Miete tämä tähän iltaan

Oletko koskaa ollut suhteessa? Minä olen ja toisen ongelmat vaikuttaa myös toiseen. Olen itse kärsinyt paljon katsellessa toisen kärsimystä. Se oli elämäni helvetillisimpiä aikoja, sillä vaikka oma paha olo on kamalaa niin sivusta toisen pahan olon seuraaminen on jo kidutusta. Vaikuttaa omaankin vointiin ja elämään-

Parisuhde on tiivis ja läheinen suhde. Side on vahva ja voimakas. Erittäin läheinen, siksi toisen elämäntapahtumat ja vointi vaikuttaa hyvin paljon myös siihen toiseen. Minä olen ihminen joka ajattelee toisia paljon.

Pelkään toki menetyksiäkin koska elämässäni niitä on liian paljon ollut. Monet minulle tärkeimmät olen jollain tavalla menettänyt kuolemalle, sairauksille, päihteille, kaltoinkohtelulle tai hylkäämiselle ja uusia pettymyksiä pelkään. Pelkään kipua siihen liittyen. Mutta vielä enemmän pelkään tuhoavani oman elämäni lisäksi toisenkin elämän ja sitä tuskaa en kestäisi tuntea sisälläni.

NäinMietinTänään kirjoitti:

Oletko koskaa ollut suhteessa? Minä olen ja toisen ongelmat vaikuttaa myös toiseen. Olen itse kärsinyt paljon katsellessa toisen kärsimystä. Se oli elämäni helvetillisimpiä aikoja, sillä vaikka oma paha olo on kamalaa niin sivusta toisen pahan olon seuraaminen on jo kidutusta. Vaikuttaa omaankin vointiin ja elämään-

Parisuhde on tiivis ja läheinen suhde. Side on vahva ja voimakas. Erittäin läheinen, siksi toisen elämäntapahtumat ja vointi vaikuttaa hyvin paljon myös siihen toiseen. Minä olen ihminen joka ajattelee toisia paljon.

Pelkään toki menetyksiäkin koska elämässäni niitä on liian paljon ollut. Monet minulle tärkeimmät olen jollain tavalla menettänyt kuolemalle, sairauksille, päihteille, kaltoinkohtelulle tai hylkäämiselle ja uusia pettymyksiä pelkään. Pelkään kipua siihen liittyen. Mutta vielä enemmän pelkään tuhoavani oman elämäni lisäksi toisenkin elämän ja sitä tuskaa en kestäisi tuntea sisälläni.

Olen ollut suhteessa, siis tarkemmin ottaen suhteissa. Onnellisessa että onnettomissa. Minua on petetty ja usein jätetty. Olen ollut suhteessa naimisissa olevan kanssa, alkoholistin kanssa, anorektikon/bulimiasta kärsivän kanssa, itsensä viiltelijän kanssa, opettajieni kanssa, narsistin kanssa, mt-ongelmista kärsivien kanssa. SILTI, jaksan silti uskoa tulevaan, jaksan uskoa onnellliseen parisuhteeseen, en pelkää niin paljoa, että luopuisin sen takia yrittämästä ja toivosta. Vaikka kuinka minua on petetty, minulle valehdeltu, minulle tehty oharit jne. SILTI jaksan uskoa positiivisesti huomiseen. Silti en pelkää pettymyksiä enkä takapakkeja neuroottisesti. Ne asiat tapahtuu jos tapahtuu, niille ei oikein voi itse mitään. Pahinta mitä on tehdä nimenomaan itselle on luopua toivosta.

Minullakin on kuolllut ystäviä, tuttavia, sukulaisia, lemmikkejä. Jotkut oman käden kautta. Olen kohdannut perheväkivaltaa, olen ollut se uhri. Olen silti tässä ja seison tukevasti omilla jaloillani. Itsenäisesti, vahvasti ja positiivisesti tuntien. Vaikka olen kokenut paljon ja paljon pahaa, murheita, epäonnistumisia, en kaada niitä suhteessa toisen niskaan. Tulen aivan varmasti huolehtimaan siitä, että kumppanini on onnellinen, niin henkisesti, romanttisesti kuin seksuaalisesti. En kaada mitään pahaa niskaan, vaan yritän kaikin mahdollisin keinoin huolehtia siitä, että se toinen olisi todella onnellinen kanssani. Haluan vain hyvää.

Toki parisuhde on tiivis ja läheinen. Silti on mahdollista, että on asioita, joista vain itse on vastuussa. Otetaan esimerkiksi raha-asiat. Ne voidaan parisuhteessa pitää erillään niin, että kumpikin huolehtii vain omista raha-asioista. Samoin työasiat. Molemmilla voi olla oma ura. Samoin harrastukset. Molemmilla voi olla omia harrastuksia joskin myös yhteisiä. Kaikkea ei voi eikä pidäkään tehdä yhdessä. On järkevämpää, että molemmat säilyttävät myös oman identiteetinsä, yhteyden omaan itseen ja omiin asioihin.

Jokaisella ihmisellä on omia ongelmia ja murheita. Sellaista ihmistä ei olekaan, jolla ei olisi joskus ongelmia ja murheita.

Kuten jo kirjoitin, kaikista pahinta on luopua toivosta ja antaa pelolle vallan koko elämästä. Silloin menettää ja paljon. Suhtautumalla ennakkoluulottoman positiivisesti sekä itseen että muihin ja mahdollisesti uuteen parisuhteeseen saavuttaa elämältä eniten. Silti voi seistä vahvasti omilla jaloilla tuntien, rakastaen ja luottaen. Kaikki ihmiset eivät ole pahoja. On myös niitä, jotka antava rakkautta ja kaikkea hyvää todella paljon. Pitää vain uskaltaa tarttua käteen silloin kuin se ojennetaan.

NäinMietinTänään kirjoitti:

Oletko koskaa ollut suhteessa? Minä olen ja toisen ongelmat vaikuttaa myös toiseen. Olen itse kärsinyt paljon katsellessa toisen kärsimystä. Se oli elämäni helvetillisimpiä aikoja, sillä vaikka oma paha olo on kamalaa niin sivusta toisen pahan olon seuraaminen on jo kidutusta. Vaikuttaa omaankin vointiin ja elämään-

Parisuhde on tiivis ja läheinen suhde. Side on vahva ja voimakas. Erittäin läheinen, siksi toisen elämäntapahtumat ja vointi vaikuttaa hyvin paljon myös siihen toiseen. Minä olen ihminen joka ajattelee toisia paljon.

Pelkään toki menetyksiäkin koska elämässäni niitä on liian paljon ollut. Monet minulle tärkeimmät olen jollain tavalla menettänyt kuolemalle, sairauksille, päihteille, kaltoinkohtelulle tai hylkäämiselle ja uusia pettymyksiä pelkään. Pelkään kipua siihen liittyen. Mutta vielä enemmän pelkään tuhoavani oman elämäni lisäksi toisenkin elämän ja sitä tuskaa en kestäisi tuntea sisälläni.

Kuin omasta päästäni kerrottu, kiitos tästä. En olisi ikinä pystynyt kirjoittamaan paremmin omia mietteitä. En ole lähestynyt ketään sen kummemmin juuri siksi koska olen huomannut että he ovat olleet jo valmiiksi melkein kyyneleet silmissä, kun en ole edennyt sen heidän suhteensa vaikkakin tykkäystä olisi ollut molemminpuolin. Pitäisi ensin selvittää omat solmunsa auki ja siihen voi mennä vuosia...

yksitekosyylisää kirjoitti:

Olen ollut suhteessa, siis tarkemmin ottaen suhteissa. Onnellisessa että onnettomissa. Minua on petetty ja usein jätetty. Olen ollut suhteessa naimisissa olevan kanssa, alkoholistin kanssa, anorektikon/bulimiasta kärsivän kanssa, itsensä viiltelijän kanssa, opettajieni kanssa, narsistin kanssa, mt-ongelmista kärsivien kanssa. SILTI, jaksan silti uskoa tulevaan, jaksan uskoa onnellliseen parisuhteeseen, en pelkää niin paljoa, että luopuisin sen takia yrittämästä ja toivosta. Vaikka kuinka minua on petetty, minulle valehdeltu, minulle tehty oharit jne. SILTI jaksan uskoa positiivisesti huomiseen. Silti en pelkää pettymyksiä enkä takapakkeja neuroottisesti. Ne asiat tapahtuu jos tapahtuu, niille ei oikein voi itse mitään. Pahinta mitä on tehdä nimenomaan itselle on luopua toivosta.

Minullakin on kuolllut ystäviä, tuttavia, sukulaisia, lemmikkejä. Jotkut oman käden kautta. Olen kohdannut perheväkivaltaa, olen ollut se uhri. Olen silti tässä ja seison tukevasti omilla jaloillani. Itsenäisesti, vahvasti ja positiivisesti tuntien. Vaikka olen kokenut paljon ja paljon pahaa, murheita, epäonnistumisia, en kaada niitä suhteessa toisen niskaan. Tulen aivan varmasti huolehtimaan siitä, että kumppanini on onnellinen, niin henkisesti, romanttisesti kuin seksuaalisesti. En kaada mitään pahaa niskaan, vaan yritän kaikin mahdollisin keinoin huolehtia siitä, että se toinen olisi todella onnellinen kanssani. Haluan vain hyvää.

Toki parisuhde on tiivis ja läheinen. Silti on mahdollista, että on asioita, joista vain itse on vastuussa. Otetaan esimerkiksi raha-asiat. Ne voidaan parisuhteessa pitää erillään niin, että kumpikin huolehtii vain omista raha-asioista. Samoin työasiat. Molemmilla voi olla oma ura. Samoin harrastukset. Molemmilla voi olla omia harrastuksia joskin myös yhteisiä. Kaikkea ei voi eikä pidäkään tehdä yhdessä. On järkevämpää, että molemmat säilyttävät myös oman identiteetinsä, yhteyden omaan itseen ja omiin asioihin.

Jokaisella ihmisellä on omia ongelmia ja murheita. Sellaista ihmistä ei olekaan, jolla ei olisi joskus ongelmia ja murheita.

Kuten jo kirjoitin, kaikista pahinta on luopua toivosta ja antaa pelolle vallan koko elämästä. Silloin menettää ja paljon. Suhtautumalla ennakkoluulottoman positiivisesti sekä itseen että muihin ja mahdollisesti uuteen parisuhteeseen saavuttaa elämältä eniten. Silti voi seistä vahvasti omilla jaloilla tuntien, rakastaen ja luottaen. Kaikki ihmiset eivät ole pahoja. On myös niitä, jotka antava rakkautta ja kaikkea hyvää todella paljon. Pitää vain uskaltaa tarttua käteen silloin kuin se ojennetaan.

Kiitos. Olen samaa mieltä. En luovuta ikinä, vaikka kuinka korpeaa taas hylätyksi tuleminen. Mut jätettiin luultavimmmin juuri tuollaisten tekosyiden varjolla. Ihminen tekee oman epäonnen kierteen/menneet huonot asiat "vankilaksi" itselleen. Aina keksii tekosyitä pakenemiselleen, kun ei uskalla luottaa rakkauteen..hyviin asioihin, ihmisten erilaisuuteen. Muun muassa.

Menettämisenkäyrä kirjoitti:

Kuin omasta päästäni kerrottu, kiitos tästä. En olisi ikinä pystynyt kirjoittamaan paremmin omia mietteitä. En ole lähestynyt ketään sen kummemmin juuri siksi koska olen huomannut että he ovat olleet jo valmiiksi melkein kyyneleet silmissä, kun en ole edennyt sen heidän suhteensa vaikkakin tykkäystä olisi ollut molemminpuolin. Pitäisi ensin selvittää omat solmunsa auki ja siihen voi mennä vuosia...

Olen lukevinani rivien välistä, että sinulla itselläsi on omia solmuja ja ne sinun pitäisi selvittää eikä siirtää niitä ikään kuin muiden ihmisten kyyneleiksi.

Kuten tuossa joku toinen jo totesi, anna kumppanisi päättää itse mitä hän on valmis kärsimään ja kestämään. Et voi tietää hänen puolestaan mitä hän kestää ja mitä ei. Kumppanisi voi olla henkisesti yllätävänkin vahva kestämään vaikka mitä, et voi sitä päättää hänen puolestaan.

Tiedätkö mitä, ne ihmiset, joilla olet nähnyt kyyneliä silmissä niin ne surun kyyneleet vaihtuisivat aivan varmasti onnen kultaisiksi kyyneleiksi jos vaan uskaltaisit ottaa sen askeleen itse ja lähestyä heitä. Voi olla, että se suru väistyisi täysin heiltä jos etenisit heidän suhteensa. Kärsimys heillähän tulee nimenomaan siitä, että et kykene lähestymään heitä, vaikka teillä on molemminpuoliset tunteet. Itsensä kieltäminen aiheuttaa nimenoman itsessä vain pahaa, toki se heijastuu sitten muihin tuolla tavoin. Tekisit kuitenkin aivan mielettömän onnellisiksi ne ihmiset, joita et ole rohjennut lähestyä. Samalla sinä itsekin voisit olla onnellinen. Onnellisuus lähtee ensiksi itsestä. Jos olet sinut itsesi kanssa ja rakastat itseäsi terveellisellä tavalla, kykenet rakastamaan myös muita ihmisiä. Tuossa tilanteessa, että et mukamas kykene lähestymään kyynelsilmäisiä, sinua rakastavia ihmisiä, kertoo sinusta sen, että sinä itse et ole tasapainossa itsesi kanssa. Tasapainoinen, sinut itsensä kanssa oleva ihminen ilman muuta ilman minkäänlaisia epäilyksiä lähestyisi ihmistä, jonka kanssa on molemminpuolisia tunteita.

Toki niitä solmuja voi selvittää myös yhdessä tai vaikka jollakin terapeutilla, yhdessä tai erikseen.

Edelleen komppaan! Osaat kirjoittaa ajatuksiasi sanoiksi hyvin. Ikävääni lohduttaa tää ketju jotenkin :) kiitos.

yksitekosyylisää kirjoitti:

Olen lukevinani rivien välistä, että sinulla itselläsi on omia solmuja ja ne sinun pitäisi selvittää eikä siirtää niitä ikään kuin muiden ihmisten kyyneleiksi.

Kuten tuossa joku toinen jo totesi, anna kumppanisi päättää itse mitä hän on valmis kärsimään ja kestämään. Et voi tietää hänen puolestaan mitä hän kestää ja mitä ei. Kumppanisi voi olla henkisesti yllätävänkin vahva kestämään vaikka mitä, et voi sitä päättää hänen puolestaan.

Tiedätkö mitä, ne ihmiset, joilla olet nähnyt kyyneliä silmissä niin ne surun kyyneleet vaihtuisivat aivan varmasti onnen kultaisiksi kyyneleiksi jos vaan uskaltaisit ottaa sen askeleen itse ja lähestyä heitä. Voi olla, että se suru väistyisi täysin heiltä jos etenisit heidän suhteensa. Kärsimys heillähän tulee nimenomaan siitä, että et kykene lähestymään heitä, vaikka teillä on molemminpuoliset tunteet. Itsensä kieltäminen aiheuttaa nimenoman itsessä vain pahaa, toki se heijastuu sitten muihin tuolla tavoin. Tekisit kuitenkin aivan mielettömän onnellisiksi ne ihmiset, joita et ole rohjennut lähestyä. Samalla sinä itsekin voisit olla onnellinen. Onnellisuus lähtee ensiksi itsestä. Jos olet sinut itsesi kanssa ja rakastat itseäsi terveellisellä tavalla, kykenet rakastamaan myös muita ihmisiä. Tuossa tilanteessa, että et mukamas kykene lähestymään kyynelsilmäisiä, sinua rakastavia ihmisiä, kertoo sinusta sen, että sinä itse et ole tasapainossa itsesi kanssa. Tasapainoinen, sinut itsensä kanssa oleva ihminen ilman muuta ilman minkäänlaisia epäilyksiä lähestyisi ihmistä, jonka kanssa on molemminpuolisia tunteita.

Toki niitä solmuja voi selvittää myös yhdessä tai vaikka jollakin terapeutilla, yhdessä tai erikseen.

Minä ainakin olen niin perfektionisti että haluan olla ehjä, täydellinen ja antaa parasta mitä ikinä voin. Olen pettynyt itseeni jos en pysty tarjoaan sitä parasta mitä haluaisin tärkeimmilleni tarjota itsestäni. En minä halua vetää suohon mukanani ketään muita. Jos uppoan uppoan sitten yksin. Jos meinaan upota alan työntää muita kauemmaksi jotta siviiliuhreja tule mahdollisimman vähän. Se on tapani.

Kukaan ei ole täydellinen ja minusta se, että joku vaatisi joltakulta täydellisyyttä osoittaa todellakin vain sitoutumiskammoisuutta. Jos ihminen pelkää tunteita on ne sitten positiivisia tai negatiivisia niin hän itse pakenee elämää. Se on totta, elämä voi satuttaa toisaalta taas se voi yllättää myös iloisesti, mutta siihen pitää antaa mahdollisuus. Elämässä on ikävämpiä ja parempia vaiheita minusta se, että toiselta pitäisi piilottaa tällaiset asiat kertoo sen, että toisen kanssa ei haluta olla syvemmässä yhteydessä eikä parisuhde todellakaan silloin ole kovinkaan syvällinen tai luottamuksellinen.

NäinMietinTänään kirjoitti:

Minä ainakin olen niin perfektionisti että haluan olla ehjä, täydellinen ja antaa parasta mitä ikinä voin. Olen pettynyt itseeni jos en pysty tarjoaan sitä parasta mitä haluaisin tärkeimmilleni tarjota itsestäni. En minä halua vetää suohon mukanani ketään muita. Jos uppoan uppoan sitten yksin. Jos meinaan upota alan työntää muita kauemmaksi jotta siviiliuhreja tule mahdollisimman vähän. Se on tapani.

Suhde ei ole niin kuin laiva, että kapteeni pitäisi jättäytyä viimeiseksi laivaan ja pelastaa mahdollisimman monta potentiaalista uhria. Parisuhde ei ole mikään onnettomuus tai katastrofi vaan pikemminkin onnellinen, yhteinen tapahtuma. Sinne ei jää kapteeni kauhuissaan yksinään pelastautumaan vaan laiva ohjataan onnelliseen satamaan, yhdessä. Jos tulee aallokkoa, siihen varaudutaan yhdessä ja keskustellaan, yhdessä. Jos tulee paha olo, toinen tarjoaa toiselle tunnustellen oksennuspussia tai vessaa, yhdessä, neuvotellen, tunnustellen, rakastaen. Sieltä ei ketään tarvitse pelastaa "pahalta".

Kukaan ihminen ei voi olla niin ehjä, täydellinen ja ilman minkäänlaisia murheita. Tavoittelet aivan mahdottomia. Sinulla on varmasti toiveet ja tavoitteet niin korkealla, että et koskaan niitä kykene toteuttamaan ja toisaalta kukaan ei myöskään kanssasi niitä pysty toteuttamaan.

Miksi ajattelet, että tippuisit suohon? Miksi ajattelet kaiken vaikeimman kautta ts. maalailet turhaan piruja seinille, sellaisia piruja, mitä ei todennäköisesti koskaan edes tule ilmestymään mihinkään. Eihän yksikään laiva lähtisi satamasta tai saapuisi satamaan jos jokainen kapteeni ajattelisi, että en voi ohjata ja johtaa tätä laivaa, koska tämä kuitenkin uppoaa (fakta on, että suurin osa laivoista ei uppoa) tai että minä en mene ruoriin, koska pelottaa liikaa ja mitähän ne muutkin ihmiset sanovat kun ohjaan tätä laivaa.

pitääuskaltaakohdata kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen ja minusta se, että joku vaatisi joltakulta täydellisyyttä osoittaa todellakin vain sitoutumiskammoisuutta. Jos ihminen pelkää tunteita on ne sitten positiivisia tai negatiivisia niin hän itse pakenee elämää. Se on totta, elämä voi satuttaa toisaalta taas se voi yllättää myös iloisesti, mutta siihen pitää antaa mahdollisuus. Elämässä on ikävämpiä ja parempia vaiheita minusta se, että toiselta pitäisi piilottaa tällaiset asiat kertoo sen, että toisen kanssa ei haluta olla syvemmässä yhteydessä eikä parisuhde todellakaan silloin ole kovinkaan syvällinen tai luottamuksellinen.

Kukaan, ei kukaan ole täydellinen. Jos vaatii itseltään liikaa, toiselta liikaa, ei saa kuin särkyneitä unelmia ja surua. Kummallekin osapuolelle.

yksitekosyylisää kirjoitti:

Suhde ei ole niin kuin laiva, että kapteeni pitäisi jättäytyä viimeiseksi laivaan ja pelastaa mahdollisimman monta potentiaalista uhria. Parisuhde ei ole mikään onnettomuus tai katastrofi vaan pikemminkin onnellinen, yhteinen tapahtuma. Sinne ei jää kapteeni kauhuissaan yksinään pelastautumaan vaan laiva ohjataan onnelliseen satamaan, yhdessä. Jos tulee aallokkoa, siihen varaudutaan yhdessä ja keskustellaan, yhdessä. Jos tulee paha olo, toinen tarjoaa toiselle tunnustellen oksennuspussia tai vessaa, yhdessä, neuvotellen, tunnustellen, rakastaen. Sieltä ei ketään tarvitse pelastaa "pahalta".

Kukaan ihminen ei voi olla niin ehjä, täydellinen ja ilman minkäänlaisia murheita. Tavoittelet aivan mahdottomia. Sinulla on varmasti toiveet ja tavoitteet niin korkealla, että et koskaan niitä kykene toteuttamaan ja toisaalta kukaan ei myöskään kanssasi niitä pysty toteuttamaan.

Miksi ajattelet, että tippuisit suohon? Miksi ajattelet kaiken vaikeimman kautta ts. maalailet turhaan piruja seinille, sellaisia piruja, mitä ei todennäköisesti koskaan edes tule ilmestymään mihinkään. Eihän yksikään laiva lähtisi satamasta tai saapuisi satamaan jos jokainen kapteeni ajattelisi, että en voi ohjata ja johtaa tätä laivaa, koska tämä kuitenkin uppoaa (fakta on, että suurin osa laivoista ei uppoa) tai että minä en mene ruoriin, koska pelottaa liikaa ja mitähän ne muutkin ihmiset sanovat kun ohjaan tätä laivaa.

Riippuu suhteesta. On niitä onnettomia traagisiakin suhteita, mutta tarkoitin enemmänkin elämääni, joka osaa olla välillä aika traaginen

Olen elämässäni aikaisemmin lähtenyt vajoaan ja nähnyt millä vauhdilla ja voimalla uppoaminen sitten tapahtuu. Se voima on aikaisemmin elämässäni imassut lähimpiä mukaansa ja aiheuttanut aika traagisia seuraamuksia lähimmille. Olen aikaisemmin elämässäni vienyt pinnan alle muita mukanani. Kokemuksista viisastuneena olen alkanu työntään ihmisiä kauemmaksi jos uusiksi meinaa alkaa käymään huonosti itselleni jotta jos tuhoudun niin mukana ei tuhoudu muita. En vie muita mukanani.

Minulla on vain liikaa huonoja kokemuksia ja liian paljon surua ja vastoinkäymisiä ollut elämässä. Elämä opettanut minusta tällaisen. Tottahan silti puhut.. sain paljon ajateltavaa..

hmm.. niin varmaan.. Minulla ei ole edes pitkä aika siitä kun mietin tosissani itsemurhaa. Punnitsin elämän jatkamisen kannattavuutta. Laskeskelin elämän plussia ja miinuksia päätyen aina enempiin miinuksiin.

Löysin vain syitä miksi luovuttaminen tällä kohtaa olisi järkevää. Ajatukseni kulki synkkiä ratoja. Minulla olisi ollut keinot ja vaeltelin ulkona syksyn pimeydessä yksin vaihtoehtoa punniten. Katselin ystäviäni ja utelin miten niillä menee.

Varmistelin valmiiksi että ovat siinä kuosissa että tukijoita löytyy jos minä tästä otan ja lähden..

Jokin silti vaikka mitään järkeä elämän jatkamisessa ei enää löytynyt minut laittoi lopulta valitseen elämän jatkamisen. Pelko vai joku uteliaisuus katsoa vielä mitä elämällä on tarjota? Vai kykenemättömyys luovuttaa?

Valitsin elämän jatkamisen syytä tietämättä.. toivo oli epätoivoa, Usko oli epäuskoa. sisäinen tyyneys ja onni oli sisäistä raastavaa tuskaa ja rauhattomuutta. Silti valitsin elämän enkä edes tiedä vieläkään miksi.

https://www.youtube.com/watch?v=GrT3SNrndYA

Mikä se vastaus on? Sanoinko vastauksen huomaamattani? Ehkä sanoin.. joskus sen huomaa muut mutta itse on sille sokea.