Minä en enää jaksa. Lukion keskeytin noin kuukausi sitten, yhdeydet kavereihini katkaisin lähemmäs vuosi sitten. En ole poistunut kotoani kuin käyttämään koiraa lenkillä. Kotona ikkunoissa on aina verhot ja puhelin on aina kiinni, koska en halua olla tekemisissä ihmisten kanssa. Minusta tuntuu, että kaikki ihmiset inhoavat minua ja että olen turha. Ihmisiä kartan, koska en halua olla kenenkään tiellä enkä olla kenellekään vaivaksi. Kotona en ole kenenkään tiellä eikä kenekään tarvitse nähdä, kuinka ruma ja läski olen.
Itsemurhaa olen pariin kertaan yrittänyt, mutta aina viime hetkellä olen katunut. Äitiäni välttelen niin paljon kuin mahdollista (isä asuu muualla). KAiket päivät vietän huoneessani musiikkia kuunnellen ja tietokoneelle oleillen.
Noin kuukauisi sitten olin niin väsynyt (henkisesti kuin fyysisestikin), että jaksoin olla vain muutaman tunnin hereillä ja sitten itkin itseni uneen. Muutama viikko sitten tämä loppui en kä sen jälkeen ole saanut kunnolla unta samoin loppui itkeminen, kielsin itseäni itkemästä. Mikään ei enää kunnolla kiinnosta, mikään ei naurata, itketä tai mitään. Ruokaa ei tee mieli vaikka vielä muutama viikko sitten ahmin kaiken ruuan minkä löysin. Nyt pääni on täynnä ajatuksia, että olen sairaan lihava ja pakko laihduttaa.
Vaikka olenkin rauhallinen tai suorastaan aneeminen niin välillä saan ns. raivokohtauksia. Saatan paiskoa tavaroita pitkin huonetta tai vastaavaa.
Olen menossa psykiatrille, mutten usko, että se minua auttaisi. Olen menettänyt kaiken toivoni.
Anteeksi, että vaivasin, mutta täytyi purkaa ajatuksiani ^^
Itsemurhaa olen pariin kertaan yrittänyt, mutta aina viime hetkellä olen katunut. Äitiäni välttelen niin paljon kuin mahdollista (isä asuu muualla). KAiket päivät vietän huoneessani musiikkia kuunnellen ja tietokoneelle oleillen.
Noin kuukauisi sitten olin niin väsynyt (henkisesti kuin fyysisestikin), että jaksoin olla vain muutaman tunnin hereillä ja sitten itkin itseni uneen. Muutama viikko sitten tämä loppui en kä sen jälkeen ole saanut kunnolla unta samoin loppui itkeminen, kielsin itseäni itkemästä. Mikään ei enää kunnolla kiinnosta, mikään ei naurata, itketä tai mitään. Ruokaa ei tee mieli vaikka vielä muutama viikko sitten ahmin kaiken ruuan minkä löysin. Nyt pääni on täynnä ajatuksia, että olen sairaan lihava ja pakko laihduttaa.
Vaikka olenkin rauhallinen tai suorastaan aneeminen niin välillä saan ns. raivokohtauksia. Saatan paiskoa tavaroita pitkin huonetta tai vastaavaa.
Olen menossa psykiatrille, mutten usko, että se minua auttaisi. Olen menettänyt kaiken toivoni.
Anteeksi, että vaivasin, mutta täytyi purkaa ajatuksiani ^^
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikeastaan näen ainakin kaksi plussaa sinussa. Jaksat vielä käydä koiran kanssa ja jaksoit kirjoittaa tähän. Kokemuksesta voin sanoa, että asian mukainen hoito ja lääkitys auttavat. Tulokset näkyvät hitaasti, mutta koeta kestää. Jonain päivänä vielä aurinko paistaa.
Kirjoitin viestin väärään osoitteeseen, mutta lue
se sieltä, se sopii kyllä teille kummallekin, eli
se edellinen, petollinen mies.
Anna koko elämäsi Jeesukselle, Niin saat kokea, todellista rakkautta.
Jos uskot, että Jeesus tapettiin, sinun ja minun syntien tähden, Golkatan keskimmäisellä ristillä ja etttä Hän on ylös noussut kirkkauteen, Isän oikealle puolelle.
Niin sinusta tulee Jumalan lapsi, saat valtavan ilon sisimpääsi, kun itket, niin itket ilosta..
Voit tehdä ratkaisun siellä yksinäisyydessäsi, pyydät vain Jeesusta sydämmeesi asumaan..
Muistan sinua rukouksin, rakas ja arvokas ihminen olet sinä, juuri sinä.
T. Entinen itsemurhakandidaatti, Jumalan armosta.
Ahdistus on vakava asia. Toivoisin että näihin
viesteihin ei vastattaisi uskoontulemiskehoituksilla. Voihan siitäkin apu
jollekkin löytyä, mutta jollekin se saattaa lisätä ahdistuksen määrää. Olen ollut lähellä
ihmistä joka on luullut että jumalakin on hänet
jättänyt.
Ahdistus on vakava asia, mutta myös minä olen päässyt ahdistuksestani. Ei Jumala ole mikään satuolento. Jeesus on kuollut meidän syntien puolesta, uskoit sinä sitä sitten tai et.