Hyökkäävän koiran ohitus

Apua_ohitukseen

Kaupunkiimme on muuttanut todella huonosti koulutettu/kouluttamaton novascotiannoutaja, joka aina lenkillä hyökkii muita koiria kohti. Nyt oma koirani on alkanut pelkäämään tätä koiraa, ja kieltämättä minäkin. Koira ulkoilee todella pitkässä hihnassa, eikä omistaja tee mitään hyökkäämksen estääkseen. Koira juoksee siis aikalailla suoraan kohti. Usein omistaja istuu koiransa kanssa penkillä, mistä koira sitten sinkoaa kohti. Penkki on sellaisella paikalla, etten sitä pysty kiertämään, mikäli ulos haluan.
Tarvitsisinkin nyt siis vinkkiä kuinka tämä ongelmakoira ohitettaisiin? Nyt olen pyytänyt koiraani seuraamaan, ja olen itse ollut sen ja koiran välissä. Mutta koiran hyökätessä oma koirani aina juoksee pakoon ja on tapahtuman jälkeen varsin stressaantunut. Ikinä mitään fyysistä kontaktia ei ole sattunut.

20

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • doman55

      on tollereissa vihaisia yksilöitä. ovat jalostaneet muoto eivät päätä. mul on 25v kokemus kyseisestä rodusta. otaa helposti ohjat jos ei opeta tai osaa opettaa. eipä kyseisen vatipään kohdalla voi tehdä muuta kuin vältää sitä. voit toki sanoa et kouluttaa koiransa.

    • Rauhallinenjohtaja

      Joo ei tuu muuta mieleen kun koittaa välttää ja toinen että älä näytä omalle koirallesi pelkoasi. Se vaistoaa susta että nyt tapahtuu jitain pelottavaa. Ja vielä jos lohdutat koiraasi ohittamisen jälkeen, koira huomaa sen ja ymmärtää että tollai pitää käyttäytyä aina ku tuon koiran ohi mennään. Koiralle lohduttaminen on sama asia kun kehuminen. Itse olisin juuri koirien välissä, ja kävelisin reippaasti ohi ajattelematta yhtään mitään ja reagoimatta koirani reagointiin. Jos koirasi reagoi hyppäämällä sivuun tms syöksähtää eteen tai taakse, vie koiraa vain määrätietoisesti eteenpäin, älä katso tai koske sitä. Niin se ymmärtää että ei ole mitään hätää ja sinä pidät siitä huolen. Toisten koirille ei vaan valitettavasti mitään voi tehdä, jokainen päättää minkälainen omasta tulee ja miten oma käyttäytyy. Ole rauhallinen johtaja.

      • Apua_ohitukseen

        Veikkaatko siis, että olisi parempi pyytää koiraa seuraamaan ohi (näin meillä ohitetaan kaikki koirat, että minuun kiinnittää huomionsa) vai antaa koiran olla jokseenkin "vapaana" ja reagoida miten reagoi. Veikkaan vaan, että jos koiran antaa reagoida se alkaa pian äristä takaisin, sillä tälläinen ongelma koirallani aiemmin oli. Jotenkin tuntuu todella pelkurimaiselta alkaa vältellä yhtä koiraa, mutta pitää muistaa, että kyse on kuitenkin oman koirani hyvinvoinnista. Pelkoani yritän olla koiralleni toki näyttämättä, mutta vähän vaikeaa se on kun tuntuu, että kohta on hampaat omassa jalassa... Olisikohan hyvä yrittää lisätä "mukavien" koirienkin tapaamista ja ohittelua vastapainoks?

      • Contactia
        Apua_ohitukseen kirjoitti:

        Mulla oli aiemmin pelkäävä ja sinkoiöeva koira. Tein sisällä aluksi paljon pohjatyötä seuraa sanan kanssa kun ulkona meni aina lukkoon. Ulkona aloin hitaasti pyytää seuraa kontaktiin palkkaamalla pienestäkin kontaktista minuun päin esim. pään,kehonsa tai katseen kääntö päin minua. Alkuun oli tuskaa mullakin vaan nykyään riittää seuraa ja kielellä naksautus. Irtokoiria varten kannan koirille tarkoitettua suihketta joka karkottaa vaan ei satuta aivan oman mielenrauhani vuoksi.

      • RauhallinenJohtaja
        Apua_ohitukseen kirjoitti:

        Veikkaatko siis, että olisi parempi pyytää koiraa seuraamaan ohi (näin meillä ohitetaan kaikki koirat, että minuun kiinnittää huomionsa) vai antaa koiran olla jokseenkin "vapaana" ja reagoida miten reagoi. Veikkaan vaan, että jos koiran antaa reagoida se alkaa pian äristä takaisin, sillä tälläinen ongelma koirallani aiemmin oli. Jotenkin tuntuu todella pelkurimaiselta alkaa vältellä yhtä koiraa, mutta pitää muistaa, että kyse on kuitenkin oman koirani hyvinvoinnista. Pelkoani yritän olla koiralleni toki näyttämättä, mutta vähän vaikeaa se on kun tuntuu, että kohta on hampaat omassa jalassa... Olisikohan hyvä yrittää lisätä "mukavien" koirienkin tapaamista ja ohittelua vastapainoks?

        Millään muotoa "vapaana" kulkemista en tarkoita. Perussäännöthän on tiedossa, koira kulkee max koiran pituuden ihmisen edellä. Jos näin kuljet vieraan koiran ohi, ohjaten päättäväisesti kulkemaan eteenpäin vaikka mitä tapahtuisi mitään agressiivisuutta ei pääse tapahtumaan. Jos koira alkaa vetää toisen koira suuntaan, ohjataan se takaisin viereen niin että remmi pääsee löysäksi, ei koskaan kireällä hihnalla. Toki se on varma että jos on miellyttämisenhaluinen tai ruualle perso koira, herkut tepsii luultavasti aina. Mutta itselläni sen rotuinen koira jolla ei miellyttämisen halua ole ja 100% varmuudella toinen koira kiinnostaa enemmän kun herkut, niin tilanne on toinen. Toki juttelen koiralleni, mutt ainoiastaan sen ollessa rauhallinen. Kehut ja juttelu on kiitos rauhallisesta käytöksestä, niin ennen vieraan koiran ohituksen kuin jälkeen. En ikinä palkitse koiraani agressiivisessa tai pelokkaassa mielentilassa. Ja meillä tämä toimii. Toki on eroa omistaako helpon vai vaikean koiran, toisilla on tahtoa enemmän ja siinä ei paljon nakit ja halit auta.

      • Apua_ohitukseen
        RauhallinenJohtaja kirjoitti:

        Juuri tätä olen nyt tehnyt. Rauhalliselle koiralle kehuja ja namejakin välillä palkaksi antanut hienosta ohituksesta. Itselläni on nameille erittäin perso koira (miellyttämisen halua ilman nameja ei sitten juurikaan ole..!) ja muut koirat eivät ohitettaessa kiinnosta, kun ei niitä ole ennenkään saanut tervehtiä. Tänään en ihme ja kumma (onneksi!) nähnyt räyhänhenkeä ollenkaan, mutta muilla koirilla ollaan onnistuneesti "harjoiteltu". Itsellekin alkaa tulla varmempi olo, mikä varmasti myös auttaa koiraa. Kohti uusia haasteita vaan! (Ja takapakkia odotellessa..) :D

      • rauhallinenjohtaja

        Kuulostaa hyvältä ja ihan varmasti alkaa sujua vihaisenkin koiran kanssa. Muistaa vaan aina että jos ajattelet kuinka sua pelottaa nyt mennä tosta kun toi vihainen koira on tossa, vaikka et sano sitä ääneen koirasi huomaa sen ja reagoi. Kaikki lähtee aina ihmisestä, niin hyvä kuin huono käytös. :) meillä todistettiin tämä kun koira oli noin vuoden ikäinen, olin aina hyvin määrätietoinen mistä mennään ja miten ollaan kunnes irrallaan oleva koira syöksyi pihasta aggressiivisesti kohti meitä, vedin suoraan paniikkiin ja rupesin vetää koiraani toiseen suuntaan, samalla kertoessani "nyt mennään...tänne näin..ei hätää.." mutta koirani ei hievahtanutkaan vaan karvat pystyssä odotti vierasta koiraa ja murisi. Oma virhe, huomasin sen heti koirani reaktiosta, kokosin itseni ja ohjasin koirani pois tilanteesta. Onneksi ei sattunut mitään ja se kyllä aina muistuttaa.

    • 71219

      Oma huomioni ja tapani näitä räyhähenkisiä koiria ohittaessa on ollut että juttelen sille räyhähengelle. Siis sanon että "otahan rauhallisesti vaan --- me ollaan ohikulkumatkalla --- eipä siis tehdä mitään draamaa tästä, eihän". Joskus jäämme pienen matkan päähän juttusille omistajan kanssa puhumaan niitä näitä ja koira tai joskus molemmat saavat rauhoittua siinä kiihtymyksestään. Usein onnistuu, ja ensimmäisen kerran jälkeen, tai kun pari kertaa toistetaan sama, niin saadaan jo kulkea rauhassa ja ilman dramatiikkaa. Omalle koiralle sanon ohituksen jälkeen että "älä tosta välitä, sillä on joku henkilökohtainen ongelma" tai jos omakin on osallistunut näihin keskinäisen kehun kerhoihin, niin "älä viitti, iso koira, sääkin oot kuin mikäkin draamaqueeni".

      Irtokoiriin tehoaa pääsääntöisesti pelkkä karjaisu "seis!". Ehkä seis-käsky toimisi myös tällaiselle käytännössä irti olevalle vaikka kytketylle jota ei oikein pystyisi kiertämällä ohittamaan. Ja sitten myöhemmin kun tämä on alkanut tajuta että olet tosissasi, ottaa käyttöön tuon pehmeämmän linjan.

      Kun sitten ensimmäisen kerran pystyt saamaan auktoriteetin itsestäsi tuolle tollerille, niin muista kertoa asia myös koirallesi "näetkös, ei ollut mitään hätää kun MINÄ annan tolle orderit". Sen näkee koiran katseesta kun olet onnistunut, siinä hetki tuolle luottamusta vahvistavalle itsekehulle.

      • Apua_ohitukseen

        Miten tämä koiralle juttelu ohituksen jälkeen kuulostaa itsestäni juuri siltä rauhoittelulta mikä edellä kiellettiin? :o Itse tosiaan veikkaan, että koirani alkaa räyhätä takaisin jos en sitä pyydä seuraamaan ohi. Nameilla voisi kokeilla toki kokeilla palkata aina kun koira menee rauhassa ohi. Hmm, omistajan olen nähnyt jakavan muille niin monesti hyviä "koiran koulutus neuvoja", etten hänen kanssaa aijo alkaa jutella. Olen kuullut, että hänen mukaansa koiran kouluttaminen palkitsemalla on väärin kouluttamista. En sitten tiedä mitä "jääkautta" hän koiraansa nyt on kokeilemassa... Ei näytä toimivan.

      • 71219

        Joo, jotkut on tosiaan sitä mieltä että ei saisi muka puhua, mutta he eivät suurella todennäköisyydellä tiedä mistä puhuvat, koska eivät ole kokeilleet vaan uskoneet sokeasti mitä koulutuskirjoista lukeneet. Toimivuus varmaan riippuu paljon siitä millainen omistaja on enkä varsin paljon epäile että jos joku jolla on piipittävä, epävarma ääni, alkaa sössöttämään koiralleen, niin tulos voisikin olla päinvastainen kuin toivottu. Mutta jos ihminen muutenkin puhuu koiralleen ja pyrkii saamaan sen tottelemaan neuvomalla, ei käskemällä, toiveitaan, niin miksi tämä olisi poikkeus. Pyydä toki koiraa seuraamaan, mutta älä jätä sitä siihen vaan puhu koko ajan. Joko sille tai myös sille naapurikoiralle.

        Jos koirasi vaan on perso nameille niin kokeile toki niillä johdattaa tilanteesta ohi. Meilläpäin on yksi karhukoiramix joka ei millään suostunut rauhoittumaan, vaikka omani oli jo aikaa sitten oppinut olemaan hiljaa puhumalla sille ohitettaessa. Sitten tämän omistaja sai mieleensä kanssa ottaa broilerinugetteja taskut täyteen. Ja johan ohitukset alkoi sujua. Nyt voimme jäädä hetkeksi hölisemään niitänäitä, mutta tämän isännän pitää kuitenkin pitää nugettia kourassa tai olla kaivavinaan taskusta seuraavaa.

        Tuo mitä tuossa yritin sinulle kertoa, oli sellainen että sinun tulisi luoda koirallesi sellainen mielikuva että olet hyvä johtaja, joka esimerkillään näyttää että mikään maailmassa ei ole niin pelottavaa ettei siitä johdollasi voisi pelastua. Siksi ehdotin puhumista niin sille vastapuolen koiralle kuin sen omistajan kanssa juttelemista. Ei siitä kannata välittää mitä se on mieltä koirankoulutuksesta, aina voi jutella vaikka päivän säästä tai politiikkojen munauksista.
        Kun koira näkee että omistaja ei pelkää mitään, se luottaa siihen että senkään ei tarvitse pelätä mitään. Ja kun koira näkee että omistaja on ystävällinen kaikille, myös se alkaa suhtautumaan luottavaisesti kaikkeen. Sen ei tarvitse silloin pakon edessä ottaa vastuuta mistään.

      • Apua_ohitukseen

        No, koikeilen nyt siis juttelua omalle koiralle ja nameja. Toivottavasti vähentää pelkoa eikä koira palaa samanlaiseksi remmirähjäksi kun tämä kyseinen otus. Katellaan tuloksia sitten. :) Kiitoksia ihmisille vinkeistä.

      • 71219

        Jep, puhuessasi vältät vaan kaikkea tunteen paloa. Koissut aistii sen fiiliksen tosi nopeesti. Olet vaan kuin tuntisit maailman kaikki koirat, niin kyllä se siitä.

    • koirakuriin

      Käskytä koiran omistajaa, käske pitämään koiransa kurissa, jo ennen kun ohitat heitä.Voit myös ottaa mukaasi jonkun sumútinpullon, suihkit sillä samalla kun topakasti käsket hyökkääjää perääntymään.Saattaa se kyllä purra sinuakin, eli ole varuillasi.Älä silti pelkää koiraa, sen omistaja korvaa kaiken mitä koiransa tekee.Jos tiedät talon jossa koirakko asuu, ilmoita isännöitsijälle hyökkäilevästä vaarallisesta koirasta.

      • Apua_ohitukseen

        Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mitä se isännöitsijä sitten sille koiralle tekisi?

      • päihderiippuvuusjakoira

        näin juuri.Koiran omistajallekin tulee sanoa. Pelkkää koiraa käskyttämällä ei tapahdu mitään toivottua,varsinkaan jos koiraa ei olla koulutettu tottelemaan. Näitä omistajia riittää varsinkin näillä päihderiippuvaisilla.

    • erkki-niminen

      Kyllä mullakin nuori koira säikkyi toisten koirien reaktioita ja sinkoili hihnan päässä sinne tänne. En reagoinut siihen mitenkään, vaan jatkoin matkaa, ehkä sanoen koiralle että tulehan nyt, mennään. Aikuistuessaan on tullut varmemmaksi, ja monet räyhärit ohitetaan jo silmää räpäyttämättä. Se taluttajan oma esimerkki on tärkein, et saa reagoida mitenkään vieraaseen koiraan etkä omasi käytökseen. Viilipyttynä vaan, viesti on että mitään ei ole tapahtunut. Pidä itsesi aina siinä koirien välissä niin omasi kokee sen turvalliseksi. Mutta kyllä minä tuommoiselle koiranomistajalle sanoisin että pidä nyt koiran hihna lyhyellä äläkä anna sen hyökkiä toisia kohti. Kumma kun ei itse tuollaista älyä.

    • Hanna555

      Sinun kannattaa sanoa omistajalle että "voisitko pitää koirasi kurissa" kokeile!!. Ja onko hän vanha?

      • Apua_ohitukseen

        Tosiaan aamulla pyysin häntä pitämään hihnan kireämmällä ja nyt saas nähdä miten toimii. Omistaja on tosiaan tuollainen vanha mummeli.

    • Apua_ohitukseen

      Nyt tulikin uusia mutkia matkaan. Oma koirani alkoi tilanteessa haukkumaan tuolle räyhääjälle. Haukku ei ollut mitään remmirähinää, vaan ihan vain pari haukahdusta. Itse pyysin vanhasta tottumuksesta koiran sivulle ja seuraamaan, ja näin päästiin tilanteesta pois ilman lisä haukkuja. Yritin pysyä rentona, mutta aivan se ei onnistunut vaan tulihan tuota jännitettyä kun räyhääjän näki. En sille vain voi mitään.
      Kanattaisiko minun siis pyytää koira kontaktiin sen haukkuessa vai jatkaa vain matkaa. Oma koirani on tosiaan vanha remmiräyhääjä ja päästiin tavasta eroon, kun opeteltiin koirat ohittamaan kontaktissa.
      Ja tosiaan huikkasin vielä omistajalle jos pitäisi hihnansa kireämmällä. Itse sain taas kommenttia, että koulutan koiraani väärin kun palkitsen sitä. Tuli siis omistajankin kanssa juteltua. :D

      • 71219

        Itse melkein tekisin niin että tuumisin vaan koiralleni vastaavassa tilanteessa että mitä välität tosta, sillä on omat ongelmansa... notta annahan olla ja mennään vaan etiäpäin.
        Ja sille mammalle toteaisin sijassasi että äläpä välitä siitä miten minä koulutan vaan keskity pitämään oma koirasi nyt vaan etäämpänä meistä. Että haluamme kulkea vain rauhassa ohi.
        Joskus kun oma koirani oli nuori, ja eräs vastaava räyhäpete alkoi irti päästyään lähennellä liikaa, omistajan saamatta koiraa hallintaansa, pamautin sitä rekkua fleksillä nokille. Ei lujaa mutta sen verran että oppi. Omistajansa vähän oli enemmän kuin nyreissään jolle tuumasin että sanoin joskus aiemmin tästä asiasta. Mutta tärkeintä, olisitpa nähnyt koirani ilmeen kun se katsoi mua suoraan silmiin. Se oli palvontaa: Jumalauta, sää isi oot oikee ihmemies. ;D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2910
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      400
      1307
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe