Oon tehnyt jo ihan kaikki asiat, hyväksynyt ihastumisen ja ikävöinnin väärää ihmistä kohtaan, yrittänyt kieltää sen tunteen, yrittänyt unohtaa sen tunteen ja se ei vaan lähde. Olen yrittänyt olla kiukkuinen ja kiltti ja kaikkea siltä väliltä. Mikään ei tehoa.
Tää tunne ei katoa ikinä
Kukalohduttaisinyytiä
786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vähän samat sanat olisin voinut kirjoittaa. Ei mikään oikeasti taida auttaakaan. Ei tunteita voi määrätä. Voi vain yrittää hallita tunteiden aiheuttamaa käyttäytymistä. Jos suututtaa, niin ei vedä toista nassuun. Tai jos on ihan ihastuksesta into piukeena, niin ei kuitenkaan hyppää toisen syliin. Kaikista raskainta tuntuu olevan tunteiden panttaaminen ja salaaminen. Siellä hän on sydämessä lukittuna ja on ja pysyy.
Musta tuntuu että sulla on nyt omassa tilanteesssi kuitenkin joku juttu jäänyt ymmärtämättä tai käsittelemättä ;). Nimittäin kun hyväksyy, ei sen pitäisi enää haitata, ettei se lähde. Itse ainakin ajattelin sen sitä kautta... kokeiltuani kaikkea mahdollista muuta ensin. Eli olen hyväksynyt sen, että tunne on ja pysyy. Se saa olla, se ei haittaa enää. Eikä ole enää tarvetta vuodattaa kaipausta tai kirjoituksia tänne, koska en myöskään kaipaa enää. Tunteesta huolimatta.
Olen tosi iloinen tästä, koska välillä tuntuu, että jotkut jäävät ikuisiksi ajoiksi siihen samaan pisteeseen, pääsemättä siitä eteenpäin. Omakin matkani on ollut takkuista ja välillä on ollut takapakkejakin, mutta uskon ja luotan että tää on nyt "paketissa", koska niin pitkään on ollut jo niin seesteinen olo.
Tsemppiä kaikille.
Näinhän se on. Itse voi omassa päässään solmia irtonaiset langanpäät, tehdä omat päätöksensä omista tunteista. Jos ne ovat olleet yksipuolisia. Jollei, niin ikävän tunne voi jäädä sille toiselle, joka on saanut vastakaikua, mutta ei tiedä eikä ymmärrä toisen päätöksiä, kun ei pysty lukemaan ajatuksia. Menee vähän niin, että tykkään susta, mutta tässä kuitenkin märkä rätti päin näköä, tai ovi kiinni niin että sormet jäi väliin. Silloin jää suru tilanteesta, ikävä toiseen, kaikista mahdottomuuksista huolimatta. Puhun nyt vain omista ajatuksista luettuani ketjua.
Niissä tilanteissa joissa ei mitään suhdetta ole ollut, eikä tunteista ole ääneen puhuttu, vaikka ne jollain tasolla ovat tiedossa olleetkin - on kukin mielestäni itse vastuussa omasta eteenpäinmenostaan, ja omien tunteidensa käsittelystä, oman surunsa voittamisesta.
Niissä tilanteissa, joissa on suhde ollut tai ei ole ollut suhdetta, mutta tunteista ja mahdottomuukista ääneenkin puhuttu, ollaan mielestäni "yhteisvastuullisia" ja mahdottomissa tilanteissa tuetaan toinen toista, jos se suinkin on mahdollista tai järkevää.
Omista ajatuksistani puhun minäkin :)
No sanoisin kuitenkin, että aika raakaa - sekin voi olla tulkintakysymys, mitä on ollut ääneen puhuminen, eikö toinen ole edes halunnut kuunnella, jos toisella olisi ollut kerrottavaa tai keskustesteluhalua. Kaipa sen voi sitten tulkita niin, että tunteet olivat yksipuolisia. Vaikka tiesikin jollain tasolla, että ei olleet.
Jossittelet ihan liikaa ja mietit liikaa kaikenmaailman tulkitsimisia. Kyllä sä tiedät mitä on ääneen puhuminen.
Ikuisesti jossitteluissa ja tulkitsemisissa vellominen on varmaan se, mikä estää sua menemästä eteenpäin. Nää on vaan mun vinkkejä, kantapään kautta koettuja. Mulle tulee nyt hiukan olo, että vaikka kuinka sanot puhuvasi omista ajatuksistasi, sulla on joku pienoinen ajatus tai toive siitä, että olisin omien ajatustesi kohde.
Yksi mikä sua ehkä estää myös, on palstalla pyöriminen. Kokeile vaikka kuukauden ehdotonta palstapaussia, se voi tehdä ihmeitä.
Palstalla kuulisi mieluusti enemmänkin noita positiivisen kautta selvinneiden tarinoita. Palstalla hulluus vaan ruokkii itseään, kun ne jotka eivät enää ikävöi, yleensä poistuvat täältä. Vertaistukea jos täältä hakee, sitä saa lähinnä ikävöinnin jatkamiseen.
https://www.youtube.com/watch?v=_myBektvtnM