Taloyhtiön yleisessä kokouksessa on päätetty reilut 3 vuotta sitten kieltää autojen parkkeeraus piha-alueella, koska jokaiseen asuntoon kuuluu myös autotalli. Nyt kuitenkin, varsinkin taloyhtiön hallituksen jäsenet ovat ruvenneet parkkeraamaan jatkuvasti piha-alueella.
Kysyin asiasta isännöitsijältä, joka ilmoitti, että tämä 3:n "pojan" hallitus oli tehnyt
päätöksen keskenään, että piha-alueelle saakin parkkeerata, tosin he eivät siitä ta-
loyhtiön muita jäseniä informoineet mitenkään.
Kysymys kuuluukin, voiko hallitus noin vain omin päin tehdä tuollaisen päätöksen,
eli onko päätös lainvastainen?
Mielellään kuulisin , jos joukossa on tämän asian asiantuntijaa.
Pihaparkkeeraus
6
126
Vastaukset
- omaetuparasetu-
Pojat on poikia !
- Hallituksen_rivijäsen
Luultavasti on lainvastainen, mutta ennen rajumpia toimia on syytä tarkistaa se vanha yhtiökokouksen päätöskin. Jos päätös kuitenkin on laillisesti tehty, hallitus ei voi sitä yksin kumota vaan siitä on tehtävä ehdotus yhtiökokoukselle. Yhtiökokous voi hylätä ehdotuksen ja tietysti halutessaan vaihtaa hallituksen.
Isännöitsijän pitäisi ammattimiehenä opastaa hallitusta toimivalta-asioissa ennen kuin asiat taloyhtiössä menevät pahasti riitoihin.No, se yhtiökokouksen tekemä päätös nyt lähtökohtaisesti sitoo vain kokoukseen osallistuneita. Jos sen pohjalta on asennettu pysäköinnin kiletävät liikennemerkit, niin silloin se on pätevä.
- Säästäkää_muutkin
Välittäjä_LKV kirjoitti:
No, se yhtiökokouksen tekemä päätös nyt lähtökohtaisesti sitoo vain kokoukseen osallistuneita. Jos sen pohjalta on asennettu pysäköinnin kiletävät liikennemerkit, niin silloin se on pätevä.
No nyt minä ymmärrän, miksi kokouksissa on aina niin vähän osallistujia. Kukapa haluaisi maksaa vastiketta, kun päätös siitä sitoo vain osallistujia.
- BUAHAHAHAHHHA
Välittäjä_LKV kirjoitti:
No, se yhtiökokouksen tekemä päätös nyt lähtökohtaisesti sitoo vain kokoukseen osallistuneita. Jos sen pohjalta on asennettu pysäköinnin kiletävät liikennemerkit, niin silloin se on pätevä.
BUAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHHHA. BUAHA...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1762135
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo381483Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321164Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56932- 55866
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol252845Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20802Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58723Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis202679