Sinä taidat ajatella näin

Miltä susta sit sillo tuntu?

olenkooikeassa kirjoitti:

Miltä susta sit sillo tuntu?

Hylätylle, yksinäiselle, pelokkaalle ja sille että pitää hyljätä toinen ensin, ennen kuin tulee itse loukatuksi, pahoinpidellyksi ja jätetyksi

OletOikeassa kirjoitti:

Hylätylle, yksinäiselle, pelokkaalle ja sille että pitää hyljätä toinen ensin, ennen kuin tulee itse loukatuksi, pahoinpidellyksi ja jätetyksi

Niin ja tietenkin vihaiseksikin, koska tuntee ihmiset kovina ja rakkaudettomina.

OletOikeassa kirjoitti:

Hylätylle, yksinäiselle, pelokkaalle ja sille että pitää hyljätä toinen ensin, ennen kuin tulee itse loukatuksi, pahoinpidellyksi ja jätetyksi

:( Meni varmaan luottamus kokonaan. Onks sun vaikee nykyisin luottaa vai miten ajattelet sen vaikuttaneen tähän hetkeen? Mut sit taas, kun tollasesta selviää parempiin ajatuksiin, niin vois ajatella, että se tuo taas lisää uutta näkemystä. Mikä sulla on ollu tärkein oivallus tuon jälkeen?

olenkooikeassa kirjoitti:

:( Meni varmaan luottamus kokonaan. Onks sun vaikee nykyisin luottaa vai miten ajattelet sen vaikuttaneen tähän hetkeen? Mut sit taas, kun tollasesta selviää parempiin ajatuksiin, niin vois ajatella, että se tuo taas lisää uutta näkemystä. Mikä sulla on ollu tärkein oivallus tuon jälkeen?

On vaikea luottaa ihmisiin. On näennäisesti avoin ja sosiaalinen, mutta ei todellisuudessa luota juuri keneenkään. Sen huomaa siitä, että aina kun antautuu ajatukselle, että joku välittää ja toivoo hyvää, tulee helposti tunne, että on unohtanut suojautua. Pitää ikään kuin iskeä takaisin ennen kuin tulee tyrmätyksi kädet auki, hymy huulilla täysin odottamatta. Hyökkäys on paras puolustus, se on ollut mun toimintatapa.

Mitä olen sitten oppinut ihmissuhteista, en tiedä. Ehkä olen alkanut tiedostaa tunteitani ja ajattelen, että mulla on oikeus ja lupa tunteisiin. On valetta, että maailmassa ei ole pyyteettömyyttä ja aitoa välittämistä. On sitä, uskon siihen varovaisesti nykyisin.

OletOikeassa kirjoitti:

On vaikea luottaa ihmisiin. On näennäisesti avoin ja sosiaalinen, mutta ei todellisuudessa luota juuri keneenkään. Sen huomaa siitä, että aina kun antautuu ajatukselle, että joku välittää ja toivoo hyvää, tulee helposti tunne, että on unohtanut suojautua. Pitää ikään kuin iskeä takaisin ennen kuin tulee tyrmätyksi kädet auki, hymy huulilla täysin odottamatta. Hyökkäys on paras puolustus, se on ollut mun toimintatapa.

Mitä olen sitten oppinut ihmissuhteista, en tiedä. Ehkä olen alkanut tiedostaa tunteitani ja ajattelen, että mulla on oikeus ja lupa tunteisiin. On valetta, että maailmassa ei ole pyyteettömyyttä ja aitoa välittämistä. On sitä, uskon siihen varovaisesti nykyisin.

Hyvä, et pystyt uskomaan ihmisten hyvyyteen jo enemmän. Ja sulla todellakin on oikeus ja lupa tunteisiis, ihan niin kuin kenellä tahansa muullakin. Mut, ymmärrän et lähdet varmaan aika varovasti avautumaan asioistas nykyisin, jos sulla on tunne, että pitää suojautua. Kukapa sitä montaa kertaa tahtoisi tulla tyrmätyksi oikein toden teolla? Eikä se ole sun vikas, jos joku vie sulta luottamuksen. Kertoo paljon enemmän siitä toisesta. Toivottavasti saat luottamusta itseesi, että susta oikeasti välitetään sellasen ku oot ja kohtaat ihmisiä, jotka on luottamuksen arvoisia. Uskoisin, että menet pala kerrallaan eteenpäin joka ihmissuhteessa.

Onks toi niink, tuntuu ettei välitetä ja sit yrittää olla välittämättä siit.

Kyllä siinä yritys kaatuu, jos noin toimii. Itse olen kyllä hiljaa, jos juttelen jonkun kanssa, jonka tiedän viisvälittävän muiden mielipiteistä, turhaa ajan- ja energianhaaskuuta keskustella ihmisen kanssa, joka tiukasti pitää kiinni kannastaan eikä edes halua neuvotella. En myöskään esitä mielipiteitä asioihin, joista en oikeasti tiedä, minusta mielipide tyyliin minusta tuntuu on melko tyhjänpäiväinen mielipide. Niin ja tunteet eivät ole mielipiteitä. kenenkään tunteet eivät myöskään ole vääriä tai oikeita. On väheksyvää sanoa toiselle tai ihmetellä miten se noin voi tuntea.