musta enkeli. Kaikki kannabista maistaneet ovat saatanan mustassa messussa mukana. Tarkoitus on Suomessa tuhota johto, antaa Suomi Luciferille ja myydä mökit ismaelilaisille jotka kansainvaeltavat tänne Etelä-Amerikan suurimpien moskeijoiden laulussa- sama laulu jota lucifer osaa. Hänellä on yhdeksäspää laulupää, tällä laulaa niin kaunista musiikkia, jonka vain kannabiksen osaajat käyttävät. Nyt on kuudes sinetti murrettu, nyt jääneet Jeesuksen pojat eli sinetit, koskevat suurta painetta ja seuraavat sinetit menevät nopeammin ja nopeammin vähemmässä ajassa murroksiin. Silloin kannabiksen ottajat syövät ihmiset ja muuttuvat islamiin!!!!!

        OLETTE PASKANARKOMAANEJA KANNABIS ON PAHOLAISEN paskaa JA TE OTATTE SITÄ!!! HÄHÄHÄHÄÄÄÄ

        PASKANARKOMAANIENPASKAKEUHKOT JOISSA saatana ASUU!

        AINOA JÄRKEVÄT TIE ON AMPUA KAIKKI JOTKA PITÄVÄT NUORISOMUOTIA JA LAITTELEVAT RAP KAPPALEITA SOIMAAN, JOISSA HALUTAAN, ETTÄ KAIKKI OTTAA PASKANARKOMAANIKANNABISTA!!!!!!

        MINULLE EI MUUTEN HAUKUTA JATKUVASTI, OLEN JUMALAN TAHDON PUOLELLA JA JOS JUMALA KERTOO KORVAANI, ETTÄ TAPA JA SYÖ TUO IHMINEN NIIN MINÄ SEN TULEN TEKEMÄÄN JA SE KERTOO ETTÄ KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT TUHOTAAN. MINULLA ON YHTEYS JUMALAAN, OLEN NIITÄ HARVOJA, JOILLA ON KORKEIN TASO MAAILMASSA IHMISENÄ, OSAAN PUHUA ENKELTEN KANSSA JA HE VÄLITTÄVÄT ASIANI SUORAAN JUMALALLE!!!

        HUOM! OLEN SUORASSA YHTEYDESSÄ LUOJAAN!!!!

      • Salattuos
        670 kirjoitti:

        Ihan turha puolustella. Jumala ei hyväksy huumeita, olivatpa ne mitä tahansa.

        Jos Jumala olisi ymmärrettävissä, hän ei olisi Jumala. Tuskinpa sinä hänen tahtoaan tiedät.

      • Salattuos
        Mrrrgoth kirjoitti:

        Tuskinpa paljon on ollut hyppelyjä missään muualla kuin ainoastaan kannabisfanaatikkojen omassa mielikuvituksessa. Siellä ne suurimmat loikat tapahtuvat.

        Tyhmät yrittävät lähteä lentoon sillankaiteilta ja parvekkeilta, viisaat taas maasta, mutta kummaltakin jää lentokokemus saavuttamatta.

      • miisouseksy
        Salattuos kirjoitti:

        Tyhmät yrittävät lähteä lentoon sillankaiteilta ja parvekkeilta, viisaat taas maasta, mutta kummaltakin jää lentokokemus saavuttamatta.

        Hyvä lento ohje löytyy linnuradan liftarin käsikirjasta. Heittäydytään maata kohti ja koitetaan olla osumatta siihen. Saa koittaa savuissa tai selvänä. Aloittelijoille suositan matalaa lähtökorkeutta.

      • Reemer
        Huulu-ugo kirjoitti:

        Minusta tämä allaoleva teksti kuvaa hyvin sitä mielenterveysongelmien määrää, joka joitain huumevalistajia riepoo...

        "Sinussa puhuu saatana luciferin korkein musta enkeli. Kaikki kannabista maistaneet ovat saatanan mustassa messussa mukana. Tarkoitus on Suomessa tuhota johto, antaa Suomi Luciferille ja myydä mökit ismaelilaisille jotka kansainvaeltavat tänne Etelä-Amerikan suurimpien moskeijoiden laulussa- sama laulu jota lucifer osaa. Hänellä on yhdeksäspää laulupää, tällä laulaa niin kaunista musiikkia, jonka vain kannabiksen osaajat käyttävät. Nyt on kuudes sinetti murrettu, nyt jääneet Jeesuksen pojat eli sinetit, koskevat suurta painetta ja seuraavat sinetit menevät nopeammin ja nopeammin vähemmässä ajassa murroksiin. Silloin kannabiksen ottajat syövät ihmiset ja muuttuvat islamiin!!!!!

        OLETTE PASKANARKOMAANEJA KANNABIS ON PAHOLAISEN paskaa JA TE OTATTE SITÄ!!! HÄHÄHÄHÄÄÄÄ

        PASKANARKOMAANIENPASKAKEUHKOT JOISSA saatana ASUU!

        AINOA JÄRKEVÄT TIE ON AMPUA KAIKKI JOTKA PITÄVÄT NUORISOMUOTIA JA LAITTELEVAT RAP KAPPALEITA SOIMAAN, JOISSA HALUTAAN, ETTÄ KAIKKI OTTAA PASKANARKOMAANIKANNABISTA!!!!!!

        MINULLE EI MUUTEN HAUKUTA JATKUVASTI, OLEN JUMALAN TAHDON PUOLELLA JA JOS JUMALA KERTOO KORVAANI, ETTÄ TAPA JA SYÖ TUO IHMINEN NIIN MINÄ SEN TULEN TEKEMÄÄN JA SE KERTOO ETTÄ KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT TUHOTAAN. MINULLA ON YHTEYS JUMALAAN, OLEN NIITÄ HARVOJA, JOILLA ON KORKEIN TASO MAAILMASSA IHMISENÄ, OSAAN PUHUA ENKELTEN KANSSA JA HE VÄLITTÄVÄT ASIANI SUORAAN JUMALALLE!!!

        HUOM! OLEN SUORASSA YHTEYDESSÄ LUOJAAN!!!!

        Tämä erottaa psykoosin uskosta:

        http://www.hs.fi/elama/a1444186450964?jako=869a83e1ff00f947a79c0dea0640f523&ref=tf_iHSisboksi-etusivu&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage

        Irti Huumeista Oy:n perustaja sai alkoholipsykoosissaan ajatuksen ns. "kannabisrasvateoriasta", joka siis on vain mielenterveysongelmaisen ihmisen oman mielikuvituksen tuotetta.

      • sassasasdsa
        Mrrgoth kirjoitti:

        Raamattu ei ainakaan kannabista kiellä millään tavalla, ja tuskinpa sinäkään olet millään tavalla kelvollinen asettumaan Raamatun sanaa vastaan.

        eipä kiellä heroiinia tai kokaiinia. ei suoranaisesti puhunäistä mitään. viini taitaa olla ainut mikä raamatussa suoranaisesti mainitaan.

      • 2121212222112
        SDSF kirjoitti:

        Ihmiset palvovat saatanaa useimmiten tietämättään. Raamatussa sanotaan, että koko maailma on paholaisen vallassa.

        eikö se ruma apina uskolla näyttää omaa naamaansa kun pelkää että kukaan ei vapaaehtoisesti saatanaa palvois? XD

      • wqwqwqwwq
        Soronnoos kirjoitti:

        Veikkaan, että viinistä sopii päihtyä saman verran kuin pienestä kannabismäärästäkin. Kannabistahan Raamattu ei siis millään tavalla kiellä, eli Raamattuun vetoaminen on siinä suhteessa täysin turhaa. On oikein olla pienessä kannabispäihtymyksessä, laulaa, tanssia ja soittaa. Varsinkin soittamisessa kannabis avaa ihan uusia maailmoja.

        eikö sen pitänyt olla mietopäihde!? ja ny sillä pääsee toisiin maailmoihin!? ilmankos kannabis päät ovat vajukkeja XD

      • Hugasa
        Reemer kirjoitti:

        Tämä erottaa psykoosin uskosta:

        http://www.hs.fi/elama/a1444186450964?jako=869a83e1ff00f947a79c0dea0640f523&ref=tf_iHSisboksi-etusivu&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage

        Irti Huumeista Oy:n perustaja sai alkoholipsykoosissaan ajatuksen ns. "kannabisrasvateoriasta", joka siis on vain mielenterveysongelmaisen ihmisen oman mielikuvituksen tuotetta.

        Jouko nyt on sellainen väkivaltainen riehuja. Ei mikään ihme, jos pojalle on tullut mielenterveysongelmia.

      • Khhinkb
        670 kirjoitti:

        Raamattu ei mainitse nimeltä Kannabista, mutta päihtymistä Raamatussa ei hyväksytä. Kannabiksen käyttäminen päihtymistarkoitukseen on sen kasvin väärinkäyttöä.

        Jeesus muutti veden viiniksi. Eikö viini ole päihde? Minulla ainakin nousee yksikin lasi viiniä hattuun.. Eikö raamatussa siis ihmiset käytä päihteitä? Ja itse Jeesus meni vielä nuo viinakset järjestämään.. Kannabista ei edes mainita vaikka kyllä sitä on pössytelty.

      • Beelsepub
        Raitisz kirjoitti:

        Ihminen ei tarvitse päihteitä.

        Siitä onneksi päättää jokainen aikuinenihminen itse. Et sinä tai kukaan muukaan.

      • Plumunen
        Hugasa kirjoitti:

        Jouko nyt on sellainen väkivaltainen riehuja. Ei mikään ihme, jos pojalle on tullut mielenterveysongelmia.

        Jouko nyt on vain väkivaltainen öykkäri. Pahemman luokan känniääliö, narsisti ja perheväkivallan harjoittaja.

      • Jorrma_Peter
        Plumunen kirjoitti:

        Jouko nyt on vain väkivaltainen öykkäri. Pahemman luokan känniääliö, narsisti ja perheväkivallan harjoittaja.

        Olen samaa mieltä.

      • Rasvatrippi
        Reemer kirjoitti:

        Tämä erottaa psykoosin uskosta:

        http://www.hs.fi/elama/a1444186450964?jako=869a83e1ff00f947a79c0dea0640f523&ref=tf_iHSisboksi-etusivu&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage

        Irti Huumeista Oy:n perustaja sai alkoholipsykoosissaan ajatuksen ns. "kannabisrasvateoriasta", joka siis on vain mielenterveysongelmaisen ihmisen oman mielikuvituksen tuotetta.

        Tätä on sitten verorahoilla levitetty ympäri Suomea. Muistan kun ylaasteella ja armeijassakin sama laulu. Armeijassa asia sitten lopulta oikaistiin myöhemmin tuvassa. Tosi moni suomalainen elää ihan valheessa ja harhoissa siitä mitä kannabis todella on.

    • Mrrgg

      " Kyllä se rikkaruoho vaan välillä pistää niin pelottaviin ja inhottaviin oloihin, että pitää käydä huuhtomassa naamaa kylmällä vedellä, että pääsis niistä sen hetkisistä ajatuksista eroon."

      Kannattaa valita joku sellainen kannabislajike, joka ei vaikuta sinuun tuolla tavoin.

      • K.T.USA

        Kauan sitten tuli vedettyä kotikasvatettua "kessua", voi perhana miten
        kipeäksi siitä tuli. Vihreetä "Norttia" vedettiin henkeen, ja on ihme että
        ollaan vielä hengissä,kaikenlaista paskaa tuli kiskottua nuoruudessa.
        Tupakasta tein avioeron, ja viina jäi takapolttimolle, joskus pieni snapsi-
        lasillinen "kallista porttia" aperitiffina, eikä muuta. Hyvin menee, kun ei
        tarvitse olla minkään aineen orjana.

      • olepahiljaahomo
        K.T.USA kirjoitti:

        Joo tuota itsekään en enää käytä mitään mutta toi sun tarina kannabiksesta on ihan täyttä paskaa. Kannabis on jees.

    • Jukka_Penkkikukka

      "Ei se vaan kaikille sovi. "

      Mainitsehan nyt joku päihde joka sopii kaikille. Ei taida sellaista olla. Jos joku asia ei sovi sinulle, ei se tarkoita sitä, etteikö sama asia sopisi jollekin toiselle hyvinkin.

      • KannabistitPoseen

        Mainitse kumman ottaisit, isommat haitat vai pienemmät haitat. Vai yhä isomman osan haitattomuutta?
        Kyse oli ilmeisesti siitä, että on olemassa ihmisiä, joille kannabis on perseestä. Ja se siitä katsantokannassa käsin, että sitä markkinoidaan kaikille haitattomana.
        Kaikki haitat eivät suinkaan liity terveyteen. On myös sosiaaliset haitat, vaaratilanteet työssä, liikenteessä jne. Lapsia ja nuoria voidaan kiristää ja uhata paljastuksella, joka mahdollistaa huostaanotot, huumemerkinnät, rangaistukset tai vapausrangaistukset jne.
        Jos nyt joku kannabisti selittäisi miten lasten ja nuorten asema paranisi siitä miten he kannabiksensa hankkivat?

      • Mrrgoth

        Miksi sinä kerrot, että kannabista mainostetaan haitattomana? Sellaiseksi sitä kutsut vain sinä, kun vääristelet selkeää asiaa. Kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, mutta ei täysin haitaton, mutta suurimmat kannabiksen haitat aiheuttaa yksinomaan arvottu kieltolaki.

      • Mrrgoth

        "Jos nyt joku kannabisti selittäisi miten lasten ja nuorten asema paranisi siitä miten he kannabiksensa hankkivat"

        Miksi sinun mielestäsi lasten ja nuorten pitäisi käyttää kannabista? Eiköhän kyseessä ole nyt enemmän se, mitä aikuiset saavat tehdä. Mutta jos mielestäsi lastenkin pitäisi kannabista käyttää, niin olisihan se parempi että myyjältä ei saisi kaikkia muitakin huumeita sen jälkeen, jos kannabiskokeilu ei olisikaan ollut miellyttåvä.

      • nauranniille
        Mrrgoth kirjoitti:

        Miksi sinä kerrot, että kannabista mainostetaan haitattomana? Sellaiseksi sitä kutsut vain sinä, kun vääristelet selkeää asiaa. Kannabis on maailman vähähaittaisin päihde, mutta ei täysin haitaton, mutta suurimmat kannabiksen haitat aiheuttaa yksinomaan arvottu kieltolaki.

        Valehtelu ja vääristelu kuuluvat kannabiksen vastustajien normaalina pitämäänsä tapaan. Kun sinä tai minä kirjoitetaan vähiten haitallinen niin nämä lukevat että haitaton. Kun mitään muuta eivät keksi niin horisevat porttiteoriasta. Siinä olisi jotain järkeä jos porttiaineeksi myönnettäisi alkoholi. Humalassa kun oikeasti tehdään lähes kaikki kokeilut muilla aineilla.

        Tosiasioiden myöntäminen on vain mahdotonta näille puluille. En vain tajua mitä hyötyä kenellekkään on suoranaisesta valehtelusta? Tai no rikollisille mutta en usko että puluista on tekemään edes laitonta bisnestä. Ovat vain ns. hyödyllisiä idiootteja.

      • KOSSUPOSSUT

        Ennen vanhaan lääkäritkin kehoittivat vanhuksille "Brandy" taikka konjakki
        lasillista iltaisin unilääkkeeksi, josta ei tule jälkiseurauksia.Ne kaksi ovat
        kaikkein puhtaampia juomia ilman lisäaineita. Kaikkea kohtuudella, mutta
        sehän ei sovi "KOSSU-POSSUILLE".

    • dddddddd43

      äipät polttaa maria kun lapset päivä unilla vai äipät polttaa röökiä kun lapset päivä unilla?! rööki parempi koska voivat olla kummiskin läsnä. maria polttavat näkevät vain oman leijuvan olemuksensa!! kannabis paskaa tarvii laillistaa. ne jotka nytten polttaa niin siinähän polttaa kunhan ovat valmiita ottamaan seuraamukset vastaan jos jäävät kiinni.

      • Mrrrgoth

        Minkäköhänlaiseksi sinäkin nyt oikein kuvittelet kannabiksen vaikutukset? Aikamoista stereotypioihin nojaavaa haihattelua on nyt juttusi. "Läsnä" voi olla ihan samalla tavalla kuin jos polttaisi tupakkaa. Joka tosin on kannabikseen verrattuna kova huume, jonka käyttäjistä suuri osa kuolee ennenaikaisesti tupakan aiheuttamiin sairauksiin.

    • Welmudi

      Harmi, että tuo käänteispsykologiasi on taas perin amatöörimäistä.

      • Asiaanasiaan

        USAn päähallituksella on patentti Marihuanaan numeroilla US6630507. ?
        N.Y. osavaltio hyväksyi kannabiksen kasvattamiseen parisenkymentä
        firmaa, mutta ne ovat pelkästään sairaille potilaille tarkoitettuja
        laitoksia."Ruohoa"ei kuitenkaan voi polttaa vaan lääkkeeksi moniin
        sairauksiin, varsinkiin kivuliaisiin syöpä-sairauksiin.Tulokset myöhemmin ?

      • Mrrrgoth
        Asiaanasiaan kirjoitti:

        Onko jotain linkkiä tuohon patenttiasiaan?

      • Patmending
        Mrrrgoth kirjoitti:

        Onko jotain linkkiä tuohon patenttiasiaan?

        "Under U.S. federal law, marijuana is defined as having no medical use. So it might come as a surprise to hear that the government owns one of the only patents on marijuana as a medicine."

        Kannabiksella ei siis katsota olevan minkäänlaista lääkekäyttöä, mutta patentti on kuitenkin myönnetty sen lääkekäytölle. Että ihan sillä tavalla tällä kertaa.

      • 8456
        Patmending kirjoitti:

        Aika käsittämätöntä. Kukahan tuon logiikan osaisi selvittää?

      • ohhhhoooh

      • Jikonk
        Patmending kirjoitti:

        "Under U.S. federal law, marijuana is defined as having no medical use. So it might come as a surprise to hear that the government owns one of the only patents on marijuana as a medicine."

        Kannabiksella ei siis katsota olevan minkäänlaista lääkekäyttöä, mutta patentti on kuitenkin myönnetty sen lääkekäytölle. Että ihan sillä tavalla tällä kertaa.

        Täytyy muistaa että 60-70 luvuilla ihniset elivät hyvin synkässä ja valheellisessa maailmassa. Mm. CIA salakuljetti USA:n heroiinia, huumasivat kokeilumielessä viattomia kansalaisia LSD:llä, salamurhasivat JFK:n jne.. Nixon pääsi presidentiksi ja oli itsekin ihmeissään kun hänen "huumeiden vastainen vedätyksensä" upposi kansaan. Tämä on luettavissa hänen käymästään kirjeenvaihdosta. Kirjoitti mm. että "tämä on ihmeellistä, minun tarvitsee puhua vain rikollisuudesta ja kaikki haluavat äänestää minua!" Tämmöistä.. Miten voimme ottaa tosissamme mitään "faktaa" tuolta ajalta?

      • Jlbkbkl

        Huhuttiinpa Nixonilla olevan myös homosuhteen: Miehet tapasivat hieroa hänen niskojaan, taputella reisiään, luoda lämpimiä katseita ja kutsua häntä leikkisästi nimellä "Dick". Koko äijähän oli pelkkä huijari muutenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe