Haluaako persut ratkoa maailman kriisejä maailmalla vai Suomessa...
Hallituksen toiminta vaikuttaa siltä, että ei ainakaan maailmalla. Jos kehitysyhteistyötä vähennetään, pakenijoita on koko ajan enemmän.
Tämän päivän hesarissa oli hyvä artikkeli Ahtisaaren järjestön työstä maailmalla.
"CMI toimii näkymättömissä. Se järjestää epävirallisia neuvotteluita ja vuoropuheluita paikoissa, joissa tilanne on lukossa ja monella tapaa kamala.
Esimerkiksi Ukrainassa CMI järjestää tapaamisia, joissa syrjäytetyn ja nykyisen presidentin edustajat, hallituksen ja Itä-Ukrainan kapinallisalueiden korkeat edustajat sekä oligarkit, kuvernöörit ja kansanedustajat tapaavat toisiaan ja yrittävät yhdessä keksiä jonkin tavan, jolla Ukraina saataisiin jaloilleen.
He eivät ole samaa mieltä politiikasta, ja he saattavat inhota toisiaan. Mutta CMI:n johdolla he sentään istuvat samassa pöydässä ja keskustelevat kuin normaalit ihmiset – asia, jota he eivät ikinä voisi tehdä julkisesti.
Tästä on kyse
Martti Ahtisaari perusti Crisis Management Iniativen (CMI) vuonna 2000. Järjestö etsii ratkaisuja maailman konflikteihin.
CMI:n kokonaisbudjetti oli viime vuonna 7,8 miljoonaa euroa. 71 prosenttia budjetista tuli ulkoministeriöiltä.
CMI sai 4,4 miljoonaa euroa kehitysyhteistyörahaa. Hallitus leikkaa CMI:n toiminta-avustusta osana kehitysapuleikkauksia 1,7 miljoonalla eurolla."
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1440213430155

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ahtisaari sen enempää kuin kukaan muukaan ei saa maailmanrauhaa aikaiseksi.
Suvakkitrollien mielestä perussuomalaisten pitäisi nyt yksin saada maailmaan rauha aikaiseksi vaikka itse eivät ole siinä koskaan onnistuneet.
Uikkis, meille riittää, että Soini laittaa oman sakkinsa järjestykseen. Se voi olla vähän vaikeaa, kun rasistien ja natsien äänillä hallitukseen on noustu ja firman "työmieskin" on tuomittu raiskauksesta.
Ahtisaari tekee hienoa työtä!