Itse olen ujo. On vaikeaa olla ihmisten huomion kohteena. Jännittää aivan liian usein ns. normaalit tilanteet ihmisten kanssa. Usein on sellainen fiilis että: "äkkiä tämä tilanne ohi hinnalla millä hyvänsä". Ja tällainen asenne on koitunut useasti omaksi tuhoksi. Tarkoitan masennusta ja yleistä pahaa oloa.
Lapsuudesta lähtien olen ollut ujo, ylikiltti hiljainen hissukka joka kaihtaa sosiaalisia tilanteita hinnalla millä hyvänsä. Toki nykyään (26v) en ole niin ujo kuin ennen mutta edelleenkin se haittaa minun elämää liikaa.
Tällä hetkellä suurin asia minulla on ihmisten kohtaaminen silmästä silmään. Siis että uskaltaa katsoa toista silmiin ja tuntea että: "minä olen aivan yhtä hyvä kuin toinen ja että minä pärjään". Itse vältän edelleen katse-kontaktia toisen ihmisen kanssa, sehän on piiloutumista ja itsensä vähättelemistä. En tarkoita mitään sairaalloista tuijottamista vaan ihan normaalia kanssakäyntiä. Että uskaltaa kohdata toisen ja olla tässä ja nyt. Ihmisille olisi kiva hymyillä ja katsoa silmiin ja olla siten läsnä vahvasti. Eikä piilotua joka kiven ja kannon alle pelon takia. Perkele tätä turhaa pelkoa. Kommenttia kiitos.
Lapsuudesta lähtien olen ollut ujo, ylikiltti hiljainen hissukka joka kaihtaa sosiaalisia tilanteita hinnalla millä hyvänsä. Toki nykyään (26v) en ole niin ujo kuin ennen mutta edelleenkin se haittaa minun elämää liikaa.
Tällä hetkellä suurin asia minulla on ihmisten kohtaaminen silmästä silmään. Siis että uskaltaa katsoa toista silmiin ja tuntea että: "minä olen aivan yhtä hyvä kuin toinen ja että minä pärjään". Itse vältän edelleen katse-kontaktia toisen ihmisen kanssa, sehän on piiloutumista ja itsensä vähättelemistä. En tarkoita mitään sairaalloista tuijottamista vaan ihan normaalia kanssakäyntiä. Että uskaltaa kohdata toisen ja olla tässä ja nyt. Ihmisille olisi kiva hymyillä ja katsoa silmiin ja olla siten läsnä vahvasti. Eikä piilotua joka kiven ja kannon alle pelon takia. Perkele tätä turhaa pelkoa. Kommenttia kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voithan kävellä ryhdikkäästi ja ottaa katsekontaktia vastaantuleviin vakka se aluksi tuntuu epäluontevalta. Samoin kaupassa ja missä tahansa. Pikkuhiljaa se helpottuu ja lopulta voit jo hymyillä aidosti kohtaamillesi ihmisille. Itse olen jo tässä vaiheessa ja se tuntuu hyvältä :)
Tuo perkele sana kiinnitti huomion :)
Sieltäkin voi ponnistaa..
Muistuu ala-asteella taisteluni katsekontaktin
ottamisen uskallukseen. Päätin et prkele kyllä
uskallan katsoa tyttöjä silmiin(poikana)
siinäpä sitte luokan(nätimmästä päästä tietenkin)
silmiin aina katselemaan.. kylläpä oli sitten hämmästys suuri, kun kyseinen henkilö tuli bussissa istumaan viereen ja tekemään tuttavuutta, minä et täh..? minkä ihmeen takia se minulle nyt tulee jutteleen..
Toki katsominen tuli jatkossa helpommaksi, mut
eihän se koko herkkyyttä poista, mikä ei aina
paha asia ole.
Toisaalta, mitä siinä oikein pelkää?
olisiko hyvä hiukan sitä kohdata ja käsitellä
asiaa. Herkkä ihminen haavoittuvuuttaan useimmiten.. -> onko toiset aina vihollisia ?
vai ystävällis mielisiä (alkuasukkaita) ?