Kuinka "uudistan" marjapensaan

Saarinen65

Mustaviinimarja pensaani on kasvattanut pitkät oksat, mutta marjoja tulee vähän? Missä vika? Lannoitan keväällä ja syksyllä, joskus käytän kompostimultaakin.

Tuleeko pensaasta tuottoisampi, jos lyhennän oksia reilusti?

30

2959

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1Taija

      Tuossa ohjeessa suositellaan varhaiskevään leikkauksia. Olen myös nähnyt ohjeita, joissa suositellaan sadonkorjuun jälkeistä lannoitusta ja leikkausta, koska seuraavan vuoden kukkasilmut kehittyvät jo syksyllä.
      Minulla mustaherukat ovat monta vuotta kasvaneetreunaoksat lamoavins. Monen vuonna noissa matalissa oksissa on ollut isoimmat marjat, tänä vuonna pensaissa kaikkiaan heikosti mustaherukoita. Kokeilen minäkin nyt karsia pensaita reippaasti, mutta ajattelin toimia jo syyskuussa.
      Punaherukoita ja karviaisia meille on taas tullut hyvin. Mustaherukan sadossa on selvästi ollut isompi vuosivaihtelu.

      • 1Taija

        Niin olen lukenut, että herukkapensaat erityisesti mustaherukka voivat kärsiä liiasta typpilannoituksesta. Liikaa typpeä saavat kasvit tekevät pitkiä varsia ja isoja lehtiä, mutta kukkivat vähän. Olisiko tässä syy heikkoon saton.
        Minulla herukkapensaat ovat olleet jatkuvasti kevyellä hoidolla, ja vain mustaherukoiden osalta sato on vaihdellut łujasti vuodesta toiseen.


      • SATULASEPPÄ
        1Taija kirjoitti:

        Niin olen lukenut, että herukkapensaat erityisesti mustaherukka voivat kärsiä liiasta typpilannoituksesta. Liikaa typpeä saavat kasvit tekevät pitkiä varsia ja isoja lehtiä, mutta kukkivat vähän. Olisiko tässä syy heikkoon saton.
        Minulla herukkapensaat ovat olleet jatkuvasti kevyellä hoidolla, ja vain mustaherukoiden osalta sato on vaihdellut łujasti vuodesta toiseen.

        Laitoin reilusti mustien ympärille apilaa ja jo ennestään kuulemma mitattu typpi korkeaksi niin ei meinaa tehdä pensaat kun pitkiä oksia noin parimetrisiä maatapitkin?Kuin läsähtänyt vihreä pannukakku,leikkaan syksyisin lyhemmiksi mutta ei paria litraa enempää ja viisi pensasta.


    • mustapunaherukka

      Tänä kesänä viinimarjoista tullut useilla paikoilla todella huono sato, kylmyyskö vai pölyttäjien vähyys? Muuten ehkä lannoittelet liikaa, itse en lannoita edes vuosittain ja silti hyvin marjaa.

    • Syyslannoitus tärkeää. Minun pensaissa oli mustaviinimarjoja erittäin vähän muihin vuosiin verrattuna. Punaherukoita taas enemmän kuin muina vuosina. En tiedä syytä, samalla tavalla olen lannoittanut joka syksy. Kevät lannoitus kasvattaa uusia oksia joka on minusta hyvä että pensas uusiutuu. Minä leikkaan joka syksy kuivia oksia pois aivan juuresta asti. Laitan myös tuhkaa ja kalkkia.

      • poltinkarva

        Jos lannoitat syksyllä, niin lannoituksesta ei ole oikeastaan mitään hyötyä. Anna sitä syyslannoitetta heti juhannuksen jälkeen. Sateista ja kastelusta riippuu se miten lannoite liukenee. Uusien silmujen aiheet kasvavat Etelä-Suomessa yleensä heinäkuun alkupuolen aikana.


    • Minä leikkaan mustaherukkapensaat aina sadon korjuun jälkeen ja sitten levitän syyslannosta reilusti juuristoille sekä pensaan sisälle että myös oksien ulkokohdille ja satoa on tullut kivasti. Nytkin saan useita kymmeniä litroja herukoita.
      Punaherukat myös leikkaan sadonkorjuun jälkeen ja samat lannoitteet kuin mustaherukoille mutta pitää olla kloorivapaata se lannoite.
      Ja typpipitoisuus minimaalinen etteivät oksat/versot ylly kasvamaan liikaa.
      Olen aikoinani käynyt puutarhan hoitajan koulun ja tiedän mistä puhun ;)))

    • huonokukinta

      Kyllä tänä keväänä oli kukintaaikana kylmää ja ei ollut pölyttäjiä.Ei meilläkään tullut kahdessa pensaassa,kun vajaat viisilitraa.

    • pohjaanpoika

      Jätäppä se syyslannbotus tekemäti ja mielummin leikkoo se pehko syksyllä

    • MortinMarjat

      Täällä Etelä-Karjalassa tuli hyvin mustaherukkaa. Nuori pensas (4v) ja teki ämpärillisen herkullisia marjoja. Keväällä laitoin Biolanin lannoitetta ja kalkkia. Nyt syksyllä laitan PK-lannosta. Tämä puska kasvaa aurinkoisella ja kuivalla paikalla.

    • wernerska

      Ei sitä viinimarjaspensasta tarvitse joka vuosi leikata, leikaaminen vähentää satoa. Kuivat oksat voi leikata. Samoin liika lannoittaminen vähentää satoa. Joka vuosi ei tarvitse lannoittaa.

    • KakkaKekäläinen

      Olen rakentanut siirrettävän riun marjapensaideni eteen, väännän ripulipaskat aina pensaaseen ja muhkeampaa pensasta saa etsiä, ympäristö tosin haisee paskalle.

    • 1Taija

      Sateisena alkukesänä myöskin marjapensaiden ja omppujen pölytys voi epäonnistua, kun ampiaiset ja sukulaisensa eivät pääse toimimaan vesisateessa. Kukkivat herukkapensaat eivät myöskään kestä hallaa. Olisiko tällaista paikallista lisäselitystä?
      Näyttää täällä ainakin olevan huono mustaherukkavuosi.

    • JotainTällaista

      Kasveilla on noin yleisesti ottaen kaksi eri "tilaa", ne joko kasvavat tai sitten kukkivat ja tekevät hedelmää.

      Yleensä nuoret pensaat ja puut eivät kunnolla tuota, koska ensisijalla on kasvu. Vanhojen leikkaaminen kiihdyttää kasvua, joka jälleen kerran tapahtuu kukkimisen kustannuksella. Edelleen typpipohjainen lannoitus ohjautuu sekin kasvuun, kun taas fosfori-kali-pohjainen lannoitus ohjaa kukkasilmujen muodostumiseen.

      Sinuna välttäisin leikkausta ja lannoittaisin esimerkiksi tuhkalla, jossa on runsaasti kivennäisaineita mutta vähän typpeä. Senkin kanssa sietää pitää kohtuus, koska se muuttaa maaperää emäksisempään suuntaan. Vanhemmat sukupolvet kuitenkin käyttivät sitä lannoitukseen, hyvällä tuloksella. Itse muistan aina mummolan niistä valtavista musta-, valko- ja punaherukkapensaista, joista riitti marjoja koko suvulle.

      Toki kylmällä kesälläkin on saattanut olla vaikutuksensa, koska pölyttäjiä ei ollut paljoa liikenteessä alkukesästä. Toinen tekijä saattaa löytyä kasvitaudeista, kuten äkämäpunkista, joka on herukkapensaiden kohdalla veemäinen vaiva -> http://www.viherpiha.fi/vastaa/tuholaiset/akamapunkki-vaivaa-mustaherukkaa

    • sivustaseurannut

      Varmaan pölyttäjiä on ollut liian vähän. Tuttavallani mehiläiset tekivät pesän puuladon päätyyn haavasta tehtyyn linnunpönttöön. Lähellä olevat Puna -ja mustaviinimarjapensaat ovat täynnä marjoja. Ennätyssato tuli myös mansikkamaalla. Tuttavani leikkasi mansikan lehtiä pois, jotta kukat tulivat esille. Mehiläisille tämä sopi oikein hyvin ja pölytys onnistui hyvin. En ole ikinä nähnyt niin paljon mansikoita, joita voi tulla yhdestä pensaasta. Mansikat on viljelty tasamaalle muoviin tehtyyn reikään, eikä ole tehty mitään penkkejä niitä varten. Kannattaa kasvattaa mansikat tällä tavoin.

    • Östyes

      Tänä kesänä mustaa tulee niukasti. Lehdessä luki, että kannattaa kerätä ne vähätkin hyvän sään aikana. Tippuvat muuten maahan.

      Meillä kukkaa oli keväällä ihan normisti ja marjanalkujakin sen jälkeen, mutta kesän edetessä marjat tertuissa harvenneet. Mistä lie se johtuu?

      • puhtaat-puskat

        Pöllyttäjinä pehkoissa on olleet räxät, syöjinä supikoirat. Möttiäiset on huvennu muien tirpusten nokkiin, jotenka huono on sato. Mitäpä möttiäiset kukista keräsi, kun vesi huuhteli senkin vähän evään, mitä ne olisi tarvinnut. Esteri lorotteli koko alkukesän, jotenka sinne meni satohaaveet lorotusten mukana. Niin puskista kuin möttiäisten pesistä. Muuta ötökkäpörinää ja ininää ei ole kuulunut kuin itikoien -korvissa, ja kärwästen - supikoiriin sontakasassa. Syyslannotuskin on jo hoidettu. Ihan luomunana.


    • ykas

      enaivan uskotuohon pölytysjuttuun,mustiaherukoita tulee oksatnotkuen ja mansikoita tuluaivan normaalisato

    • laidun

      Viinimarja sato on tänä kesänä joka puolella Suomea erittäin heikko.
      Niin oikeilla yrittäjillä kuin meillä viherpeukaloillakin.

      Todennäköisin syy on tämän kesän suuret ilmanvaihtelut.
      Kylmää, kuumaa ja sadetta vuoronperään

    • uuttatilalle

      Pistä poies ja hanki keväällä Pohjanjätti herukkapensaita. Vaatii vahvan lannoituksen.
      Näin meilläkin tehtiin ja marjoja tulee.Tosin mustaherukkapensaissa on virustauteja joita vastaan on kyllä aineita.

    • mvmarjat

      kalkitus syksyllä vois auttaa. keväällä ei kovin paljon mitään, niin on tehty meillä.

    • joopojoo

      Yedtii

    • marijanpoimija1

      Syksyisin leikkaan pensaat sadonkorjuun jäläkeen. Jos kasvu on ollut rehevä, sillon leikkaus on rajumpi .
      Kanankakkaa syksyllä, jotta myyrät ja puput pysyvät loitolla !
      Leivinuunista tuhkaa lannoitteeksi kevät-talvella.
      Hyvin ovat pensaat tuottaneet :)

    • kasvi-erkki

      Liika lannoitus on syyllinen.
      Vähän kalkkia voi heittää juurelle.

    • huippuviisaat

      Kyllä ihmisen viisaus on rajaton

    • marjallinen

      Mummun ohjetta noudattaen, laitan viinimarjapehkoille lannotteeksi vain puuntuhkaa, eli talven mittaan saunan pesän tuhkaluukun tyhjennys pehkoihin. Vain kuivien ja ylipitkien oksien poisto. Näillä opeilla marjoja tulee noin puoli ämpärillistä per pehko. Riittää mulle, tänä vuonnakin poimin monta sankollista, eli ikävyyksiin asti.

    • huonosato

      Ei muuten tullut omenoitakaan kaksi puuta valkeakuulas ja kaneli taitaa tulla juuri molemmista yhteensä yksi ämpärillinen

    • marja pensat pitä lanoita syy lanoitus ja kevät lanoitus

    • Tyytyväinen65

      Kiitos vastauksistanne!

      Luulen syyn olevan tuossa liiassa lannoituksessa.


      Taidan leikata nyt kaikki ylipitkät oksat pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe