Toppirikiseen kutteriharus?

Täällä on useaankin otteeseen keskustelu kutteriharuksen jälkiasennuksesta ja monet kertoo sen laittaneensa. Jotkut ovat laittaneet ilman barduunoita, johon ratkaisuun itsekkin taidan päätyä, mutta nyt kiinnostaisi, että kuinka paljon alemmas takaharusta voi mastohelan kutteriharukselle laittaa, ilman ongelmia? Minulla on 11 metrin vene, jossa 14 metrin toppiriki.
Nyt ei olisi niinkään kysymys siitä kannattaako olla irroitettava harus vai rullafokka tai jotain muuta vaan juurikin mastohelan kiinnityskohdasta.
301754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kannattaa olla barduunan kohdilla, joka kantaa vastavoiman.
Tätähän käytetään vain kovissa tuulissa, muuten se on vain tiellä. Silloin on isossa reivit ja barduunat voi olla kireät. Eli barduunat ja kutteri harus kiinni mastoon, vähän 2-reivatun ison yläpuolelle.

Äänestä
  • Mielipiteesi on oikea ja hyvä, mutta tiedän kuitenkin kutteriharuksia asennetun ilman barduunoita ja siltä pohjalta olen lähtenyt ajatusta viemään eteenpäin.
    Muistaakseni isoilla merilläkin purjehtineilla on ollut väliharuksia ilmanbarduunoita.

    Äänestä

  • No joo varmaan se toimii, ja tod.näk masto sen kestää... mutta hyöty on vähän kyseenalainen, varsinkin kun käyttö on kovaan keliin.. olisi parempi matalammallla purjella vähemmän kallistus voimia. toisaalta 14m riki on melko matala,11m veneseen.
    Tiellä se on taatusti normi purjehduksessa.. tekisin irroitettavan pikalukolla ja kiristys pyörällä.

    Äänestä

Olin Stephens aikoinaan sanoi, että kutteristaagi voidaan asentaa ilman barduunoita toppirikiin, jos sen kiinnityspiste on enintään 10 % maston pituudesta topin alapuolella.

Äänestä
  • 10% on melko paljon, mutta jos tuo sääntö on lähelläkään niin 80cm minun mastossani ei olisi kovin paha.
    Vielä kun saadaan tähän ketjuun mukaan heidät tai heitä jotka ovat toteuttaneet ko.asian.

    Äänestä

  • Kun välistaagin asentaa melko lähelle toppia (Stephensin ohjeen mukaan), barduunoita ei tarvita.
    Kansihelan asennuspaikka määrittyy kansirakenteiden mukaan. Sopiva sijainti on esim. ankkuriboksin takana oleva laipio. Jos etukannen alla ei ole laipiota, kansihela voi vaatia kannen alaisen vetotangon runkoon. Välistaagin ei tarvitse olla yhdensuuntainen etustaagin kanssa. (Omassa brittiläisessä veneessäni irroitettavan välistaagin mastokiinnitys on n 40cm topin alapuolella ja kansihela 1 m etustaagin takapuolella - toimii hyvin).
    Jos kysymyksessä on satunnainen myrskyfokan tai kryssifokan käyttö, voi harkita ns. Solent-stayn asentamista topin läheltä keulahelaan rullagenuan taakse. Staagina voi käyttää dyneemaa. Staagi on syytä varustaa kiristimellä olipa se vaijeria tai dyneemaa. Solent-stayn haitta on se, että rullagenuaa on hankala käyttää staagin ollessa paikoillaan. Rullagenuan kanssa kryssiminen onnistuu sitä helpommin, mitä kauempana välistaagi (kutteristaagi) on etustaagista.

    Muistelen, että googlesta löytyy kuvallisia asennusohjeita hakusanoilla solent-stay.

    Äänestä

  • Kysymyksiä:
    Eikö solentstaagi ja kutteristaagi olekaan synonyymejä?
    Mikä on hyvä kiristysmekanismi?
    Toimiiko 1m etustaagista riippuu varmaan J- mitasta. J: n ollessa esim. 4.5m ei genoa vastakäännöksessä mene metrin raosta auttamallakaan kuin keveässä tuulessaä. Spinnun dipijiippi on myös mahdoton

    Äänestä

  • Seppomartti kirjoitti:

    Kysymyksiä:

    Oma käsitykseni on, että solent-staagilla tarkoitetaan etustaagin taakse asennettua ja kutteristaagi (joko kiinteä tai irroitettava) on kauempana etustaagista. Samoin todetaan mm. ao linkissä. Kiristimeksi käy esim. svb:n myymä Nemo-merkkinen. Räikällä varustettu staagin kiristäjä on kalliimpi, mutta olisi kenties parempi (=nopeampi kiristää tiukaksi). Riippuu tietenkin veneen koosta, miten järeä kiristäjä tarvitaan.
    http://www.svsarah.com/Sarah/ewUpgradeSolentStay.htm
    http://www.svb24.com/en/turnbuckles-with-folding-arms.html

    Äänestä

  • Kolmea erilaista ruuvikiristintä olen käyttänyt enkä ole kovin ihastunut ollut:
    - yo svb-linkin ratti ja muut vastaavat esim Wihard ovat korkeita. Alinta hänksiä ei voi kiinnittää mihinkään. Staagin jännittäminen tuulen yltyessä vaatii keulakannelle menon ja on hankalaa pörittää ratteja purjeen kireän etuliikin nojatessa helaan.
    - ruuvikierteet vaatii putsaamista ja rasvaamista. Muutama viikko oikeassa suolavedessä jumittaa.
    - kutteristaagin poistamisen yhteydessä isolle rattikiristimelle on ollut hankala keksiä näppärää säilytystä kannella

    Äänestä

  • seppomartti kirjoitti:

    Kolmea erilaista ruuvikiristintä olen käyttänyt enkä ole kovin ihastunut ollut:
    - yo svb-linkin ratti ja muut vastaavat esim Wihard ovat korkeita. Alinta hänksiä ei voi kiinnittää mihinkään. Staagin jännittäminen tuulen yltyessä vaatii keulakannelle menon ja on hankalaa pörittää ratteja purjeen kireän etuliikin nojatessa helaan.
    - ruuvikierteet vaatii putsaamista ja rasvaamista. Muutama viikko oikeassa suolavedessä jumittaa.
    - kutteristaagin poistamisen yhteydessä isolle rattikiristimelle on ollut hankala keksiä näppärää säilytystä kannella

    Varmaankin käyttömme on erilaista. Itse laitan välistaagin paikalleen ennen ison meren ylittämistä eikä vasta, kun merenkäynti tekee sen hankalaksi. Välistaagissa käytän kovan tuulen purjetta, jonka alakulma on reilusti staagin kiristäjän yläpuolella. En ole havainnut kertomiasi ongelmia nykyisessä enkä aikaisemmissakaan veneissäni.
    Jokaisessa avomeri/valtameriveneessä pitäisi olla staagi, johon myrskypurje kiinnitetään ja staagi pitää saada kireäksi. Siitä kai olet samaa mieltä, koska ilmeisesti teet toistuvia Karibian retkiä.

    Äänestä

  • Käyttörutiinit ovat hyvin samoja, paitsi ilmeisesti käytän isompaa koko keulakolmion kokoista reivattavaa fokkaa, mikä on kannessa kiinni ja kannen myötäinen alaliikki. Pidän kutteristaagin/ solentin kiinni aina paitsi keveällä tuulella genoalla luoviessa ja symmetrisellä spinnulla purjehtiessa. 2013 myötätuulessa kutteristaagi pelasti takilan kun keulan rusti katkesi.

    Äänestä

Suht ylhäällä nuo tuppaa olemaan ja tuo mainittu max 10% topista vaikuttaa järkevältä. Silmämääräisesti voi katsoa joistain laadukkaista matkaveneistä.

Babystaagi on paljon vapaampi, sinne saalinkien väliin, mutta jos juuri kutteristaagi mielessä niin tällä ei väliä.

Äänestä

Minulla on etustaagin kiinnitys 1.2 m alempana kuin maston huippu. En nyt kerkiä tutkimaan paljonko alempana on kutteristaagin kiinnitys mutta arvataan 30cm. 10% peukalosääntö tai hieman enemmän on toiminut kovassakin tuulessa ilman barduunoja. Kruiserimastot ovat aika tolppia ja takastaagia vetäen ei pysty 1,5m matkaa taivuttamaan. Jos pistät kutterifokan rullalle , kuten usein reissuveneissä on, niin ei foilin vuoksi ole enää irroitettava. Hankala ratkaisu Suomen vesillä halssia vaihtaessa. Jiippaaminen onnistuu hieman vähemmän huonosti kuin vastakäännös. Sitä huonommin, mitä lähempänä kutteri- ja keulastaagi ovat. Tällaisessa kiinteässä kahden tai kolmen rullattavan keulapurjeen systeemissä genoa kannattaisi korvata korkeaksi leikatulla jibillä ja purjehtia usein "douple headilla". Irroitettava kutteristaagi on sikäli hyvä, ettei se sivuun vedettynä häiritse genoaa tai spinnujiippiä. Hankaluus on vain keksiä, miten vaijeristaagin saisi säilötyksi järkevästi.
Tällä hetkellä rakentaisin tekstiilistaagin+ kiristys halssikulmaan + purjeeseen ratsastajat eli Wichardin yhden käden hänksit.

Äänestä
  • Lisään vielä, ettei mikään estä kiinnittämästä kutteristaagia maston huippuun. Teknisesti se on jopa yksinkertaisempaa. Halssikulman voi vetää lähelle etustaagia, jolloin rullagenoalla ei juurikaan ajeta reivattuna vaan koko etukolmion täyttävän fokan ja genoan tuulialueen väli jää pieneksi. Reivaaminen aloitettaisiin isosta ja sen jälkeen genoa rullalle ja siirtyminen fokkaan ja iso auki.

    Äänestä

  • "Hankaluus on vain keksiä, miten vaijeristaagin saisi säilötyksi järkevästi". Nykyisessä veneessäni valmistaja oli ratkaissut "säilömisen" siten, että irrotettava kutteristaagi kiristetään etualavantin rustiin silloin kun sitä ei käytetä. Siinä se ei pääse hakkaamaan mastoon eikä saalinkiin.
    Edellisessä veneessäni oli Balticin ja Nautorin käyttämä systeemi eli D-muotoinen alumiinihela maston tyvessä. Vaijeristaagi vedettiin D:n kaarevan puolen uran kautta maston takana olevaan kiristystaljaan. Kun talja oli kiristetty, vaijeri ei hakannut mastoa.

    Äänestä

  • Ongelma tässäkin: Etäisyys alavantin rustiin on paljon lyhyempi kuin keulakanteen. Irroitat kutteristaagin puoli metriä kannen yläpuolelta, koska muuten ei kiristy rustiin? Jos on 25 astetta taakse saalingit niin staagi jää hankaamaan mastoon ja saalinkeihin. Viilailee alumiinia joka aallossa.

    Äänestä

  • seppomartti kirjoitti:

    Ongelma tässäkin: Etäisyys alavantin rustiin on paljon lyhyempi kuin keulakanteen. Irroitat kutteristaagin puoli metriä kannen yläpuolelta, koska muuten ei kiristy rustiin? Jos on 25 astetta taakse saalingit niin staagi jää hankaamaan mastoon ja saalinkeihin. Viilailee alumiinia joka aallossa.

    Tuota sinun veneesi ongelmaa ei tietenkään voi yleistää. Mitat eivät ole samanlaisia kaikissa veneissä. Omassa paatissani kutteristaagin alapää osuu juuri sopivasti sille varattuun säilömispisteeseen etummaisessa rustissa, johon sen voi kiristää. Etkö voisi ajatella Pohjanmaalaisten veistämöiden systeemiä, jos veneesi valmistajalla ei ole ehdotusta kutteristaagin säilömispaikasta? Luulisi kuvia löytyvän netistä, koska osumia solent-staagista oli varsin runsaasti.

    Äänestä

Ajatukseni kulkevat eri suuntaan: tekstiilistaagi, dyneemashakkelit, kiristys kanteen taljalla sittlådasta, purje kiinni staagissa säilöttynä pitkään pussiin silloin kun staagi on vedetty pois etukannelta.

Äänestä

Jos ei halua barduunaa, niin voihan mastoa tukea myös viuluvanteilla kun laittaa uuden solent/kutteristaagin.

Äänestä
  • Ei voi

    Äänestä

  • seppomartti kirjoitti:

    Ei voi

    Kerropa miksei, koska niin on nähdäkseni tehty iät ajat, erityisesti puuveneaikana.

    Äänestä

  • Maston huippua voi tukea viuluvanteilla. Sillä estetään osatakilaisen maston huipun taipumista liiaksi sivusuuntaan ja taaksepäin. Tämä ei sovellu laisinkaan kutteristaagin stabiloimiseen, koska se vetää eteenpäin etustaagin kiinnityksen alapuolelta. Ainoa ja hyvä keino vastustaa ko staagin vetoa on barduuna. Siis jos mastoprofiilin jäykkyys ja takastaagin pänni eivät riitä. Kun viittaat menneiden vuosikymmenten notkeisiin puumastoihin niin pohjoimaisessa saaristoristeilijässäni vm 38 oli muistaakseni viuluvantti ja barduunat.
    Jos viuluvantilla yritettäisiin vastustaa kutteristaagin vetoa ja maston yläkolmanneksen taipumista eteenpäin niin viuluvantti pitäisi rikata TAAKSEPÄIN paljon maston huipun alapuolelle ja se estäsi isopurjeen käytön. Tällaista en ole vielä nähnyt.

    Äänestä

  • Seppomartti kirjoitti:

    Maston huippua voi tukea viuluvanteilla. Sillä estetään osatakilaisen maston huipun taipumista liiaksi sivusuuntaan ja taaksepäin. Tämä ei sovellu laisinkaan kutteristaagin stabiloimiseen, koska se vetää eteenpäin etustaagin kiinnityksen alapuolelta. Ainoa ja hyvä keino vastustaa ko staagin vetoa on barduuna. Siis jos mastoprofiilin jäykkyys ja takastaagin pänni eivät riitä. Kun viittaat menneiden vuosikymmenten notkeisiin puumastoihin niin pohjoimaisessa saaristoristeilijässäni vm 38 oli muistaakseni viuluvantti ja barduunat.
    Jos viuluvantilla yritettäisiin vastustaa kutteristaagin vetoa ja maston yläkolmanneksen taipumista eteenpäin niin viuluvantti pitäisi rikata TAAKSEPÄIN paljon maston huipun alapuolelle ja se estäsi isopurjeen käytön. Tällaista en ole vielä nähnyt.

    Samalla tavalla se viuluvantti pitää maston suorana kutteririkissäkin kuin osatakilaisessa.

    Seldenin luulisi tietävän rikiasiat. "Hints and advice
    on rigging and tuning of your Seldén mast"-oppaassa todetaan:
    http://www.riggingandsails.com/pdf/selden-tuning.pdf, sivu 6. [ ***-merkit minun.]

    "Cutter stay: Sail-carrying inner stay for jib or staysail. On a masthead rig, if it can be attached within 6% of the fore-triangle height below the forestay fitting, it can be tensioned by the backstay. If it is attached lower down, runners or possibly ***forward-angled jumpers*** must be used."

    Netistä löytyneitä toteutuksia kuvien kanssa:

    https://www.morganscloud.com/2009/06/01/hutting-54-sailboat/
    (sivun puolivälissä, kuva mastosta)
    “Polaris” sports a massively strong three spreader rig by Selden that has proved reliable. Note the jumper struts (diamonds) that transfer the load from the staysail stay to the permanent backstays thereby obviating the need for running backstays, except in very heavy weather.

    http://www.cruisersforum.com/forums/f47/bestevaer-49st-147499-21.html
    "Here is a photo of my jumpers ... With the jumpers and a robust mast section I have no need for running back stays on my cutter rig."

    Äänestä

  • Hii-o-hoi kirjoitti:

    Seldenin yo sivuila kerrotaan yhtäpitävästi sen kanssa mitä kerroin, että Jumper/ timantti/viuluvantti stabiloi huippua ja kutteristaagi tarvittaessa tuetaan barduunoilla kuten kuvat s.7 ja s.39
    Samoin Morgan cloud kuvissa on ylimmän ja keskimmäisen saalingin tasossa barduunat. Alimman saalingin tasossa on babystaagi taaemmat alavantit.
    Kolmannen viitteen kovasti kavennetun mastonhuipun kuvaa en saa niin selväksi, että näkisin mihin kutteristaagi ja sen falli ovat rakennetut. Tuskin ainakaan ennen näkemättömän katiskan sisälle vaan alapuolelle?.
    Toki kutteritakilaisissa voi olla viuluvantteja. Mutta minun ymmärrksen mukaan se tukee maston huippua. Jos kutteri kiinnitetään niin alas, ettei profiilin jäykkyys ja takastaagin veto riitä niin ratkaisu kutteristaagin kiristykseen on barduuna.
    Viuluvantti voisi toimia välillisesti kutteristaagin kiristyksessä estämällä maston huipun taipumista taaksepäin takastaagia kiritettäessä. Jotta kutteristaagi kiristyisi nin pitäisi keulastaagia venyttää aika rutosti. Silmämääräisesti arvioituna minusta näin ei käy vaan keulastaagi jää varsin löysäksi ja kutteria on vaikea jännittää takastaagin vedolla. Tarvitaan erillinen kiristys, yleensä kanteen päin.

    Äänestä

Tuohon kysymykseen ei voi asiallisesti vastata täällä mielipidesivulla. Pitäisi vene- ja mastokohtaisesti selvittää asia laskelmiakin tehden.

Mastoprofiilin massahitausmomentin tietäminen ei yksin riitä. Ei myöskään hevosmiesten jutut siitä, kuinka joku on jossain nähnyt jotenkin tehdyn.

Mihin sillä staagilla pyritään? Onko tarkoitus pitää molemmissa purjetta yhtä aikaa? Jos, niin samansuuntaiset niiden olla pitää.. Balanssiko pielessä? Ajaisiko pukspröötin asentaminen samaa asiaa?

Muutaman takilan mitoittaneena ja rakentaneena suositan, että etsit ammattamaista neuvoa, jos aiot ajatusta jatkaa. Itseäni en mainosta. Lopetin ja nautin eläkkeestä.

.. ..

Äänestä
  • Oikeastaa veneessäni on jo puuksprööti ja kyllä haaveena olisi myös, mikäli mahdollista, ajaa myös kahdella keulapurjeella. Veneeni on melko raskastekoinen, niin purjepinta-ala kevyillä tuulila olisi tervetullutta.
    Kahden keulapurjeen yhtäaikainen käyttö on oma lukunsa ja vaatii tietysti kutteriharuksen oikean asennuksen, mutta ilmeisesti myös tietynlaiset purjeet.
    J-mitta genualle on nyt 4.9 metriä ja sopiva paikka kutteriharuksen kansihelalle olisi 1-1.1 metriä genuan takapuolella.

    Masto on nautorin valmistama ja ilmeisesti jostain 80-luvulta.

    Äänestä

  • harrasharus kirjoitti:

    Oikeastaa veneessäni on jo puuksprööti ja kyllä haaveena olisi myös, mikäli mahdollista, ajaa myös kahdella keulapurjeella. Veneeni on melko raskastekoinen, niin purjepinta-ala kevyillä tuulila olisi tervetullutta.
    Kahden keulapurjeen yhtäaikainen käyttö on oma lukunsa ja vaatii tietysti kutteriharuksen oikean asennuksen, mutta ilmeisesti myös tietynlaiset purjeet.
    J-mitta genualle on nyt 4.9 metriä ja sopiva paikka kutteriharuksen kansihelalle olisi 1-1.1 metriä genuan takapuolella.

    Masto on nautorin valmistama ja ilmeisesti jostain 80-luvulta.

    Oikeastaan olisi hyvä jo keskustelun avaamisessa kertoa minkälaiseen tarkoitukseen kutteriharusta tarvitset!
    Osallistuin keskusteluun kuvitellen, että kyse oli pelkästään kovaan tuuleen varautumisesta. Siihen sitten vastasin niinkuin muutama muukin kirjoittaja.
    Kovaan tuuleen on kyllä joka tapauksessa varustauduttava, jos tekee pitkiä purjehduksia. Irrotettavan kutteristaagin myrskyfokan lisäksi voi olla syytä harkita trysail-kiskon asennusta mastoon trysailin teettämistä mikäli "high latitude"-purjehdukset ovat mielessä. Kevyistä keleistä selviää ilman kahta keulapurjetta tms kevyen tuuleen varusteita. Myrskypurjehduksessa survival-kysymys on aina mukana eikä sitä kysymystä pidä vähätellä.

    Kevyen tuulen varustus on oma lukunsa ja siihen seppomartilla oli hyviä vinkkejä.

    Äänestä

  • kevytkeli_omajuttunsa kirjoitti:

    Vähän ontuva aloitus johtuu melko pienestä purjehduskokemuksestani ja jos olisinkin kokenut, niin en ehkä täällä olisikaan kysymässä vaan vastailemassa :) Olen purjehtinut miehistön jäsenenä enimmikseen Itämerellä ja muutamaan otteeseen Pohjanmerellä, eikä mukana ole koskaan ollut mitenkään erityisen kokenutta miehistöä. Nykyisellä veneellä purjehdusmailit ovat hyvin vähäiset, mutta veneen varustelu on menossa, jossa tähtäimenä useamman vuoden matka.
    Veneiden käsittely (moottori- ja purjeveneet, navigointi/mekaniikka ym.) on tuttua jo vuosikymmenten varrelta ja tekniikakin on aika hyvin hallussa, mutta eniten opittavaa on vielä purjeiden käsittelyssä ja valinnassa ja oikeastaan kaikkeen mitä rikaukseen tulee.

    Hyvä ketju tästä minusta silti tuli ja tässä on monelle lukijalle paljon opittavaa.

    Äänestä

"Harrasharukselle" vinkkejä. 150% J genoa ei keulagastin avittamanakaan mene vastakäännöksessä metrin raosta jos hiukankaan tuulee. Jos staagit ovat kiinteitä niin korkeaksi leikattu yakee jib olisi genoaa parempi. Buuksprööti tuo lisää vaihtoehtoja. Jos kaipaat keveään tuuleen lisää tehoa niinlentävät purjeet ovat ratkaisu. Sivuvastaiseen maksimikokoinen Code0 rullalla buukspröötin kärkeen. Sivumyöäiseen iso asymmetrinen spinnu- esimerkiksi.Todennäköisesti code on nopeampi kuin douple head ja nousee yhtä korkealle. Aikanaan kahdella identtisellä Baltic 33:lla kokeiltuna kokemus oli, että genoa oli kryssissä nopeampi kuin genoa + staysail. 50-60 astetta apparenttia tilanne on päin vastoin. Heikossa tuulessa ja aallokossa kaksi keulapurjetta toimii huonommin kuin yksi isompi. Haruspurjeen väärinskuuttaus on erityisen haitallinen. Kovassa tuulessa taasen kaksi pientä purjetta ovat herkkua. "Tietynlaiset purjeet" ovat yleensä kapeita, korkeita ja etummainen leikattuna halssikulma ylös ja takimmainen kannen myötäisesti. Monia mmahdollisuuksia tarjolla jos vaan kukkaro kestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

harrasharus kirjoitti:

Täällä on useaankin otteeseen keskustelu kutteriharuksen jälkiasennuksesta ja monet kertoo sen laittaneensa. Jotkut ovat laittaneet ilman barduunoita, johon ratkaisuun itsekkin taidan päätyä, mutta nyt kiinnostaisi, että kuinka paljon alemmas takaharusta voi mastohelan kutteriharukselle laittaa, ilman ongelmia? Minulla on 11 metrin vene, jossa 14 metrin toppiriki.
Nyt ei olisi niinkään kysymys siitä kannattaako olla irroitettava harus vai rullafokka tai jotain muuta vaan juurikin mastohelan kiinnityskohdasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu