Tuli käytyä eka kertaa Turun kisoissa ja täytyy myöntää että oli hyvin järjestetyt kisat. Moni seura vois ottaa vähä mallia. Harmi että suomi kuppi ei vaan vedä miehiä minnekään. Taitaa olla kuoleva laji.
Kalle Mäkisen painit
9
215
Vastaukset
- SuomiCup
Suomi Cupissa tuo tiedotus on menny huonommaksi. Painiliiton sivuilla lukee
"Jaossa oleva kokonaispotti ja urheilijoille ja seuroille jaettavat palkinnot varmistuvat alkuvuoden 2015 aikana"
Nyt eletään jo elokuuta, eikä painijat vieläkään tiedä minkä suuruisia palkinnot tänä vuonna on. Saako voittaja 5000 vai 50 euroa? Aika oleellinen tieto. Se pitäis olla tiedossa jo vuoden alussa, ennen ensimmäistä osakilpailua.
Sitten lehdistössä eikä muissakaan medioissa ole ollut sanaakaan koko painin Suomicupista. Kuka on vastuussa Suomi Cupin tiedottamisesta? Nämä asiat nyt ensimmäisenä kuntoon niin saattaa painijoitakin kiinnostaa.
Jos liitto ei tähän satsaa, niin ei siihen satsaa kyllä painijatkaan.- dojeopivtihj
täyttä asiaa edelliseltä,ei kai painijat viitsi kiertää jotain suomi-cuppia kesken harjoituskauden,tai valmistautuessaan tärkeisiin kisoihin,tietysti matseja tarvitaan,mutta onko ko.cup nykymuotoisena kiinnostava,kun lajiliitosta ei edes tiedotusta saada aikaan,suuri yleisö ei nykypainijoita tiedä edes nimeltä Hietaniemeä ja Ollia lukuunottamatta,ei edes Pohjanmaalla.
- uusiauris
veteraanit ei kuulemma enää rahojaan pistä cupiin joten ei ole palkintorahojakaan. kannattaa kysellä liitosta rahojen perään.
- viljopee
harjoituskausi? Miten liitto sitten myöntää cup kisat tällöin? Se on näköjään aivan sama koska kisat on koska Supmen vellihousut ei uskalla lähteä kisoihin. Silloin kun on Suomicup, niin mitään muuta kisaa ei saisi järjestää. Liitto myös mukaan tukemaan tätä luomaansa systeemiä. Tulee mieleen Janakkalan muutaman painijan Suomicup, Surullinen näky. Liiton pitäisi palauttaa Ilvekselle rahat jos olisivat reiluja. Sääntönä pitäisi olla, että jos ei ole vähintään 35 painijaa Suomicupissa niin rahat saa takaisin.
- trikoomies
viljopee kirjoitti:
harjoituskausi? Miten liitto sitten myöntää cup kisat tällöin? Se on näköjään aivan sama koska kisat on koska Supmen vellihousut ei uskalla lähteä kisoihin. Silloin kun on Suomicup, niin mitään muuta kisaa ei saisi järjestää. Liitto myös mukaan tukemaan tätä luomaansa systeemiä. Tulee mieleen Janakkalan muutaman painijan Suomicup, Surullinen näky. Liiton pitäisi palauttaa Ilvekselle rahat jos olisivat reiluja. Sääntönä pitäisi olla, että jos ei ole vähintään 35 painijaa Suomicupissa niin rahat saa takaisin.
Kirjoitit "Supmen vellihousut ei uskalla lähteä kisoihin"
No en ihmettele. Kun tuo tiedotus Suomi Cupissa on hoidettu siihen malliin, että kukaan painijoista ei edes tiedä mitä koko Cupista on palkintona, vai onko yleensä mitään.
Liiton pitäisi nyt pistää tämä Suomi Cup kuntoon. Tiedotus ajantasalle, palkinnot selväksi jne. Kyllä painijat mukaan saadaan jos Cup on mielenkiintoinen. Nyt se ei ole kuin yksi taulukko piilotettuna Painiliiton sivuille. Se vois olla paljon muutakin. Idea on hyvä, älkää nyt tyrikö sitä. - brottare6969
Liitto työntänyt asiassa pään pensaaseen. vastuu vyörytetty veteraaneille. tätä on Rauhalan johtaminen: ei puhuta ikävistä asioista, ehkä kukaan ei huomaa.
- dibbadabba
brottare6969 kirjoitti:
Liitto työntänyt asiassa pään pensaaseen. vastuu vyörytetty veteraaneille. tätä on Rauhalan johtaminen: ei puhuta ikävistä asioista, ehkä kukaan ei huomaa.
Ei tätä J.R:äää kiinnosta oikeasti suomen paini millään tasoo,kurkottelee kuuta taivaalta ja toivoo pääsevänsä kansainvälisiin komiteoihin/liittoihin. Hyvä kun tietää edes las vegasiin lähtijät, Kadetti ikäluokan huipuista nyt puhumattakaan....
- Diediediediiiiee
Itse olet kuoleva. :D
- Elokuunloppu
Ote Suomi Cupin säännöistä 2015
"Palkinnot
Palkintorahat selviävät alkuvuonna 2015. "
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981182
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133958- 55845
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683- 40678
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632