Meillä tulee aina vattujen kypsyessä, vattupuskiin pienehkö lintu, joka arvatenkin syö vadelmia. Olen nähnyt lukuisia kertoja, sen liikkuvan siellä vattupuskissa, mutta muuten se haluaa piiloitella, ettei oikein tule kunnolla näytille.
Mutta ääntelee kyllä ja se on tullut hyvinkin tutuksi. Kuulostaa paljolti samanlaiselta, kun laittaa kielen kitalakeen ja "naksauttaa" vetämällä ilmaa sisäänpäin, eli tsa, tai jotain sellaista. Se on aina tuo sama ääni, mutta lintu kyllä toistaa sitä, usein lukuisia kertoja. Joskus harvemmalla jaksotuksella ja joskus taajemmin. Taajempaa on esiintynyt esim. silloin, kun menemme itse syömään vattuja (istutettuja puutarhavattupuskia riveissä ja tuettuna). Silloin lintu tuntuu hieman hermostuvan, että nyt sen ruokia syödään. Silloin se menee viereisen kuusiaidan oksien suojaan, että pysyy sielläkin näkymättömissä, mutta ääntelee tosiaan silloin (hermostuneena?) taajemmin.
Mikähän siis on tämän, jo lukuisia vuosia meitä ilahduttaneen "vattulinnun" oikea laji?
"vattulinnun" oikea laji?
Vadelmansyöjä
4
212
Vastaukset
- Sylvi-sp
Täyttä arvausta, mutta jos ääni on tsykytystä eli kuvaamasi tsk-ääntäniin hernekerttu olisi mahdollinen. Miksei pensaskerttukin. Mutta selvyyden saat jos kärsivällissesti jäät paikalle odottamaan, että lintu ei pidä sinua enää uhkana. Siihen ei mene yleensä paria minuuttia kauempaa.
- Vadelmansyöjä
Osasit kuvata sen ääntelyn paremmin :-)
Ja uskon nyt, että sellainen kerttuli se tipu varmaan on. Kiitokset. - hankoski
Hernekerttu.
Onko se sellainen ruskeahtava, pyöreähkö ja pyrstö on pystyssä kun sen hermostu? Silloin se on peukaloinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757