Tahaton laihtuminen 20 v diabeteksen jälkeen

Olen sairastunut diabetestä noin 20 vuotta. Sokerit on olleet korkeat jo paljon kauemmin silloin tällöin. Noin 10 vuotta diabetestäni on hoidettu insuliinillä. Silti sokeri tasapaino on erittäin huono (Ollut siis kokoajan korkea verensokerit ).
Olin/Olen erittäin ylipainoinen mutta olen nyt laihtunut tahattomasti yli 35 kiloa 81,6 vuoteen)ja paino putoaa edelleen koko ajan. Voiko tämä johtua diabeteksestä näin monen sairastamis vuoden jälkeen? En ole laihtunut (päinvastoin) missään vaiheessa tämän sairauden aikana
41283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Korjaus 1.6 vuoteen olen siis laihtunut

Äänestä

Jos ruokailu- ja liikuntatavat ovat säilyneet entisellään ja silti paino on pudonnut, siihen voi olla syynä jokin muu sairaus kuin diabetes. Kannattaa käydä lääkärissä ja kertoa mitä on tapahtunut että voidaan tehdä tarvittavat tutkimukset.

Äänestä

Jos verensokerit ovat korkealla jatkuvasti, ei ruoan kautta tuleva ravinto imeydey. Syynä tilanteeseen on riittämätön oma tai ulkoinen insuliini. Tällöin maksa muodostaa elimistön ei hiilihydraattipitoisista lähteistä glukoosia, esimerkiksi lihaksista. Seurauksena on laihtuminen. Ainoana korjauskeinona on verensokereiden saattaminen kuntoon. Korkea verensokeri aiheuttaa lisäksi riskin moniin vakaviin seurannaissairauksiin,

Olen itse kakkostyypin diabeetikko. Ennen diagnoosia paino nousi ja nousi vuosia. Sitten vuodessa parissa laihduin kymmenisen kiloa ilman näkyvää syytä. Tässä vaiheessa sain sattumalta diabetesdiagnoosini. HbA1c oli melkein 13 %. Eli oli juuri tuo tilanne kuin sinulla nyt. Lisänä kaikkeen oli jatkuva väsymys.

Äänestä

Ja ravintona on?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


loooraa kirjoitti:

Olen sairastunut diabetestä noin 20 vuotta. Sokerit on olleet korkeat jo paljon kauemmin silloin tällöin. Noin 10 vuotta diabetestäni on hoidettu insuliinillä. Silti sokeri tasapaino on erittäin huono (Ollut siis kokoajan korkea verensokerit ).
Olin/Olen erittäin ylipainoinen mutta olen nyt laihtunut tahattomasti yli 35 kiloa 81,6 vuoteen)ja paino putoaa edelleen koko ajan. Voiko tämä johtua diabeteksestä näin monen sairastamis vuoden jälkeen? En ole laihtunut (päinvastoin) missään vaiheessa tämän sairauden aikana

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu