gallup odottajille

Olis kiva tietää että miten te odottajat jaksatte hössöttää Joulu -juttuja? Itsellä rv 26 menossa ja tuntuu että Joulun hössöttäminen on jäänyt vähemmälle kuin edellisinä vuosina... taitaa tuleva vauva viedä kaikki ajatukset.
7654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä mä jaksan hössöttää vieläkin=) onhan se kiva laitella ne samat vanhat tutut joulukamppeet ympäri asuntoa.
Taitaa vaan tulla todella erilainen (huom. kuivempi) joulu kuin aikasempina vuosina kun on aina ollut isot juhlat kavereiden kanssa..
No kyllähän tästäkin saattaa tulla ihan mukavaa=)
Lahjoja on tietenkin mukava ostella. Ja pitäähän sitä vielä nauttia viimesestä joulusta kahestaan..

Äänestä

Tänä syksynä on ollut muutenkin kamalan kiireistä enkä ole ehtinyt oikein päästä joulutunnelmaan. Meillä on onni istua valmiiseen ruokapöytään joulun jokaisena päivänä joten hössötykseen ei ole ollut juurikaan tarvetta.

Tietenkin nyt rv 27 ostoksilla kuljeskelu vie enemmän energiaa kuin ennen. Sisimmässäni toivon saavamme kivoja vauvantarvikkeita lahjaksi, vaikka olenkin toppuutellut osteluintoisia sukulaisia... =)

Minusta tuntuu että perinteet ja perhejuhlat tuntuvat jopa entistä tärkeämmiltä näin raskausaikana. Suvussamme on monta kevättalvella synnyttävää naista, joten tämä joulu on nimensä mukaan "odotuksen juhla"! Tiettyjä asioita haluaa vaalia tulevia perheellisiä juhlia ajatellen, olen jopa availlut joulukalenterin luukkuja ensimmäiseen kertaan 15 vuoteen! =)

Äänestä

EVVK! Ei kiinnosta koko joulu lainkaan, vaikka tavallisesti on päin vastoin. Koko olemus on väsynyt ja kuvottaa kaikki koristeet ja hömpötys. En halua perinteisiin koristeisiin muistoa tästä olotilasta, joten nostin vain yhden joulukoristeen pöydälle, jonka myötä kiteytyy tulevina jouluina tämän yhden joulun paha olo.

Äänestä

Mulla kai hormonit hyrrää, kun oon höösänny joulua enemmän ku koskaan ennen. Ja vielä tuntuu jaksavan, vaikka supistuksia tuleekin vähän enemmän aina lattianpesujen jälkeen :) Oon rv 28.

Okei, toki asiaan vaikuttaa sekin, et meillä on eka kertaa kunnollinen koti nyt. Aiemmin ollaan asuttu enemmän tai vähemmän tilapäisesti vuokralla, tietäen, et muutto on kohta taas tulossa. On ihana laittaa joulukoristeita ja siivota, kun ei oo pahvilaatikoita nurkissa :) Ja mä oonki jo siivonnu perusteellisesti kaikki paikat, ulkovarastoa myöten...! Ja leiponu pakastimen täyteen jouluruokia. Ja ostanu kaikki joululahjat.

Mitäs sitä vielä tekis? Heh...

Äänestä

eipä paljoa jaksa kiinnostaa, tosin pakkohan se on isompien lasten takia jotain yrittää laittaa. Mutta pikkuhiljaa, eihän oteta stressiä!

Äänestä

mulla rv 8 ja niin huono olo ja väsyttää etten ole ajatustakaan uhrannut joululle!koskaan ei ole joulu tuntunut näin stressittömälle.

Äänestä

Itselläni on menossa rv 32... pian 33 eikä joulu ole ikinä tuntunut näin mitättömälle kuin nyt. Ei jaksais yhtään panostaa jouluun, mutta on yhdelle lapselle jonkinlainen joulu tehtävä kun hän ymmärtää jo niin joulun päälle. Mutta suurimmalta osalta joulu taitaa jäädä tältä vuodelta "väliin"... kuten jo tästäkin huomaa, etten ole vielä yhtään panostanut jouluun ja joulu on jo viikon päästä! Ehtiihän tässä, jos jaksaa... Onneksi mies on päättänyt tänä vuonna järjestää poitsulle jonkinlaisen joulun! Äidin voimat taitaa mennä vain ison mahan kannattelemiseen... ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ninni kirjoitti:

Olis kiva tietää että miten te odottajat jaksatte hössöttää Joulu -juttuja? Itsellä rv 26 menossa ja tuntuu että Joulun hössöttäminen on jäänyt vähemmälle kuin edellisinä vuosina... taitaa tuleva vauva viedä kaikki ajatukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu