17.8. J. Tukiainen Isis-järjestön tappolistalla?

Varsin rasistinen Tukiainen on saatettu maalittaa ääri-islamistien toimesta.

Maalittamisen perustelut:

Tukiainen on halventamistarkoituksessa kirjoittanut ja levittänyt näkemyksiään muun muassa somaleista ja muslimeista. Kirjoittelu on saattanut loukata syvästi eri kansanryhmien kunniaa ja uskonnollisia tunteita. Isis-järjestölle "tukiaistyyppisen kristityn julkkiksen" eliminointi toisi tärkeää medianäkyvyyttä ja antaisi alkusysäksen järjestön toiminnan vahvistumiselle Pohjoismaissa.
110644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Tässä esimerkkeinä Tukiaisen kirjoituksia, joita hän on levittänyt laajalle joukkoviestimiä käyttämällä. Kirjoitusten pääpyrkimys on ollut painaa alas, mitätöidä ja solvata Suomen somaliväestöä.

- ”Rikollisia ovat mm. somalit jotka joukkoraiskaavat naisia Suomessa, tms. täysin absurdi koko aihe, enkä lähde siihen nyt! Johanna Tukiainen.” (7L, 25.5.15)

- ”…Somalit sitten suosioon, koska raiskaus on heille "ylpeys" ja "kuuluu kulttuuriin.” (Tukiainen 7L:ssä 24.6.15)

Äänestä
  • Näin Tukiainen kirjoitti muslimeja, islamin uskoa ja islamilaista kulttuuria vastaan:

    ”… Västeråsin Ikeassa muslimit olivat murhanneet hyvin raa'alla tavalla ruotsalaisen isän ja pojan. Heidän kulttuuriinsa kuuluu mm. myös naisten silpominen, raiskaukset, ja täysi primitiivisyys ja sadismi. Johanna.” (7L, 15.8.15)

    Äänestä

  • Muslimit-Alas kirjoitti:

    Näin Tukiainen kirjoitti muslimeja, islamin uskoa ja islamilaista kulttuuria vastaan:

    ”… Västeråsin Ikeassa muslimit olivat murhanneet hyvin raa'alla tavalla ruotsalaisen isän ja pojan. Heidän kulttuuriinsa kuuluu mm. myös naisten silpominen, raiskaukset, ja täysi primitiivisyys ja sadismi. Johanna.” (7L, 15.8.15)

    Ehkä Tukiainen tajuaa ylittäneensä julkisilla loukkauskirjoituksillaan jonkinlaisen rajan ja "ikään kuin päästäneensä tuhoavan hengen pois pullosta” ja täten aavistaa karmean loppunsa, kun hän pohdiskeli näin:

    ”Jos jotain tapahtuu....,, JOS kävisi niin, että menehtyisin, niin äidilleni olen antanut myös tarkan listan hautajaisvieraista. En pystynyt keskittymään listaan kunnolla Julian poismenon jälkeen koska olin niin shokissa ja meinasin itse kuolla.

    Jos Isis järjestö tappaa minut, niin pääsen ainakin suoraan taivaaseen.
    Siellä odottaa muitakin rakkaitani kuin Julia.
    Siellä odottaa yllättäviä ihmisiä.” (Tukiaisen 7L 16.8.15)

    Äänestä

Onko Tunkrahvi katkolla? Ei ainakaan siellä, missä väittää olevansa.

Äänestä
  • Ei teitä voi ainakaan mielikuvituksenpuutteesta haukkua.

    Äänestä

  • Johanna Tukiaisen traagisen hahmon kohdalla kaikki on mahdollista.

    Äänestä

  • Traaginen-juttu kirjoitti:

    Johanna Tukiaisen traagisen hahmon kohdalla kaikki on mahdollista.

    Voi käydä myös niin, että Sotanorsusta tulee Jihad-Johanna...

    Äänestä

  • Onko äiti maksanut Tunkin matkan Syyriaan, että se voisi värväytyä Isisiin?? :)

    Äänestä

  • Tuksun viimeinen mahdollisuus saada ketään miestä on värväytyminen ISIS:n riveihin. Punkun lipittäminen on kyllä vähän hankalaa mutta muut puutteet tulee hoidettua.

    Äänestä

  • sinnevaansyyriaan kirjoitti:

    Tuksun viimeinen mahdollisuus saada ketään miestä on värväytyminen ISIS:n riveihin. Punkun lipittäminen on kyllä vähän hankalaa mutta muut puutteet tulee hoidettua.

    Aina pienet voi ottaa burghan sisällä.
    Sitä paitsi, pimeällä Allah ei näy hömpsäyksiä ja etukenoa.

    Äänestä

  • Ulkomaillahan on aina osattu arvostaa Tuksun isoja rintoja ja pantavaa peppua.. Ja totutun unirytmin mukaan voi jatkaa elämäänsä!

    Äänestä

  • sinnevaansyyriaan kirjoitti:

    Tuksun viimeinen mahdollisuus saada ketään miestä on värväytyminen ISIS:n riveihin. Punkun lipittäminen on kyllä vähän hankalaa mutta muut puutteet tulee hoidettua.

    EDES ISIS EI PANE HAISEVAA SOTANORSUA.

    Äänestä

  • persettänenään kirjoitti:

    EDES ISIS EI PANE HAISEVAA SOTANORSUA.

    Kyllä Sotanorsu aina kamelin voittaa?

    Äänestä

Avaksen skenaario voisi toteutua, mutta jotenkin laajennettuna?

Äänestä
  • Ehkä, ja koko Tukiaisen perhe on amerikkalaislähtoisen uskonlahkon, Livets Ordin, kannattajia. Tuo seikka ja julkisuusstatus voivat olla houkutteleva juttu Isiksen näkökulmasta. Mutta kuka noista selvän ottaa?

    Äänestä

  • LivetsOrd kirjoitti:

    Ehkä, ja koko Tukiaisen perhe on amerikkalaislähtoisen uskonlahkon, Livets Ordin, kannattajia. Tuo seikka ja julkisuusstatus voivat olla houkutteleva juttu Isiksen näkökulmasta. Mutta kuka noista selvän ottaa?

    The Tukiaiset illanvietossa Tukholmassa: http://aijaa.com/g3JF0U (15.8.2015)

    Äänestä

  • LivetsOrd kirjoitti:

    Ehkä, ja koko Tukiaisen perhe on amerikkalaislähtoisen uskonlahkon, Livets Ordin, kannattajia. Tuo seikka ja julkisuusstatus voivat olla houkutteleva juttu Isiksen näkökulmasta. Mutta kuka noista selvän ottaa?

    Isisin ideologiana on taistella ”vääräuskoisia” vastaan.

    Äänestä

  • Uskonsotilas kirjoitti:

    Isisin ideologiana on taistella ”vääräuskoisia” vastaan.

    Johanna Tukiainen kirjoitti 15.4.2015 (7L):

    ”... Eikä tämä ole vain historiaa, olemme täällä Tukholmassa puhuneet perheemme kanssa paljon maailmaa uhkaavista muslimeista ja heidän äärijärjestöistään, joissa ihmishengellä ei ole minkäänlaista arvoa. He raiskaavat, kiduttavat ja tappavat sillä tavalla, että se on raadollisempaa kuin eläinmaailmankin tappamiset.

    Ei tästäkään aiheesta nyt sen enempää, mutta pakko nyt oli ajankohtaisista asioista puhua kun täällä Ruotsissakin asuu ihan uskomattoman paljon maahanmuuttajia ja muslimeita..."

    Äänestä

  • The-Tukiaisten-massaviha kirjoitti:

    Maahanmuutolla on monta ulottuvuutta. Ennen oli suuria kansainvaelluksia. Samaa jatkumoa kai ovat nämä nykypäivän ilmiöt. Mikään ei liene muuttunut.

    Äänestä

  • Jatkuvaa-liikettä kirjoitti:

    Maahanmuutolla on monta ulottuvuutta. Ennen oli suuria kansainvaelluksia. Samaa jatkumoa kai ovat nämä nykypäivän ilmiöt. Mikään ei liene muuttunut.

    Joka tapauksessa, liikehdintä tuosta tuskin hiljenee lähivuosina.

    Äänestä

Onko todella niin, että Isis-järjestön tappamana pääseekin suoraan taivaaseen?

Äänestä
  • Tuo on tuksuaanista käänteisteologiaa, kai.

    Äänestä

  • Ja jos Isis-taistelija samalla kuolee, myös hän pääsee suaraan taivaaseen. Win-win.

    Äänestä

  • On siis hyvä diili tehdä sopimussotilassoppari Isiksen kaa?

    Äänestä

Onko Tunkki sotanorsuna Syyriassa?

Äänestä
  • Joo kyllä siinä näin kävi, että toimenkuva muuttui seksiorjasta sotanorsuksi. Oli lähetellyt itsestään 10 vuotta vanhoja kuvia Isis-värvääjille. :)

    Äänestä

  • Jos Sotanorsu-Tucs meni Syyriaan, se on ratkaiseva käänne Lähi-Idän konflikteissa.

    Äänestä

  • Kaikkien-sotien-äiti kirjoitti:

    Jos Sotanorsu-Tucs meni Syyriaan, se on ratkaiseva käänne Lähi-Idän konflikteissa.

    Isis ei juurikaan kohtaisi vastarintaa, jos se on saanut liittolaisekseen Sotanorsun.
    Vastapuolen sotilaat pakenisivat uhkaavaa väkivallan vyöryä.

    Äänestä

  • Kalifaatti kirjoitti:

    Isis ei juurikaan kohtaisi vastarintaa, jos se on saanut liittolaisekseen Sotanorsun.
    Vastapuolen sotilaat pakenisivat uhkaavaa väkivallan vyöryä.

    Isis-Kalifaatti pyrkii kylvämään kauhua viholliseensa brutaaleilla teoilla, jotta voitto nopeutuisi ja konfliktit päättyisivät. Kalifaatin laki ei hyväksy valtioiden rajoja ja sallii vain korkeintaan kymmenen vuoden pituiset rauhansopimukset.
    Kalifin ja Sotanorsun on käytävä jihadia vähintään kerran vuodessa, tai he ovat syntisiä.

    Äänestä

  • Allahu-akbar-Jolene kirjoitti:

    Käännynnäiset ovat monesti niitä kiihkeimpiä sotureita.
    Saatan jo sieluni silmin nähdä Tunkin sotajoukkojen kärjessä rinnat hulmuten syöksymässä vääräuskoisten kimppuun. Siinä tanner tömisee, aavikkopöly nousee.

    Äänestä

  • DianeSaxobeat kirjoitti:

    Käännynnäiset ovat monesti niitä kiihkeimpiä sotureita.
    Saatan jo sieluni silmin nähdä Tunkin sotajoukkojen kärjessä rinnat hulmuten syöksymässä vääräuskoisten kimppuun. Siinä tanner tömisee, aavikkopöly nousee.

    Tucs-Sotanorsun tuoman uuden puhdin myötä Isis on vallannut taas uusia alueita Syyriassa ja Irakissa, mutta lisäksi sillä on alkanut olla vaikutusvaltaa mm. Libyassa. Islamistiryhmiä on alkanut toimia myös Algeriassa ja muuallakin Välimeren eteläpuolisissa maissa.

    Puolustusliitto Nato on pakotettu vastaamaan tähän Sotanorsu-käänteeseen, ja siksi se järjestää suuret sotaharjoitukset Välimerellä pikapuoliin.

    Äänestä

  • Nato-kuittaa-uhan kirjoitti:

    Suomi osallistuu harjoituksiin kuudella Hornetilla.

    Äänestä

Aika näyttää, tuleeko Jihad-Johannasta Isiksen varsinainen seksisymboli.
Himot ne on hiirilläkin.

Äänestä
  • Tukiainen sättii Isis-soturit impotenteiksi, eivätkä he imponoidu Johannasta.

    Äänestä

  • Isis-impotentit kirjoitti:

    Tukiainen sättii Isis-soturit impotenteiksi, eivätkä he imponoidu Johannasta.

    Jos noin, voi ihmisparkaa, järkensä on menettänyt.

    Äänestä

  • Johanna-Savosta kirjoitti:

    Jos noin, voi ihmisparkaa, järkensä on menettänyt.

    Johanna on hyväsydäminen ihminen, väärinkäsitetty. Hän on täysin syytön. Isis ymmärtää häntä, tajuaa hänen arvonsa globaalissa huomiotaloudessa

    Äänestä

  • Isis-impotentit kirjoitti:

    Tukiainen sättii Isis-soturit impotenteiksi, eivätkä he imponoidu Johannasta.

    HS 24.8.15:

    "Isis murhaa homoja raa'asti – Syyrian ja Irakin homot pyysivät YK:lta apua
    Isisin terroristit ovat mestareita jäljittämään homoja. Heidät napataan yksi kerrallaan. Kun joku saadaan kiinni, Isisin miehet käyvät läpi hänen puhelimensa ja kaikki Facebook-ystävänsä.

    Tarkoitus on vangita jokainen homo. Se on kuin sairas domino-peli: kun yksi saadaan kiinni, muutkin alkavat paljastua."

    Äänestä

  • Miten-Käy-Bi-Tuksun kirjoitti:

    Verkostosi ovat vaaralliset.

    Äänestä

Johki tulee myös hajullaan olemaan se kaivattu kemiallinen sotaväline Isikselle.

Äänestä
  • Syyria pakotettiin luopumaan kemiallisesta aseestaan, mutta nyt Isiksellä on sellainen... OMG, Allahu akbar!

    Äänestä

  • Taivas-varjele kirjoitti:

    Syyria pakotettiin luopumaan kemiallisesta aseestaan, mutta nyt Isiksellä on sellainen... OMG, Allahu akbar!

    Kaikki Syyriasta viedyt kemialliset aseet tuhottiin kesäkuuhun 2015 mennessä. Suurin osa aseista ja niiden jätteistä neutralisoitiin vähemmän haitalliseksi nestemäiseksi aineeksi amerikkalaisten merivoimien MV Cape Ray-aluksella. Alukselta tuotua neutralisointijätettä tuhottiin Suomen Ekokemin ongelmajäteyhtiössä yli 5 400 tonnia.

    Äänestä

  • Ekokem-mukana-projektis kirjoitti:

    Kaikki Syyriasta viedyt kemialliset aseet tuhottiin kesäkuuhun 2015 mennessä. Suurin osa aseista ja niiden jätteistä neutralisoitiin vähemmän haitalliseksi nestemäiseksi aineeksi amerikkalaisten merivoimien MV Cape Ray-aluksella. Alukselta tuotua neutralisointijätettä tuhottiin Suomen Ekokemin ongelmajäteyhtiössä yli 5 400 tonnia.

    Ekokem toimii Riihimäellä ja tekee hyvää tulosta.

    Äänestä

  • Jätteenpolttolaitos kirjoitti:

    Ekokem toimii Riihimäellä ja tekee hyvää tulosta.

    Aikoinaan Ekokemin tuloa vastustettiin kovasti, mutta nyt sen arvo Riihimäen seutukunnalle on ymmärretty oikein hyvin.

    Äänestä

ylös

Äänestä
  • Kun jalo ja rohkea Isis-soturi tappaa vääräuskoisen, kyseessä on Allahia rakastava teko, jolla soturi alistuu islamiin.

    Äänestä

  • kv-filosofia kirjoitti:

    Kun jalo ja rohkea Isis-soturi tappaa vääräuskoisen, kyseessä on Allahia rakastava teko, jolla soturi alistuu islamiin.

    Noinko ne uskottelevat toisilleen asian olevan???

    Äänestä

  • Elastinen-Omatunto kirjoitti:

    Noinko ne uskottelevat toisilleen asian olevan???

    Suuntaus lupaa itsemurhapommittajille ja muille marttyyreille suoran pääsyn Paratiisiin. Tuossa uskossa itsemurhapommittajat ryntäävät omaan kuolemaansa ja vievät mukanaan mahdollisimman monta vääräuskoista ja tuhoavat infraa.
    Ja sitten he uskovat heräävänsä ikuisessa onnelassa, Paratiisissa.

    Äänestä

  • Elastinen-Omatunto kirjoitti:

    Noinko ne uskottelevat toisilleen asian olevan???

    Islam hyväksyy uskonveljien teot. Ne ovat aina oikein, eikä niitä arvostella.

    Äänestä

Isis-järjestö on kaapannut Johannan ja vienyt hänet koulutus- ja taisteluleirille, jolta palattuaan Johanna nousee kansainväliseen julkisuuteen Isisksen keulakuvana?

Äänestä

  • Musta-lippu-hulmuten kirjoitti:

    Tunkki johtamassa Isis-järjestön hyökkäystä, propagandakuvan periaate:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaus_johtaa_kansaa#/media/File:Eugène_Delacroix_-_La_liberté_guidant_le_peuple.jpg
    (Eugène Delacroix, Vapaus johtaa kansaa, 1830).

    Apua, jos Onni ja Toivo näyttäisivät suuntaa sotajoukoille!!!!

    Äänestä

  • Kannut-kaakkoon kirjoitti:

    Apua, jos Onni ja Toivo näyttäisivät suuntaa sotajoukoille!!!!

    Ilmeisesti uhkaa pidetään sen verran vakavana, että tänään mediassa raportoitiin, että Turkki ja Yhdysvallat aloittavat pian yhteiset ilmaiskut äärijärjestö Isisiä vastaan Syyrian pohjoisosissa lähellä Turkin rajaa.

    Äänestä

  • Kannut-kaakkoon kirjoitti:

    Apua, jos Onni ja Toivo näyttäisivät suuntaa sotajoukoille!!!!

    Voiko olla niin, että Isisi olisi kaapannut Glamour-Tuksun?

    Äänestä

"Isisin kakkosjohtaja on kuollut ohjusiskussa Irakissa tällä viikolla, kertoo yhdysvaltalainen uutissivusto CNN." (21.8.15)

Äänestä
  • Tuo Isisin toiseksi korkein johtaja Fadhil Ahmad al-Hayali kuoli siis lennokki-iskussa.

    Äänestä

Tunkki päivitteli "Papua New-Quineasta" (27.8.):

"apua: naa paikalliset lapset opetetaan tappamaan, tietokonepelien kautta, JA SITTEN taalla oikeasti tapetaan ihmisia!!!!

Papua New Guinea< ihmissyontia mutta se on eriasia kun naiden lasten opettaminen tappamaan tietokoneilla!!! Kaikki on menny jo, Isis ottanut vallan: miksi USA ei rajayta koko ISIS [askaa nyt heti____?????"

Äänestä
  • "Isis-ääriryhmä on vallannut lisää alueita Syyrian kapinallisilta maan pohjoisosassa lähellä Turkin rajaa, kertoivat kapinallislähteet torstaina." (IL 27.8.)

    Äänestä

  • Odotan Tunkin ja Isisin kohtaamista... ehkä Tunkki käännyttää kaikki isisläiset vääräuskoisten aatteelle?

    Äänestä

  • Mullistavaa kirjoitti:

    Odotan Tunkin ja Isisin kohtaamista... ehkä Tunkki käännyttää kaikki isisläiset vääräuskoisten aatteelle?

    Venäjä perusti tällä viikolla sotilastukikohdan Syyriaan ja siirsi sinne T-90-panssarivaunuja ja telahaupitsipatteriston Sotanorsu-uhan takia.

    Äänestä

  • Tilanne-kiristyy kirjoitti:

    Venäjä perusti tällä viikolla sotilastukikohdan Syyriaan ja siirsi sinne T-90-panssarivaunuja ja telahaupitsipatteriston Sotanorsu-uhan takia.

    Kyllä oli aihettakin!

    Äänestä

  • Miksei se jo sitten muuta sinne ulkomaille??!

    Äänestä

  • Muutan-ulkomaille kirjoitti:

    Miksei se jo sitten muuta sinne ulkomaille??!

    Hoitamattomat asiat, mm. ehdottoman vankeusrangaistuksen suorittaminen, estävät maastamuuton.

    Äänestä

  • Muutan-ulkomaille kirjoitti:

    Miksei se jo sitten muuta sinne ulkomaille??!

    Tunkin plääni on vältellä Suomessa saamiaan tuomioita ja tekemiään uo-velkoja.

    Äänestä

Tunkiainen kirjoitti SeiskaLivessä 11.9.15, siis New Yorkin terrori-iskujen vuosipäivänä:

”... Olemme talla hetkella Miamissa ja puhuin yli tunnin tanaan puhelimessa exani Udin kanssa. No se nyt ei ehka ollut niin kannattavaa, mutta han puhui tasta aiheesta ja kauan.

"They are going to kill you", han tarkoitti siis monikossa, ja sanoi han nyt ihan mita vaan: niin meidan sukupolvemme tulee nakemaan kolmannen maailmansodan...”

Äänestä
  • Tämä on merkki jostain.

    Äänestä

Sotanorsu aloitti vastapropagandan ja -iskut Facebookin välityksellä:

”MINA EN HALUA ETTA ISIS RYTKYTTAA KETAAN!!!!! YMMARRATKO ETTA KYSE EI OLE EDES IHMISISTA???? KYSEESSA ON ANTIKRISTUS, JOTKA TAPPAVAT LAPSET, NAISET JA KAIKKI KURKKU AUKI!!!!!! EIKA HEITA VOI PAETA LAHTEMALLA SUOMESTA!!!!!! He valtaaavat koko Euroopan.” (Fb 11.9.15)

Äänestä
  • Mitähän tässä yhteydessä tarkoittaa tuo "rytkyttää?"

    Äänestä

  • Mikä-verbi kirjoitti:

    Mitähän tässä yhteydessä tarkoittaa tuo "rytkyttää?"

    Liittyyköhän tuo sana jotenkin ns. Isis-morsiamien tehtävään taistelijoiden patjoina?

    Äänestä

"Ja ihan oikeasti: en tule koko Suomeen ellei mulla ole henkivartijoita!!!!" (Fb 11.9.)

Äänestä
  • ”Tai henkivartijat eivat auta mitaan kun isis tulee.” (Fb 11.9.)

    Äänestä

  • Tässäkö syy huomisen Lahden keikan peruuttamiseen: Isis-terroristijärjestö?

    Äänestä

  • Onhan-se-syy-tämäkin kirjoitti:

    Tässäkö syy huomisen Lahden keikan peruuttamiseen: Isis-terroristijärjestö?

    Kyllähän Tukiainen on jo monta vuotta ja lähes viikoittain kaivanut verta nenästään omilla vihapuheillaan. Nyt sitten kaikki menee "maksuun korkojen kanssa."

    Äänestä

  • Onhan-se-syy-tämäkin kirjoitti:

    Tässäkö syy huomisen Lahden keikan peruuttamiseen: Isis-terroristijärjestö?

    ”… Mieheni saikahti koko pakolaisjuttuja niin paljon eika miesystavani haluaa lentaa Suomeen, plus han ei pida ollenkaan siita miten minua kohdellaan kyseisessa maassa. Joten jatkamme Miamissa...” (Tunkki FB:ssä 12.9.)

    Äänestä

  • Säikkymies-jepa-jee kirjoitti:

    ”… Mieheni saikahti koko pakolaisjuttuja niin paljon eika miesystavani haluaa lentaa Suomeen, plus han ei pida ollenkaan siita miten minua kohdellaan kyseisessa maassa. Joten jatkamme Miamissa...” (Tunkki FB:ssä 12.9.)

    ”… Mutta mieheni ei ole kriisien takia mitenkaan kauhean innoissaan matkustamassa Suomeen ainakaan talla hetkella, eika han kasita miten pahoja ja julmia osa ihmisista on ollut minua kohtaan kyseisessa maassa. Meidan oli tarkoitus lentaa huomenna Suomeen, mutta han ei halua…” (Tunkki 7L:ssä 12.9.)

    Äänestä

  • Onhan-se-syy-tämäkin kirjoitti:

    Tässäkö syy huomisen Lahden keikan peruuttamiseen: Isis-terroristijärjestö?

    Pub Pienen Karhun Henna Heikkilä raportoi Facessa 12.9. illalla:
    ”Keikka siirtyi syksyyn! Johanna tänään soitti ja ilmoitti, ettei pääse paikalle! Pahoittelut meidän ja Johanan puolesta. Syksyksi sovitaan uusi keikka! :)”

    Äänestä

Kun nyt Suomeen tulee paljon aktiivista porukkaa, siis pakolaisia, he perustavat mm. kebappiravintoloita, joihin Tukiainen voi sitten mennä esiintymään. Niinpä tästä vuodesta alkaa Dolls Korporaation uusi nousu!

Äänestä

Ei kai Isis käytä hyväkseen pakolaisaaltoa Suomeen soluttaakseen eliminoijan Helsinkiin?

Äänestä
  • "...terrorismiyhteyksien takia tarkkailtavien listalla on jo pitkään ollut joukossa myös turvapaikanhakijoita.

    – Se on luonnollista, koska suurin osa heistä tulee radikaali-islamistisen terrorismin tukialueilta. On merkkejä, että turvapaikanhakijoiden osuus kohdehenkilöiden ryhmässä kasvaa, kun turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyy, Rantala sanoo."

    Etelä-Suomen Sanomat: http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/28/poliisijohto-turvapaikanhakijoiden-mukana-saapuvien-soluttautujien-uhkaa-liioiteltu

    Äänestä

  • Suomeen on kuulemma saapunut noin 300 radikalisoitunutta maahanmuuttajaa, joita Supo seuraa kohdehenkilöinään.

    Äänestä

Terrorismin rahoittamista voidaan torjua kehittämällä ilmiöiden kanssa kamppailevien viranomaisten ja muiden organisaatioiden toimintaa.

Äänestä

Johanna Tukiainen uhosi Facessa (14.11.15):
"Kolmas maailmansota tulee hyvin nopeasti ja se alkaa Euroopasta.
USA:n presudentti on paha, Tämän varmasti kaikki tietävät, miksi kukaan ei kirjoita ylos???? Obama on paholainen. mutta on muitakin."

Äänestä
  • "Joskus väkivalta lopettaa vittuilun!" - Johanna Tukiainen marraskuussa 2015

    Äänestä

  • Paris-Miami-Los-Angeles kirjoitti:

    "Joskus väkivalta lopettaa vittuilun!" - Johanna Tukiainen marraskuussa 2015

    Tämä kommentointi voi kääntyä Tukiaisen vahingoksi piankin.

    Äänestä

  • Paris-Miami-Los-Angeles kirjoitti:

    "Joskus väkivalta lopettaa vittuilun!" - Johanna Tukiainen marraskuussa 2015

    Tunkin tuo toteamus ilmestyi nettiin, kun hän oli murjonut kihlattunsa Veijo Lallin tämän kotona Loviisan Sateenkaari 1:ssä. Lalli vietiin sairaalaan paikattavaksi.

    Samaan aikaan muuan terroristiryhmä tappoi Pariisissa noin 130 ihmistä.

    Äänestä

Johanna Tukiainen paasasi Facebookissa:

"Suomi on oikeasti KUSESSA pakolaisten kanssa joiden joukossa tulevat oikeat terroristit tanne, kohta kolmas maailmansota alkaa Euroopasta ja taalla vaivataan paata jollain Johanna Tukiaisella, ihankuin olisin paljon pahempi kuin koko Isis yhteensa!!!!!!" (Fb 19.11.2015)

Äänestä

Johanna kannattaa fanaattisesti ja julkisesti Daavidin tähteä:
http://aijaa.com/3tHw7b (5.12.)

Äänestä
  • Tämä on varmaan osa saatanallista hellokitty-illuminatisalaliittoa.

    Äänestä

Tukiainen julisti Facebookissa: "Nyt ymmärrän täysin, miksi isäni Markku Tukiainen vauhkosi näistä muslimeista jo vuosia sitten! Käsitykseni mukaan heitä ei voi edes kutsua ihmisiksi." (Fb 16.12.15)

Äänestä

"Ongelmana on se, että 20 oikean pakolaisen mukana tulee 2 hyvin vaarallista rikollista, jotka katkovat päät sekä naisilta että lapsilta, ennenkuin raiskaavat heidät." (Tunkki Facessa 2.1.)

Äänestä
  • Runsas turvapaikanhakijoiden tulo maahan on hillinnyt Tukiaisen rasistishenkisiä julkisia kirjoitteluja viime viikkoina. Pelko persiissäkö?

    Äänestä

  • Mistä-tuulee kirjoitti:

    Runsas turvapaikanhakijoiden tulo maahan on hillinnyt Tukiaisen rasistishenkisiä julkisia kirjoitteluja viime viikkoina. Pelko persiissäkö?

    Pelko pois: " Islam on täysin saatanallinen uskonto!"
    (Johanna Tukiainen Facebookissa 15.7.2016)

    Äänestä

  • Jatkoa Tunkilta:
    "Useat muslimit tulevat jatkuvasti uskoon!!!! Rukoilkaamme heidän puolestaan!!!! He tajuavat vihdoinkin, että Allah = Saatana. Meidän tehtävämme on pelastaa niinpaljon ihmisiä taivaaseen kuin mahdollista!!!!! AMEN! ❤️” (Fb 17.7.)

    Äänestä

  • Kamelikyttyrä kirjoitti:

    Jatkoa Tunkilta:

    Uskontojen rienaamisen jatko Tukiaiselta:
    "Buddha is in HELL right now, Mohammed is in HELL righ now!!!!!!! Don´t you understand??? They were people sent from the Devil! Jesus rised from the death, and there were many people around him, who could testifym that he was the Son of God. Look at this video!!!!! The king of hell has built hinduism, buddhaism, islam etc.!!!!! Mohammed is in Hell right now!" (Fb 18.7.)

    Äänestä

  • Kamelikyttyrä kirjoitti:

    Jatkoa Tunkilta:
    "Useat muslimit tulevat jatkuvasti uskoon!!!! Rukoilkaamme heidän puolestaan!!!! He tajuavat vihdoinkin, että Allah = Saatana. Meidän tehtävämme on pelastaa niinpaljon ihmisiä taivaaseen kuin mahdollista!!!!! AMEN! ❤️” (Fb 17.7.)

    Tukiaisen kirjoitteluissa täyttyy rikosnimike kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Nyt tarvitaan enää rikosilmoitus kuvakaappausliitteineen Poliisille, ja saadaan uusi rikosprosessi tästä käyntiin.

    Äänestä

  • Oikeudesta-oikeuteen kirjoitti:

    Tukiaisen kirjoitteluissa täyttyy rikosnimike kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Nyt tarvitaan enää rikosilmoitus kuvakaappausliitteineen Poliisille, ja saadaan uusi rikosprosessi tästä käyntiin.

    Siitä vaan rikosilmoitusta väsäämään.

    Äänestä

  • Pian sapeli heilahtaa, ja Tukiaisen meno siitä jatkuu yhä päättömämmin.

    Äänestä

Tukiainen on Paholaisen asialla, hänpä itse on siis uusi Antikristus.

Äänestä

Tukiainen käännytti Facessa: "Arabit: ottakaa Jeesus Kristus vastaan!!!! ❤️ Hän on teidän ja meidän ainoa pelastaja!!!!!" (21.7.)

Äänestä

Se on nii läski ettei voi ainakaan osua ohi maalin...

Äänestä

Johanna Tukiaisen rasistinen houre eräästä hoidostaan:

"Olin treffeillä muslimin kanssa noin 7kk sitten. Tässä on lopputulos: Hän väitti Mohammedin ja Jeesuksen olevan sama henkilö. Olin hiljaa ja rukoilin mielessäni.

Hänelle oli suuri akvaario kotonaan, joka oli täynnä kauniita kaloja ja pohjalla kuminen käärme jolla oli suu ammollaan. Näin näyn: Käärme alkoi elämään ja nousi vedenrajaan asti. Se nieli jokaisen kalan akvaariosta. Sillä oli terävät hainhampaat. Tällainen näky.

Treffini väitti uskovansa Jeesukseen.
Hänen silmistään paistoi järkyttävä viha vaikka kasvot hymyilivät." (Fb 25.7.)

Äänestä

Johanna Tukiainen julisti Facebookin kautta 25.7.16 klo 23:
"Kaikki muslimit pitäisi nyt HETI karkottaa Suomesta pois!!!!!!"

Äänestä

Strippari Johanna Tukiainen julisti Facebookissa 27.7.2016:

"Jos ihminen on päättänyt myöhemmin elämässään seurata Allahia, niin Allah on sama asia kuin Saatana. Älkää menkö kadotukseen, siä se tie on lavea ja avara joka kadotukseen johtaa!"

Äänestä
  • "Nyt ainakin pitää laillistaa [pippurisumute] jokaiselle suomalaiselle naiselle, kun muslimeita on kohta täällä ihan älyttömän paljon!!!!"
    (Tukiaisen vaatimus Facebookissa 29.7.16)

    Äänestä

Johanna on salakavala Isiksen käännyttämä torpeedo. Joku kaunis päivä seuratilaisuudessa Johanna räjähtää (kaikesta HK-bleun viinan pillerien kittaamisestaan) äänekkäästi paukahtaen, ja tappaa samalla kymmenen hihhuliystävää homoseuralaista.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen torpeedoteoria... voi olla totta hyvinkin.

    Äänestä

Hän muistutti meitä: "Muistakaa suomalaiset: kysykää aina joka ravintolassa; mistä lihasta on kyse!!!! Älkää syökö missään nimessä Halal-lihaa, joka on Allahille teurastettua kidutettua lihaa! Niin siis joka pitseria ja muukin paikka; kysykää on siellä Halal-lihaa!!!!" (Tukiainen siis vetosi Facessa 18.8.16)

Äänestä

Tunkki on lähdössä puolialastomana Egyptiin näinä päivinä, tullee sinkkiarkussa takaisin aikanaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Feikkiblondi-T kirjoitti:

Varsin rasistinen Tukiainen on saatettu maalittaa ääri-islamistien toimesta.

Maalittamisen perustelut:

Tukiainen on halventamistarkoituksessa kirjoittanut ja levittänyt näkemyksiään muun muassa somaleista ja muslimeista. Kirjoittelu on saattanut loukata syvästi eri kansanryhmien kunniaa ja uskonnollisia tunteita. Isis-järjestölle "tukiaistyyppisen kristityn julkkiksen" eliminointi toisi tärkeää medianäkyvyyttä ja antaisi alkusysäksen järjestön toiminnan vahvistumiselle Pohjoismaissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu