Kunnan jäteasemalta tehty artikkeli viime pogostassa vaatisi tarkennuksia asiakaspohjalta.
Artikkelissa puhuttiin vain kunnalle koituvista kuluista, mutta oli tyystin unohdettu, että jäte on bisnestä ja siitä on tulojakin.
Kunnan SER -keskukseen voi viedä mm. metallia. Romumetallin maailmanmarkkinahinta on yllättävän kova. Tuhannesta kilosta romumetallia maksettiin taannoin parhaillaan 300 €. Nyt hinta on noin 100 euroa tonni.
Kunnan varikolle tuodaan myös sähkömoottoreita, joiden markkinahinta nyt on noin 300 euroa tonnilta. Lyijyakuista maksetaan myös 300 € tonni.
Myös jäteöljy on tuottavaa, ekokem myy sitä hivenen suodatettuna metsuri -teräketjuöljynä ja loppu käytetään energiaksi.
Näitä ei tuotu esille asiassa yhtään sen ainaisen valituksen lomassa jota kyseinen paikka on aina tehnyt, asiakaspalvelu ei oikein natsaa puhaksella eikä ilomantsin kunnalla.
Kunnan varikon aukioloajat eivät yhtään toimi. Miten työssäkäyvä ihminen voi sinne mitään tuoda? Kuntatyössä annettu tunnin lounaspaussikin on aivan älytön. Ja se kuun jonkun lauantain aukioloaika on aina silloin kun sitä ei muista.
Eikö tätä saataisi jo paremmin palvelevaksi, niin, että sinne oikeasti voisi tuoda öljynsä, öljyiset jätteensä ja romurautansa vaikka työpäivän jälkeen?

Vastaukset 6
Vanhimmat
"Eikö tätä saataisi jo paremmin palvelevaksi, niin, että sinne oikeasti voisi tuoda öljynsä, öljyiset jätteensä ja romurautansa vaikka työpäivän jälkeen?"
Jos et osaa järjestää menojasi siten, että saisit toimitettua rojusi arkisin, niin opettele sitten se lauantaipäivä. Sinun vuoksesi jäteasemaa ei kannata laittaa toimimaan kahdessa vuorossa.
Onhan tuloa myös se yleinen jätemaksu, joka peritään vuosittain jokaiselta kuntalaiselta. Se ei ole suuri, mutta kuitenkin.
Raju on "pisnes". Oletko laskenut kuinka monta tonnia noita jätteitä pitäisi kirkolta kerätä että saisi edes miehen kuukausipalkan kokoon? Saati sitten muut kulut. He , he
Miulle ois kelvannu se metästä löytynnä porakone. Siitä oisi vielä rakentamalla saanut toimivan, oli puristusleuatkin ja kaikki. masinistit.com -verkkosivu on täynnä vastaavia löytöjä korjaavia.
Ympäristölle parhain olisi kierrättää käytettävissä oleva tavara, eikä vain pistää suureen sulattoon.
Miksi kunnan varikolta ei saa viedä pois toimivia akkuja ja metallinkeräysesineitä?
Jäte on hyvää bisnestä, koska kaatopaikalle toimitettavan rakennusjätteen ja sekajätteen hinnassa on käytännössä otettu huomioon jäteveron osuus (70€/tn, 2016) mutta jäteasemalta jäte päätyy poltettavaksi jolloin veroa ei makseta ja hinnassa huomioitu veron osuus jää yrityksen voitoksi...
Ekokem rahastaa härskisti niitä jotka eivät ymmärrä käyttää muiden palveluja.
Esimerkiksi paalimuovien pois kuljetus EKOKEMin autolla -85 €/tonni plus alv. Siis MIINUS 85 € tuhannen kilogrammaa plus arvonlisävero vielä maksettavaksi.
Toiset firmat kuten tämän linkin ostaja http://www.murtola.com/foorum/viewtopic.php?f=29&t=10057 maksavat korvauksen jätteen tuottajalle siitä, että he hakevat kallista energiaa sisältävän "jätteen" josta ennen on tarvinnut ekokemille maksaa.
Härskiä bisnestä