Pitäiskö mun päästä jo eteenpäin sinusta ;)
Tämä on Mikalle!
LähesTuntematon
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mä en ainakaan ole päässyt sinusta.
Auts,
tämä viesti voisi olla vaikka minulle, mutta....ja kyllä meidän välillä näköjään on enemmänkin kipinää.
Ehkä meidän pitäis jutella joskus ihan kahdestaan jossakin rauhallisessa ympäristössä.
Täytyy tietty muistaa ettei näiden kirjoitusten kanssa ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Toisaalta, jos sattuisit olemaan oikeasti hän, tietäisit varmasti mistä viimeksi keskusteltiin.
En minäkään sinusta.
...Tuon asian siis tiesitkin jo aloituksesta, etten voi unohtaa sinua. Miten tämä asia pitäisi sinusta käsitellä vai pitäisikö ylipäätään käsitellä eli oletko tyytyväinen asian laitaan näin?
Ehkä olen tyytyväinen, ehkä en ole.
Ehkä tiedän olevani oikea Mika, ehkä en tiedä. Asian laita voi olla niin tai näin.
On hyvä jatkaa matkaa jossain vaiheessa eikä jäädä kiinni menneeseen. Menestyksekäs eteen päin meno vaatii asioiden ymmärtämistä ja käsittämistä. Keskustelun kautta asian voisi menestyksekkäästi ehkä unohtaa ;)
Miten keskustella tilanteesta kun ei tunne toista juurikaan, ei näe häntä missään ja ainut kanava herättää ajatuksia ja sitäkin oletetusti, on huudella tuuleen täällä.
Täältä palstalta pitäisi päästä pois huutelemasta jossain vaiheessa.
Mut kyl kiva lämmin juttelu olisi paljon mukavampaa. Tuupas turisee, laitan pannun porisee.
Muistelen viime kesää, kylmälaukku ruokaa täynnä, uikkarit ja kylmät juomat.
Joo, ajatella Mika uimassa levein vedoin kohden loittonevaa rantaviivaa.
Oih ja voih, kylmä greippi-, sitruuna-, vesimeloni-, omena-, appelsiini- ja karpalomehu jäisen hileisenä odottamassa Mikan lempilasissa. Odottelin siinä lasi kädessä katsellen Mikaa.
Uikkarit hiutuneena Mika ui ja ui.
(kaikki tuntemani Mikat muuten tykkäävät uimisesta.)
Erään kerran jos toisenkin odottelin Mikaa kärsivällisesti rannalla, mutta Mika tykkäsi niin paljon yksin uimisesta, että aloin vähitellen syödä ikävääni. Ehdin syödä kylmälaukun joka kerta tyhjäksi ennen kuin Mika reippaili iloinen hymy huulillaan kohden piknik- vilttiämme. Tätä tapahtui hyvin usein.
Aloin lihoa ja jouduin jättämään Mikan, koska painoni lähenteli sataa kiloa ja aloin olla huolissani sekä Mikan paljosta uimisesta että omasta terveydestäni.
Rohkenen olla erimieltä. Olit valmiiksi melkoisen tuhti tyttö, myönnä pois.
Olipas hauska tarina. Mun Mika ei uinut eikä hän tykkää uida. Se olin minä joka uin.
En ollut tuhti. Se on sinun näkemyksesi!
Ihan vähän olin kurvikas ja kyllä se uintiharrastus meni jäbä pikkuisen liian PITKÄLLE!
Hyvästi Mika, en tahdo koskaan, ikinä kuulla sinusta enää!!!
Olipa hauskaa kuvailua Muistojen-kulta. Nauroin tälle, mutta jospa se olikin niin että Mika, Petri, J-mies, Sami vai mikä se täällä milloinkaan on ollut niin näki tarpeelliseksi sen uimisen. Vanhemmilla miehillähän tuppaa käymään niin, että vanhenemisen myötä etenkin keskikroppa kasvaa melkomoisesti, kun taas naiset tuppaavat kaunistumaan. Ovat niin hehkeitä, mutta miehet, vaikka aiemmin ahkerastikin kuntoiltuaan, vaikkapa potkupalloa tms. niin lurpsahtaa ihan kohtuuttomasti. Anna miehen uida, hyvistä uimareista on aina kysyntää.
Kyllä se on nyt Mika niin, että ajattelin edetä nyt eteenpäin ja unohtaa sut. Luulit vain olevasi unohtumaton! Hähää unohdettu on.
Lopputulema: Ee oo ennäää mielen vieressäkkää :p
Ei pidä. Jatka kirjoituksiasi täällä minulle. Saan niistä voimaa ja tunnen itseni tärkeäksi. Itse asiassa voisit siirtyä vielä sen verran taakse päin, että kirjoitat minuun kohdistuvista tunteistasi enemmän ja kiihkeämmin.
Rakastan rakastan.
Söpöläinen, no rakastetaan sitten näin.
Mun pitäsi periaatteessa päästä Mikasta eteenpäin. Mutta en pääse, vaikka miten yritän. Ja oikeastaan, mitä pahaa siinä on, jos jostakin niin paljon pitää? Eipä se unohtaminen mun elämääni ainakaan paremmaksi muuttaisi. Olen ihan onnellinen, että pystyn kaipaamaan. On sentään jotakin tunteita. Aina näin ei ole ollut. En ole enää robottimatskua.
Mitähän tähän sanoisi. Sen verran harvoin tulee täällä lueskeltua enää nykyisin. En tiedä kirjoitteletko täällä enää tai sitten paljon on minulta mennyt ohi...toisaalta sitä tulee itse varovaiseksi kun huomaa kirjottaneensa väärään ketjuun , eilen taisin itse siihen haksahtaa.
Joskus mietin miten näin kävi. Vuosia kulunut ja silti? ei se auta että poissa silmistä poissa mielestä. ei pitäisi olla mitään syytä? Minussa ei ole mitään erityistä? emme ole mitään velkaa toisillemme...kumpikaan ei antanut eikä rikkonut mitään lupauksia? Mutta silti....tiedän vain etten koskaan pysty täysin unohtamaan sinua. Ehkä vihaat minua jollakin tapaa kun löysin sinut...kuitenkaan ilman sen suurempaa tarkoitusta, päämäärää....
Tuo ylipääseminen..minä en taida halutakaan päästä....minulle pienetkin haaveet, vaikka kuinka mahdottomat, kaukaiset, ylipääsemättömät ovat kuitenkin jollakin hassulla tavalla tärkeitä. Joku taisikin sanoa että taviksen paras ystävä on vilkas mielikuvitus..:)...ja ehkäpä elämäni suurin mysteeri on?....Sitä en halua edes täällä kertoa...
Ehket ole täällä ole tätä edes lukemassa ja menee harakoille, mutta joskus on tarve purkaa sydäntään eds vähän....ja ehkä nykyisin se dydän on suljetumpi kuin ennen.....hyvää yötä ja kauniita unia...kai sinulla on vielä neuloja jäljellä....