Kati Peltomaan otettava jäsenet huomioon

omaetuensineitoimi

Kyllä minusta toimitusjohtajan pitää kuunnella myös omistajien ääntä eikä vain huseerata kuin päätön kana eri pikkusijoitusten parissa paniikinomaisesti. Kun jossain vaiheessa laki astuu kuvioihin mukaan niin kaikesta on löydyttävä kirjaukset ja mitä on sovittu ja mihin on valtuutus. Nyt ihan selvästi vain koetellaan omistajien sinniä ja halutaan julkisuuteen "nassukuvia" aivan päättömistä muka sijoituksista..kaikki on olleet vain lyhyen ajan rahoitusten jakoa..eikä mitään pitkäntähtäimen visiointia..eli vain oman palkan kun saa joka kuukausi niin se riittää. Sitten kun tulee vaikeuksia niin on helppo syyttää haalitusta ja hallintoa...minähän olen tehnyt kuten on ohjeistettu.. mutta löytyykö muuta kuin "huulten höpinää" koska se tulee ratkaisemaan millä foorumilla rouva esiintyy "in the future"..pankin tiskillä vain "itse asiassa kuultuna" ..no Hän ratkaiskoon..

262

1346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omaisuuskatoaataas

      25.8.2015 tilanne Osto Myynti Noteeraus Markkina-arvo Liikevaihto
      Partnera (Oulu ICT) 1,80 € 1,99 € 1,80 € 24.8.2015 66,43 milj. € 18,24 milj.

      1.1.2014 tilanne 4,55 € 4,55 € 4,55 € 3.1.2014

      Osuuskunta omistaa ent. PPO Sijoitus Oy:n nyk- Arvo Nordic Invest Oy ( kiinteistöjen välitys ja vuokraus toimialana) 100 % yo. osakkeita 4 023 152 kpl eli niiden ARVO olisi ollut 18,3 M€..nyt niiden ARVO on vain 7,6 M€..siis sijoituksista katosi 10,7 M€..näiden meidän ammattilaisten hoitamana..
      Siellä on vielä lähes 100 M€ leikittäväksi itseään alan ammattilaisiksi kutsuvilla ? Kauanko kestää että on 0 €..tuolla vauhdilla ei kauan.

      Ja hallinto vain kehuu että on ne hienosti hoitaneet asioita..Onko, oletteko miettineet ?

      • omaetuensineitoimi

        Mitä "visioita" hän on tuonut esiin joilla voitaisiin saada "tuottoa" osuuskunnan jäsenille ?
        Kun seuraa medioita niin ainoita ilmoituksia on että rahaa on jaettu erilaisille esim. sukupolvenvaihto tapahtumille. Mitkä on olleet tuotto-odotukset, korko jolla rahaa on annettu ja aikajänne jolla takaisinmaksu/korkotuotto saadaan ? Niistä ei ole missään mitään tarkennoksia. Tuohon toimintaan pystyy "toisten rahoilla" kuka vaan kun itse saisi suuren kuukausipalkan muut edut jäsenien omistamasta omaisuudesta. Onkohan tuo nyt ihan kuranttia..herääkö hallinnossa mikään kello soimaan ?


    • jakoonjakoonppo

      ..tuolla haapaveden ja kalajoen palstoilla hän on saanut suuren ylistyksen kun entinen Oulun Puhelimesta kehittynyt Oulu ICT ja joka on taas nykyisin Partnera on jakanut 1,60 €/osake osinkoja viime vuodelta entiselle ..nykyisin arvo joku investille josta ne taas on tuloutettu ns. sijoitusvoittoina osuuskunta PPO:lle jotta olisi voitu jakaa 100€/osuus osuusmaksun korkoa jota ei olisi muuten kertynyt jaettavaksi. Siis todellisuudessa palautettiin pääomahyvitystä PPO:n aikaisemmin maksamista Oulun Puhelimen osakkeista joita sen omistajat halusi myydä PPO:lle. Siis näissä ei ole mitään hajuakaan sijoitustuotoista eikä mistään "sadunkertojien" toimista vaan torniolaisena nykyisin vaikuttavan kunnon Kurikkalaisen bisnesvainun avuista.
      Se vain on näin sanokaa mitä sanotte mutta omaisuu kuuluu jäsenille ! Jakoon

    • merkinansaitsemmearvon

      Kuinkahan moni on ajatellut miten ikääntyneet osuuskunnan pitkäaikaiset jäsenet voisi vielä päästä nauttimaan kymmenien vuosien aikana kerääntyneestä osuusmaksu-rakentamisrahasto jne. liiketoiminnan myyntitulosta ja Osuuskunta PPO:n omaisuudesta jos saisivat sen nyt "puhtaana käteen". Siellä on tarvetta silmälasien uusimiselle, tekohampaiden korjauksiin, hyvinvointipalveluihin-hierontaan ja jopa kunnon aterioihin ja se miksi ovat aikoinaan jäseneksi liittyneet on alasajovaiheessa, kohta ei toimi turvapuhelimet, kännykkää on vaikea tai jopa lähes mahdoton käyttää ..onhan nuo uudet mallit näitä kosketusnäyttö-hipaisu-pyyhkäisy laitteita.. He kaikki ovat jäämässä Esaun osille osuuskunnan omaisuuden käytössä jota hallinnoidaan kuin se olisi tilioikeuksien käyttäjien ja tässä menossa hyötyjien omistamaa...
      Kyllä hallinnon pitää kunnioittaa kaiken osuuskuntaan kertyneen rahamäärän osalta myös niitä jotka ovat vuosikymmenet maksaneet kaikki verkkojen rakentamiset ja muut maksut ja kommerverkit joita on tehty sen eteen mitä nyt on jaettavana.

      Nukkukaa hyvin jos omatuntonne sen antaa myöten. Jos mieleen edes häivähtää ajatus "olenko tehnytkään oikein" niin tie on valmisteltu kuljettavaksi oikeaan päätökseen.

    • jakoonjakooneisijoitus

      Sitä se mun uneni tiesi... pakkohan on panna voimaan päätökset joita ei ole moitittu, mutta kun haluttiin ja näköjään halutaan edelleen syyllistää jäseniä jotka ovat käyttäneet heille lain ja sääntöjen mukaista oikeutta olla eri mieltä joistain asioista niin ei muuta kuin nimet lehtiin.
      Missä on niiden nimet joiden kanssa on sovittu lisäosuuksien välimieskanteesta että maksetaan valittajat ulos ??? Heitä edusti kolme lakimiestä eteläsuomesta ja toimitusjohtaja kati peltomaan julisti lehdessä että oli säästetty 200 000 €..mutta paljonko maksettiin..ei ne lakimiehet 120 €:lla kirjoita edes vessapaperiin nimeään ? Miksi silloin ei lehdissä lukenut..no XaxpXttx-Xoxpx oli yksi ja meidän valtion erään laitoksen palveluksessa joka jakaa oikeutta meille kansalaisille..tiedetään..tiedetään asiast muutakin !..salassapitoaika on ohi !

      Osuuskunta PPO:n nettisivuilta ( kertokaa myös niille joilla ei ole nettiä jne)
      Osuuskorko maksuun 9.9. – mutta riita välimiesoikeudessa jatkuu

      Osuuskunta PPO laittaa keskiviikkona 9.9.2015 maksuun vuodelta 2014 määräytyvän osuuskoron 100 euroa/osuus. Osuuskorko näkyy jäsenten pankkitileillä 1-2 päivän kuluessa maksupäivästä.

      Lisäys allaolevaan: ei estänyt vaan oli tj:n hätäinen tulkinta jonka hallituspoloinen hökäsi päätökseksi ja nimet lehteen isolla fontilla :

      Alun perin osuuskorko piti maksaa jäsenille jo 5.8., mutta tämän esti kolmen jäsenen käynnistämä välimiesmenettely. Kantajat Timo Lahti, Tapio Pihlajamaa ja Savenmaa Ky vaativat kevään osuuskuntakokouksen päätösten julistamista mitättömiksi, yli kaksi vuotta sitten toteutuneen Elisa-kaupan mitätöimistä ja kaikkien oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Lisäksi kantajat ovat hakeneet käräjäoikeudelta täytäntöönpanokieltoa osuuskuntakokouksen päätöksille.

      Ei elisa kauppaa ole pyytänyt kukaan mitätöimään vaan sen päätöksen tekemisen osalta käydään läpi olisiko siihen pitänyt olla osuuskuntakokouksen antama valtuutus ETUKÄTEEN eikä kuten nyt on toimittu kieroilemalla että ei olisi maksettu sitä 500 € korkoa jos 2013 kokouksen yhtäkään päätöstä olisi moitittu !..silloinhan korko maksettiin toukokuussa olleen kokouksen jälkeen jo kesäkuussa,,,ja moiteaikaa olisi ollut 3 kk ???
      Sama olisi ollut mahdollista myös nyt.

      Tuo täytäntöönpanokielto estää omaisuuden hukkaamisen kuten aina määrätään kun on laittomia päätöksiä tehty ja on mahdollista että tekijät pistää omiin liiveihinsä yhteisiä varoja..joita ei merkitä kirjanpitoon eikä selvitä ukkomustilainenkaan vuosien päästä..jota on tapahtunutkin jo..

      Osuuskunta PPO on kiistänyt ja tulee kiistämään kaikki kantajien vaatimukset. Tämän seurauksena kantajat ovat supistaneet sekä välimiesmenettelyn kannetta että täytäntöönpanokiellon vaatimusta siten, että osuuskuntakokouksen päätöksistä moitteenalaisia ovat enää sääntömuutoksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen.



      Näin osuuskuntakokouksessa 14.4.2015 yksimielisesti tehty voitonjakopäätös on saavuttanut lainvoiman ja korko voidaan maksaa jäsenistölle. Osuuksien vaihdannan vapauttaminen viivästyy edelleen välimiesmenettelystä johtuen. Välimiesmenettelyn ratkaisun saaminen kestänee 6-8 kuukautta.

      Tuo ratkaisun saaminen riippuu nyt vain ja ainoastaan osuuskunta PPO:n hallinnosta. Jos päätös halutaan heti niin ...no miettikööt mitä voi seurata kun välimiesoikeus antaa ratkaisun josta ei voi valittaa !

      Jäsenistöltä kannattaa ehkä kysyä nyt etukäteen kuka haluaa sijoittaa..tai ken haluaa hänelle kuuluvan omaisuuseränsä itselleen= 2*1 240€=3 720 € riihikuivaa tilille "vaikka heti"

      • PPO_takaisin

        Olisi ollut lottovoitto Pohjois-pohjanmaan laajakaista palveluille, jos Elisa kauppa olisi mitätöity.

        Tällä hetkellä Elisa elää niinkuin kiinteää verkkoa ei olisi, yrittää saada yritykset luopumaan valokuidusta jne.

        Monella on Elisan kanssa verkkoyhteyksien sopimukset tekemättä, koska Elisa ei halua sopimuksia tehdä, koska Elisa ei vielä ole laskenut millaisia ryöstöhintoja alkaa tahtomaan.

        Sitten faktaa kuluttajien kannalta:
        Lankapuhelin aiemmin 5€/kk - osinko 50€/12=4,16€/kk Eli lankapuhelin oli melkein ilmainen. Elisa lankapuhelin noin 20€/kk

        ADSL 2M 33€/kk, ADSL MAX 39€/kk, no itsellä oli tuo 2M, käytännössä 2-4/2 megaa ping taisi ollu noin 10. ADSL MAX olisi ollut neuvottelemalla teoriassa 24/3
        Näistä hinnoista vielä osinko pois, niin ei taida enään niin kalliilta tuntua?

        Elisa/Saunalahdelta saat maksimissaan 20/1, niin mitenkä sillä niitä pilvipalveluja käyttää? Puolet (tai kaksi kolmasosaa) hitaampi lähetysnopeus, ping on jotain 25. Toki hinta on halvempi kuin PPO:n aikana.

        Elisa viihde 24/1 39€/kk viive eli ping isompi kuin mokkulalla noin 60 ja sitten todella surkea tv-palvelu, ja halvemmaksi tulee ottaa pelkkä adsl ja tv-palvelu kilpailijalta (watson, dna, netflix...)


      • mulla.hurttaa
        PPO_takaisin kirjoitti:

        Olisi ollut lottovoitto Pohjois-pohjanmaan laajakaista palveluille, jos Elisa kauppa olisi mitätöity.

        Tällä hetkellä Elisa elää niinkuin kiinteää verkkoa ei olisi, yrittää saada yritykset luopumaan valokuidusta jne.

        Monella on Elisan kanssa verkkoyhteyksien sopimukset tekemättä, koska Elisa ei halua sopimuksia tehdä, koska Elisa ei vielä ole laskenut millaisia ryöstöhintoja alkaa tahtomaan.

        Sitten faktaa kuluttajien kannalta:
        Lankapuhelin aiemmin 5€/kk - osinko 50€/12=4,16€/kk Eli lankapuhelin oli melkein ilmainen. Elisa lankapuhelin noin 20€/kk

        ADSL 2M 33€/kk, ADSL MAX 39€/kk, no itsellä oli tuo 2M, käytännössä 2-4/2 megaa ping taisi ollu noin 10. ADSL MAX olisi ollut neuvottelemalla teoriassa 24/3
        Näistä hinnoista vielä osinko pois, niin ei taida enään niin kalliilta tuntua?

        Elisa/Saunalahdelta saat maksimissaan 20/1, niin mitenkä sillä niitä pilvipalveluja käyttää? Puolet (tai kaksi kolmasosaa) hitaampi lähetysnopeus, ping on jotain 25. Toki hinta on halvempi kuin PPO:n aikana.

        Elisa viihde 24/1 39€/kk viive eli ping isompi kuin mokkulalla noin 60 ja sitten todella surkea tv-palvelu, ja halvemmaksi tulee ottaa pelkkä adsl ja tv-palvelu kilpailijalta (watson, dna, netflix...)

        Adhd, ping, mokkula, rakas? Watson, dna, netflix, saisko sen lankapuhelimen vielä takaisin?


    • totuudentorvipuhuu

      Tässä muutamia faktoja niin osuuskunta PPO:n kuin Partnera Oy/OuluIct Oy/OulunPuhelin Oy:n kehittymisestä ja miten niistä on annettu jäsenistöllä vuosia harhaannuttavaa infoa ja nimenomaan osuuskunnan hallinnon ja eritoten toimitusjohtajien toimesta. Miksi ?
      Osuuskunta PPO:n omistaa 26802 jäsentä, osuuksia 82165 kpl joista varsinaisia osuuksia 75561 kpl ja vapaaehtoisia 6604 kpl.
      Taseen loppusumma v.2014 lopussa 101 880 000 € ( 101,880 M€) siis 1240 €/osuus. Sen siis omistavat osuuskunnan jäsenet osuuskunnan omaisuustaseesta !
      No sitä halutaan sijoittaa ilman jäsenien vaikutusmahdollisuutta tai perustaa kauppapaikka jossa osuuksista voisi luopua hintaan 750 € ( siis 490 € = 40 % alle sen todellisen arvon).
      Lupauksena on esitetty alunperin minimissään 8 % tuotto/v/osuus = 100 €.. Mitenkähän kävisi kun tuottoa ei tulisikaan kun vertaa taseen laskemista kuin lehmän häntä..? Onko siellä sellaista asiantuntemusta jolla tuo olisi saatavissa kun nekään tahot joilla on miljardeja ympäri maailman erilaisissa "sijoitusinstrumenteissä" eivät ole saaneet kuin 3-4 % kasvua aikaan vuosien kokemuksella ja taustatietojen hankkimisella ?

      Sitten entisen Oulun Puhelin Oy:n-> OuluICT Oy:n -> Partnera Oy:n kehitys jota käytetään referenssinä ja josta osuuskunta omistaa 10 %.
      V. 2008 sen markkina-arvo oli 67,3 M€ ja osakkeen hinta 1,80 €/kpl ( yht 39 905 884/kpl)
      V.2015 sen markkina-arvo on 78,81 M€ ja osakkeen arvo 1,80 €/kpl (niitä sama määrä)
      Arvo pörssissä ei ole noussut yhtään, tulosta oli tehty 0,7 M€ ( 0, 8 %) kun sen olisi pitänyt olla 6,3 M€ tuolla 8 % odotusarvolla. Kassaan oli saatu rahaa 200 M€ DNA:n myynnistä jne.. Eli osakkaat sai kerran kunnon osingon ( Oulun kaupunki) mutta siihen se on jäänyt ja jääneen kun Oulun kaupunki ottaa kassasta pääosan kipeästi tarvisemiinsa kuluihinsa.
      Mitä jää jäljelle..no ainakin jarmon-paulin-askon-katin-markun-tuomon-kain-ullan-marian-heikin-yms niin kehuma luuranko jossa ei pysy edes suomen suurimman joulukuusen valot!

      Uskokaa nyt hyvät jäsenet ainoa ja paras vaihtoehto on purkaa osuuskunta ja jakaa kertynyt omaisuus jäsenille ylläoleviin faktoihin pohjautuen, eikä kuunnella näiden puhekoneiden taivaanrannan maalaamisia..omien intressiensä varjelemiseksi.

      • Keravan_kommodori

        Oulu ICT on Kauppalehden vuoden menestyjäyritys. Kaikkia perkelettä ne "talousmiehet" keksivät. Milläköhän mittarilla ICT:stä saa menestyjän? Toteutumattomilla tuotto-odotuksilla vai miljoonan konesalibisneksen lahjoittamisella, satojen tuhansien yliopistolahjoituksilla, tappiobisneksillä, lypsävän lehmän tappamisella (DNA).

        www.partnera.fi/media/tiedotteet/oulu_ict_on_menestyjayritys.pdf


      • joutukaasoutajatveneelle

        ..eikö se Huuskonen lähtenyt sen johdosta muihin hommiin. Pitääkö paikkansa että "rats out of downgoing ship" vai miten se menikään. Saa nähdä milloin "mouse" häipyy osuuskunnan kirkkoveneestä kun ei ole eikä tule soitajia ?


      • Talousmiehiä

        Huuskonen osti itselleen työpaikan yliopistolta. Oulu ICT:n varoilla. Lahjoitukset kohdistetaan juuri siihen yksikköön jossa Huuskonen 16 % tuottostrategioineen opettaa. 1,5 vuoden jälkeen tuotto on edelleen nollassa ja allekin kun sijoitusyhtiön varoja on lahjoiteltu pois. Aika ei riitä ICT:hen, mutta riittää yliopistolle ja kaikkeen muuhun. Oikein piti puhelinyhtiön nimissä tiedoettaa että kun se aika ei tahdop riittää. Eiköhän totuus ole kuitenkin se että aikaansaannos ICT:ssä oli rahan polttamista ja haihattelua nollatuotolla. Satrtuppeihin sijoittaminen antaa edelleen odotuttaa itseään.


    • olesonenksipilärulaa

      Jotain kompusta tuolla PPO osuuskunnan tj:llä on sinne partnera-ouluict porukkaan kun on antanut osuuskunnan osalta omistuksen sulaa noihin ilmanaikoisiin lahjoituksiin ja sijoitusvisioihin..taitaa olla oma lehmä ojassa kun siellä oulunsalossa ruisailee ns. "isojen poikien" jälkiä yrittäen matkia...siihen porukkaan ei pääse pankkitiskin takaa..

    • serahanvaltaturruttaa

      PPO hovissa mandariinit ja eunukit luulivat tekevänsä sijoituspolitiikkaa, mutta kuppikuntien keskittyessä hallitukseen vaikutusvallasta kisailuun pääsivät vain lakeijat.

      Osuuskunta PPO:ssa jäsenet yrittivät neuvottella kokonaissopimuksesta sääntöjen ja lakien pohjalta. Se ei onnistunut, koska heidän edustuston sijaan he joutuivat neuvottelemaan mandariinien kanssa.

      Toisella puolella pöytää oli kaikkein konservatiivisin taho, valtaansa juurtunut hallitus ja toimitusjohtaja lakimies- ja konsulttiarmeijoineen.

      Nyt ollaan välimiesoikeudessa ?

      • hakisjouuuttahommoo

        ..aika hyvin määritelty komplementti tapahtumista. Tuo viittaa ihan palin-jamon jne visioihin ja kitin-asmon jne visiointiin miten jäsenet voidaan ohittaa kaikissa päätöksissä. Oikein naurattaa se paulin kommentti pukka vierihoidolle..eikun joose laitapuolelle ..tämä on viiteen mennessä ohi ja ehdit stadiin iltauutisille.. istuttiin vielä 21.00 jälkeenkin raahen llikuntahallissa ja katilla ei tahtonut sihteerinä nokka näkyä enää estradin pöydän takaa .. mutta niin se vaan jatkaa jäsenien rahojen kanssa pelleilyä..onko sillä mitään vastuuta ?.. normaalisti vastataan omistajille--tulos ja ulos malliin..ei hallituspelleille


    • oikeatapajatkolle

      Nyt oli jäsenet pääosin saatuun osuusmaksun korkoon tyytyväisiä, ainoa joka ihmetytti ettei etukäteen oltu ilmoitettu että siitä menee tuo 25/75 % jako-osuuksiin pohjautuva vero. Miksei sitä tuotu esille etukäteen ? Monet arveli että suurin syy on siinä että jos perustetaan se sijoitusyhtiö niin kaikesta saannosta alkaa menemään 30 % veroa, onko näin ?

      Kaikki olivat kuitenkin sitä mieltä että saispa kaikki kerralla pois niin ei tarvisi olla epätietoisena mitä jatkossa tapahtuu kun tuo hallituskin hamuaa joka senttiä jonka vain voi saada välikäsien avulla.

      Jos se 1240€/osuus palautettasiin pääomanpalautuksena niin siitä voisi vähentää 40 % hankintamenona -496 € ja jäljelle jäävä osa 744 € olisi vain tuon 25/75 % verotuksen piirissä.

      Se olisi kaikkein edullisin tapa jäsenien kannalta..mutta mitä mieltä on hallitus ja ahmed ahneet.? niin ja joojoo-hallintoneuvosto

    • itsepääpiru

      joojoo-hallintoneuvosto

      Teitä odottaa vielä hikiset olot nahkurin orsilla...

      • viiksivallullekyytiä

        ..ja muistakaa katsoa ketkä yrittää luikkia ensimmäisenä lauteiden alta..kati-markku-asko-tuomo jne.. voi siinä pari hevosmiestäkin olla yrittämässä laukalle !


    • puhukaatottaedesjoskus

      Minusta tuolla nettisivuilla olevassa infossa on aika lapsellisesti tuotu esille muka miksi osuusmaksunkorkoa ei maksettukaan 5.8 kuten ensin "uhkauksen" saattelemana oli luvattu.

      Tuo ilmoitus on kuin pikkulapsen kiukuttelua kun ei kaikki mennytkään sen mielen mukaisesti..ja piti siirtää koron maksua..vaikka allaolevassa samalla sivulla olevassa tekstissä asia on sanottu kuten se päätettiin :..yksimielinen päätös jota ei kukaan ollut moittinut ?? Siis miksi kieroilla tuossakin asiassa. Eri juttu onkin sitten sääntömuutos toimialasta, se vaatii YKSIMIELISEN PÄÄTÖKSEN, ei siis mene läpi pelkällä hallituksen esityksellä !

      Osuusmaksun korko maksuun 9.9.2015

      Näin osuuskuntakokouksessa 14.4.2015 yksimielisesti tehty voitonjakopäätös on saavuttanut lainvoiman ja korko voidaan maksaa jäsenistölle. Osuuksien vaihdannan vapauttaminen viivästyy edelleen välimiesmenettelystä johtuen. Välimiesmenettelyn ratkaisun saaminen kestänee 6-8 kuukautta.

      Miksi osuuksilla ei voi käydä kauppaa ??? Hallitushan voi sääntöjen mukaan hyväksyä kokouksissaan uusia jäseniä... jos joku haluaa myydä 1240 € arvoisen osuutensa jollain hinnalla niin siitä vaan..aika sitten näyttää paljonko ostaja siitä saa ja hyötyy.. tosin hallitus ei varmaan hyväksy kaikkien tekemiä kauppoja vaan ne pitää olla ns. sisäpiirin henkilöitä jotka saa niitä "halavalla"..esim 750 €/osuus..

      Tuo välimiesoikeuden ratkaisu riippuu yksin ja ainoastaan hallituksesta ja sen vitkuttelusta lakimiesarmeijansa avulla mutta lopulta oikeus voittaa ja alkaa "uusi aika"

    • Kysykääjäseniltäkanta

      Olen seurannut tätä keskustelua ja ihmetyttää miksi yksikään hallinnon edustaja ei ole kertaakaan kysynyt missään yhteydessä..olenko osuuskunnan jäsen ja mitä mieltä olen sen tulevaisuudesta ja mitä mieltä olen asioista ?

      Tiedämme kaikki keitä he ovat ja mitä saamme lukea heidän kannoistaan lehdistä jne. mutta vastaako toimitusjohtajan ja hallituksen teot-ilmoitukset sitä mitä jäsenistön enemmistö haluaa?

      Tänään nähtiin medioissa mitä osa kansasta on mieltä valtion hallituksen päätöksistä ja esityksistä. Niihin poliittiset päättäjät tulevat törmäämään joka suoralla ja mutkissa. Sama voi tapahtua myös ja toivottavasti tapahtuukin myös osuuskunta PPO.n edustajistolle.

    • vieläonaikaasopuun

      Tuo otsikko on tosi asiallinen ja sen toteutuessa saisi moni päättämässä ollut mielenrauhan. Nyt varmasti monilla on epävarmuus päällimmäisenä "miten tässä käykään ? " Olen ollut mukana tekemässä noita vääriä lain ja sääntöjen vastaisia päätöksiä mutta se johtui siitä ettei tullut perehdyttyä mitä olen näissä edustamassa. Annoin toisten johdattaa ajatukseni heille edullisiin ja voimakkaasti esitettyihin ratkaisuihin joissa loukataan yli 27 000 ihmisen oikeuksia ja leikitellään heille kuuluvalla omaisuudella. Mihin tämä voi johtaa, joudunko edesvastuuseen, tuleeko jotain korvausvaatimuksia tai viranomaismenettelyjä ?

      Ainakin noissa metsäkartelli päätöksissä se taho joka toi sen ensin esiin , pääsi pienimmillä sanktioilla, käykö tässä samoin, aika näyttää mutta kuten maan hallituskin nyt on jyrkkien kantojensa osalta valmis kuuntelemaan ay-väkeä, niin uskoisin että tässäkin tapauksessa ennen päätöksiä välimieskäsittelyssä olisi mahdollista löytää ratkaisu joka tyydyttäisi myös jäsenkuntaa..muista vastaanpanijoista ei valitettavasti niin väliä. Kannattaa hallinnossa pohtia

    • minäseenollutseolipirkka

      Kuka muistaa ketkä veivät osuuskunnan Datameen ja ketkä sitä vastustivat?

      Unohtui taas vanha veisuu; "kuka ottaa takaakseen se ottaa maksaakseen".

      ..kati tulee sanomaan otsikon mukaisesti..

    • vastauksiakaivataan

      Kysymyksiä toimitusjohtajalle-hallitukselle-hallintoneuvoston johdolle :


      Paljonko oli investointi Radiolinjaan ? Paljonko saatiin myynnistä Helsingin Puhelinyhdistykselle (nyk. Elisa ), pakko oli myydä.. otappa selvää miksi ?

      Paljonko investointi Datatiehen ? Paljonko saatriin myynnistä..nyk elisalle..Miksi ..taas pakko ! Selvitä miksi?

      DNA:han investointi, paljonko ?..paljonko saatiin..paljonko olisi saatu "nyt" (vrt Oulun Puhelin..Oulu ICT..nyk. partnera)..kerro ihmeessä.

      Oulun Puhelimen osakkeita ostettu kun niitä omistajat tarjosi..paljollako ? Paljonko niistä olisi saanut 2014 alussa..paljonko niiden arvo on nyt ?..saako niistä enää mitään ? Miksi ?

      Tuotto mistä noin epämääräinen summa n. 20 miljoonaa..markkaa..euroa.. Kirjanpidosta selviää tarkat kirjaukset. Kerro, ota selvää, esitä faktat..ne selviää aikanaan kyllä.

      Liiketoiminnan myynnistä saadut ns. putsatut varat joista on alaskirjattu Datamen 35 M€ tappio ovat tosiaan ammattilaisten hoidossa..onneksi, mutta entäs nämä hallitus ja typykkä-sijoittajat ?? Mitä ne on saaneet aikaan muuta kuin jaettua noin 8 M€..mutta ei tuottoa yhtään ?

      Vastaappa Miksi jäsenen pitäisi antaa "sijoitettavaksi" hänelle kuuluva 1240 €/osuus ?

      Kerro, mitä jäsen hyötyy, miksi hän ei voi saada omaisuuttaan pois.

      Vanha kommentti kentällä kuuluu "se on rosentin voitto kun markalla ostaa ja kahdella myy"..mutta silloinkin erotus jää itselle.. Miksi jäsenille ei palauteta heille kuuluvaa omaisuutta kuten säännöissä on ?..Vastaatko ja perusteletko ! Kiitos

    • kiukutelkaavaan

      kati ja asko sekä muut hallituksen jäsenet luulee osuuskunnan omistaman omaisuuden myynnistä saatuja rahoja omikseen joilla vain He saisivat leikkiä sijoittajaa kuten olemme voineet havaita. Miltähän se markusta-tuomosta jne.tuntuis jos joku ulkopuolinen tulis ja panis tehtaat-firmat sekä navetat lihoiksi ja ilmoittais ettei rahat kuulu teille, olkaa hiljaa ? Taitais aika älämökä nousta kuten kuulemma nyt tämä pökötyty itkee "unelma-ammatissaan" kun ei saakaan huseerata miten korppi-pauli lupasi ja ohjeisti toimimaan. Jarmosta nyt ei niin väliä kun sillä muukin kun muisti pätkii ja sitä on älytetty vuosikausia .
      Mutta kyllä asiat selviää ja niitä pidetään julkisuudessa niin kauan että likasanko on tyhjä hallinnon ja toimi-van-neen johdon toilauksista.
      Siellä laitasalikin haikailee kokouksen antia..pale sanoi että tämä on viiteen mennnessä ohi ja ehdit stadiin iltauutisille..hehheh..menikin vähän myöhempään ja tulee vielä pyyhkeitä joita esitellään julkisissa medioissa ! Voi voi kun ei oma riitä niin pitää turvautua kieroiluun.

    • säätiöriihi

      Kalevassa oli aika mielenkiintoinen juttu eräästä säätiöstä ja siihen liittyvistä tutkimuksista uusista epäilyistä.

      Poliisi epäilee, että useat säätiön hallituksessa olleet henkilöt ovat syyllistyneet rikoksiin. Heitä epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä kavalluksesta ja luottamusaseman väärinkäyttämisestä. He ovat syyllistyneet samankaltaiseen menettelyyn josta joku on jo aikaisemmin tuomittu. Asiakirjat ovat siirtymässä syyttäjälle syyteharkintaan... Hovioikeus on määrännyt yli 3,6 M€ vahingonkorvauksia tuomitun maksettavaksi.

      Miten tämä liittyy kompetenssinä osuuskunnan toimintaan on mielenkiintoista seurata tilanteen kehittymistä. Eihän "puhalluksessa" ole ollut kuin n 100 M€ potti josta on aiheutettu 35 M€ kupru jäsenistölle..missä jallu luuraa ja mitä asiakirjat tulee kertomaan ?

    • lukujaesillepikaisesti

      Ainakin näyttää uusi mies vielä kiertävän tilaisuuksissa kertomassa ilosanomaa edullisesta rahoituksesta joita Osuuskunta PPO:n jäsenien pussista ollaan tarjoamassa. Ihan vain mielenkiinnosta olisi hyvä kuulla mikä tulee olemaan rahojen omistajien saanto ?..palkolliset ja hallinto saa kyllä hyvästi hynää mutta kun se näkyy syövän pääomaa eikä tuottavan lupauksien mukaisia "suuria" tuottoja jäsenosuuksien omistajille ?

    • palmroot

      Onko siellä ostettu liian pieniä kenkiä vai mistä kenkä puristaa kun ei moneen aikaan ole minkäänlaista rahanjako ilmoitusta ja nassukuvaa ollut lehdissä ? Siellä on vissiin tullut väärä lesti turvakenkäkoneeseen ja havaittu että ompa tullutkin tehtyä lainvastaisia juiminkeja joista voi tulla isot sanktiot.. niitä koetetaan nytjollain keinoilla pimittää.. Ei onnistu, kaikki mokat kaivetaan esiin ja avataan julkisuuteen jäsenille tiedoksi vaikka ois valtakirjojen keräys menossa "työaikana"

    • näyttääsiltäettä

      ..vähitellen alkaa tulla näkyviin ensi vuoden osuusmaksun koron taso. Tänä vuonna saatiin satanen, josta kolmasosa oli vanhojen voittojen jakamista omistajille. Nyt näyttäisi olevan tulossa kolmekymppiä - miinus verot.

      Valtakunnan eläkeyhtiöiden tuottotaso asettuu kahden-kolmen prosentin väliin ja tuskin PPO onnistuu niitä paremmin. PPO Sijoitus antaa 1,5 miljoonaa, kiinteistö tuottaa tappiota ja omat alueelliset sijoitukset ovat ylösajovaiheessa.

      Syy ei ole toimitusjohtajassa vaan hallitus on tehnyt vääriä sijoituspäätöksiä, tulee toimitusjohtaja kertomaan julkisuudessa. Hallituksen puheenjohtajaa ei julkisuudessa edelleenkään nähdä.

      Rakennusyhtiöillä on paljon osuuksia arvoltaan a 1240 euroa. Heidän rahoillaan on nyt tuettu kilpailijaa, joka rakentaa modernin tehtaan, jonka avulla on helpompi kilpailla urakoista.

      Riittääköhän PPO:sta rahaa kaikille rakennusurakoitsijoille tasapuolisesti?

    • salaisuudetavautuu

      ..samalla selvitetään se niille L-osuuksille maksettu hyvitys jotka oli viemässä asiaa välimiesoikeuteen mutta maksettiin hiljaiseksi..voipi olla kiusallista sen julkistus jäsenkunnan tietoon..kaikilla sama yhdenvertaisuus.. osuusmaksu 120 €, liittymismaksu- ja vararahastossa 805 €/jäsen..sijoituksissa 730 €/osuus..eli 1 655 € tuossapa sitä on se jaettava potti jäsenille joilla suurimmalla osalla 3 osuutta.

      Mielenkiintoista miten on kirjattu kirjanpitoon ja tilinpäätöksiin "asiantuntijoiden" hoitamana isoja palkkioita vastaan.

    • ajatelmajoltainviisaalta

      Tutkijat ovat nykyään löytäneet todisteita siitä, että todella tehokas onnellisuuden lähde on mielenrauha

      Myötätunto on jotain johon voimme luottaa.

      Vaikka on taloudellisia ongelmia ja meidän omaisuus vähenee, olemme silti tilanteessa jossa voimme jakaa myötätuntomme lähimmäisten kanssa. Kansallisissa ja maailmanlaajuisissa talouksissa on monia ylä- ja alamäkiä, mutta niiden kaikkien läpi voimme säilyttää myötätuntoisen asenteemme, joka auttaa meitä pääsemään hyvään lopputulokseen.

      Näyttää siltä että joidenkin ihmisten mielestä myötätunnon ideaan sisältyy täydellistä halveksuntaa tai jopa heidän omien intressien uhrausta. Tosiasiassa meillä täytyy ensinnäkin olla halu olla itse onnellinen - jos ei rakasta itseään näin, kuinka voi rakastaa muita?

      Kiinnostava asia ahneudessa on että vaikka perimmäinen motiivi onkin etsiä tyydytystä, et kuitenkaan ole tyytyväinen sait sitten haluamasi tai et. Se on tämä loputon, kalvava halu enemmästä joka johtaa ongelmiin. Toisaalta jos olet todella tyytyväinen, ei ole väliä saatko haluamasi vai et. Joka tapauksessa pysyt tyytyväisenä.

      Siinäpä ajateltavaa jäsenien asioita hoitaville ja heidän toiveitaan huomiotta jättäville.

    • cusetuksenloputtava

      Alla informaatio jonka toimitusjohtaja oli laittanut PPO:n sivuille. Referoituna oikein todellisuudessa olevat asiat..ei siis vääristeltynä:
      27.07.2015
      Kolme Osuuskunta PPO:n jäsentä käynnistänyt välimiesmenettelyn

      Kolme Osuuskunta PPO:n jäsentä on käynnistänyt välimiesmenettelyn, jonka tarkoituksena on 14.4.2015 pidetyn osuuskuntakokouksen päätösten moittiminen. Nämä jäsenet ovat Tapio Pihlajamaa ja Savenmaa Ky/Hannu Pihlajamaa Nivalasta ja Timo Lahti Ylivieskasta.
      - miksi nyt heti julkaistiin nämä nimet, ketä oli ne jotka v.2013 (2014) tekivät vastaavan jäsenoikeuksiin kuuluvan esityksen mutta se olikin sovittu kulissien takana, plajonko silloin maksettiin "ylimääräistä" osuuksiin liittyen jotta asia vedettiin pois välimieskäsittelystä ?

      Kantajat vaativat kevään osuuskuntakokouksen päätösten julistamista pätemättömiksi, vuonna 2012 tehdyn Elisa-kaupan julistamista mitättömäksi ja kaikkien oikeudenkäyntikulujensa korvaamista osuuskunnan toimesta.
      - lehdistä olen saanut lukea ettei kantajat vaadi todellakaan osuuskuntakokouksen 2015 päätösten julistamista pätemättömiksi, esim kukaan ei moittinut osuusmaksukoron maksua .. eikä osuuskunnan liiketoimintakaupan julistamista mitättömäksi vaan siihen liittyvän aluevalvontavirastonkin selvityksessään toteaman hallinnon toimivallan ylityksen selvittämistä ja pyydetään kantaa pitääkö sääntöjä muutettaessa olla yksimielinen päätös jos se koskee liiketoiminnan myyntiä tai jäsenmäärään vaikuttavia sääntömuutoksia .
      Siis annetaan kuva että kaikkea on moitittu..no siihen on kyllä aihettakin

      Osuuskunta PPO tulee kiistämään kaikki kantajien vaatimukset.
      - ainahan "syylliset " kiistää kaiken..ja maksaa viulut !


      Välimiesmenettelyn kestäessä hallinto ei voi kuitenkaan laittaa maksuun osuuskorkoa jäsenistölle suunnitellussa aikataulussa 5.8.2015. Myös osuuksien vaihdannan mahdollistavaa jäsenpalvelua ei voida toistaiseksi aloittaa.
      - voi laittaa, olisi voinut heti laittaa ja kun tajusivat mikä on oikein laittoivat osuusmaksun koron maksuun..kuukauden myöhässä, ihan selvästi tarkoitushakuista jäsenien aliarvostusta..siis omistajien kusetusta !


      Osuuskunta PPO pahoittelee jäsenistölle aiheutuvaa haittaa.
      - ei taida ihan riittää pelkkä pahoittelu enää tässä vaiheessa.. vai mitä ?

    • SasunnaKamppeinen

      Oli lehdessä mielenkiintoinen artikkeli siinä mielessä että asianajaja oli hävinnyt kiistan oikeudessa sillä perusteella että hänellä oli korostunut huolellisuusvelvollisuus kokouksessa jossa asioita oli käsitelty. Hänen olisi pitänyt huolehtia siitä , että ilman lainopillista avustajaa kokoukseen osallistuneet osakkaat ymmärtävät mitä sovitaan.
      Tämähän velvollisuus on suoraan meikäläisen saamaan kokouskohteluun jo v.2013 toukokuusta jolloin "asianajajat" kertoilivat omia satujaan eikä minulla ollut lainopillista avustajaa joka olisi tulkannut mitä esitetään ja ollaan päättämässä.
      Näitä juristeja olikin sitten useampia joka kokouksessa mutta yksikään niistä ei valaissut mitä asioista seuraa kun niitä esitetään päätettäväksi. Kaikki päinvastoin sekoittivat entistä enemmän selostuksillaan hallituksen esityksien todellisia tavoitteita. Tässä muutamia nimiä heistä: Uutela, Penttilä, Laitasalo, Kontkanen, Pikku-Jämsä, ja monta muuta . Heidän piti siis periaatteessa olla korostuneen huolellisuusvelvollisuuden asiamiehiä. Näin ei todellakaan ollut eikä ole vieläkään.
      Tätähän pitää pohtia ja selvittää mitä mahdollisuuksia asiaan on ottaa kantaa ja saattaa se oikeudellisesti oikeaan ratkaisuun.

      • viestittäjä99

        Tätähän tässä on tolkutettu satojen viestien voimalla pitkillä viestiketjuilla.


      • kalevanlukija

        ..ja se taitaa olla lähellä "grande finale"..pysyyköhän vielä hymy huulilla kun tulee päätös..koska..jaa palataanpa siihen kohta..


    • outoufboundsaskona

      ..ei taida suupielet enää nousta ylöspäin kun tajuaa miten "ukot" sitä pissattaneet

    • peronkoskenpoika

      ..minä ymmärsin että kunnat ja kaupungit alkaa selvittämään menettelyä kun varsinkin "myötäpuoli" esittää jatkuvasti että sijoitustoiminta voi ja on voinut olla osuuskunnan päätoimialana.. Jos näin on niin silloin onkin palattava aina vuoteen 1996 josta lähtien on jäseniä erotettu kun eivät ole käyttäneet telepalveluja koska olisivat voineet käyttää kuitenkin "päätoimialana" sijoituspalveluja.

      Mietippä skotti-puu-kipu hallintoihminen ...mitä tästä seuraa..juuri se mistä nyt oikeutta käydään.. rahat tiskiin ja luukut kiinni, lähtö on tapahtunut ei enää uusia panoksia

    • mielenkiintoistakuulla

      Jaa, saapa nähdä onko asia otettu jo listoille, tuohan on äkkiä satojen tuhansien lisätulonsaanti jos kaikki kollataan läpi. Kaupungilla on ollut omistuksessa niitä osuuksia-liittymiä (L-/vapaaehtoinen ? ) vaikka missä, turvapuhelimissa, ilmoituksensiirrossa ja virkamiehillä..

    • eikannatasijoittaa

      Saakohan sitä mistään selville oliko tämä ppo:n johtaja hakenut sinne ouluitc:hen töihin toimariksi ? Ois sitä luullut meriittien ja tuolinpehmusteena olevan osuuskunnan sijoitusosuuden riittävän tuohon pestiin mutta tulikin etelän kurjuudesta nainen..nauttimaan pohjoisen ihmisten kauan kerätyistä puhelinrahoista..ne on varmaan siellä etelässä jo syöty pörssiyhtiön likvideetit ?

    • laskennanosaltaselvitys

      ..nyt sain tiedon siitä 2013 osuuskuntakokouksen ääntenlaskijoiden tekemästä kannanotosta jota ei ilmeisesti ole edes tuotu julki hallintoneuvostolle ? Onko näin ja mistä sen saisi luettavaksi mitä olivat kirjanneet ? Toimistolla Peltomaa oli tehnyt tyhjäksi koko paperin olemassaolon ?
      Täytyy jatkaa selvittelyä ketkä siellä toimivat jäsenien valitsemina ao.tehtävissä ja kysyä heiltä mitä olivat kommentoineet sekä oisivatko jättäneet itselle edes kopiota.
      Hehän olivat "virallisia valvojia".

    • vastauksiavastauksia

      Olisin kysynyt Nivalan viisailta miehiltä makelta ja juntilta onko kaikki nyt mennyt sääntöjen ja lakien mukaan. Raahen viisas mies ei osaa vastata, Kalajoen-Ylivieskan persaukisiin liittynyt ei halua vastata ja Arkkukarin landepaukku ei uskalla vastata ? Miksi ei ?

      On löröt housussa . Totta vai tarua ?

      • voittaakojäsenetkyllä

        Vastaus kysymykseen on : Totta.
        Kaikki ei ole todellakaan mennyt lakien ja sääntöjen mukaan oikein. Hallinnolla on kova yritys peitellä tekosiaan mutta "luotettavalta" taholta olen saanut kuulla että sen niiden valituksen tehneiden haaste johtaa heidän kannaltaan myötämieliseen päätökseen koska sopua ei ole syntynyt. Nyt siellä siis ihan ulkopuoliset tahot päättää mikä on osuuskunnassa mennyt jäsenoikeuksien osalta väärin.
        Siitä päätöksestä ei sitten saatujen tietojen mukaan voi valittaa.


    • pookiflakkasiraahessa

      - Nyt pitäisi löytää niitä ihmisiä, jotka kertovat, että mitä nyt pitäisi tehdä. Niitä on ihan liikaa nyt Suomessa, jotka kertovat, mitä nyt tässä tilanteessa ei saa tehdä. Löytyy kaiken maailman dosenttia ja askottia-marttaa-raahen-kalajoen ja nivalan viisaita miehiä, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä. Nyt PPO:n hallitus ja hallintoneuvosto ei vain voi seisoa kädet taskuissa ja katsoa, kuinka rahat katoaa kassasta. Heidän täytyy nyt tehdä jotakin.

      Radiossa (varmaan siksi ettei nassu ollut meikattu) tj taas puhui puuta heinää osuuksien ostosta ja myynnistä. Sitä on voinut tehdä osuuskunnan perustamisesta asti mutta MUISTAKAA että vain hallitus voi teidän ostonne rekisteröidä.. ja kuka pöljä myy 1240 € hintaisen osuutensa 750 €:lla..mihin siitä katoaa 500 € ?..hallituksen ja sen vasallien taskuun, se on varma se.

      Nyt esileikkinä tehtävät hallinnon myötäpuolille tarkoitetut ostot tehdään Osuuskunta PPO:n jäsenien 100 % omistaman Arvo-firman rahoilla= ostetaan omia osuuksia jäsenien omilla rahoilla ? Onko se oikein ? Totta vai tarua ?

    • pulmuaeisirkkuasuuhun

      ..nyt minä sain kuulla mistä johtuu hänen äkäisyytensä ja kiukuttelu..jopa jäsenille. Oli pyrkinyt Viisaaksi Martaksi ( arvonimi ) Oulunsalon Marttoihin mutta pompannut pääsykokeen viimeisessä ja tärkeimmässä testissä. Huolimatta että harjoiteltu on jo 1.2.2002 alkaen kahvin ryystämistä lautaselta minimi pääsyvaatimus 10 cm päästä pitää imun riittää, mutta kuten joka tehtävään vaatimukset kasvaa ja nyt oli kokeessa sen pitänyt tapahtua sokeripalan läpi. Ei ollut kahvinesteen pinta edes värähtänyt vaikka kuinka huulet törröllä oli entiseen tapaan testiä tehty. Piti jatkaa Pöljän Martan tehtävissä sekä pitää edelleen esiliinaa ja seuraava testi on vasta v.2040.

    • Uikutiuikutiuikuti
      • askotilleterveisiä

        ..jaha se on marttakin herännyt, liekö jo työpaikallaan moittimassa toimistolaisia..no eikun sehän oli pikkupaulin kanssa eilen mastossa..kuinkahan korkealle taas luuli kiipeävänsä..näkyikö raahen viisasta tai arkkukarin välkkyä ?


    • oikeatluvutkehiin

      Luin tuolta toiselta palstalta että se onkin vain myyntipäällikkö mutta hänellä on "mies" sihteeri ? Eikö tuo nyt ole jo tasa-arvolakia liippaavaa jos noin on.

      Minusta selvin olisi jos konsulttien laskeman arvon mukaan jäsenille palautettaisiin osuukien määrän mukainen summa ja jos jotain jää niin pitäkööt hyvänään.

    • Arvosuurhankekaatuu

      Odotan mielenkiinnolla milloin tämä luvattoman huonosti alkanut ja vain suurilla toiveilla ladattu tarina loppuu itsestä riippuvista syistä jo ennen kuin se oli päässyt kunnolla edes alkuun.

      Ps. katso www.privanet.fi/Partnera ja sen kurssikehitys 2014-2015.. 4.55 €---> 1,65 € = -63 % siis sijoitusten arvo on laskenut kahdessa vuodessa 63 %.. kenen persaukset sitä kestää.. vaikka ois kuinka pönällään

    • näinsevainmeinaaolla

      ..nyt se on tapahtunut. Hän on siirtämässä taas vastuupostia pois itseltään.
      Osuuskunta PPO:n sijaintipäälliköksi on valittu TM Pauli . Tehtävässään hän keskittyy kehittämään Osuuskunta PPO:n alueellista sijaintitoimintaa kuten samanniminen aikoinaan. Hän tulee toimimaan yhteyshenkilönä yritysten suuntaan oman pääoman ehtoisten sijaintien suunnittelussa keräten samalla yrityksiltä valtakirjoja seuraavaan osuuskunnan kokoukseen jotta hallitus saisi päätöksiään läpi.
      Samalla kun yritykset antavat valtuutuksen ne menettävät kokonaan päätäntävallan omistamiinsa osuuskunnan jäsenosuuksiin eivätkä voi enää mitenkään vaikuttaa alueen eikä osuuskunnan kehittämiseen vaan niistä päättää yksinomaan ja ainoastaan hallitus, jonka käsikassarana ja mediajulkkiksena toimii tj.
      Vain hallitus voi hyväksyä uudet "jäsenet" eikä se tule hyväksymään yhtään poikkipuolista kannanottoa sitä esittävien osalta...siis jäsenyyksiä !

    • Uikutiuikuti

      SIJAINTIPÄÄLLIKKÖ.....sijainti........uikuti..uikuti...uikuti......

      • kuikuisullekkin

        ..askoti..martta ja muut vasallit Hys hys..ja suut ymmyrkäiseksi..olkaa vielä hetki rauhallisia mutta kohta tulee itku silmään..


    • sijoittajamestari

      Katselin tuossa noita sijoitusvinkkejä josko niistä saisi käsityksen millaisia asiantuntijoita olisi tarjolla osuuskunnassa. Tässä pari esimerkkiä:

      - salkussa oli elisaa 1.1.2013 5 M€ edestä kurssilla 16,50€/kpl, nyt arvo on 33,92 € siis noussut 105 % eli jos ne on vielä salkussa niin siellähän olisi 10 M€ josta jaettavaa ?

      - salkussa oli Partneraa (Ent OuluICT jne) 1.1.2014 arvo oli 4,40 €/kpl nyt 1,65 €/kpl siis laskua 166 %. Jos ovat vielä salkussa niin paljonko on menettetty..mennyt roskaksi jota ei osta kukaan,niitähän näytti olevan 4 023 152 kpl. Lakaistaanko maton alle vai mitä ns. asiantuntijat tekee ? Miten niistä saadaan hyvää jaettavaa ?

      Mistä me jäsenet saisimme tietoa missä mennään ja kuka vastaa ?

    • liputusouluntalossa

      Nyt kaikki juhlistamaan martan onnistumista. Oli viimein saanut ryystettyä sen kahvin lautaselta sokeripalan läpi. Tuomaristo oli tosin todennut että ei täyttänyt ihan marttojen kaikkia sääntöjä mutta kun aikanaan kukaan ei ollut moittinut sääntömuutoksia niin voitaneen hyväksyä. Tosin tuomaristossa oli mukana vapaa-ajattelija hanslankareita ja altsista kärsiviä rofeeroita.

      Ilmainen kahvitarjoilu ja ruskeat kaupanpikkuleivät tarjotaan paperimukeista "ryystäen"

    • plusikäinen-itsekkin

      Noinko tuossa kävi. Mummut jai ilman uusia hampaita ja vaarit klaseja. Röyhkeys on huipussaan. Yllätys ei ollut, kun tuntee vähänkin tätä järjestelmää. Onko nyt niin, että ikäihmiset eivät saa omiaan pois vaan ne on koijattu lopullisesti.

    • Uikutiuikutiuikuti
    • lopuksimitätöidäänppo

      Ei ollut martan ryystöjuhlissa ollut kuin omaa sukua ja lehmän paskalta ja sian nahalta haisevia hallintoukkoja. Oli kyllä kilistelty mutta eihän ne pahvimotit paljon tuo glamouria. palet ei olleet joukossa eikä askotti vaan olivat uikuti..uikuti kerhon kokouksessa laskemassa alenevia kannatuslukuja kun rahaa ei ollut rahastohoitaja aikaansaanut. Optimismi rehotti mutta pessimismi vei voiton kun globaalit markkinat ei tuotakkaan luvattua määrää jaettavaa..mitähän sitä keksittäisiin oli monessa puheenvuorossa tullut esille. Mitäpä niin ?

    • pahan-tiedon-puu

      Nimismies on komentanut konstaapelinsa Ryystäjäkerhon tiloihin vakavan syytöksen johdosta. On vakava epäilys siitä, että kuusipuu on kassaroitu väärältä palstalta. Kuusta tukitaan parhaillaan ja kerho on hädissään ja pyytänyt kriminaalipoliisia avuksi. Siirrytään siis konnuuspaikalle kuusikkoon.
      Kriminaalipoliisi häärii GPS laitteen kanssa pitkin ojanvarsia ja koittaa saada selvää laitteesta epäonnistuen ja nolaten itsensä. Laitteen manuaali oli jäänyt kerholle ja lisäksi se on englannin kielellä jota kriminaalipoliisi ei taida.
      Kuiskaaja Simoniikin lähti kiireen vilkkaa tapauksen johdosta epäillylle rikospaikalle. Askotti piirtelee jo paikalla luonnoksia ja nuolee suupieliään, taasen uusi diili, tortut on taattu joulupöytään, kunhan taitos saadaan laskutettua.
      Viisas tulee paikalle esittelee itsensä Ot-kantiksi ja Kt-maisteriksi, se herättää rivikonstaapeleissa hilpeyttä ja he komentavat Viisaan lakeerikengissään etäämmälle. Viisalta on jo kastunut ne ankkuripuolisukat jotka hän sai suorittaessaan sen OT-tutkinnon.
      Konstaapelit jättivät Maijan kyydistä konstaapeli Kiljusen koska katsoivat hänen olevan jäävin hoitamaan tätä poliisimiestehtävää. Muutenkin tämä Kiljunen on komennuskunnan mielestä riittämätön hoitamaan tehtävää koska hänen kommunikaatiotaitonsa ovat osoittautuneet olemattomiksi ja hänhän on jäävi.
      No, Tussukin on muurarinkauha kädessään metsän reunassa ja jonkinlainen puhepaperi toisessa kädessään. Hän on saanut väärää tietoa koko tapahtumasta. On taasen sotkettu postituslistat. Tussun puhe on tarkoitettukin yleisölle varsinaisessa kokouksessa. Puheen aihe näkyy paksulla präntillä YLÖSAJOVAIHE KONKURSSIA ENNEN JA JÄLKEEN.
      Nyt alkaa kova neuvottelu miten tämä salataan julkisuudelta ja K.Tiukkala ainakin jättää asiasta raportoimatta paikallislehtiin. Kyllä Pohjoisen lehdetkin ovat sen verran velassa, että vaara ei uhkaa siltäkään. Poliisimiesten on kuitenkin raportoitava ja kirjattava tämä vakava tapaus. Viisas ja Simonii virittävät pirullisen suunnitelman ja kriminaalipoliisi peukutta suunnitelmalle. Kerrotaan tarina jossa muutenkin jo hävinneet olivat kaiken takana. Sepustus syötetään komennuskunnalle ja he nielivät sen joskin eivät kakistelematta. Konstaapelit vaativat kaiken kirjallisena allekirjoituksineen.
      Kriminaalipoliisin GPS laitteisto näyttää nyt selvästi, että kuusipuu on otettu vastustajien palstalta.
      Puu on harvinaislaatuinen hyvän ja pahantiedon puu. Vastustajien advokaatti Reilu Tuore ilmoittaa kauhistuttavan rikoksen tapahtuneen ja haluaa täyden selvyyden asiaan. Simonii joutuukin nyt kovalle koetukselle kun on tullut vedetyksi ankaraan rikokseen ja voi joutua itsekin syytökseen yllytyksestä kansanosaa vastaan.
      Reilu Tuore huomaa kuitenkin kyseisen näreen kantoon jääneen juurivesan olevan puun hyväntiedon geeninen. Ryystäjäkerho on saanutkin pahantiedonpuun ja vielä kepulikonstein. Reilu Tuore antaa periksi ja lausuu olevan asian sillä selvä kunhan Ryystäjäkerho pitää vain näreensä itsellään. Ryystäjäkerho suostuu ja sanoo jo saaneensa näreestä vaikutteita toimintaansa ja tuloksiakin on jo saatu. Näin ryystäjäkerhokin on taasen kerran kartuttanut tietoaan hyvin kyseenalaisella tavalla. Tavoite on kuitenkin saavutettu näiltäkin osin.

    • Taruavaitotta

      Oli ryystäjäkerhon vuoden viimeisen viikkokokouksen aika. Läsnä olivat Mahtava Martta (uusi titteli ryystön onnistumisen takia), Tussu tuoreine powerpoint-esityksineen tunnelisuunnitelmasta jollaista on kaavailtu nyt jo kolmen vuoden ajan jotta sitä kautta pääsisi kansa ja vasallit mahdollisen Tussu-patsaan luo pitämään hurmiomuisteluitaan jos Viisaan patsas hanke kaatuu kielikysymyksiin jotka oli estämässä konstaapeli Kiljusen etenemisen pois kenttätöistä ja epäonnistuneen pahantiedon puun kaatajien selvillesaamisesta.
      Hieman myöhästyneen kuten tavallisesti paikalle saapui Lehomahma latinankielisen pumaskansa kanssa kun oli joutunut puollustamaan alaistaan aikuisille hyväksyttyjen asioiden temppuilun takia pienempiensä kanssa jonka oli K.Tiukkala julkituonut jopa alueen valtalehdessä unohtaen kuka käskee ja mikä konklaavi määrää Flakkaa-kaupungissa, moittien samalla Viisaan patsas hankkeen materiaalikulujen odotettavaa hinnannousua kustannusjaossa tulevaa määrättyä puolitusta.
      Martta piti hersyvän puheen kehuen itseään, naureskellen läheisimmille heinähattukavereilleen ylistäen omaa fiksuuttaan kun on oppinut Tussulta uusia kikkoja kolikkojen väärin laskemisessa ja niiden lukujen sekoittamisessa esityksiinsä.
      Koska muita ihailijoita eikä kanssakärsijöitä ei nyt ollut vaivautunut paikalle moitittiin yleistä globalisaatiota kun kurssit laskee ja julkisten rahalaitosten ahneutta vaikka edustajat Pallonpotkija sekä AIV-paalaaja ovat olleet kovasti myötämielisiä yhteisesti sovitun kirpputorin perustamisesta.

      Lopuksi Martta jakoi kaikille helposti käsivarteen laitettavan tunnisteen ettei uuden vuoden alkaessa totuus unohtuisi miten on saatu mummojen ja pappojen avuksi tosi heinähattujen esittämät tulonsiirrot eliminoitua ja kirpputorille voidaan nyt haalata kaikki tutut ja sukulaiset jakamaan marjasatoa.

    • tekoälyä-tarvitaan

      Tämän kuvitteellisen seurakunnan matka jatkuu kohti tuntematonta.
      Martta on saanut pankista tiliotteen ja siinä lukee, että ”kaikkeist eniten”, se ei kuitenkaan tyydytä Marttaa. Suutarihan oli juorukalenterissa aivan ylivoimainen jos jätetään ne varsinaiset taustavoimat huomioitta. Tämä kismittää Marttaa ja narsistina hän ei saa nukutuksi öitään kunnolla ja joutuu turvautumaan omaan työterveyshuoltoon. Onneksi seurakuntaan kuuluu oivallinen työterveyshuoltotäti ja siinä tohturina toimiin Varpu Hontelo. Varpuhan ei suhtaudu kovin kriittisesti modernina leikkaajana edes lapsipornon selailuun. Häneltä saa ohjeita unettomuuteen ja muihinkin vaivoihin aivan sisäänkautta, sopimalla ja jopa muurareillekin tarjotaan apua. Painavalla jalaajalla olemuksellaan hän luo luottamusta tähän kuvitteelliseen seurakuntaan ja onhan hän sentään hoitanut sitä sun ”tätä”. On hoidettu muurari/rappari Tussun ähky, Viisaan vuotavat peräpukamat, Pölkyllekin on annettu niitä sinisiä pillereitä joita hän nolona pyysi, oli ilmeisesti sotkenut peltotöissä myrkkyjensä kanssa sen verran miehisyyttään, että nyt olisi nahkaa kuulema vaikka kolmeen mutta kun ei ole yjintä. Askotin ongelma on visainen ja vaatii pitkään terapeutilla vierailua. Askotin mieli on järkkynyt ja hän haluaa keskustella ja pitää jopa talvellakin punaisia polvihousuja ja ruskeita purjehduskenkiä, tähän lienee syynä jokin lapsuudessa tapahtunut traumaattinen kokemus perhepiirissä, jossa isä rooli jäi etäiseksi, ilmeisesti veljien nuhdeltua pappaa rahojen jonkin sortin puhalluksesta ja tuomiotta jäämättä. Näin vakavaksi arvioi tohturi Askotin tilan. Onhan Askotilla jonkin sortin pakkoliikkeitäkin, nenänalustaan hiplaa alituiseen ja nostelee polvisukkiaan. Näihin on lääkkeenä kovin yksinkertaiset temput sakset nenänalle ja sitten vain vanhanajan liivit ja niistä kuminauhat kannattamaan niitä polvisukkia.
      Suutarin sappeen tämä laaja täti ei ole diagnosoinut mitään liljamenttiä jolla saataisiin evakuoitua se järkyttävä kalman haju levittäytymästä ympäristöönsä. Eihän tuota ukkopahaa voida liittää viemäriverkkoonkaan, eikä siihen saa hajulukkoakaan väännettyä kun kaula on muutaman nikaman verran liian lyhyt. Varsinaisessa ammatissaan tohturi ei ole päässyt koskaan poodiumille osaamisen suhteen. Hän on taistellut vain edellä mainittujen ongelmien kanssa ja tehnyt omantunnon työtä noiden lapsipornoasioiden kanssa.
      Patsashanke vaivaa öisin kuitenkin Marttaa, sillä hän on siinä vain tarjoilijan roolissa ja sekin rooli menee joka yö painajaisten puolelle. Painajaisessa Martta kantaa koko lailla suurta tarjotinta ahkeruuden merkiksi ahterinsa päällä ja kädessä on vielä kahvitarjoilu välineitä. Kieltämättä Martan laaja olemus (18 tuuman portinpielet) soveltuu, jos ei muuhun niin painajaisien näkemiseen. Sen suhteen eletään siis kuitenkin reaalimaailmassa eikä unenpöpperöissä. Honkelo yrittää parhaansa mukaan saada Marttaa lukemaan sen lahjakirjansa painonvartioiden uutuuspainoksen ja tekemään omat johtopäätöksensä. Martta on kuitenkin väkitukkoinen ja selittelee vain jotain allokaatioita joista ei edes Honkelo saa selvää vaikka osaa kuulema tervehtiä latinaksikin, onhan Honkelokin suhteellisen laaja ja ei lue ainakaan tuota painonvartioita. Selailee vain niitä kuvia siltä koneen ruudulta.
      Kyllä johtajan kuuluisi olla kuitenkin hankkeen etunenässä, eikä tarjoilemassa heinähatuille kahvia ja pullaa, ei edes painajaisissa. Sapettaa koko homma ja tulee kohta samat oireet kuin Suutarillakin muiden lisäksi. Onhan jäsenistökin jo kärsimätön tuon tuloksenteon takia, alkaa keinot pian loppumaan.




      Kuvitteellisen Seurakunnan Ikiliikkujan konekaavion julkistaminen.
      Koko Kristikunta on kokoontunut erityiseen istuntoon jossa julkistetaan suurin uudistus sitten sähkölampun keksimisen. Masiinan kaavio on todella monimutkainen ja on vaatinut tekijältään suunnatonta kekseliäisyyttä ja monia neronleimauksia. Pääinsinöörinä ja suunnittelun koordinaattorina on toiminut kristikuntalainen Meikap Lama. Hän ei ole tiettävästi sukua tälle Dalai Lamalle, sukujuuret on tukevasti kotiseudun maaperässä.
      Tämä kummallinen kaavio koostuu salmiakkikuvioisista laatikoista muodossa ja sekaisin. Jokaiseen laatikkoon on kirjoitettu sen tehtävä ja nuolia vilistää lootasta toiseen. Suorakaiteen muotoisiakin osia koneen kaaviossa on mutta vähemmän, niissä on kirjoitus isomalla ja joidenkin perässä on huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä. Ympyröitäkin on käytetty joskin kovin vähän. Kaikkia näitä monimutkaisia kuvioita sitten kehystää aina suuri suorakaide. Koko komeutta koristaa iso otsake toimintakaavio tulevaisuuden tuottavaan aikakoneeseen. Kutsuvieraat ymmärsivät asian sillä tavalla, että tuon setorin pitäisi pyörittää sitä tekoälyä jolla tehdään kauppaa siellä kirpputorilla reaaliajassa. Mekaaniset osat on näytetty kyhätyn mutta softapurkki loistaa poissaolollaan. Siihen lienee yksinkertainen selitys. Ei ole löytynyt ”sopivaa” koodaria joka laittaisi mekatavut ja pitit siihen järjestykseen, että niihin ei pääsisi edes

    • tekoälyä-tarvitaan-2

      välimiehet käsiksi. Askotti kyllä heiluttelee kädessään kulunutta SSD levyä ja sanoo sen olevan kyllin nopea ja riittävän ainakin siksi aikaa kun vastustajat saavat rivinsä järjestykseen ja hommattua kaukoidästä uusinta tekniikkaa.
      Pölkky ja Martta avaavat keskustelun tästä aikakoneen monsterista:
      Juuda Arovaate ihailee sitä ympyrää ja sanoo sen varmasti toimivan jos pyörittää sitä myötäpäivään useita kertoja, miksei jatkuvastikin. Pyörässähän on suuntanuolikin joten sen pyörittäminen ei pitäisi olla vaikeaa Pölkyllekään. Viisas ilmoitta ylpeänä, että hänelle ei tuota vaikeuksia veivata tuota konetta oikeinpäin, kunhan joku vähän avustaa. Kuiskaaja Simonii lupautuukin ryyppymieheksi niin kauaksi aikaa kunnes kone lämpenee. Simoonii tietsti laskuttaa tippakannun pitelemisestä kolmattasataa euroa /h mutta se sisältää kuulema alvin.
      Joitakin muitakin tiedusteluja tulee, koskien häkkyrän toimivuutta. Kyselijät ovat kuitenkin valkokaulus porukkaa ja tietämättömiä kyseisestä erikoisalasta. Kysellään vain, jotta saataisiin asia näyttämään erityisen tärkeältä muut nyökyttelemään päätään. Tapanahan on kuitenkin se, että vastaväitteitä ei saa esittää, ei milloinkaan, eikä silloinkaan.
      Tarkkaavaiset silmät kuitenkin huomaavat, että masiinasta uupuu kokonaan akseli jossa tuo Arovaatteen ihastelema pyörä on ihan irrallaan. Rattaasta uupuu jopa keskiö laakeripesineen ja rengas, Nokialainen. Eihän tuolla saa mitään aikaan jos pelkällä vanteella ajetaan ja käsin pyöritetään. Jarrujakaan ei näy olevan. Nykyaikaa näyttäisi olevan kun yhdellä pyörällä ajellaan, ikään kuin munat yhdessä korissa.
      Kaavion tarkempi syynäys paljastaa, että se on vielä kovin raakile tuotantoon. Männät ovat sopimattomat, eihän salmiakin muotoiset männät toimi pyöreissä sylintereissä. Lohko on tehty suorakaiteenmuotoiseksi ja poraukset kohellettu ovaaleiksi, miten lie öljyrenkaat toimivat moisissa putkissa. Kytkin on vaihtanut puolta jakopään kanssa ja selvästikin tuulettimen siivet kalistelevat tuolla mallilla paineasetelmaan. Jakopäästä uupuvat ajoitusmerkit ja remmin hammasjako ei näytä luotettavalta. Kaavion yläpää on sitten luku sinänsä. Kyllä nyt suunnittelijan pitäisi tietää venttiilien ajoituksistakin jotain. Tuolla kaaviolla jokainen venttiili hakkaa männänpäihin ja varret ovat sen jälkeen mutkalla ja nokka-akseli entinen. Öljypohjan kiinnitys on tullut sijansa sisäänpäin ja varmaa on ainakin, että voitelu tulee tapahtumaan aivan muualle kuin alakerran laakereille. Johtosarjoja ei kaaviossa näy mutta ne kuulema voi itsekin sitten tehdä ja liitellä abikoliittimillä kokonaisuudeksi. Sytytysyksikkö on kopioitu vanhasta venäläiskoneesta (Popedasta) 6 voltin jännitteellä toimivaksi. Tulpan holet on porattu heti kättelyssä ylikokoon ja ne joudutaan korjaamaan Helicoil kierteillä ennen kuin päästään edes yrittämään ottaman masiinasta savuja.
      Polttoainesyöttö on turvattu ryyppysuppilosta tippakannulla pirskotellen, ei vaikuta sekään kovin luotettavalta ja tehokkaalta, varsinkaan jos konetta pitää pyörittää polttoaineella ja kiihdytellä ylämäkiin.
      Pakosarja on massiivista valua ja näyttäisi aivan koneistamattomalta (Miilunpoltajien tuottama). Jonkinlaiset röörit siinä on mutta taitaa olla melko tukkoinen tasaisen käynnin saamiseksi. Ei taida turbo soveltua tuohon möykkyyn.
      Aika näyttää pyöriikö tuo masiina, pitääkö ottaa mäkistartti, työntää, veivata vaiko vain hylätä koko koneenrakennus. Kaavio on kuitenkin tehty niin kuin on tapana suurissa projekteissa.
      Voi käydä samoin kuin Martan DKW:lle joka ei toimikaan niin kuin pitäisi ja on sitä paitsi aivan liian lyhyt.

      • tulpat.kunnossa

        Rsun pitäs tarkistuttaa itteltäs ne katkojan kärjet.


    • malliamuualta

      Suomen Luotto-Osuuskunta jakaa loputkin varat jäsenilleen v 2016…

      01.01.2016, savenmaa

      Me yksityisyrittäjät emme ole olleet aktiivisimpia osuustoiminta-aatteen lipun heiluttajia.

      Kuitenkin on osallistuttu osuustoimintaan silloin,kun sen avulla saadaan omaan yritystoimintaan tarvittavia ulkopuolisia palveluita.

      Savenmaa Ky:kin joutui v 2005 liittymään Suomen Luotto-Osuuskunta nimiseen osuuskuntaan peräti 100 euron hintaisella osuusmaksulla.

      Jäsenenä päästiin käyttämään osuuskunnan tarjoamia maksupäätepalveluita: Saventoriautoihin hankittiin pankkikorteilla maksavia asiakkaita varten maksupäätteet,joita oli käytössämme kaikkiaan 17 kpl.

      Osuuskuntamme myi liiketoimintansa Tanskaan v 2012.

      Osuuskunnan hallituksen arvio yhden osuuden arvosta Luottokunta kaupan jälkeen oli noin 3 400-4 000 euroa.

      Osuuskunnan hallinto varoitteli jäseniään myymästä osuuksiaan alihintaan,kuten oli tehty.

      Telealalla toimivan Anviankin on kuultu myös varoittaneen myymästä osakkeitaan alihintaan.

      Suomen Luotto-Osuuskunnan osuuden omistajat ovat saaneet huomattavia korkotuloja liiketoimintakaupan jälkeen.

      Alkaneena vuonna osuuskunta jakaa loputkin pääomansa jäsenilleen.

      Osuuskunta lakkaa olemasta suunnitellusti v 2017.

      En ole ollut Luotto- Osuuskunnan kokouksissa.

      Luultavasti siellä ei ole edes esitetty hallinnon taholta,että osuuskunnan varoja aletaan pysyvästi sijoittamaan muuhun yritystoimintaan ja monenlaisiin,hallinnon omasta mielestä hyviin kohteisiin?

      On joku Luotto-Osuuskunnassakin voinut harkita,varsinkin jos on huomannut,että laissa on porsaanreikiä,joitten kautta jäsenten oikeuksia voidaan loukata?

      Varmasti Suomessa autettavia,konkurssiinkin menossa olevia, hyviäkin yrityksiä riittäisi.

      Edes satojen miljoonien eurojen Suomen Luotto-Osuuskunnan varoja ei sen hallinnon toimesta pidätellä,eikä em tarkoituksiin pakko-oteta ,vaan ne kaikki palautetaan osuuskunnan jäsenille.

      Osuuskuntien jäsenistöissä on tuhansia eläkeikään ehtineitä, pienelle eläkkeelle jääneitä entisiä yrittäjiä,viljelijöitä,eläkeläisiä,jotka tarvitsevat itse rahansa.

      Kukaan meistä ei vastusta toisten yritystoimintaa,mutta siihen tarvittavia rahoja ei saa keneltäkään pakko-ottaa.

      20 tuhannen jäsenen Luotto-Osuuskunnankin kokouksiin olisi menty sankoin joukoin,jos hallinto olisi ryhtynyt sijoittelemaan liiketoiminta kaupasta saatuja voittoja tarkoituksiin, mitä varten ei ole alun perin osuuskuntaan liitytty.

    • kukaoikaiseeasian

      OSUUSKUNTA PPO
      2010-2011-2012-2013-2014
      Jäsenmäärän kehitys
      27 934-27 329-27 088-26 845-26 802
      Osuudet
      Varsinaiset osuudet
      27 934-79 724-77 383-76 224-75 561
      Vapaaehtoiset osuudet
      4 860-4 956-5 114-6 040-6 604
      Aktiiviset osuudet
      32 794-84 680-82 497-82 264-82 165
      Lisäosuudet (palvelukäyttö päättynyt)
      4 440- 4 306-4 142
      Odottamassa hallituksen käsittelyä
      373-559

      Kun olen lukenut nyt osuuskunnasta annettuja tiedotteita niin tarkoittaako tuo esim Lisäosuudet (palvelukäyttö päättynyt) kohta sitä että on päättynyt tele-palvelujen ja nyt välimiesoikeuden päätöksessä toiminnassa jäsenyyteen riittävien sijoitus- palvelujen käyttö ? Vai molemmat tai jompi kumpi ? Kuka on päättänyt lopettaa sijoituspalvelujen käytön kun on samalla saanut osuudestaa 100-120 € kun esim v. 2013 olisi saanut 500 €/osuus osuumaksun korkoa ? Tuskin on tehnyt sitä tietoisesti vai onko tuo ns. ylhäältä annettu käsky..että se vain on nyt noin.

      Tuolloin voi äkkiä laskien vuosien 2010-2011-2012 osalta ne lisäosuuksien omistajat joita "palvelukäyttö päättynyt" on menettäneet niiltä vuosilta aikoinaan maksetut osuuskorot..80-100 €/osuus v. 2013 500 €/osuus..Summanahan he ovat kaikkiaan siis menettäneet 355 200 436 000 2 071 000 €=yhteensä 2 862 200 € siis lähes 700 €/osuus..
      Miksi ? Mikä päätös on voimassa ? Telepalveluehto vai sijoituspalveluehto ?

    • Helli-mummu

      Samaa olen ihmetellyt kun on seurannut tuota tiedotusta. Olenko ymmärtänyt nyt oikein, että tuolla välimiesoikeuden päätöksellä kumotaan hallituksen päätös palvelujenkäytöstä koskien telepalveluja. Hieno päätös ja nyt vain päätös voimaan ja palauttamaan niille leskille osuudet joilta ne on viety kun eivät käyttäneet telepalveluita. Lainvoimainen päätöshän koskenee mennyttä aikaa ja myös tulevaa aikaa, näin olen tulkinnut. Ihmeellistä, että leskille on annettu osuuksia perinnönjaoissa usealla eri tavalla. 3 äänellistä, ilmeisesti se sääntöjenmukainen siirto. Usealle leskelle on annettu kuitenkin vain 1 äänellinen ja lunastettu 2 pois 100-120€ hintaan. Sitten on päädytty siihen, että annetaan 1 äänellinen ja 2 vapaaehtoista osuutta. Raahen edustaja Leppikangas Pekka on ottanut tämän sydämenasiakseen ja hän varmasti hoitaa hallinnosta käsin asian vireille. Ainakin Raahenpäässä on tietoa siitä, että tämä Raahen edustaja on asialla. Olisipa hienoa jos tuo asia saataisiin nyt vihdoin korjattua. Viestiä vain hallintoneuvoston jäsenille muillekin kuin Leppikankaalle ja kiitos on oleva suuri vanhusväestöltä. Taitaisipa kokouksetkin sujua melko mallikkaasti sen jälkeen kun on saatu tuo leskien asia hoidettua.

    • haloohelsinkilunta

      Vois lyödä melkein veikkaa että taas seuraavassa osuuskuntakokouksessa kun esitellään v.2015 tulosta saamme kuulla miten hyvin on tase pienentynyt ja osuuskorkoa on kertynyt huomattavasti vähemmän mitä suuret toimitusjohtajan lupaukset oli aikanaan... siis tase pienentynyt jälleen siksi että olisi edes 30-40 €/osuus jäsenille köyhän antia. Ja miksi ..saamme senkin kuulla että kun globaalit markkinat ei ole toimineet ja on muuten sijoitettu erinomaisesti tuottaviin alueen yrityksiin joissa on vaihdettu sukupuolta-tehty käyttöpääoma tarpeisiin rahoituksia ja tuettu "ylösajovaiheessa" olevia pehmeän raudan käsittely lafkoja..sitähän ne oli ennenvanhaan kyläsepätkin jotka hevosille kenkiä ahjoissaan lämmitteli..

      On se vaan ihme kun joku saa noin puhua muunneltua totuutta ja päämiehet suu auki kuuntelee huulipyöreänä ja silmät apposen auki uskoen joka teesin vaikka kaikki tietävät että täyttä soopaa..eikä edes luonnontuote mäntysoopaa vaan ahmed ahneen sanoin "mulle mulle" mutta ei omistajajäsenille.

    • jakoonjakoonppo

      ..onko 27 000 jäsentä innoissaan siitä kun maksaa 8 000 €/kk toimitusjohtajalle kolmelle muulle henkilölle ja hallinnolle yhteensä jonkunverran enemmän , että He siellä liirunlaaruilevat jotain sijoitusvisioita ja startegioita joista ei kukaan saa mitään tietoa eikä omistajajäsenet mitään hyötyä ?
      Ei ole ja siihen on saatava muutos. Koko osuuskunnan toiminnassa ei ole tällä' hetkellä mitään järkeä, hallinto ja henkilöstö syö 100 vuotta kerättyä omaisuutta eikä sen maksajat saa mitään hyötyä. On ihan turha väittää että saittehan Te jo pieniä murusia mutta ne jotka siellä nyt häärää ei ole yksikään maksaneet niiden kerryttämisestä euroakaan. Viimeisillä toimitusjohtajilla ei ole ollut edes osuuskunnan osuutta.. kun on saatu palvelut "firman piikkiin" eli ovat olleet ja edelleen ovat "syytingillä" ja se jatkuu niin kauan kunnes hallinto saa niin kovaa kritiikkiä ja painetta omistajilta että on pakko jakaa kertynyt omaisuus niille joille se kuuluu = jäsenille.

      Juonittelu jatkuu näissä merkeissä heidän osalta niin kauan kunnes kaikki on menetetty heidän kitusiin ..jos Me jäsenet emme ota hommaa haltuun = osuuskuntakokouksessa päätä saada rahamme pois !

    • sehänellenytkertokaa

      Mitä sitä pitäisi tavallisen jäsenen tehdä jotta tuo riitely loppuisi ja saisi omansa pois jota on maksettu vuosikausia tuosta puhelimesta ?
      Olen ymmärtänyt että jos irtisanon osuuteni niin saan 360 € mutta entäs sitten. Saanko niitä korkoja tai hyvitystä jos en ole enää jäsen ?
      Olenko kuitenkin ollut niiden sijoituspalvelujen käyttäjä sen jälkeen jos puhelin on irtisanottu ?

    • Uikutiuikuti

      Uikuti uikuti sanoo sähkösopimuksensa irti ja saa takaisin vuosikymmenien aikana maksamansa sähkömaksut....uikuti uikuti....

      • myötäpuoli

        ..jos ois jäsenyhteisö jossa palvelunkäyttö edellyttää jäsenyyden säilymistä..ja jos se palvelu sijoitusta niin saa korkoja tai osuutensa kertyneestä omaisuudesta pois = 1 240 €/osuus.. Uikutille mietittävää menikö kaikki oikein ?


    • alkoikiinnostamaan

      Miten toteutuu ppo:ssa ja esim datamen ylösajovaiheessa allaoleva skenaario ?

      - jonkun asian tiimoilta rangaistavuus edellyttää pitkäaikaista, yleensä n. vuoden kestävää laiminlyöntiä. ( kauanko ppo:n myyntiä suunniteltiin ja "salattiin" )
      - tahallisuus tarkoittaa sitä, että henkilö tai vastuussa olevat tahot ovat tarkoittaneet aiheuttaa seuraamuksen tai pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai todennäköisenä ( kuka-ketkä-kenelle- teki päättämiseen liittyvät esitykset jne ?? )
      Jos yrityksellä on uskottava selviytymissunnitelma, joka yrityksestä riippumattomista syistä epäonnistuu, se ei ole tahallista. (Millainen selvitymissuunnitelma oli PPO:lla ?)

      - yritysten ja yhteisöjen hallituksen jäsenet voivat joutua maksumiehiksi, jolloin mikään vastuu- tai oikeusturvavakuutus ei korvaa kuluja jos syyttäjä on syyttänyt.
      (Onko odotettavaa vielä ppo-asioissa ? ..vanhenemisaika ?)

    • Asiallinenesitys

      Minusta lehdissä julkaistu esitys osuuskunnasta eroon haluavien osalta on ihan perusteltua. Nykymuotoisesta osuuskunnasta irti haluavien on saatava omat osuutensa täysimääräisenä osuuskunnan omaisuudesta.

      Summa on 1 240 €/osuus eli normaalin kotipuhelimen omistaneelle joille on siunaantunut kolme (3) osuutta se tekee yhteensä 3 720 €.

      On esitetty että hallitus tuo seuraavaan osuuskuntakokoukseen esityksen omien osuuksien suunnatusta hankkimisesta joka mahdollistaisi oikeudenmukaisen eron osuuskunnasta sitä haluaville.

      Tähän on toimitusjohtaja esittänyt vastaväitteen, että tuo summa olisi liikaa eikä hän osaa löytää laskennalle perusteita ?

      Esitys pohjautuu yksinkertaisesti ihan oikein tehtyyn jakolaskuun johon ovat myös ulkopuoliset konsultit päätyneet. Osuuskunnan taseen jakamiseen osuuksien määrällä kuten oikein on esitetty.

      Esiintuotu vastaväite muuttujista on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se osoittanee ettei sijoitustoiminta ole tuottanut julkituotuja tuloksia vaan on jouduttu ilmeisesti "syömään kuormasta". Lupauksethan on olleet että omaisuus kaksinkertaistuu 10:ssä vuodessa ja sinä aikana jäsenille maksetaan 8-15 % osuusmaksun korkoa vuosittain. Sekään ei valitettavasti tule pitämään paikkaansa jos kerran esimerkiksi jaettu 100 € osuusmaksun korko on pienentänyt omaisuutta ja merkitsee ettei tuottoa ole syntynytkään sijoituksista ?

      Tähän asiakohtaan tuo tehty esitys toisi selvyyden.

      Ne jotka haluavat omaisuutensa pois voisivat sen saada oikeaan hintaan ja ne jotka haluavat jatkaa osuukunnan palvelujen käyttöä voisivat niin tehdä .

      Osuuskuntakokousta mielenkiinnolla odottaen.

    • kylläkansatietää

      Nyt pitänee jäsenien aktivoitua ja tuoda näkemyksensä julki esim näille edusmiehille tai muulla keinoin. Melko varmaa on että kokous jossa asioita käsitellään järjestetään "raahessa" ja sellaiseen aikaan että on ylioppilas-rippi jne juhlia kansalla.

      Aika vaikea onkin sitten muulla keinoin vaikuttaa kuin yrityksiltä saaduilla valtakirjoilla joita hallinto ja palkolliset kerää niska limassa jo nyt "avoimella päiväyksellä" varustettuna. En ole nähnyt tai kuullut milloinkahan kokous olisi vaikka varmaan nuo "tasetiedot" on yhdellä hiiren klikkauksella saatavissa julkistettua.. mutta se ei vissiin kuulu tämän nyt hallitsevan porukan toimintatapoihin eikä suunnitelmiin.. Kun pidetään jäsenet pimennossa niin on kiva tehdä kaikkia visio- strategia-globaaleja suunnitelmia ja saada isoja kokouspalkkioita ja henkilökuntakuluja.. kuulin että toimitusjohtajakin saa 8 000 €/kk palkkaa
      muut edut ? Sehän syö tasetta muun henkilökunnan ja hallinnon kulujen kanssa miljoonan vuodessa.. ja jos ei sijoitukset tuotakkaan globaalien markkinoiden takia niin miksi Me roikotamme koko edusmies ja hallintoporukkaa syötingillä ?

    • laskelmatesiinjo

      ..missä viipyy nykyajan tekniikalla toteutettavissa oleva tulosjulkistu..klik ja siinä on vuodenvaihteen tili-tase-ja kulutiedot.. Mitään ei voi nyt pimittää eikä jäsenille valehdella ja vääristellä tulosta.. Se on Totuuden aika !

    • herätysjäsenetonaika

      ..jaa se on askotti vissiin herännyt uikuttamaan eri sivuilla :

      Faktoja : lupaukset ostosta 750-800 € Nyt tarjotaan 600 € siis -25 % vähemmän ?

      Miksi ? Eikö hallinto luotakkaan että lafka tuottaa.. tasearvo on 1 240 € eli 52 %

      Eikö silloin huippusijoittajien pitäisi maksaa enemmän ? Vai pitäisikö ?

      Jos myy 600 €/osuus niin kulu 2 % = 12 €

      Varainsiirtovero 1,6 % on 9,60 € Siis yhteesnä olisi 21,60 € Nyt peritäänkin 30 €

      Ja mitä perii osuuspankit arvo-osuustilistä jne tilitapahtumista ?

      Osuuden arvo 1240 € tarjous 600 € eli -52 % Miksi noin alhainen kun tuotto- odotus oli osuusmaksun korkona 8-10 % vuositasolla..Mitä tämä lupaus tarkoitti ?

      Osuuksia 82 165 tasearvo 1 240 € = 101.884.600 €

      Myyntitarjous 600 € = -49.299.000 €

      Aliarvostus 52.585.600 €

      Mihin menee..jää..katoaa tuo 52 M€ tasearvosta jäävä raha ?

      Kenelle..mitä kautta ..veroparatiisiin ? Ostaako joku paljon osuuksia ?

      Kuka osuuskunnassa on päättämässä näistä.. hallitus ja hallintoneuvosto ?

      Tuleeko läpinäkyvä rekisteri josta näkee omistajat kuten on muilla ?

    • puudelillepuuhaa

      ..kyllä Te itse kutsutte sitä "sijoitusyhtiöksi" ? Eikö se pidäkkään paikkaansa ?
      Niin olihan se PPO Osuuskunnan sivuillakin jo maininta ettei Finanssivalvonta hyväksykkään mitä tahansa narikkaa pelleilemään arvopaperimarkkinoille.. pitää olla näyttöä ja riittävästi koulutusta henkilöillä ja näinhän ei näillä peräkylän tytöillä ja pojilla todellakaan ole. Toisten rahoja on helppo jakaa mutta saadappa ne tuottamaan ei onnistu tuolla koaliitiolla koskaan...eikä ole onnistunut kolmessa vuodessakaan.. siitä on näyttöä ja lisää kuullaan kohta !

    • suoraselkäistätodella

      Jopa jääkiekkoliitossa on suoraselkäistä johtoa. Kun siellä kenttä ilmoitti ettei luottamusta niin toimitusjohtaja tajusi erota. Samaa odottaisi osuuskunnassakin ennenkuin totuus paljastuu hänen taidottomuudestaan.. nyt keväällä !

      On ihan turha piiloutua hallituksen tai hallintoneuvoston selän taa.

      Vai mitä mieltä on "uikutti-myötäpuoli" ?

    • seurataarahakasvaa

      Osuuskunta PPO 600,00 € 86,99 milj. € 8,45 milj. €

      kauppapaikalta: Liikevaihto 87 M€ Tulos 8,45 M€

      • sekavaaa

        Mitä tuo tarkotta. Liikevaihosta ja tulos 8,45M€.


    • miettikääjäsenethetki

      Asiantuntijoilta saamani tiedon mukaan Talousrikokset vanhenevat viidessä vuodessa, joten aikaa on vielä reilu kaksi ( 2 ) vuotta selvittää osuuskunnan tele-ja ict liiketoiminnan myynnin laillisuuteen liittyviä virheitä. Välimiesoikeuden ratkaisu ei tätä mahdollisuutta kiellä tai estä.

      Välimiesoikeus viittasi siihen, että asia on oikeudellisesti epäselvä perustellessaan sitä ja totesi samalla että kanne oli aiheellinen ja jopa suotava asioiden selvittämiseksi. Se että lopputulos oli ns. nahkapäätös on tänä päivänä tyyppillistä vaikka asiantuntijoina ja ao. ratkaisuun päätyneillä henkilöillä oli ja on ollut julkisuuteen antamissaan kannanotoissa merkittävästi keskenään poikkeavat käsitykset osuuskuntalaista ja siihen liittyvien toimintojen merkityksistä. Yhteiskunnassamme on satoja vastaavia osuuskunnan purkamiseen liittyviä tapahtumia joissa kaikissa on kertynyt omaisuus jaettu lopettamisen yhteydessä omistajajäsenille. Näin ei kuitenkaan jostain syystä päädytty esittämään tässä tapauksessa ?

      Oletettavaa on että hallitus valmistelee toimenpiteitä joilla sen tekemät yksipuoliset päätökset pannaan täytäntöön kentän vastuktuksesta huolimatta. Osuuden arvo ei tule perustumaan PPO:n tilinpäätökseen 31.12.2014 ja siinä esitettyyn tasearvoon pohjautuen. Asiantuntijoiden hinta-arvio oletettavasti yritetään mollata ja eikä laskennallisesti anneta faktoihin perustuvaa arvoa vaan ilmeisesti alentunutta tasearvoa yritetään ujuttaa jäsenille perusteilla "että kun 2015 toteutettiin ylijäämän jakoa osuuskoron muodossa ja vuoden 2015 taloudellinen kehitys ei vastaa annettuja lupauksia. Ne kuuluisat väärät todistukset 14.4.2015 osuuskuntakokouksessa. Kuormasta oli syöty ja lujasti !
      Osuuksilla mahdollisesti käytävä kauppa tulee siksi todennäköisesti poikkeamaan merkittävästi annetuista "omalla rahalla ostettavista" hintalupauksista ja jo lyhyen ajan kuluessa osuuden arvo romahtaa julkisessa listauksessa siihen liittyvien harhakuvien ja todellisen tuotto-odotuksen poiketessa usein esitetyistä ylioptimistisistä skenaarioista.
      Hallituksen ja hallintoneuvoston valitsema "dokriini" tulee osoittautumaan jäsenien kannalta kaikista vaihtoehdoista siksi huonoimmaksi loppudileman kannalta.

    • jo-on-markkinat

      Näin se osuuskunta makaa nykyhallinnon ohjamana: Alla Privanet noteeraus 9.2.2016

      ________________Osto________Myynti_____Noteeraus_______Markkina-arvo

      Osuuskunta PPO_600,00 €____700,00 €____610,00 €_________50,08 milj. €

      Miksi markkina-arvo laskenut kun taseessa oli rahaa ja omaisuutta 101 M€ v.2015 lopussa..mihin sitä on piilotettu tai hukattu ?

      Kauanko hallinnon annetaan huiputtaa omistajia=jäseniä ? Löytyykö joukosta yhtään suoraselkäistä jäsenien valitsemaa edustajaa joka uskaltaa nostaa kissan pöydälle?

    • miksitiliteitäsmää

      Siellä oli joku hallinnon edustaja laittanut jo "syötin" privanettiin. Oli yksi ( 1 ) osuus myynnissä ostotarjous 600 € myyntitarjous 700 € arvo 610 € mutta ihmetytti kun koko osuuskunnan tasearvo oli pudonnut 58 M€:oon.. pitäishän siellä olla tilinpäätöksen mukaan 100 M€.. mihin on kadonnut 42 M€..kuka pihistänyt vai onko taas tehty jotain ihme puliveivauksia kirjanpidollisesti niiden rääppänöiden sitä tajuamatta ?

    • tasearvollamyyntiin

      Vielä yritetään esittää että tasearvo ja markkina-arvo on verrannollisia. Ei ole koska en ole minkään markkina-arvon takia aikoinaan liittynyt osuuskunnan jäseneksi vaan saadakseni tele=puhelinpalveluja. Näin tapahtui ja vuosien saatossa niistä kalliisti maksoin, jopa niin kalliisti että maksuista kertyi iso potti jonka etelän viisaat (huom ei raahen viisas) hoksasi ostaa kun epäonnistunut tj ei ollutkaan sitoutunut hommaansa vaan taka-ajatuksen oli vain oma etu. Tässä sitä ollaan ja hallinto vain yrittää sekoittaa tavallisen jäsenen ajatuksia erilaisilla peloitteluilla ja virheellisillä tiedotteilla.

      Faktat ovat : taseen loppusumma jaettuna osuuksien määrällä on osuuden Arvo eli se on 1 240 €/osuus.

      Nyt osuuskunnan omistama arvo ingves nortti tarjoaa niistä 600 €/kpl.. muka markkina-arvo, mihin käyttöön tai kenen taskuun menee tuo erotus 640 € ????

      Se hänelle nyt kertokaa lauloi veikko tuomi vai oli mauno koivisto..eikun kuusisto

    • kukaosaatulkitajuonen

      43 §

      Välitystuomion täytäntöönpanosta päättää yleinen alioikeus.

      Yleiselle alioikeudelle osoitettuun välitystuomion täytäntöönpanoa koskevaan hakemukseen on liitettävä välityssopimus tai sen veroisena pidettävä 4 §:ssä tarkoitettu määräys ja välitystuomio alkuperäisinä tai oikeiksi todistettuina jäljennöksinä. Asiakirjaan, joka on laadittu muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, on lisäksi liitettävä oikeaksi todistettu käännös jommalle kummalle näistä kielistä, jollei tuomioistuin myönnä tästä poikkeusta.

      Ennen kuin 2 momentissa tarkoitettuun hakemukseen suostutaan, on täytäntöönpanon hakijan vastapuolelle varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jollei siihen ole erityistä estettä. Asia käsitellään käräjäoikeuden kansliassa, jollei asiassa kuulla todistajaa tai muuta henkilöä henkilökohtaisesti.

      Sanokaa viisaammat esim entiset pj:t mitä tuo ylläoleva tarkoittaa..siis käytännössä ?

      Pankkitoimihenkilöt ei osanneet kuin arvuutella että miksi tuota päätöstä ei "lainhuudateta" alioikeudessa ? Mitä siinä päätöksessä on sellaista jota ei haluta vahvistettavan tai joka toisi julki jotain sellaista jota jäsenmaallikoiden ei saisi ymmärtää.. siis itse päätöshän on nahkapäätös ja siksi hallinto kiukuttelee mutta uskaltaa kuitenkin jatkaa "valitsemallaan väärällä linjalla " ja kiusata jäseniä.

      Kaikki oikeusoppineet noita höpörovessoreita lukuunottamatta ovat olleet sitä mieltä, että niin osuuskuntalaki kuin osuuskunnan säännötkin velvoittavat purkamaan osuuskunnan ja jakamaan kertyneen omaisuuden jäsenille heidän omistamiensa osuuksien suhteessa.

    • viisaitasanojajoaikanaan

      Alla Risto Rytiä siteerattuna (minkä puolueen jäsen hän olikaan ?) :

      Osuuskunta PPO:n pelastumiseen sekä onnelliseen tulevaisuuteen jäsenien kannalta sekä purkamisen toteuttamiseen en ole hetkeksikään menettänyt uskoani.

      Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan jäsenien edut ja ne jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä minkä tietävät valheeksi.

      Ketähän He ovat. Missä roolissa toimivat jäsenien valitsemina.

      Siis jo -40 luvulla on joku todennut ja julkituonut sen minkä me jäsenet voimme todeta tapahtuneen ja huomata sen yrityksen edelleen jatkuvan. Miksihän ?

    • hyväaloitekokoukseen

      Aloite v.2016 osuuskuntakokoukselle;

      Velvoite Osuuskunta PPO:n omien osuuksien hankkimiseksi

      Osuuskuntakokous velvoittaa hallituksen hankkimaan jäsenten osuuskunnalle tarjoamat Osuuskunta PPO:n varsinaiset osuudet, kuitenkin määrältään enintään 25000 kpl.

      Osuudet hankitaan osuuskunnan yksityisiltä jäseniltä ja siinä järjestyksessä kuin niitä osuuskunnalle tarjotaan.

      Osuuksien hankkimisvaltuutus on voimassa osuuskunnan seuraavaan osuuskuntakokoukseen saakka.

      Osuuskunnalle tarjotuista hankittavista osuuksista maksetaan raha niiden matemaattisen arvon mukainen hinta, kuitenkin vähintään 1150 € ja enintään 1250 € osuudelta.

      Osuuksien hankintahinta tulee maksaa jäsenen ilmoittamalle tilille kahden (2) kuukauden kuluessa siitä kun osuudet on tarjottu osuuskunnalle hankittavaksi.

      Osuuskunnalle hankitut osuudet tulee kuolettaa ja poistaa osuuskunnan osuusluettelosta.

      Hankintamenettely pienentää osuuskunnan omaa pääomaa osuuksien hankinnoista maksetulla määrällä, mutta ei laske jäljellä olevien osuuksien arvoa, eikä vaaranna osuuskunnan maksuvalmiutta.

      Tulethan kokoukseen viemään aloite läpi ?

      • Mitä.tässä.voi.tehdä

        Jos tälläinen esitys tulee seuraavaan kokoukseen, niin kannatetaan. Mutta voiko hallitus estää sen pääsyn esityslistalle? Voivatko laillisesti estää?


      • takkuaase
        Mitä.tässä.voi.tehdä kirjoitti:

        Jos tälläinen esitys tulee seuraavaan kokoukseen, niin kannatetaan. Mutta voiko hallitus estää sen pääsyn esityslistalle? Voivatko laillisesti estää?

        Estävät pääsyn asialistalle, laillisuudesta ja PPO säännöistähän ei piitata eikä noudateta, PPO kun myytiin Elisalle ja mokkulat tuli käyttöön niin nyt liikenne ilmojen teillä takkuaa kovasti.


    • kannattaajouskoafaktoja

      Tuo on hyvä esitys. Hieman faktaa tapahtumista ja miten jäseniä yritetään hämätä:

      - Osuuskunnan arvo oli kaupan jälkeen 180 M€, jäseniä 27 000 = 6 666 €/jäsen

      - sitten jaettiin rahaa joka oli ristitty osuusmaksun koroksi 500 €/osuus v.2013

      - tällöinhän ei omaisuuden olisi pitänyt pienentyä euroakaan ? jos jättikorkoa ?

      - omaisuuden arvoksi oli kuitenkin sen jälkeen merkitty vain 100 M€ ? Eli ei se ollutkaan korkoa vaan ylijäämän palautusta..korkoa ei siis maksettu euroakaan !

      - seuraavan vuoden osalta 2014 sanottiin jälleen maksettavan korkoa 100 € mutta

      taas taseessa näkyy että omaisuus on pienentynyt eli olikin jälleen ylijäämän palautusta ? Jos 100 M€ tuottaa 15 % korolla jaettavaa niin sehän olisi pitänyt olla

      200 €/osuus eikä pääoman pienentyä lainkaan.

      Mutta kuten privanetin sivuilta voi tarkistaa niin PPO:n markkina-arvo onkin nyt

      49,67 M€ eli taas on kadonnut 50,33 M€.. Osuuden Arvo on 3 720 €/jäsen !

      Siis missä mennään ja mitä tapahtuu ? Tietääkö hallintoneuvosto, uskooko jäsenet?

      ..laulussa sanotaan "kuin tuhka tuulee" jos tämä meno jatkuu eikä kukaan "moiti" !

    • muistetaanvaan

      Privanetissä PPO riviltä on hävinneet tunnusluvutkin - niinkö huonosti menee sijoitusosuuskunnalla ? ? ? ja mites sisar/tytäryhtiöillä? sitten eihän tästä tule yhtään mitään- vaan 170 miljoonaa euroa tuhrataan taivaantuuliin; no saahan jokunen palkkansa mutta se tapa millä tää tehdään - se on syvältä ja kauan tulee olemaan muistissa se.

    • vaikuttaminenkäyntiin

      Nyt on alkanut valmistelut osuuskuntakokoukselle ja hyvät jäsenet on aika lähestyä edustajiamme ja tuoda julki mielipiteenne osuuskunnan tilanteesta ja halustanne sen jatkosta. Edustajien nimet löytyvät linkistä joista kolmasosa erovuorossa:

      http://www.osuuskuntappo.fi/osuuskunta/hallinto

      Esitettävä kysymyshän voisi vaikka kuulua : Kannatatko osuuskunnan varojen pikaista palauttamista jäsenille täysimääräisenä vai koetko nykytilanteen edesauttavan toimintaa niin että jatkossa saisin annettujen lupausten mukaiset vuosittaiset osuusmaksunkorot vähintäin 100 €/v/osuus ? Milloin avoimuus toiminnan osalta alkaa ja miten voin jatkossa vaikuttaa omaisuuteni hoitoon minulle parhaaseen lopputulokseen ?

      On mielenkiintoista kuulla niitä vastauksia hallinnonkin esittäminä.

    • Riittääkökanttiaoikaista

      Niissä valmisteluissa ehdottaisin hallintoneuvostolle seuraavaan kokoukseen hieman valmistautumista ja vaikkapa kirjaamaan ylös jotain kysyttävää ettei mene vain estradilta esitettävän kuuntelemiseen.. Miksi ?

      Siksi kun käväisin tuolla kauppapaikalla ja hieman analysoin sen tietoja ja vertailin mitä osuuskunta on julki tuonut kaupoista. Ihmeteltävää riittää tiedottamisessa !

      Siellä on myyty 83 osuutta ja niiden kauppojen keskihinta on 840 €/osuus, eli n. 32 % alle osuuden tasearvon. Nyt kuitenkin olemme ostamassa omilla rahoillamme niitä hintaan 600 €/kpl, eli 52 % alle tasearvon. Se joka yleensä myy jommalla kummalla hinnalla menettää siis aika merkittävän osan omistuksistaan. Onko se reilua tai edes oikein ? Esim tähän epäkohtaan ja väärään menettelyyn kun lisätään leskien ja perikuntien muutaman viime vuoden aikana saama virheellinen osuuden arvostus ja voi jopa sanoa pakko osuuskuntamaksun palautus niin kaikki ei mene eikä ole mennyt varmasti lakien ja asetusten eikä sääntöjen mukaan oikein.

      Kaiken lisäksi siellä päättämässä on ja on ollut valan antaneita lakimiehiä joilla on erityinen "huolellisuuvelvollisuus" asioissa ettei vääriä toimenpiteitä tapahdu.

      Kuka korjaa virheet, kenen kuuluu pitää jäsenien puolta ja mikä instanssi voi tai minkä pitää estää tuollaiset tarkoitushakuiset toiminnot hallituksen osalta ?

      Se on Hallintoneuvosto. Tarkistakaapa julkistetut ja toteutuneet luvut niin ero ihmetyttää..miksi..kenen etu..mitä ajetaan takaa..ja kuka hyötyy ?

    • kansalleherätys

      Luotettavalta viranomaistaholta saatuna vinkkinä on lähiomaisten ja kotikiusattujen kokous oheisen linkin mukaan jälleen tutussa paikassa mahdollisimman mukavaan aikaan jotta kaikki omistajat pääsee mukaan vaikuttamaan

      http://212.50.212.245:8080/WebTimmi/login.do?loginName=GUESTLIIKUNTA&password=GUESTLIIKUNTA&roomId=311&adminAreaId=7

      Parlamentissä ens tiistaina 15.3 käsitellään rahamaailmasta toimihenkilöltä saadun tiedon mukaan taseen pienentämistä jo reilusti alle 100 M€:n ja julkistetaan kovasti mietittynä miten saadaan jäsenille markkinoitua että taas on sijoitukset tuottaneet "jättikoron" jaettavaksi mutta siihen on pitänyt omaisuutta jälleen ottaa mukaan "ylijäämän palautuksena" eli ns. syödä kuormasta. Sijoitukset näiden itseään asiantuntijoiksi kutsuvien toimilla ei ole tuottaneet koska globaalit markkinat ei tottele hamehelman komentoja eikä sillä ole muuta tavoitetta kuin roikkua vallan kahvassa mahdollisimman pitkään. Jos oltaisiin avoimilla markkinoilla niin jopa "juudas iskariotkin" ymmärtäisi mistä on kysymys.. mulle..mulle eikä mitään jäsenille..

      Askotti voi vastata "uikuttamalla" tai linkittämällä taas kivoille sivuille..

    • tulostaeisiltitule

      Taas tuli ilosanoma että osuuskunta jakaa 70 €/osuus rahaa jäsenille.

      Sieltä on tosin tulppa irronnut PPO:n veneestä kun sanovat sen olevan voitosta maksettavaa korkoa. Silti pääomat pienenee ja kulut kasvaa kun lukuja oikein ajatuksella pohtii.
      Senhän piti omaisuuden 10:ssä vuodessa kaksinkertaistua mutta nythän se onkin jo 3:ssa vuodessa puolittunut vaikka julkituodun kehuskelun mukaan on maksettu "jättikorkoja".

      On ne eri epeleitä sijoittelemaan, on tainnut mennä suurin osa omaan pussukkaan mutta julkisuuteen annetaan noin mukavia ilosanomia. Lisää samanlaista ens kuussa jo 1240 €/osuus.. Mahtavaa..upeaa..loistavaa

    • nytjarmollemoitittavaa

      Alla askotilla ja muille jotka edelleen vastustavat kaikkia jäsenien tekemiä aloitteita ja esityksiä eri palstoilla mietittävää ja palautetta kaivaten heiltä :

      Vahingonkorvauslakiin perustuva vastuu

      Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheutti toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa oli erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

      - oliko osuuskunnan myynti tekona Teiltä tahallinen ? Perustelu miksi ei .

      - oliko se tuottamuksellinen ? Perustelu miksi ei .

      - aiheuttiko datame-projekti 40 M€ vahinkoa jäsenille ? Perustelu miksi ei.

      - oliko vahingon aiheuttaminen tapahtunut rangaistavaksi säädetyllä teolla ? Perustelu miksi ei.

      -Johdettiinko päättäjiä harhaan ? Perustelu miksi ei .

      - käytettiinkö vahingon aiheuttamisessa julkista valtaa ? Perustelu miksi ei.

      - oliko tiedossa erittäin painavia syitä päätöksen seurauksesta ? Perustelu miksi ei.

      - sanooko laki päätöksen käsittävän vahingonkorvaus hyvityksen taloudellisesta vahingosta joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon ? Perustelu miksi ei.

      Ao lain osalta on tiettyjä määritteitä ketä koskee,milloin ja missä ajassa asiat on selvitettävä ja käsiteltävä ? Perustelu ja aikarajat edelliselle.

    • osaakojokuvastata

      Paljonko on osuuskunta PPO:n jakokelpoinen pääoma ? 2014, 2015

      Onko siinä mukana liittymismaksurahastointi ?

      Paljonko on vastaavaa viivan alla ?2014, 2015

      Paljonko on tase ?2014, 2015

      Yksinkertaisia kysymyksiä johon jäsenet haluaa vastaukset. Kiitos

    • oispahyväehdotus

      Toisten hätä ja toisten eriarvoisuus voisi tasoittua ja uskoisin että ainakin suuri osa osuuskunnan jäsenistöstä voi sen hyväksyä on ehdotuksenani.

      PPO rahoittaisi osaltaan uuden kirkon rakentamisen Ylivieskaan. Julkisuudessa olleiden investointiin tarvittavien summien osalta ei kustannusvaikutus maksettuihin korkoihin verrattuna olisi kuin 75 €/osuus. Kyllä osaltani olisin valmis osallistumaan hankkeen rahoitukseen osuuskunnassa olevista "sijoituksistani". Se on korkeintaan yhden vuoden osuuskoron menetys.

      Lisäksihän pääoma kaksinkertaistuu 10 vuodessa ja kirkkohan olisi sijoitus tulevaisuuteen tosi pitkälle ajanjaksolle.

      Kannatetaan asiaa seuraavassa osuuskuntakokouksessa 26.5.2016 ja kokouspaikankin voisi siirtää Ylivieskaan uuteen jäähalliin jolloin olisi suurella jäsenkunnalla mahdollisuus antaa tukensa hankkeelle.

      Vai onko hallituksella ja toimivalla johdolla-hallintoneuvostolla jotain asiaan liittyvää lisäarvoa ?

      • ahneenpalkkatulee

        Niin ja se taivaspaikka- se. Nyt joutuu paistettavaksi toisten 100 vuodessa säästämien rahojen hukkaamisesta haukan p*rsieen. Ja ahneudesta ja öykkäröinnistä toisten edessä osuuskunnan kokouksessa.


    • eituotaeikäosaa

      Ja kun taas kuullaan miten osuuskuntalaisten rahoja on tuhlattu niin kannatus sen kuin vain vahvistuu ajatukselle auttaa uuden kirkon rakentamista.

      Raahessa Sisu kuntopiste tuottanut 50 000 € tappiota taas viime vuonna kuten toissavuonnakin. PPO rahoittaa ja tukee.. laitteet leasingilla, ei realisoitavaa kun se aika koittaa jolloin pitäisi sijoitusten tuottaa..menee vaan taas lisää..?? onko edes pystynyt maksamaan vuokria ?.. tuskin.. No kati ja rappana osaa vastata..

      Masto-kiinteistö samoin raahessa tuottanut 150 000 € tappiota ja se vain kasvaa kun jää tulopuoli heikoille ja on vain menopuolta, tosi ammattilais kiinteistöbisnestä.

      Eli summa summarum on taas tehty vääriä valintoja jotka on julkituotuna osuuskuntakokouksessa "ylösajovaiheessa".. kauanko se nyt kestää.. mutta se on varmaa että jäsenien rahoja palaa taas suuria summia eikä ööpät osaa tehdä mitään päätöksiä joilla kierre saadaan katkaistua.

      YT:t käyntiin ja lafka jakoon, sanoo omistajat kun kysytään !

    • mikäkiirenyttuli

      ..olipahan ainakin lehden mukaan jäsenistö saanut liikettä osuuskunnan hallinnon kinttuihin kun kutsu oli julkituotu ja osuuskuntakokous oli siirretty maanantaille 25.4.2016 ja kumma kyllä edelleen raaheen. Tosin ei siellä ollut liikuntahallin varausta tehty vaan oli se vanha toukokuun tilaus voimassa. Pankkitoimihenkilöt ihmetteli etteikö asiaa ollutkaan hoidettu kuten 23.3 sovittiin kun todettiin että oli paljastunut liian aikaisin se toukokuun ajankohta johon olisi oppositio saanut liian pitkän valmistautumisajan. Nyt sitten hosutaan niiden valtakirjojen kanssa hallinnon taholta joka puolella.

      Oliko muuten kokouskutsukaan sääntöjen mukainen.. eipä ollut, ei yhtään jäsenien esittämää aloitetta ollut mukana eikä edes kohtaa "muut kokoukselle esitettävät asiat".. siis vain hallitus saa tai voi tehdä itselleen hyväksytettäviä esityksiä..mielenkiintoista sanoo MOT..

      Jos nyt myyt osuutesi 600€:lla niin maksat ensin siitä kulut-50 € ja menetät lisäksi osuusmaksuksi esitettävän 70 € koron jonka täsmäyspäivä on 30.6.2016.. eli 600-50-70 € =480 € saanto. Oikea arvo olisi 1240 € ?? halvalla menee..ja kenelle ?

    • miksihallitushuijaa

      Alla mainitut aloitteet on toimitettu Osuuskunta PPO:n hallitukselle tulevassa v. 2016 osuuskuntakokouksessa käsiteltäväksi osuuskuntalain 5-luvun 6 §:n mukaisesti. Aloitteet on toimitettu pääosin helmikuussa 2016.

      - Yksityisen jäsenen oikeus valtuuttaa kenet haluaa edustamaan itseään, koska se on demokraattista ja yhteisöjäsenelläkin tämä oikeus on.

      - Sääntöjen päätoimialamääräyksen mukaisen jäsenistöä palvelevan toiminnan palauttaminen PPO:n toiminnaksi.

      - Vuonna 2011 tehdyn virheellisen rahastoantipäätöksen oikaiseminen, koska tehty päätös on osuuskuntalain määräysten vastainen.

      - Jäsenelle oikeus erota osuuskunnasta ja saada erotessaan osuuksilleen kuuluva n. 1200 €/osuus osuuskunnan nettovarallisuudesta.(Jakokelpoisesta pääomasta)

      - Liittymismaksujen palauttaminen jäsenille koska Osuuskunta PPO:n liittymiä ei enää ole.

      - Osuuskunnan purkaminen vapaaehtoisen selvitystilan kautta ja sen varallisuuden palauttaminen jäsenille, koska osuuskunnan nykyiselle toiminnalle ei ole sääntöjen päätoimialassa määrättyä perustetta.

      - Osuuskunnan hallintoa sitovan Jäsenäänestyksen järjestäminen osuuskunnan purkamisesta/jatkamisesta.

      - Kaikkien osuuskuntaa koskevien riitojen ratkaisu alioikeudessa välimiesoikeuden sijasta, koska välimiesoikeuskäsittely on suhteettoman kallista.

      - Ikärajan poistaminen hallintoneuvostoon ja hallitukseen valittavien kelpoisuusehdosta, koska se on ristiriidassa Suomen Perustuslain kanssa.

      - PPO:n tytäryhtiöiden yhtiökokousedustajien valinta osuuskuntakokoukselle nykyistä hallintoa koskevan luottamuspulan vuoksi.

      Yhtään ylläolevista aloitteista ei hallitus ole hyväksynyt kokoukseen käsiteltäväksi ?

      • jäsenientoivomuslista

        Kirjoitan ensi kertaa ja toivon että kuten on pyydetty joulupukki ottaa hallituksessa nämä aloitteet käsittelyyn. Kiitos


    • föörmanni

      Valtakirjoja kuulema on kerätty jonku akan toimesta Nivalasaki. Vastaanotto on ollut tyly joisakin paikoissa. Nyt ne jo riitelee päineen. Ei Riittänyt, että riitelevät omistajien kanssa mutta nyt jo nämä valtakirjahölömöt on paiskottu kartanolle virmoista. Ei ole ihmekkään kun johto on tuollainen kun on ja koitetaan kikkiä korkoina 10-11% yrittäjiltä. Kyllähän se kyrsii tuommonen yrittäjäystävällisyys.

    • oikeusonehtymätönsilti

      Olipa asian ytimeen osuva kirjoitus jäseneltä lehdessä. Kuvaa niin nykyhetkeä kuin menneisyyttä osuuskunnan hallinnon ja viimeisimpien toimitusjohtajien toiminnassa. Luotaa ehkä tosin myös poliittisiin näkemyksiin jotka vallalla nykyhallituksessa kuin myös osuuskuntaan valittujen edustajienkin kannanotoissa.

      "Nyt viekas vilppi täällä, on noussut kunniaan, on valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan. Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan. Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.

      Eikä ne osaa edes hävetä korkeasti koulutetut ja palkatut niin lakimiehet kuin hallinnon ihmiset. Mistä tällainen käyttövoima tulee ja miksi ei voi toimia rehellisesti ja avoimesti.

    • eisemitäänymmärrä

      Olipa söövis huonontunut kun kati ei nyt tarjonnutkaan irtokarkkeja edes toiselle punanaamalle estradilla ja juomassa ei ollut väriä lainkaan.

      Hallitus istui niskat punaisena ja hallintoneuvostolaiset hartiat kumarassa kun oikeuden puollustajat toi tehtyjä vääryyksiä julki.. suorastaan törkeä häpeällistä vallankäyttöä jäsenien rahoilla.

    • naurismaan-aita

      Ei sen jakeluun mene että aina kun vain piiloutuu hallituksen ja hallinnon selän taa niin mkä se sellainen toimari on.. sehän on luuseri..niin tuolla oikeassa reaaliyritysmaailmassa. Siellä vain hiljaa takahuoneessa sanotaan, kiitos ja näkemiin, palveluksiasi ei tarvita enää. Ja näin tulee pakosta käymään myös PPO:lla. Mistä sen tiedän.. no senhän näkee naamasta kun loppuu korkoja saamasta ja koko ajan tulee takkiin. Ei sitä kestä kenenkään eväät vaikka ne leviäis kuinka laajalle. Muuten sille nauraa koko yrittäjäkunta..jota osa tekee jo nyt vaikka kuinka vällistelis jäsenille.

    • hevospoolonpelaajilta

      Osuuskunta PPO:n piti olla aito kansanliike, jonka tavoitteena on luoda mahdollisuuksien palvelut ja tasa-arvo toimialueelle. Haluttiin säilyttää luja usko hyvinvoinnista ja toivoa paremmista tele- ja ict-palveluista myös vaikeina aikoina. Kaikki toivotettiin tervetuloa talkoisiin paremminvointi alueen puolesta, olitpa sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä!

      Mutta näin ei käynytkään kun ohjiin astui ns. kotikiusatut joiden aatteellinen näkemys oli ihan eri linjoilla joita nyt ollaan jossain jonkun selän takana häpeämässä. Enää ei uskalla julkiporukka naamaansa näyttää saatikka ottaa kantaa mihinkään oikeelliseenkaan asiaan. Kohta ei kukaan edes tervehdi ?

      Nurkkien takana harmitellaan keskenään..mitä lempoa me tehtiin ja tulikin tehtyä, ei siinä näin pitänyt käydä. Niidenhän kaupparahojen piti valua pikkuhiljaa ennen iltauutisia meidän taskuun. Mistä nuo omistajat heräsi ja miten niillä on koko ajan tieto mitä nyt suunnitellaan, tietävät jopa kuormasta syönnistä ja konsulttien palkkiosta joita ei ole kilpailutettu, onpa siellä jotain tietoa myös verhon takana tapahtuneista lähihoidoista jolla eräs pahin kokouksessakin voimakkaasti arvostellut osapuoli saatiin hiljaiseksi ja kääntämään takkinsa, tosin siihen ei tarvittu kuin hieman toisen puolen ns. "suostuttelua" vai pitäisikö sanoa sulostettelua .

      No kunhan täältä ja kesällä uudelleenkin Lappeenrannasta päästään tietoverkkoihin käsiksi niin pitänee ottaa joku perinteinen joko "uikutus" tai "vääristely" teema jolla yritetään ohjata hevosten juoksu eri radalle toivoen etteivät hyppää laukalle koska silloin menee kaikki palkintosummat väärille tammoille ja tulee ajovirheistä vielä sanktiot ja kilpailukieltoa

    • viisaitamietelmiähuom

      Minusta Osuuskunta PPO:n kokouksessa lausui Tapio Pihlajamaa hyvin niin hallinnolle ja toimitusjohtajalle sopivan ohjeen :
      Asioiden paljous usein näköalat peittää,
      anna silloin rohkeus syrjään kaikki turha heittää.
      Anna nähdä olennainen,siitä olla riippuvainen.

    • hölmöläisetrulasikerran

      Mitähän se vastailee tj kun nyt raahekin jo suunnittelee vihantiin kuitua kuten on alueella viriämässä melkein joka kunnassa. Ohjaako kyselyt korpi-tassille tai uutelalle..nehän sitä alueen kehitystä oli myyneet etelään. Piti hintojen laskea, työpaikkojen alalla lisääntyä ja palvelujen parantua. Yksikään mainituista ei ole totetunut vaan kaikki on just päinvastoin. On siinä nykyjohdon-hallinnon ja muiden edustajien, jotka oli päätöksissä mukana, polleva kävellä kylillä ja esitellä saavutuksiaan..se olin minä kun..tuokin on minun..olinpa tuossakin esittämässä.. ja selän takana nauru vain voimistuu. Samaa kuulee nykytoimijoidenkin osalta, ovat suututtaneet aika monta yrittäjää ja jäsentä hölmöläisten tapaisilla päätöksillään ja esityksillään.

    • avoimuusesiinpikaiseen

      Milloin Toimitusjohtaja Kati Peltomaa antaa selvityksen sijoitustoiminnan epäonistumisista. Alkaen Datamen 35 000 000 € hävityksestä. Maston jatkuvasta ”avustamisesta” viimeksi 1 000 000 € aikaisemmin jo satoja tuhansia. Sisu kuntosalin tappioista 450 000 €. Teknoventuuren 841 000 € reisille menosta josta oli käyty suututtamassa yhtiön sidosryhmätkin. Milloin näihin saadaan vastuunkantajat. Miten toimitusjohtaja Kati Peltomaa kantaa vastuun menetyksistä ja millä tämä rahansyytäminen saadaan loppumaan.

    • rohkeuttaesiintuloon

      onpa ja ovat olleet tosi arkajalkoja nuo ns. entiset päättäjät osuuskunnassa. Vaikka selvästi voidaan todeta ja kaikki osviitat niin osoittaa jatkuvasti vain joko väitetään mustaa valkoiseksi tai piilotellaan juristien selän eikä uskalleta rehellisesti julkituoda että heitä vedettiin nenästä ja annettiin virheellista jopa tarkoitushakuista väärää tietoa. Se olisi ainoa keino välttyä vastuulta ja saattaa oikeat koijarit vastaamaan teoistaan.
      Kaikki me tiedämme kuka voisi ja ketä tarkoitetaan asian clousaamiseksi..kello käy eikä mäntyrantaa näy..berneri näkyy ja kohta myös kuuluu

    • rutikuivatyttolaukkaa

      Nyt sinne haetaan uutta talouspäällikköä..no se oli tosin odotettavissa kun tuntee lafkan vetäjän tavat ja käytöksen.
      On sitä rahaa ilmeisesti vielä kun pitää oikein päällikkötasolla taloutta ylläpitää, eihän nuo ns. sijoittaja-ammattilaisiksi itseään kutsuvat ymmärrä kuin rahan jaon päälle kun ei mene omasta pussista..pitäis nyt tuo yksi sen riemurasiansa pois arovaatteen lähistöltä ettei rupea ympyrän pyörittäjä innostumaan liikaa

    • rutikuivatyttolaukkaa

      Nyt sinne haetaan uutta talouspäällikköä..no se oli tosin odotettavissa kun tuntee lafkan vetäjän tavat ja käytöksen.
      On sitä rahaa ilmeisesti vielä kun pitää oikein päällikkötasolla taloutta ylläpitää, eihän nuo ns. sijoittaja-ammattilaisiksi itseään kutsuvat ymmärrä kuin rahan jaon päälle kun ei mene omasta pussista..pitäis nyt tuo yksi sen riemurasiansa pois arovaatteen lähistöltä ettei rupea ympyrän pyörittäjä innostumaan liikaa

      Valmis..yksi ..kaksi..aja

    • rutikuivatyttolaukkaa

      Nyt sinne haetaan uutta talouspäällikköä..no se oli tosin odotettavissa kun tuntee lafkan vetäjän tavat ja käytöksen.
      On sitä rahaa ilmeisesti vielä kun pitää oikein päällikkötasolla taloutta ylläpitää, eihän nuo ns. sijoittaja-ammattilaisiksi itseään kutsuvat ymmärrä kuin rahan jaon päälle kun ei mene omasta pussista..pitäis nyt tuo yksi sen riemurasiansa pois arovaatteen lähistöltä ettei rupea ympyrän pyörittäjä innostumaan liikaa

      Valmis..yksi ..kaksi..aja

    • mopedillamennääntöihin

      ..mää oon samaa mieltä, tussu aiheutti kamraateineen yli 200 työpaikan menetyksen, telepalvelujen heikkenemisen ala-arvoisiksi ja sikakorkean hinnannousun palvelumaksuihin, lisäksi jumitti jäsenien omaisuuden noille sijoitushummaveikoille joilla ei ole hajuakaan voiton aikaansaamisesta ovat vain rahan jakajia ja omaan pussiin vetävät isoja palkkoja ja palkkioita.. kyllä katjusta-askotti-raahen viisa ja pölkky tietää..mutta että puupääkin ja kipusisko on samaa mieltä niin sitä en ymmärrä, sais suutarikin pysyä leiviskässään..ainoa joka ymmärsi oli köyhä jarrumies.. jäi pois junasta

    • maalaisjärjenhautajaiset

      MUISTOKIRJOITUS † Osuuskunta PPO:n jäsenoikeuksille ja osuuskuntalaille.

      Tänään suremme vanhaa ystävää joka on poistunut keskuudestamme, MAALAISJÄRKEÄ, joka eli kanssamme monta vuotta. Kukaan ei ole täysin varma siitä kuinka vanha maalaisjärki oli koska syntymätiedot ovat jo ajat sitten hukkuneet byrokraattisessa puhdistuksessa.

      Maalaisjärki tullaan muistamaan muun muassa seuraavista arvokkaista lausahduksista: ”On viisasta mennä sisälle kun sataa”, ”Varhainen lintu madon nappaa”,”Elämä ei ole aina reilua” ja ”se VOI olla minun syyni”.

      Maalaisjärki eli yksinkertaisten, järkevien taloussäntöjen mukaan. ”Älä tuhlaa enempää kun tienaat” ja uskottavien ohjenuorien mukaan. ”Aikuisilla – ei lapsilla – on vastuu”.
      Maalaisjärjen terveys alkoi huononemaan nopeasti kun hyvää tarkoittavia mutta raskaita sääntöjä alettiin luomaan. ”Raportteja että 6-vuotiasta poikaa syytettiin seksuaalisesta häirinnästä koska hän suuteli luokkatoveriaan”, ”Teinit erotettiin koulusta koska käyttivät suuvettä lounaan jälkeen”. ”Opettaja menetti työnsä kun rankaisi huonosti käyttäytyvää oppilasta”..jäseniä uhattiin erottaa kun toivat mielipiteensä julki, professorien luetun lain ymmärtäminen hämärtyi suuriin palkkioihin – kaikki tämä heikensi maalaisjärjen elinvoimaa.

      Maalaisjärki menetti jalansijansa kun vanhemmat hyökkäsivät opettajia vastaan kun nämä tekivät työn, jossa vanhemmat itse olivat eppäonnistuneet – eli loivat kuria oppilaissa. Tilanne paheni kun koululta vaadittiin vanhempien lupa antaa aurinkovoidetta tai päänsärkytabletti mutta koulu kiellettiin ilmoittamasta vanhemmille kun oppilas tuli raskaaksi ja toivoi aborttia.

      Maalaisjärki menetti elinhalunsa kun kirkoista tuli kaupallisia ja rikollisista alettiin huolehtimaan paremmin kun heidän uhreistaan.
      Maalaisjärki tyrmistyi täysin kun et saa puolustautua omaan taloosi murtautuvaa rikollista vastaan ja varas voi haastaa sinut oikeuteen väkivallasta, väärässä olevien ahneitten edustajien näkemykset tukki maalaisjärjen oikeellisuuden.
      Lopulta maalaisjärki luovutti eikä halunnut enää elää kun selvisi että henkilö ei voinut ymmärtää että höyryävä kahvikuppi on kuuma – pudotti sen syliinsä – ja sai huomattavat vahingonkorvaukset.
      Maalaisjärjen kuolemaa edelsi hänen vanhempiensa, TOTUUDEN ja LUOTTAMUKSEN, hänen elinkumppaninsa HYVÄN ARVOSTELUKYVYN, tyttärensä VASTUUN ja poikansa VIISAUDEN poismeno.

      Maalaisjärjen jatkajina ovat hänen neljä velipuoltaan, ”TIEDÅN OIKEUTENI”, ”HALUAN KAIKEN NYT”, ”SE OLI JONKUN MUUN VIKA” "JÄSENET ON VÄÄRÄSSÄ" ja ”OLEN UHRI”.
      Hautajaisiin osallistuvien lukumäärä oli hyvin pieni, koska niin harva ymmärsi maalaisjärjen poistuneen ikuisiksi ajoiksi.

      Jos vielä muistat maalaisjärjen tee jotain osuuskunnan jäsenien puolesta, – jos ET – tee kuten useimmat ovat tähän asti tehneet ja tilanne on se mikä se on.. sekava !

    • korjausliiketarvitaan

      Vielä olisi aikaa korjata virheitä, mm. leskien ja perikuntien osuuksien siirroissa tapahuneet virheet. Peltomaa on itse julkisesti hallintoneuvoston kokouksessa (tallenne) sanonut että asia tiedetään mutta sen korjaamiseksi pitäisi tehdä töitä ? Jos kerran jäsenrekisterit on ajantasalla niin sehän on yksi eräajo jolla virheelliset tiedot ja siirrot saadaan korjattua.
      No tosin useampikin hallintoihminen on sanonut että "Mehän muut jäsenet saadaan näin väärin ollen enempi jaettavaa".. aika kiero kannanotto jäsenien valitsemilta edustajilta.

    • helponrahantoivojat

      ..tuolla ylivieskan palstalla "tussun nuolijat" on menettäneet hermonsa ja moderaattori poistanut jopa pari niiden uikutusta.
      Eivät kestä totuutta ja sitä että vaaditaan leskien ja perikuntien osuuksien siirtojen oikaisemista. Ovat niin ahneita kuten tuossa ylläkin mainitaan.

    • esityshallinnolle

      Hyvää Juhannusta osuuskunta PPO:n hallinnolle toivottaa jäsenkunta.
      Toivotuksella toivotaan hyviä päätöksiä jäsenkunnan eduksi ja niin että he saavat heille kuuluvan osansa omaisuudesta joka on heiltä 100 v aikana kerätty pieninä puroina..kulut katetaan-voittoa ei tavoitella periaatteella.
      Ei mitään markkinahintaa vaan oikea taseeseen pohjautuva summa jossa on rakennusrahastot ja muut realisoitavat erät täysimääräisinä mukana.
      Lopuksi pidetään osuusmaksuosuuksilla komeat juhlat osuuskunta PPO:n ent. Pohjanmaan Puhelinosuuskunta muistoksi Ylivieskan uudella jäähallilla arkilauantaina jonne kaikki jäsenet ja asiasta kiinnostuneet on tervetulleita.

    • sijoitusneuvojappo.lle

      ..minkähän verran siellä on sitä rahaa ? Tuolla jossain oli lukuja joista kävi ilmi että on sijoitukset kusseet ja mennyt miinusmerkkisiksi. Eikö silloin yleensä pitäis reagoida ja realisoida mitä olisi saatavissa.
      Muistaakseni oli niitä elisan osakkeita omistuksessa ja nehän on nousseet pörssissä ja niistä saisi kassaan rahaa.
      Kun pitäähän sitä olla kun osuuskorko maksetaan elokuussa ja sen määrähän on n. 82 000 * 70 € = 5,8 M€..ei menis "kuormasta syönniksi" joka tuolla mainitaan.

    • ainatotuustuleeilmi

      Voimalatyömaalla puhuivat että on huonossa huudossa "arvo" kun ei luovuta tarpeellisia tietoja rakennelmistaan. Niitä vaatinee kohta viranomaiset ja alkaa "paskaämpärin" sanka katkeamaan kuten on ounastelu.

    • vitutuksen.määrä

      Voi sitä vitutuksen määrää, jonka voimalla nuo edellä olevat kitinät on kirjoitettu! Asiantuntemattomuus suorastaan loistaa läpi usemmista, lakiasioista ei pienintäkään ymmärrystä, mutta rahanahneutta piisaa! Jos olisin tuollaista tyhmyyttä suoltanut, minua hävettäisi ja syvästi...

      • laki-on-laki

        Voi sitä asiantuntemattomuuden määrää joka loistaa tilikirjoista läpi.
        Teknoventuure 841000€, masto 1000000€, sisu 45000€, masttoon aikaisemmin iso nippu ja nämä kaikki miinusmerkillä, 1200000€ hallinto. Tätisijoittajat ovat olleet työn touhussa. Mitä on osattu kun itsekkään ei uskota toimintaansa, tarjotaan osuudesta vain 560€. Syövät ketkut enempi kuin tienaavat. Kehuakko pitäisi tuollaista typeryyden määrää. On siinä varsinainen kankkulan kaivo.


    • pelkkä-lupaus

      Paljonko siinä Datamessa paloi rahaa. Eikös Korpi-Tassi pitänyt sitä kohdetta erityisen hyvänä, tuottoisana ja kovassa nousukiidossa.

    • onpitkätilitys

      kohta loppuu internetistä sivut...

      • analyysi

        Mittavat on tappiotkin.


      • tiskiinnettiä

        ..kyllä silloin kannattaakin laittaa lappu luukulle... ja siirtyä tiskihommiin jos niitä alalta enää tuolla maineella löytyy !


    • voitto.rosentti

      Paljonko nämä valittajat aikoinaan maksoivat osuudesta? Viittiikö joku kertoa ja laskea samalla voittorosentin?

      • itse-oppinut

        Kymmenien vuosien ajan kokosimme rahaa (omaisuutta) osuuskuntaan ja sitten se myytiin alihintaan. Osuuden hinnalla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Oletko tosiaan noin typerä, että pelkkä osuusmaksu on se mitä on maksettu 100 vuoden aikana. Paljonkohan olisi silloin esim. KPO:n kassaan jäämässä jos pelkkä osuumaksu tilitettäisiin. Typeryys on huipussaan ja sen kyllä huomaa kun katselee noita tämänhetkisiä PPO:n talouslukuja. Voi tätä järjen köyhyyttä ja typeryyttä mitä esitetään nieltäväksi. Kenelle ne rahat tässä puulaakissa oikein kuuluvat jos pelkät osuumaksut vain palautetaisiin. No, onhan sitä hävitetty kymmeniä miljoonia konkurseihin ja muuhun hömppään kenenkään joutumatta vastaamaan. Ensi vuonna saamme lisää turskaa kun "klopaalit markkinat on sitä ja tätä, tasetta ei saada tuplattua, eikä jäsenistölle luvattua 8% tuottoa". Ensi vuonna puhutaan enää kolikoista. Hallinto on kuin EU:lla ja lisää palkataan. Tuollaiosen kassin hoitamiseen ei tarvita yhtäkään kokopäiväista tätiä suhmuroimaan. Meillä on aivan hyviä järjestelmiä jotka hoitavat tuon "kaupankäynnin"murto-osalla nykyisestä typeryydestä. Onhan se kivaa istuskella nyökyttelemässä jos jonkinlaisissa kokouksissa antamatta mitään rakentavaa palkkansa eteen, ymärtäisivät edes hävetä.


    • osuuskuntaväki

      Onko tämä talousnero lasketuttanut esim.KONE OY:n sijoitetun rahan tuotot. KONE on saman ikäinen kuin PPO:kin oli. Se kasvaa kasvamistaan ja menestyy. Miten PPO:n tähtisijoittajat toimivat kun mennään juurikin vastakkaiseen suuntaan kuin omistajat haluaisivat. Ei KONEEN johto väheksy työtään arvottamalla yhtiön arvon 50%:iin. Kyllä osaava johto saa rahan poikimaan, niin kuin meillekin luvattiin mutta toisin kävi, kassa kuihtuu ja syyllinen on aina jossain muualla kuin siellä konttorissa tai hallinnossa. Osaamattomuutta on riittänyt jo puoli vuosikymmentä. Pistäkää vastustajille luu kurkkuun ja esittäkää sellaisia talouslukuja, että se lupaamanne kasvu realisoituu. Tase tuplaksi ja sijoitetulle pääomalle 8% tuotto ja hallinto kuntoon vähentämällä väkeä niin, että saa yhden jakkaran vain jättää ja sekin puolipäiväisen. Palkkataso on myös järkyttävä kun asettaa sen tuloksen kanssa vastakkain. Eihän huonoutta pidä kehua. Siellä roikkuu saamattomia ihmisiä vain sen takia kun oma massi lihoo mutta ei saada omistajille lupaamianne tuottoja.
      Koko ajan törmätään siihen, että vain riitelette, pimitätte, käytte oikeutta, ja vääristelette totuutta, tuntuu perin kummalliselta kun näin tehdään omistajia kohtaan.

    • malliamuualtaotettu

      Häkissä on viisi apinaa. Laitetaan banaani roikkumaan häkin katosta ja tikkaat banaanin alapuolelle. Jonkin ajan kuluttua joku apinoista lähtee kiipeämään banaania kohti. Heti, kun apina koskettaa tikkaita, muita apinoita ruiskutetaan kylmällä vedellä.

      Jonkin ajan kuluttua joku toinen apina lähtee kohti banaania samoin tuloksin – muita apinoita ruiskutetaan kylmällä vedellä. Kohtapuoliin tikkaille pyrkivän kolmannen apinan aikeet estetään toisten toimesta.

      Nyt luovutaan kylmästä vedestä. Yksi apina otetaan häkistä pois ja tilalle laitetaan uusi. Uusi apina haluaa kiivetä tikkaille ja hakea banaanin.

      Kauhukseen apina huomaa, että muut käyvät sen kimppuun. Parin yrityksen jälkeen apina ymmärtää, että yritys kiivetä tikkaita johtaa joukkokuritukseen.

      Seuraavaksi korvataan taas yksi alkuperäisistä apinoista uudella. Edellisellä kerralla vaihdettu apina osallistuu kuritukseen nyt innolla!

      Näin toimitaan kaikkien alkuperäisten apinoiden kanssa. Joka kerta, kun uusi tulokas yrittää tikkaille, muut kurittavat tätä. Useimmilla ei ole mitään käsitystä, miksi ne eivät saa kiivetä tikkaille tai miksi ne osallistuvat tulokkaan kurittamiseen.

      Kun kaikki alkuperäiset apinat on korvattu, ei yhtäkään häkissä olevaa apinaa ole ruiskutettu kylmällä vedellä. Kuitenkaan yksikään apina ei enää yritä tavoitella banaania.

      Miksi? Koska niiden mielestä täällä on aina toimittu näin.

      Ja näin, hyvät ystävät on osuuskunta PPO:n hallinnon toimintamalli syntynyt.

    • onkojokusyyhiljaisuuteen

      ..katselin noita muidenkin paikkakuntien keskustelupalstoja ja kiinnitti huomio sellaiseen asiayhteyteen, että 23.7 kommenttien tullessa esiin ei niitä ole haukuttu-kehuttu tai vastaanväitteitä esiin tullut ?

      Mikähän niissä on aiheuttanut pelkoa niin ettei edes hallitus...peesaajineen ole julkituonut mitään epämääräisiä näkemyksiään ?
      Ainoa johtopäätös on todettava että niissä onkin jotain totuutta ja jostain ulkopuolelta on tullut jotain ohjeistusta kuinka olisi pitänyt lakien ja sääntöjen mukaan toimia..muuta ei voi hiljaisuudesta päätellä.
      On mennyt luu kurkkuun !

    • ylihautojen

      olette rosvojen käsissä, teille jää vai luu kurkkuun

    • huiputushuuhaata

      ..nyt selvisi taas yksi jäynä jota jäsenille aiheutuu kun osuusmaksun korko maksetaan 10.8 .. jos ei valiteta ..niin se oli toimitusjohtajan tiedote ;
      mutta ..eihän niitä pitänyt jäsenien maksaa osuuskoroista ? Niillähän peloteltiin kauppasummasta koko lafkan myyntihinnasta ja siksi ei voitu muka jakaa oikeaa omaisuuden perusteella kuuluvana.. näinhän se uutela julisti kokouksessa raahesa ? nyt kaikki 27 000 jäsentä maksaa kaikista 82 000:sta osuuksistaan veroa.. kuka laskee paljonko.. ihan kokoomuslaista järjenjuoksua näköjään..askotti ja sappisuutari maksakoon itse myös kaikki samaan malliin..

      • veroveroveroaa

        648000000e


    • verojamaksttava

      648 milijoonaa

    • velkojanaomistajat

      ..takkiin tullut 641 000 500 000 45 000 jne.. haukuttu johtajina omistajia jne..saanut pankkitoimihenkilö äkkilähdöt sijoituksia saaneesta firmasta valtakirjakoijaus yrityksestä yms..ihan naurettavaa pelleilyä ollut

    • vaiennutviuluviisas

      ..olikohan ne hallintoihmiset ja tj kaustisen musiikkijuhlilla tai kuhmon kamarimusiikki tapahtumassa.. on ne niin oivia pelimanneja..eli playmanneja.. pelaavat jäsenien rahoilla ja imuttavat isoja rojalteja omiin pusseihinsa ja liiveihinsä. Nyt on kuulemma taas syöty pääomaa jotta on saatu osuuskorot maksettua..wahlroosin tilit on tyhjennetty ?

    • korotonkohillaan

      ..taas oli pitänyt nassu saada mediaan..kovin oli alakuloinen ilme, ei taida suuret lupaukset täyttyä..mutta onhan tuota näköjään rahaa vielä jaettavaksi..ja aivan kansainväliseen ja globaaliin toimintaan.

      Mistähän se johtuu että yritykset joutuu..eikun haluaakin ottaa lainaa osuuskunnan jäsenien rahoista joista korko on (tj:n julkituotuna) 8-10 % vaikka oikeista pankeista saa vakuuksia vastaan 2-4 % korolla, onko se 50 vai 100 % edullisemmin ? Osaako joku analyytikko kertoa totuuden ?

    • pakistedullisempaa

      66,66%

    • hallitusamattilainen

      Lehissä kirjottivat, että PPO:n liikevaihto oli laskenut 65,8miljoonasta 19,6 miljoonaan. Tuolos 12,5 mijoonasta 2,5 miljoonaan. Eikös tuo ole vain viides osa viimme vuotisista. Tuosaakin on mukana Lehdolta saadut "lahjoitukset" ja Partneran rippeet. Lehmä on lypsetty Peltomaan ja Tammisen toimesta.

    • lusmiinusnolla

      mitä on jäsen sijoittanut ja mikä on tilanne nyt, ja vuosilla jako,niin....

      • menneisyysvelvoittaa

        100 v*120 €/v..= 12 000 € nyt Arvo 1240 €..eli aika hyvin on kaluttu luut nykyhallinnon toimesta..ja millä syurrilla palkoilla ja kokouspalkkioilla ?


    • yksivaltuutettujostain

      Päätöksentekoon kaivataan rohkeutta. Yksikään yritys ei kestäisi, että asioita hoidetaan yhtä huonosti kuin Osuuskunta PPO:ssa.
      Puolivuotis tulosjulkistuksessa esitettiin jälleen virheellisesti positiivista linjausta kuluneen puolen vuoden osalta. Kuitenkaan se ei perustunut ns. tuotto-arvoihin vaan ihan kirjanpiolliseen kikkailuun eri tulo-ja menosiirtojen osalta. Se paljastaa karusti totuuden siitä kuinka pahasti osuuskunta..tai ketkä nyt hyötymässä ovatkin.. elää yli varojen ja todellisuudessa syödään koko ajan jäsenien omistamaa pääomaa...taseen laskiessa jo neljättä ( 4 ) vuotta peräjälkeen.

      Julkistuksessa keskitytään pääasiassa selittelemään tapahtumia lähes tyystin unohtaen todellinen ongelma...konserni käyttää enemmän rahaa kuin sitä tulee eri "sijoituksista".
      Annetaan ymmärtää että ongelma tiedostetaan mutta vaikeana asiana hallinnossa oleville sitä pyritään vähättelemään ja lakaisemaan maton alle.

      Tiedossa on että esityksiä säästöistä ja rakenteiden uudistamisesta on tullut mutta ne on jyrätty hallinnon eri linjoilla olevien toimesta joka kerta seurauksella ettei mitään kehitystä ole aikaansaatu.

      On järkyttävää katsoa menoa jossa, osalla ajatusmalli näyttääkin olevan , että huonosti menee, mutta silti asian eteen ei uskalleta tehdä mitään.

      Yksikään oikea tulosvastuullinen yritys ei kestäisi tuollaista menoa jos asioita hoidettaisiin yhtä huonosti ja leväperäisesti kuin PPO:ta on viime vuodet hoidettu.
      Päätöksenteossa liian ruusuiseen tulevaisuudenkuvaan on syyllistynyt hallintokausina pääosin samat toimijat, jotka eivät ole oppineet eivätkä ole yrittäneekään oppia ja toimia niin, että jäsenkunta olisi tyytyväinen ja saataisiin aikaan tervehdyttäviä toimia ja päätöksiä jäsenkunnan suuren enemmistön tahdon mukaisesti.
      Täällä on turha itkeä globaalien markkinoiden vaikutuksista kun kassassa on vielä jäsenkunnalle kuuluvaa rahaa joka hyödyntäisi aluetta paljon enemmän kuin mitä nyt " sijoitushiekkalaatikolla" leikkivät yrittävät tuputtaa omien intressiensä pohjalta.

      Ei tämä niin vaikeaa ole. Ollaan rohkeita ja tehdään välttämättömät toimet tulevista vaaleista huolimatta.

    • kaikkmenee

      "#asiat on menneet alle "riman, jäsenet on tyytymättömiä asioitten hoitoon, nyt olisi aika ottaa yrityslaki asiantuntija konsultointi selvittämään missä mennään, mikä on jo tuhkana ja minkä voi kasvulle pelastaa

    • kopi.Kati

      Köyhiä wituttaa???

      • kipin.katin

        ..paljonko osuudesta saa jos panttaa sen ?..osaako "rikas" neuwoa ?


      • paljastuuarvo
        kipin.katin kirjoitti:

        ..paljonko osuudesta saa jos panttaa sen ?..osaako "rikas" neuwoa ?

        kokeile paljostako pankki antaa, uskokseni ei paljoa anna


      • kapin.katin.myymälään

        ..entäs panttilainakonttori..oulussa ?


    • rumatrikkaidenlapset

      ..missä Jallu..eikun kati luuraa..ei näy toimistolla eikä kuvia lehtien palstoilla..pienten vihjailevien tuotto-odotus blogien kera..joita julkituo luokkatoveri..lempo meni vasemmistolaiseksi ..olkoon luokkaläheinen.. mutta löytyykö edes puoluekirjaa kun ei edes osuuskunnan jäsenyyttä, mitä nyt suvulle on völjätty takaoven kautta muutama josko päästäis rahastamaan..kuten pankkitiskillä ollessa opetettiin.

    • sulosanonsanoin

      ..saahan sitä aikansa kulumaan ja kivat km-korvaukset kun dkw:llä ajelee ympäri aluetta ja markkinoi että ostakaa ppo:n osakkeita. Mutta kun niistä ei saa mitään tuottoa jatkossa niin eipä näytä köyvän kaupaksi.. loppu häämöttää huiputukselle.. sanokaa mun sanoneen

    • tiskistälasilinnaan

      Näkemykseni on että tässä kävi todellisuudessa niin että aikaisemman pankissa työskentelyn yhteydessä tuli kaipuu laskentatoimeen lisää haasteita ja sen löytyi ..no mistä syystä juuri ppo:sta jäänee arvoitukseksi mutta liian lyhyessä ajassa ja vaatimattomalla kokemuksella astuttiin liian isoihin kenkiin. PPO ei ole eikä tule olemaan pankki josta saa rahaa ilman vakuuksia, tosin taitaa pankeistakin saada niin mutta sitä kutsutaan "vekseliksi" jolla on takuumiehet jotka vastaavat velasta jos asianomainen ei pysty ajallaan sitä maksamaan. Toinen kanava on ns. kanikonttori johon voi viedä omaisuuttaan "lainaan" mutta jos sitä ei lunasta ajallaan niin se myydään "voitolla". PPO ei ole myöskään kanikonttori kuten on käynyt valitettavasti Masto-kiinteistön ja sen yhteydessä olevien yritysten osalta. Niistä ei saa rahojaan pois vaikka olisi kuinka hyvä sijoittaja..omituista ?
      Valitettvasti alueen tai alueelle pyrkivän pk-yrityksen rahoittaminen on niin suuri riski ettei siihenkään PPO:lla ole sääntöjenkään mukaan oikeutta rahan jakamiseen.
      Sukupolven vaihdoksien rahoittaminen ei myöskään ole toimintaa tukevaa ja siksi mm. pankit eivät niissä halua olla mukana.

      Summa summarum miksi joku yrittäjä ottaisi lainaa lyhellä maksupostilla ja korkotasolla 10-15 %, antaisi lisäksi jollekkin oudolle ja alaa tuntemattomalle vielä edustuspaikan josta peritään kulut jos taseen ja liiketoiminnan tulokset ovat kunnossa ja vakuuksia vastaan saa muualta 2% marginaalilla lainaa ja pitkällä hoitoajalla?
      Eli jotain on molemmin puolin vinksallaan jos annetaan tai otetaan PPO-rahaa noilla ehdoilla..johon ei periatteessa ole edes laillista lupaa.

      Suomessa on jo pilvin pimein erilaisia rahoitus- ja sijoitusyhtiöitä jotka tarjoavat myös pikavippejä, mutta se ei ole missään muodossa PPO:n osalta sallittua ja senkin valvonnasta finanssi- ja pankkivalvonta on antanut tiukat ohjeet toiminnan laadusta ja raportoinnista.

      Miksi Osuuskunta PPO:ssa ei noudateta näitä lakeja rahojen omistajan = jäsenien suhteen ?
      Ainoa toimintaprosessi kuuluu olevan että palkolliset kulkee kylästä kylään ja ohjeistavat jäseniä myymään osuutensa merkittäväksi alihintaan kuten asian voi www.privanet.fi sivuilta itse kukin todeta.

    • AS.Kotti

      Jotenkin on semmoinen tuntu, että köyhiä vituttaa.

    • ka.pe

      ..voihan sitä niinkin joku ajatella..mutta miksi ?

    • omoosioikeuttaa

      ..jaa vai v.tuttaa sitä As:Kottia, se ei ole ihme kun oli taas ihan kieroon taitellu arvon..ei vois vähempi kiinnostaa "sijoitusyhtiöksi" itseään kutsuvan koaliition henkilökuvajutut. Ei yhtään oikeaa analyysia miten jäsenien omaisuus on tuottanut tai paljonko on vielä jälellä. Lisää vaan ollaan työntämässä kaikenmaailman lypsykone-ja maatiaisjunttien tuottamattomiin jutskiin..maksavat varmaan sen arkkukarin hemmon minivokuenkin että ei valu kuontalo silmille kokoustaessa !

      Kunnon raporttia ja faktoja kehiin sanoo Siirakki

    • ratame

      Askottilla on pitkät perinteet rahan kutjaamiseen. Veljiltä jo aikanaan Aadolf puhalsi markkoja mutta veljet antoivat armon käydä oikeudesta.

    • uloskaapistanyökytyt

      On mennyt luu kurkkuun askoteilta ja urputtajilta kun alkaa totuus heidän stratekioistaan tulla esille. Ei siinä auta yhdenkään itseään asiantuntijaksi tituleeraavan suunnittelemat utopistiset statekiat jotka on ja on olleet vain sanahelinää joita on ollut mukava esitellä samanmielisille nyökyttelijöille hallinnossa jota on höystetty hyvillä lounailla ja rähmäpullakaffeilla ja nyt jouluna saadaan jos ei nyt uutta älypuhelinta niin ainakin joku hyvä joululahja vuoden samanmielisenä olosta..pakko se olisi ollut antaa myös niille jotka olisi uskaltanut edes kysyä jotain kriittistä..paljonko on tase nyt, mikä mahtaa olla ennuste ens vuonna jaettavasta osuusmaksun korosta, onko mietitty miten hoito-organisaation kuluja voidaan pienentää huomattavasti ja joko masto kiinteistö tuottaa ja jumppasali on maksanut lainojaan lainkaan ? Onko hirveän vaikeita kysymyksiä ? Miksi ne ois niitä ?

    • faktatesiinkulutminimiin

      ..taitaa olla DKW hyytynyt pikkupakkasilla kun ei ole nasua näkynyt alueen lehdissä..onkohan raahenkin mv-toimittajan kans tullut bänksit kun alkaa pohja paistaa kaikesta koinauksien julkistuksista...puuttunut jo Attekin ?
      Pääoma tuplaantuu 10:ssä vuodessa-> puolittunut todellisuudessa ?
      Korkoja 10 % /v -> lupaus 100€/osuus/v..viimeksi tuli enää 70 € ? Miksi vain
      Tiedotus jäsenille avointa -> Mennyt vain salaseuratasolle..kukaan ei puhu ?
      Osuuden arvoksi konsultit sai 1240 € ->..pörssissä 560 € ? Miten nyt niin ?

    • ämylitautoonjatupee

      ..no kun jotku haluaa saada toisten omistuksen puoleen hintaan..sehän on ollut paulin-askon-katin-jarmon-markun-tuomon..jne tavoite..siis tavoite tai oisko ollut jopa vielä härskimpi että saisivat osuudet ostettua tai ns. luovutusmenettelyllä vielä halavemmalla..120 €/kpl.. olihan siellä 180 M€ jaettavaa jonka on jäsenet maksaneet vuosien saatossa..ja siis saatossa !
      Onhan siellä liittymismaksurahaa..eli verkkojen rakentamisrahaa 47 M€ jolla on saanut aikoinaan sen johdon mökkiinsä.. kuituihin käytetty .. se ei ole kadonnut mihinkään mutta sen arvo on kuranttia kamaa..myyty todella paljon alihintaan kun seuraa nykyvisiointia mitä tapahtuu ja on tapahtumassa näissä "televerkko ja it-palvelu" kuvioissa..on ne laskevassa markkina-arvossa..hah hah sen kuin arvo nousee ja tarjonta lisääntyy !
      Oli aika visionäärejä paulit-askot-katit-jarmot-markut-tuomot...jne no onneksi voi tuomot saada 560 M€ tukirahoja kannattamattomien ämylihommiensahoitoon..ettei tarvisi osuuskunnan jäsenille jakaa omistus- osuuksia osuuskunta PPO:sta !..haihai mitä koinausta..

      • A.S-Kotti

        Ja ahistaa? Joulu tulossa eikä ppo jaa rahaa lahjojen ostoon??


      • Köyhät-ritarit

        Jakoihan se Kati teille vallasväelle ne paketit. Eikös näin ole tehty joka Joulunalus. Luukulta olet hakenut pitkin vuotta, siis PPO:n luukulta. Pitäähän puudelin luunsa saada. Tulihan vielä siihen listaan nimikin, että saat kilometrikorvaukset meidän rahoista. Vaadittiinko ja vannotettiinko, että tuleva vuosi pitää olla rakkikoirana mutta kaikki PPO:n asiat on salaisia, "liikesalaisuuksia". "Hyvät kokousedustajat", näinhän se yksi tollo aina aloitti ja toinen jatkoi sitten kehumalla toinen toistaan. Hyvin on kuulema mennyt rahhaa on palanut vasta 100000000€. Siinäpä on hallinnolla ollutkin tehtävää lahjuksiensa eteen.


    • puhallusjatkuuPPOlla

      Ovat kuulemma viime hallinnon kokouksessa esittäneet toimitusjohtajalle palkankorotusta ?? Saanut jo nyt 8800 €/kk..ruutun tuijottamisesta ja siitä vielä lisää liksaa..on se hassua hallintoa. Lisäksi esitetty henkilökunnalle tulospalkkiomenettelyä ? Mistä..taseen puolittamisesta ja jäsenien rahojen jakamisestako ? Jos oiskin tase tuplaantunut ja esitettäväksi tulisi osuuskorkona jaettavaksi vaikka 300 €/osuus niin vois ymmärtääkkin mutta..mutta ei 30 €/osuus korosta joka tulee ammattilaisten hoitamista 60 M€ sijoituksista voi paljon "herran huonetta" rakentaa ja kehua ???
      Eniten hallinto saisi aikaan kun käynnistäisi YT:t ja sinne jäisi vain jäsenasioiden hoitaja..säästöä syntyis tuottamattomalta kulupuolelta miljoona vuodessa.

    • eikaiironiaa

      Luotettavalta taholta "salassaolo" määräyksestä huolimatta saadun ennakkotiedon mukaan on odotettavissa osuuskunnan ja sen sidosyhtiöiden tiedote v.2016 tuloksesta joka tuo julki seuraavaa:
      -globaalien markkinoiden epävarmuudesta johtuen jäänee lopullinen liikevoitto huomattavasti alle suunnitellun. Vuoden vertailukelpoisen tuloksen arvioidaan jäävän alle edellivuosien tason.
      Vertailukelpoista jakoon käytettävää osuusmaksua ei voitane maksaa kuin 30 €/osuus huolimatta että on tiedossa mm. Partnerasta saatava n. 5 M €:n ylijäämäjako osuus. Jaettava osuusmaksunkorko aikaansaadaan erilaisilla kirjanpidollisissa siirtoerillä joilla on vaikutusta tasetta pienentäen.

      Hallitus on kuitenkin esittämässä osuuskuntakokoukselle ettei ryhdyttäisi mihinkään vastaavaan ylimääräisten omaisuuserien jakoon kuin Partnerassa (ent. Oulun Puhelin-DNA) sillä saavutettavissa olevan rauhoittavan vaikutuksenkaan takia huolimatta että jäsenkunnan suuri enemmistö sellaista on esittänyt .

      Rajoitetun mandaatin saanut tarkastusyhtiö ei voi antaa kielteistä ilmapiiriä lisäävää lausuntoa vuoden tarkastuslausunnossaan vaan toteaa lakonisesti asiantilan saman kaavan mukaisella lausuntomallilla kuin on ennenkin tehty?

    • liukastamenoa

      kyllä olöette paskaan astuneet

      • suksettökkimään

        ..joo ja vielä maan hallitusvastaavat jatkaa samaa linjaa. Onneksi presidentti Niinistö otti siltä osin jo kantaa menoon ja samaa toivois osuuskunnassakin hallitusneuvostonkin rohkeavan tuoda esille ja julki !


    • tämäontilanne

      koko suomi on rosvojen käsissä

    • jatkanaina

      PPO:n hallintoneuvoston pitäisi olla yhteyslenkki jäsenistöön ja samalla vaikutuskanava äänensä kuuluville saamiseksi. Nythän on käynyt niin, että ne lammasnahkaiset hallintoneuvoston jäsenet kuuntelevat vain mitä hallitus on päättänyt ja kukaan ei saa kritisoida hallituksen päätöksiä. Hallitus ja se Kati Peltomaa yhtenä valvoo hallintoneuvostoa. Mitä tuollaisella hallintoneuvostolla sitten tekee. Jäsen ei ainakaan hyödy koko konklaavista yhtään mitään. Onko joku hallintoneuvoston jäsen joskus vastannut kun olet kysynyt jotain osuuskuntaan liittyvää asiaa, ei takuuvarmasti.

    • aattelinaatua

      Oisko siinä mitään järkeä jos annettaisiin kultainen kädenpuristus tj:lle jotta lähtis kälppimään..esim sen verran kuin on ns. omien sijoitusten tuotto ollut v.2016 ?..Siitä ei laiva vielä uppoais ja päästäis kaikki reilusti ruotsin risteilylle jaettaessa jäljellä oleva omaisuu ylijäämänä jäsenille kuten tekee entinen Oulun Puhelin nykyinen Partnera josta PPO saa 5 M€ jo tänä vuonna. Ne tuollaiset saatavat rahat houkuttelee leikkimään jos minkä- laista gurua varsinkin jos saa tehdä sitä lähes 10 000 € kuukausipalkalla ja ilman minkäänlaista vastuuta.. höpö höpö ei kukaan pane hallinnossa hanttiin missään asiassa...ei vastuuta. Tuo lähtemisen ilmoitus hoituis ihan tekstiviestinä kuten isossa maailmassa on tapana.

    • jättikorkoaodottaen

      On kiva kuulla paljonko on sijoitukset tuottaneet :
      firma sijoitus tuotto:
      Rose keittiöt
      Champion Door
      Energia Kiinteistöt
      Celermec
      Finsvala
      Alutig
      Keisari Pelletti
      HR-ikkunat
      Best Glas
      FinnCode
      Masto kiinteistö
      Sisu

      Noista on hyvä saada yksilöitynä paljonko on niihin annettu rahaa ja paljonko on maksaneet korkoa..vasta julkituoduille ei ole odotuksia eikä saantoja vielä kirjattuna

    • amatööriasialla

      Peltomaa kertoo Kalajokilaaksossa 22.7.2016, että Lehto Groupille annetun lainan ja sen tuoman yli 1,5 Milj voiton vuoksi ammattisijoittajat ovat kiinnostuneet PPO:sta nähtyään tuloksia.

      Virke pitää sisällään sen, että Peltomaa on omasta mielestään amatöörisijoittaja ja siinä hän on oikeassa, kun katsotaan mitä on tapahtunut lausunnon jälkeen.

      Lehto Groupin listautuessa PPO sai 5 Milj lainan vastikkeeksi 1.065.643 osaketta ja hinnassa oli 8% alennus merkintähinnasta, joka oli 5,10 euroa.

      PPO myi osakkeet 18.5.2016 hintaan 6,25 euroa. Kauppasumma oli 6,7 milj ja voittoa siis 1,7 Milj. Osakkeet myytiin kerralla todennäköisesti jollekin ammattisijoittajalle.

      PPO:n amatööriys näkyy siinä, että myymällä osakkeet 6.9.2016 hinta oli 9,65 euroa ja voittoa olisi tullut 5,3 Milj. 21.12.2016 hinta oli 10,13 euroa ja saamatta jäänyt voitto 5,9 Milj ja nyt tulosjulkistuksen jälkeen hinta oli 11,00 euroa ja saamatta jäänyt voitto 6,7 Milj. Ammattilaiset keräävät nuo voitot, ei PPO

    • rekisterinpitäjänkanta

      ..tas tuli se arvo.. siis jäsentiedotuslehdykkä mutta oli väärin taitettu ja antoi jälleen virheellistä tietoa. Ihan toimitusjohtajattaren kirjoituksessa mainitaan että läpyskä sisältää matemaattisesti julkituotuna miten he ( lue muka) ovat tuottaneet jäsenille tuottoa..siis mitä.. takasivun kaavassa väitetään että muka 61 M€..olisi edes oikea luku vuodelta 2016.. 62 €/osuus. Ja vaikka lasketaan millä elon-kallion laskuopilla niin tuottoa ei ole noilla 100-70-62 koroilla jaettu 62 M €..taas oli mennyt jauhot ja vellit sekaisin maistereilta..toki ihan ymmärrettävää kun katsoo millaista porukkaa siellä on asioita huseeraamassa..oli siellä yksi "pienellä präntätty" ilmoitus että on irtauduttu siitä sievin alumiinfirmasta..mutta varmaan 0 % tuotolla kuten sijoituspäällikön lausunnosta voi havaita..ei 8-15 % lupauksia täytetty..Miksi valehtelette ?..Totuus ei pala edes kirkon raunioilla jolle olette nyt painostuksen voimasta menneet pyytämään armoa.. hyväksymme toki lahjoituksen hyvään tarkoitukseen ja sen olisi hallitus/hallintoneuvosto voinut tehdä ihan ilman osuuskuntakokouksen siunausta..ettekö uskaltaneet vaan yritätte taas hämäystä.. kokousväkeä ei huiputeta vaan nostetaan sekin kissa pöydälle joka siellä helmoissa jo pyörii..

      • vanhaakaavaamenee

        ..jaa mikä härdeli siellä nyt ahistaa, onko narsisti löytänyt uusia kiusattavia toimiston ulkopuolelta ?


    • Huomiokiinnittyi

      ..kenen on tseen "vieraassa pääomassa" mainittu lähes 15 M€ ? ..oisko jäsenille palautettavaa ..mitä sanoo rajoitetun evidenssin maksulliset heppulit

    • kutuaonmaassa

      ..katotaanpa iskeekö sensuuri..miljoonia haudattu maan alle eikä sitä saada omistajien käyttöön= valokaapeliverkko PPO:n alueella..

    • onkohallintohermolla

      ..kuka siellä heiluttaa häntää..eikun koiraa..ois jo aika laittaa lappu luukulle ja lopettaa tuo tuhlaus ja jäsenien huijaus..kts kokouskutsukontra säännöt..onko joku tarkoitushakuista vai tahallista hämäystä..kun ajattelee..

      Hallintoneuvoston tehtävänä on

      Valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa Osuuskunta PPO:n hallintoa sekä sitä, että Osuuskunta PPO:n asioita hoidetaan lain, sen sääntöjen ja Osuuskunta PPO:n edun mukaisesti ja valvoa Osuuskunta PPO:n kokouksissa tehtyjen päätösten toimeenpanoa
      Ottaa ja erottaa toimitusjohtaja ja määrätä hänen palkkansa sekä määrätä, kuka toimii toimitusjohtajan varamiehenä hänen ollessaan estyneenä

    • noniinnytoistöitä

      Ois paikka auki ..kun kokemusta on ..oulussa toimisto myös

      Oletko uusi kiinteistökehityspäällikkömme?

      TEHTÄVÄNÄSI ON valmistella sekä saattaa loppuun vastuullesi kuuluvia kiinteistökehitysprojekteja aina kiinteistön myyntiin saakka. Johdat kiinteistökehitysprojekteja sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien ja toimijoiden kanssa. Tunnet kiinteistöalan ja sen toimintaympäristön. Osaat hyödyntää sekä tehdä kiinteistökehittämisen ja -kaupan analyysejä työssäsi.

      Senaattikiinteistöt

    • kukkienkeskeltäkuitua

      ..muualla ollaan kehityksessä kyllä mukana. Lehdessä oli että oulussa tarjotaan jo gigabitin nopeuksia kuituliittymiin (n. 800 000 000 bit/s) täällä pitää tyytyä käytännössä 256 kbit/s nopeuksiin..noilla rekkulolla tai elisan tuotannolla.
      Kyllä kannattais sijoittaa jäsenien omaisuus alueen kuituverkkojen kehittämiseen ja sitä kautta tuottaa jo lyhyellä aikavälillä hyvää korkoa..kaikkihan kohta tarvii kuidun..kun muuten ei pärjää näiden yhteiskunnallistenkaan palvelujen käyttämisessä..
      Haloo heinähatut ja kukkahattu kuningatar hunajapesässä

    • valluviiksipalelle

      Itsevaltiaiden yleinen ongelma on narsismi ja siitä seuraava taipumus haalia ympärilleen ihmisiä, jotka kuiskuttelevat: "Olet ihana. Kaikki rakastavat sinua." Tämän vuoksi itsevaltias ei tajua poistua ajoissa.
      Kun hänet sitten poistetaan, hän ei käsitä tapahtunutta. Hänhän on ihana, ja kaikki rakastavat häntä.

      Viisas johtaja pitää lähellään jonkun, joka muistuttaa kerran päivässä: "Olet kuolevainen.”,

      Miten tämä kuullostaa nykyiseltä Osuuskunta PPO.n toiminnalta ta menettelytavoilta ?

      Mm. johtaja huusi kokouksessa ettei Arvo Investin asiat kuulu jäsenistölle kun se on eri yhtiö.. Sen omistaa Osuuskunta PPO 100 %:sti joten kyllä se normaalijärjellä ajateltuna kuuluisi heillekkin tieto. Sinne palautetaan v. 2016 osalta Partnerasta (ent. Oulun Puhelin) yli 5 M€ ylijäämää koska Oulun kaupunki katsoi ettei niiden sijoitustoiminta tuota mitään.. kuten ei PPO:nkaan. Tuokin palautus tuodaan julki seuraavassa tilaisuudessa "sijoitustuottona" vaikka se osaltaan pienentää ao. omistuksen Arvoa.. vastaavasti, eli taas syödään kuormasta joka tuodaan suuren mediamyllytksen avulla "sijoitustuottoina"..

      Kyllä hallinnon pitäsi jo kuunnella jäsenien ääntä ja toimia sen mukaan kuten Oulussa tehtiin.. jäisihän sinne suurinpiirtein samanlainen n. 20 M€:n sijoitusleikkipääomaksi.

    • Lätynviuhake

      Oottako nähnyt häntä.. joko on uusi mnkkiturkki päällä jossa lukee sijoitusasiantuntija ? Takaan ja alleviivaan että kohta jos ei minkkiä tai sinikettua niin sitten soopelia niskassa, sanokaa mun sanoneen

    • utelijass

      sano vielä, että paljonko on ollut tuotto siis osaketta kohden? vuodessa tai siis omistusaikana

      • HepSkotti

        Paljon, summia en edes osaa laskea. Ilmaista rahaa, kaikki tyynni.


      • Lätynviuhake

        ...0 euroa/osake.. mutta osuusmaksun lisäksi kerätty perusmaksuina ja liittymismaksuina alakanttiinkin arvioituna 100 vuoden aikana... sellaiset arvoltaan 300 Meuroa joka myytiin puoleenhintaan josta lempo pääsi tippumaan murusia jäsenille.. tavoite oli tussujen ja hunsvottien toimesta vetää välistä suurin osa onneksi nivalassa oltiin heränneitä ja asia tuotiin julki.. mutta kunsaa toisten rahoilla leikkiä niin hanttiinhan se heinähattujoukkue panee niin kauan kunnes etelän kurjuudesta nousee sooman ja laittaa jupit ja muurarit sekä maisterit pankkitoimihenkilöt kuriin.. sanokaa mun sanoneen.. soopelin nahan muokkaajat.


    • niinikkään

      arvelin niin olevan, sillä jos todella hyvä tuotto ei sitä suoli palstalla leviteltäis, mutta nyt on asiaa..

    • Kuormastasyödään

      ..on sen pitänyt näköjään ottaa jäsenet huomioon kun ei ole lehdissä rehvastellut miljoonilla joita saa hallinnoida ymmärtämättömien heinähattujen lehmipoikavetäjän suostumuksella. Olihan ne jotain muokkauspajaa rahoittamassa mutta muuten ovat kuin kusisukassa kun soomanin asiantuntemus tuli julki kokouksessa.. sijoituksien pitää aidosti tuottaa eikä lukuja esitelläkseen syödä taseesta tai esim pertneran (ent. Oulun puhelin) ylijäämäpalautuksilla leuhkia ..ei ne ole korkotuottoja kun samalla sielläkin pääoma pienenee.. tajutkaa nyt herran tähden asian oikea luonne.. huijausta esitykset on ja on olleet v. 2012 asti

      • HörpSkotti

        KYLLÄ NÄÄ OLISIT ANSAINNU HALLITUSPAIKAN, JOTA OOT VUOSIKAUVET KYTÄNNYT, HUONOLLA MENESTYKSELLÄ. Ketuttaahan se hiljaistakin miestä...


    • Vatikastaa

      ..onko se nyt hakenut uutta työmaata..toivottavasti pankin tiskistä kun ollaan hakemassa oikein analyytikkoa..niitähän pankeista löytyy mutta miten se tulosvastuu.. jäsenet odottaa suuria osuuskorkoja joita nykyinen ylimitoitettu organisaatio ole pystynyt tuottamaan.. suurista .. lupauksistaan huolimatta.. mistähänse johtuu ? jäsenistä ja niiden omaisuudestako.. tuskin

    • YxSkotti

      Kaikkihan lähti siitä välimiesoikeudenkäynnistä, siitä lähti menemään persielleen. Ahneuvella oli paskanen loppu. Kati on täysin syytön asioiden kulkuun. Kummaa morkkaamista vuodesta toiseen.

    • Rahastohoituri

      ..kuka siellä sitten potkii per.ielle hallituksen pj.n.. talouspäällikön ja heinähattuja.. taitaa olla pale ja askotti tyhjän kirstunsa kanssa.. vai onko näin ?

      • Kaipaavatkaunoa

        Nimenomaan ja etelästä käy lounaistuuli joka lukee lakia kuten se kirjoitetaan eikä niinkuin xskotit ja lehmipojat luulee. Se on joskus vaikea ymmärtää lukemaansa kun on kova halu kahmia kaikki sattumat keitosta ettei muille jäisi kuin lientä.. onko näin muxskotti ?


    • Viuhtijatiuhti

      Oisko se sitä arttuuro säikähtänyt kun ihmettelevät sitä ettei ole kokouksen jälkeen näkynyt työmaalla ? No sitä nyt eipidä ihmetelläkkään kun näkee minkälaista porukkaa yleensä on sinne ja hallintoon kertynyt ja kerätty. Kuten etelän analyytikko sanoi ja kysyi : eikö täällä ole ketään sijoitustoimintaan perehtynyttä ?, ja hiljainen oli jopa kykypuolueen jengi joka vaanii jäsenien omaisuutta. Onkohan heinähatut olleetkaan kanootissa koska näyttää ettei yhtään muumia ole laaksossa.

    • saamitätilaa

      Vaikuttaa että häntä heiluttaa koiraa.. hallitus-hallintoneuvosto "haloo"

      Uskaltaako tämä toimitusjohtaja ottaa mitään omalle kontolleen ? Tuskin.. aina menee toisten selän taakse..hallitus..sijoituspäällikkö..assistentti jne.. pankaa se nyt kerrankin vastaamaan isosta palkastaan eikä lakimiesten-konsulttien avulla tuhlauksestaan.. Aivot sieltä naulakosta tai huiputusta jatketaan..100 M€ kivaahan se on..

      ..taas tuli se arvo.. siis jäsentiedotuslehdykkä mutta oli väärin taitettu ja antoi jälleen virheellistä tietoa. Ihan toimitusjohtajattaren kirjoituksessa mainitaan että läpyskä sisältää matemaattisesti julkituotuna miten he ( lue muka) ovat tuottaneet jäsenille tuottoa..siis mitä.. takasivun kaavassa väitetään että muka 61 M€..olisi edes oikea luku vuodelta 2016.. 62 €/osuus. Ja vaikka lasketaan millä elon-kallion laskuopilla niin tuottoa ei ole noilla 100-70-62 koroilla jaettu 62 M ..taas oli mennyt jauhot ja vellit sekaisin maistereilta..toki ihan ymmärrettävää kun katsoo millaista porukkaa siellä on asioita huseeraamassa..oli siellä yksi "pienellä präntätty" ilmoitus että on irtauduttu siitä sievin alumiinfirmasta..mutta varmaan 0 % tuotolla kuten sijoituspäällikön lausunnosta voi havaita..ei 8-15 % lupauksia täytetty..Miksi valehtelette ?..Totuus ei pala edes kirkon raunioilla jolle olette nyt painostuksen voimasta menneet pyytämään armoa.. hyväksymme toki lahjoituksen hyvään tarkoitukseen ja sen olisi hallitus/hallintoneuvosto voinut tehdä ihan ilman osuuskuntakokouksen siunausta..ettekö uskaltaneet vaan yritätte taas hämäystä.. kokousväkeä ei huiputeta vaan nostetaan sekin kissa pöydälle joka siellä helmoissa jo pyörii..

    • Huonotuottotuli

      Pieniä on silakat joulukaloiksi? Olihan se osuuskorko tullut mutta ei toivotun ja luvatun suurena vaan muutama kymppi, joku outo toimija oli sen suoritteen maksanut ? Eikö ne osaa tai viitsi edes sitä hommaa hoitaa itse vaan maksetaan siitäkinjollekkin ulkopuoliselle. Aika avuttomia palkannauttijoita.
      Onko se elon laskuopin mukaan laskettuna jos 1240 € sijoittais 10 % korolla niin tulis 124 € tuottoa ? Osaako maisterit tai pankkitoimihenkilöt ja konsultit vastata ?
      Tällaista tuottoa luvattiin jäsenille ennenkuin omaisuus kaapattiin loisien käyttöön !

      • AssSkotti

        Vain muutama kymppi? 172,05, sekö on muutama kymppi, ilmaista rahaa taas pamahti tililleni.


      • Osuudenomistajat

        ..miten niin ilmaista rahaa.. oletko saanut osuutesikin jotenkin koinattua. Me muut jäsenet olemme maksaneet osuusmaksujen lisäksi liittymusmaksut ja käyttömaksuissa investointiin käytetyt rahat.. revippä siitä ilmaisuutta..


    • saahansitäluvata

      hehe, vai 10 rosaa, edes parhaat rahastot ole tuottneet 10 ruusua

    • Hapankädenkosketus

      Osaakohan siellä koko puulaakissa kukaan ottaa jäseniä huomioon kun lukee näitä kottien ja assien kirjoitteluja. Tulee väistämättä kuva että ovat jotenkin sekaantuneet julkituotuihin väärinkäytöksiin ja näillä palstoilla yrittävät vain puollustella omia yksisilmäisiä kantojaan.
      Kuulin ettei edes hallitus ollut uskaltautunut paikalle viime kokoukseen ja että sieltä oli ainakin kaksi edustajaa heitetty pellolle.. mitähän on annettu höysteeksi.. tuskin vain puristettu hikisenä kättä ?

    • Mirrorgirl

      ..kotipaikka taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin , mitä siitä kertoisin, kertisinko totuuden, rahat ovat jäsenien , vai jatkainko vaan muunneltua mantraa jauhaen.. usko mua kukaan ei, mutta itse luulen kaiken olevan näin.. mieleen se kuitenkin juolahtaa , kauanko peiliin jaksaa itseään tuijottaa kun kuva siellä tollotta ja vääryyksiä silmiini toistaa vaan

    • Kpyfinnet

      ..muistakaa kun savoon menette niin vastuu mitä siellä sanotaan siirtyy kuulijalle, ei voi syyttää globaaleja markkinoita eikä piiloutua toisten selän taa.. ei sieltä löydy mitään viisasten kiveä..juna meni jo

    • kysymystapukkaa

      Miksi PPO ei rahoita Jokilaaksojen Kuituverkko-osuuskuntaa? Ihmiset ja yritykset tarvitsevat yhteyksiä.

    • Kuituoiskovasana

      Eihän tuollaiseen kannata mennä mukaan. Sehän edistäisi alueen yritysten kilpailukykyä ja asukkaiden mahdollisuuksia hoitaa asioitaan nykykehityksen malliin. Se joka osti verkot ja vermeet ei tule investoimaan euroakaan tuohon vaan ajaa kuin käärmettä piippuun mobiilia..mobiilia jotta saisi mahdollisimman isot voitot kerättyä .. kenelle.. no siinäpä kysymys.
      Ei siellä aikoinaan kukaan täysjärkinen..vai olikokaan niitä miettinyt sekuntiakaan mitä tulee seuraamaan kun kompetenssi.. dilemma porukat siellä vaahtosi. No ne sai mitä ansaitsi ja tyhjää kirstua siellä nyt porukalla hoidetaan ja haukutaan omistajia köyhiksi.
      Pankkitoimihenkilö vain yrittää saada rakennettua ympärilleen suojamuuria kaikilla rekrytoinneilla yms. ettei vain joutuisi vastuuseen mistään.. globaalien markkinoiden armoilla ja narikoiden myötä 47 linjalle... luulevat saavansa savosta vinkkejä..lättähattu meni jo.

    • jatkuukysely

      Oliko hallintoneuvostolla oikeus myydä jäsenien omaisuus ilman jäsenistön antamaa valtuutusta, ei , mutta näin kuitenkin on tapahtunut ja kaikki sen tajuaa.. osa hallinnosta ei ymmärrä jne..
      Ja niin kauan sitä pelleillään sijoittajia toisten rahoilla kun sitä riittää, eihän pankkiToimihenkilö eikä konkkaheput sitä tunnusta koska todennäköisin syin oli tarkoitus kaapata koko potti omiin liiveihin ja huonolla hoidolla olevaan kykylippaaseen.. Oliko näin suunniteltu..kerro..

      • PankkiToiniHenkilö

        Ei pidä maajussien antaa witutukselle waltaa. Muistellaanpa tukiaisia, paljonko tulee laariin tänä vuonna, kertokaapa.


      • ToiniPankista

        Kyllä minun on saatava Eu-ämylituki, ei sitä pelkillä osuuskunnan kokouspalkkiolla pärjää, riittääkö ne sulle toimeentuloksi ?


    • yölläinternetpelaa

      tein vähän analyysiä puolivuotiskatsauksesta ja siinä kerrotusta 8,6 M tuloksesta.
      Todellisen tuloksen avaaminen tulee aloittaa vähentämällä entiseltä Oulun Puhelimelta (nyk Partnera) saatu 6 M sattumavoitto. Siellä hallitus päätti jakaa pääomia omistajilleen, koska ei löytynyt tarpeeksi hyviä sijoituskohteita!!
      Jäljelle jää siis tulokseksi 2,6 M.
      PPO:lla on kaksi salkunhoitajaa, joiden salkkujen yhteenlaskettu arvo on 33,8 M. Varman tuotot olivat alkuvuonna 4,7% ja samalla prosentilla PPO:n salkut tuottivat 1,6 M.
      Jäljelle jää PPO:n oman toiminnan tuotoksi 1 M, joka saavutettiin 78 M pääomilla.
      Tuoton pienuuden syitä voi vain arvailla.
      Tulevaisuus näyttää siltä, että tuottotaso tulee olemaan 3 M, ja siitä jaettava osuusmaksun korko tulee olemaan luokkaa 30 euroa vuodessa.
      Miksi oma toiminta on tuollaista kuin on?

      Ei osata ei kyetä, aika menee kiukutellessa jäsenkunnalle kun ei ihailla ja ylistetä sitä viisautta kun valokuidut myytiin Elisalle ja alettiin leikkiä sijoittajaa ja toisten rahoilla syödään ja juodaan makoisasti. Aina joudutaan työllä ja tuskalla varmistamaan että osuuskunnankokoukseen saadaan tarpeeksi samanmielisiä tekemään ylöshyppyäänestyksiä ja naureskelemaan voimansa tunnossa että näin näin me näytetään jäsenkunnalle miten rahaa hävitetään taseesta. Ei tulosta , ei kukoista sijoitusosuuskunta ei.

      • mitätehommaatte

        eikö teillä nettikään pelaa(tukossa) päivällä


    • Tiskiluutuninfo

      ..pankkitoimihenkilöiden tiedonanto : globaaleilla markkinoilla voidaan kohta suorittaa ilmastosopimuksen vastaisia kokeita jotka voivat heijastua tekemiemme alueellisten rahoitusjakojen tuottoihin negatiivisesti. Syyllisiä ovat kim ja donald, emme me jotka olemme vain palkannauttijoita jäsenten kukkaroilla. Hallitus vastaa sen minkä vähinsä pystyy ja ymmärtää josta tosin ei ole näyttöä kuten ei hallintoneuvostonkaan osalta oikeastaan missään asiassa joten saamme toimia miten haluamme ja salaisuuden verhojen takana kunnes joku hoksaa .. vielä ei sitä päivää ole näkynyt..

      • lambaadaa

        em komments oli tarkoitettu sisäpiirille joka huonon nettiyhteyden oikosulusta vuoti S-24 palstalle, vahinko on vähäinen jos ollenkaan, olemme huomanneet ettei "lampaat ymmärrä kuin "asijoita hoidamme, joku pässi on joukossa joka mäkättää, mutta lampaat ei pässeistä perusta, kuin kiima aikoina, kiima aikoja oli nekin kun lampaat villasa luovutti kehrättäväksi, kehruuta on riittänyt mut villojen kysynntää ei.


    • OikeanTiedonJulkistus

      Allaolevaa tarkoitushakuista väärää tietoa ne poloiset yrittää edelleen julkituoda..kukahan konsultoi ?

      Osuuskunta PPO on Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla toimiva alueellinen sijoitus- ja kehitysosuuskunta, jonka omistavat osuuskunnan noin 26 000 jäsentä. Viime vuosien aikana osuuskunta on tehnyt alueellisia sijoituksia yli 20 miljoonalla eurolla, turvannut alueelle yli 600 työpaikkaa ja jakanut omistajajäsenilleen tuottoa yli 60 miljoonaa euroa.

      Suomennettuna ylläoleva teksti oikeellisena :

      Osuuskunta PPO oli alueelle perustettu teletoimija jonka liiketoiminta oli puhelin- ja laajakaista palvelujen tuottaminen jäsenilleen ja alueen yrityksille. Myytiin vastoin jäsenkunnan toimeksiantoa elisa oy:lle v. 2012 Jäseniä 26 007 joilla osuuksia 82 079 ( yllä..noin eli rekisterinpitäjä ei tiedä tarkkoja lukuja josta on valtakunnan tasolla saatu velvoittava moite..)

      Kehitystä on ollut todellisuudessa aluksi menetetyt 250 työpaikkaa ja yhtään turvattua työtä ei ole generoitunut muka tehdyistä 20 M€ sijoituksista vaan ne olisivat avautuneet muutenkin ja vieläpä enempikin jos liiketoimintaa olisi jatkettu palveluja kehittäen.. asiakkaiden palaute !

      Tuottoa ei ole jaettu euroakaan vaan syöty tasetta ja kaikki jäsenille tuloutetut rahat on olleet heidän omaisuuttaan annettuna pääomapalautuksena joista maksetaan korkeat verot alkuperäisten lupausten vastaisesti. Suurimmat osingot on tulleet entiseen Oulun Puhelimeen aikoinaan sijoitetusta osakkeista jotka on nyt kaluttu lähes arvottomiksi jatkoa ajatellen toimintaa hoitavan Partnera Oy:n limiittejä.

    • Eipätulemitääntulosta

      Siellä ois kiinteistö puolella myyntineuvottelijan paikkoja auki pankkisektorien kiinteistömyynnissä. Kannattaisi suuntautua sille puolelle jonne tuntuu kiinnostusta olevan eikä yrittää leikkiä hommissa joista ei ymmärrä eikä osaa hoitaa ollenkaan. Kuluja lisätään eikä tuottoa aikaansaada, mitä siitä voi vetää johtopäätöksiä.. haloo hallinto fourseven esiin..

    • Jäsenethuomioon

      Osanneeko hän edes ajatella muuta kuin omaa etuaan.. saamiensa konsultaatioiden pohjalta. Eihän sitä tiskistä ohjeiden toteuttaja osaa eikä uskalla omua aivojaan käyttää. Jos peiliin jatsoessa huomais että miksi on hommisss ja kenen rahoja jakelee niin luulisi siitä uran tulevaisuus olevan mielessä.. 47 odottaa nyky menolla väistämättä

    • Sanokaaminunsanoneen

      Nythän se hallinto painetta tarvisikin kun lukee medioista eri puolilla "sijoitusaluetta" mitä tapahtuu toimialalla joka hätäisesti myytiin pilkkahinnalla. Sen ostaja ei investoi euroakaan sijoitusalueen verkkoinfroihin vaan rahastaa olevilla piuhoilla ja mobiililla.
      Sijoitusalueella on perustettu "sijoitus osuuskuntia " jotka rakentavat kiireellä asiakkailleen kuituverkkopalveluja.. tarpeeseen..luotettavuuteen..toimivuuteen perustuen.
      Siellä olisi ppo osuuskunnan ja armon Arvonkin kassassa asiakasomistajien rahaa jota voisi investoida toimialalle tuottamaan sijoitusalueelle hyvinvointia ettei voittomarginaalit valu globaalille etelän pörssiyhtiölle. Mutta uskallampa väittää ettei valittuja päättäjiä kiinnosta ottaa edes asiaa keskusteluihin kokouksissa. Uskotaan vain isoon ääneen molottavaa kyprokkikuutio heppua ja maitotili minivogue avustuksia kinuavaa joita konsulentoi pitkäotsa kykypoika ja peräkylän marttakerholainen.. asiantuntijoina muka.. omaan pussiin pelaajia kaikki.

    • totuusjakoon2

      Noin se on. Naurattaa kun seuraa näitä kirjoitteluja kun selvästi hallinto yrittää vaientaa kommentit jos omistaja jäsenet jotain ehdottaa. Usein on ihan rakentavia ja hyviä visioita mutta ei niitä haluta edes pohtia kokouksissa.. siellä ei saa olla eri mieltä ja pahimmillaan juonitellaan ulos tai ainakin menee "virka" ja joutuu sivuraiteelle.. siellä kuuluu olevan myös ns. pyrkyreitä jotka ovat esittämässä itseään joka paikkaan, kyllä siinä maan hiljaiset lannistuu..

    • Kertokaatotuusheti

      Omaisuus oli 180 M €, Siitä jaettiin pikkuisen.. nimellä jytky osuuskorko ja rahaa jäi 140 M € eli sen tuplaaminen olisi jo nyt ollut 140 x2 =280 M€ ..eli Teidän toimien johdosta pitäisi kassassa olla rahaa viiden vuoden jälkeen.. 210 M€,, onko näin ? Ei ole vaan kassassa on julkituodun vääristellyn tiedon mukaan 100 M €.. mihin on kadonnut..syöty 40 M€.. Minä vaan kysyn..
      älkää nyt hermostuko kun on kuitenkin kysymys jäsenien rahoista.. ei sinun.. vaan meidän

    • kaikillevaan

      Nyt tuli Arvo. Oli taitettu A4 ja pääosa isoja naamankuvia.. asiat vain yritysten esittelyjä. Tuotoista ns. sijoituksista oli taas annettu muunneltua totuutta. Rahaa on tullut Partneran ylijäämä palautuksena ja mitä oikeat sijoitusasiantuntijat on globaaleilta markkinoilta saaneet haalittua. Yksikään näiden ppon heppuleiden rahanjako ei ole tuottanut voittoa, päinvastoin tappiota oikein sisukaupalla... kuinka paljon tuli konkasta nokkiin ja paljonko hikisalia pitää edelleen tukea. Miksi ?
      Osuuskunnankin omaisuuserä kannattais palauttaa mitä pikimmin jäsenille koska näköjään ne kaikki on menneet maan alle.
      Pääkirjoitus oli ihan säälittävä kun tyttönen kertoilee miten ahkeraa porukkaa alueella asuu ja kuinka luonnonrikkauksia ja antimia löytyy joka puolelta jos ei lannistuta.
      Teidän piti tehdä tulosta ei kertoilla fraaseja jotka ei koske Teitä missään muodossa.. kuluja vain.

      • TheSkotti

        Ahneus iski jo aamusta? Tai onhan se huomattavasti vanhempaa perua...


      • Joskotti

        ..kenellähän se ahneus oikein on iskenyt. Ei edes koskaan ole ollut aikaansaamassa latiakaan keskustelussa esiintyvästä omaisuudesta.. ei langan vertaa.. ja silti pitää hyppiä pöydällä kuin ne erään sadun esiintyjät.. hoksaatteko axkotit tai kitinkontit..kykypellet tai kateelliset kandit.. HahHahHah PS


      • AssSkotti
        Joskotti kirjoitti:

        ..kenellähän se ahneus oikein on iskenyt. Ei edes koskaan ole ollut aikaansaamassa latiakaan keskustelussa esiintyvästä omaisuudesta.. ei langan vertaa.. ja silti pitää hyppiä pöydällä kuin ne erään sadun esiintyjät.. hoksaatteko axkotit tai kitinkontit..kykypellet tai kateelliset kandit.. HahHahHah PS

        Tulihan se sieltä! Sinähän ootkin perussuomalainen, olen toki sitä jo pitkään aavistellutkin, kun olen kirjoituksiasi seurannut. Tuollai sivusta.


      • CanNotSkotti

        ..olen kykypoikien vastapuoli ja täysien lippaiden hoitaja.. ja sekös kandeja ja skotteja ärsyttää. Juuri noin "tuollai sivusta " ovatkin yrittäneet lippaitaan täyttää ja taitella sanan peistä mutta erinomaisen huonolla orpomenestyksellä.. HahHahHah PS


    • Elviselääaskottiei

      .. ei siellä mikään maa ei suo eikä pelto eikä männynkäppyrät tai ämylin tissin puristelijat ole jäsenien kannalla. Kaikki haluaa vain omaan pussiin jäsenien pitkällä ajalla kerätyn omaisuuden kun näillä hektisillä on tiedossa että omistajien suurin enemmustö on iäkästä joukkoa eikä he ole useinkaan enää puollustamassa etujaan edes osuuskuntakokouksissa.. ja sitähän askotti..pale ja martta on salaseuroissaan suunnitelleet. Miettikääpä sitä..

    • LörsSkotti

      On se pienissä kunnissa eri tahti kuin näissä klikkipaikkakunnilla. Merijärvi ja usea muu alueen kunta rakentaa asukkaittensa hyvinvointia ja viihtyvyyttä parantamaan ja lisäämään kuituverkkoja. Ovat hyödyntäneet ely ja eu tuet jotka mahdollistavat toteutuksen. Muualla korotellaan veroja ja kasvatrtaan kuluja kuten ppo :ssakin ja jäsenien rahat makaa tuottamattomina milloin missäkin "sijoituksessa" . Kyllä ehtii suuri osa jäsenistä siirtyä "aatun" valtakuntaan.. on siellä edustajat jotka ei tajua eikä halua tehdä mitään omistajajäsenien hyväksi. Oisivat nyt rahoittaneet edes jotain kuituverkon rakennusprojektia ja samalla ois saatu alueelle merkittäviä summia eri kanavien tukiosuuksia jolla tuottaa työtä ihmisille..

    • Tonttujentouhua

      ..eipä ole manaakeri eikä taittelija käyneet myymäläautossa vaikka olisi edullisia vaippoja ja vahaa tarjolla. Ovat varmaan hameenhelmoissa pyöriessään ihastuneet keliperiin tai johonkin muuhun hömppään josta ei ole toivoakaan saada jäsenille tuottoa vaikka painetussa sanassa luvattiin taseen kaksinkertaistuvan muutamassa vuodessa. Mitä onkaan tapahtunut.. 180 M€ tase on laskenut puoleen.. 90 M €:oon.. ei siinä jättikorko paljon ole karsonnut, päinvastoin on syöty kuormasta kuten on näillä palstoilla omaisuudestaan huolestuneet julkituoneet. Mitä kykypoijjaat ja muut loiset odottaa ja toivoo.. sitä että ppo :n kaiken mammonan aikaansaaneet maksajat kupsahtaa ja nämä iilimadot voi jatkaa itselleen hyödyn imemistä.. milloin taitellen tai ilmaisia lounaita nautiskellen.. firmanpiikkiin..kuluista ei niin väliä.. se vain on näin.. uskokaa vain.

      Joulu se tulla jollottaa ja hallinto kohta toisiaan pöytien yli tollottaa. Kukaan ei sano poikkipuolista sanaa koska konsulentit ja lakeijat heitä seuraa koko ajan maskin takaa. Tontut jo jakaa lahjoja kaikille, mutta unohtaa palkollisten julkituomat lupaukset jäsenille. Tärkeintä on kökkiä etunenässä saamaan mulle..mulle mutta ei missään tapauksessa sulle..sulle.
      Kassa tyhjänä kilisee mutta joidenkin huulilla viihtyy vanha klisee.

    • MarttaKommentoinee

      ..kiva havaita että kommentit osuu.. tuskin niihin kukaan sivullinen vastaisi eli joko hallinnon edustaja tai mikä pahinta toimiston palkkaa nauttiva.. on heillä aika ohut nahka ja mikä vielä pahempaa.. tajuavat mitä suuria virheitä ovat olleet tekemässä omien etujensa tavoittelemiseksi. Onko näin ? Voi myös olla että taustalla häärii epäonnistumisiaan katkeroituneet "henkilöt" jotka antaa ohjeita miten medialle pitää kaikenmaailman todellisesta tilanteesta asioista ymmärtämättömien kirjoitella.. aika ohut on jää rahojen vartioilla.. jäseniä arvostelevilla konsulteilla..

    • sivumerkki

      lukiessani näitä kommentseja, tulee mieleen että alussa on luvattua palljon joka ei ole toteutunut, jokaisessa viestissä kuultaa wilppi ja kermankuorintaa, kuitnkaan en usko moiseen, vaan Suomen finanssi nyanssit on viimeisen 10 v aikana olleet pohjilla, joten ko rahastokin on puolittunut, mitään muuta selitystä, ilman näyttöjä, ei ole

      • meklarit

        Pörssit on lyöneet ennätyksiä ympäri mailman. Katin aikana vertaansa vailla olevat luvut pörsissä. PPO:n tase kuitenkin painunut kolmasosaan. Osa taseesta on maksettu "muka korkoina/pääomanopalutuksina", markkinoitu kuitenkin koorkoina. Korothan on sellaista rahaa joka on saatu markkinoilta tuottoina. Aina kun kajotaan pääomiin syödään kuormasta. Pääomat ovat siis huvenneet käsittämättömän paljon, vaikka Kati lupasi kaksinkertaistaa taseen 10:ssä vuodessa. Nyt on puolet ajasta kulutettu ja tasetta on syöty 2/3:aa. Mitä tapahtuu kun lähdetään laskusuhdanteeseen. Ymärtääkö hallintoneuvosto silloinkaan puuttua peliin. Nythän on jo noususuhdanteen huippu ohitettu. Aika näyttää kuinka alas pitää painua ennen kuin virheet tunnustetaan.


      • YxSkotti
        meklarit kirjoitti:

        Pörssit on lyöneet ennätyksiä ympäri mailman. Katin aikana vertaansa vailla olevat luvut pörsissä. PPO:n tase kuitenkin painunut kolmasosaan. Osa taseesta on maksettu "muka korkoina/pääomanopalutuksina", markkinoitu kuitenkin koorkoina. Korothan on sellaista rahaa joka on saatu markkinoilta tuottoina. Aina kun kajotaan pääomiin syödään kuormasta. Pääomat ovat siis huvenneet käsittämättömän paljon, vaikka Kati lupasi kaksinkertaistaa taseen 10:ssä vuodessa. Nyt on puolet ajasta kulutettu ja tasetta on syöty 2/3:aa. Mitä tapahtuu kun lähdetään laskusuhdanteeseen. Ymärtääkö hallintoneuvosto silloinkaan puuttua peliin. Nythän on jo noususuhdanteen huippu ohitettu. Aika näyttää kuinka alas pitää painua ennen kuin virheet tunnustetaan.

        Joo, palutuksia ja koorkoja haikaillaan. Nivalassako?


      • asiaa-tupsunokalle
        YxSkotti kirjoitti:

        Joo, palutuksia ja koorkoja haikaillaan. Nivalassako?

        Askotin taidot on käytetty ja tulos näkyy myös tuloksessa. 2/3 osaa on hävinnyt ja sitä et saa millään piiloon vaikka kuinka kuinka tavaat. Seuraavassa tilinpäätösessä taitaa käydä vielä hullummin, onko hävinnyt 10 miljoonaa tai yli, siinä sinulle kehumista. Ainut mitä pystyy telkemään on oikoluku kaikki muu on hepreaa. Ymmärsitkö mitä tekstissä luki, tavaa jos et muuten osaa. Harmi sillä keskikoulukin oli sinulle liikaa. "Terve" kuuluu sanoneen askotti ja pyytää nivalaisia äänestämään häntä. Lopuksi uikuttaa ja punoo nenänaluksiaan.


      • KaxSkotti

        Ryhdyn "telkemään päätösiä." Kukahan se oikein köyhyttän uikuttaa? Vuodesta toiseen...


      • oikolueppa-näppäilysi
        KaxSkotti kirjoitti:

        Ryhdyn "telkemään päätösiä." Kukahan se oikein köyhyttän uikuttaa? Vuodesta toiseen...

        Askotin kannattaa lukea tuo tekstinsä läpi ja korjaa virheet, osaatko sen tehdä, vai onko se teksti aivan oikein kirjoitettu. Nythän kysymys on asiasta eikä oikoluvusta mutta kun sinun poloisen kapasiteetti ei siihen riitä.
        "köyhyttän" onko tuo joku laivan hyttän vai mikä, taidatko kertoa, tai opettele kirjoittamaan


    • sivusta-seurannut

      Onko tosiaan niin, että tämä Askotti vain räkyttää ja oikolukee toisten tekstejä mutta omansa jättää lukematta. Odotamme vastausta paljonko PPO:n tase on laskenut Katin aikana. Samaan syssyyn vastaisitko, paljonko on nyt PPO:n markkinaarvo. Voit oikolukeakin mutta vastaa kysymykseen. Sinulta on kysytty sitä kymmeniä kertoja useiden henkilöiden toimesta ja aina sinä ohitat itse asian.
      Sellaisen kuvan saa, että istut itse päättämässä asioiden hoidosta ja se, että metsään on mennyt näyttäisi kismittävän sinua.

    • Äimänkäk

      Taitaako tämä Askotti, tai mikä lie sanoa onko siinä perää, että PPO:n taseesta on tosiaan hävinnyt Katin aikana jopa 70miljoonaa euroa. Pitääkö tämä paikkansa, mihin rahat ovat häipyneet. Onko tämä Askotti tosiaan niin typerä, että ei osaa vastata kun kysytään. Puheista päätellen kehuu tietävänsä, paljastaa kyllä joka käänteessä typeryytensä. Muistaakseni tase oli vuosia sitten 170 miljoonaa, tai olla vähän ylikin ja viime kokouksessa muistaakseni ilmoitettiin 110 miljoonaa. Paljonko se on nyt. Onko siellä konttorilla ketään joka osaa edes laatia tilinpäätöksen, vai pitääkö sekin ottaa ostopalveluina.
      Askotti koita nyt vastata paljonko Katin aikana on tase laskenut. Jätä se uikutus ja suunpieksäntä vähemmälle ja vastaa kun kysytään. Ymmärrämme tietysti sen jos et osaa etkä edes ymmärrä mitä sinulta nyt kysytään. Eihän kaikki osaa ja sinulla näyttää tuo osaaminen olla totaalisen hukassa.
      Haukut omistajia, otat kantaa omistajien omaisuuteen ja juuri sinä olet ollut sitä omaisuutta syömässä, pilkkaat nivalaisia ja haistattelet. Vaaleissa koitat olla nokka pystössä ja leventelet saavutuksillasi, jotka kuitenkin jäävät laihoiksi olethan sentään vain Askotti paha sinänsä jossa ei ole mitään hyvää vain pelkkää pahaa. Esiintymisesi on naurettavaa kun esität jotain hienoa ja pukeudut kuin pellehermanni, heittelet niitä juttujasi jotka kyllästyttävät kuulijoita.

    • NoSkotti

      Joku tollisko näyttää tosiaan uskovan, että ns. oikea askotti täällä vittuilee, on järjen köyhyyttä. Vittuillaan askotille uskaltamatta oikealla nimellä mainita, vaikka kaikki tietää, ketä mulkero tarkoittaa. Ei muuta kuin tukiaisrattori kartanolle ja sontakärryt perään!

      • anna-tulla

        Kerro meille kaikille kuka on Askotti.


      • paskakuorman-päällä

        Joko otit se paskakärryn koukkuusi. Vedätkö sitä sillä mulkerolla vai oikealla nimellä. Saitko tukiaista, eikös sitä jaeta yhteisistä "yrittäjille"


    • CatSkotti

      Maalaisliitto on persieestä. Syvältä.

      • xfrhg75uer

        Niinkö, eikö ne äänestä pojua. Persieestä ja syvältä, sinäpä sen tiedät, sen ahterihomman


      • Jouluunaikaavähän

        ..ei varmaan anna ääniä tyhjän kirstun vartijalle eikä muillekkaan kykypojille jotka änkyttää palstoilla. Haukkuvat jäseniä ja rehvastelevat muka rikkauksillaan.. maksakaa nyt edes velkanne pois ennenkuin ripustelette kirkkainta kruunua vähätukkaiseen päähänne. Kohta on joulu ja muilla ihmisillä hyvä tahto paitsi Teillä.


    • jhkölio

      Osuuskunta on osuuskunta. Jotta Kallet ja Villet ymmärtäisivät väännän
      rautalangasta yksinkertaisen mallin.

      Kylän isännät muodostivat osuuskunnan ostaakseen puimakoneen.
      Jokainen isäntä sijoitti hankkeeseen sen mukaan, kun oli varoja.
      Puimakone saatiin ostettua ja sillä puitiin elantoa taloille.
      Sitten tuli aika, että puimakone päätettiin myydä naapurikylään.
      Kauppa syntyi ja puimakoneesta saatiin jonkin verran rahaa.
      Osuuskunnan sääntöjen mukaan saadut rahat jaettiin omistajille
      sen mukaan, kuinka he olivat koneeseen sijoittaneet.
      Osuuskunnan omaisuuden omistaa osuuskunnan jäsenet.

      Näin olisi pitänyt toimia myös PPO:n tapauksessa, koska kysymyksessä
      on osuuskunta. Ei osakeyhtiö, ei pörssiyhtiö.

      Tässä PPO:n tapauksessa puimakone myytiin ilman jäsenten suostumusta.

      Sitten jälkeenpäin pidettiin kokous, jossa kysyttiin jäseniltä,
      että miten tämä niinku omasta mielestä meni.

      Sitä ennen kuitenkin oli peloteltu kaikkia alueen yrityksiä
      maailmanlopulla, jollei saada valtakirjaa äänestykseen.

      Sähköpostissa mainittiin mm. konkursseilla alueen yrityksille,
      joka oli täysi vale.

      Sähköposti löytyy varmaan vielä moneltakin yrittäjältä.

      Nyt rahat pantattiin epämääräiseen sijoitusosuuskuntaan.
      Osuuskunta PPO:n varat olisi pitänyt jakaa yllämainitulla tavalla.
      Ne jotka tosiaan olisivat halunneet jättää rahansa sijoitusosuukuntaan,
      olisivat toki saaneet sen tehdä.
      Omilla rahoilla saa tehdä mitä haluaa. Toisten rahoilla taas ei.

      • selvitykseen

        vetäskää raastupaan


      • dxtiujf5678

        Oikeinko uskot raastupiin. Siellä on verkoston jäsenet mukana aina syyttäjää myöden.


    • tilatkaaohjeita

      no prsekeless soittakaa Kim jung uni´le

      • ljhnfi762

        Tarkoitato tosiaan itseäsi. Pistetäänkö Ylivieskan suunta etteen. Mitä maksaa minuutilta, Paljonko on PPO:n verkkoosuus. Tälläkö saataan tase nousemaan, että ite lapetaan sinne rahhaa. Eihän sietä ole edellisiäkään saanut pois. Kaikki on mennyt sille Kim jung uni´le


    • sivullistakinjosydämmest

      noperskeles jo kilometri on jo textiä S24 sivuilla eikä yhtäkää positiivia niin ulkopuolinen puolueeton selvitys on suoritettava, ette te maalaiset mitään ymmärrä muuta kuin ettei raha ole solissut lompsaane, miksi, se on selvitettävä, ei em s24 sivuilla selviä ennen maalimanloppua ja sitte ei enää tarviikkaan selvitä.

    • PaavoRulaaJaLujaa

      ..nyt oli käynyt moka kun manteli oli puuttunut puurosta. Tosin jälkeenpäin selvisi että taas oli syöty kuormasta, oli takinkääntäjä napannut sen ennenkuin xskotti oli ehtinyt saada sitä, siitäkös riemu repesi ja alkoi jumalaton mekkala kun tyhjää kirstua heilutellen invalan muunneltua totuutta puhuvan edessä kykypoitsu herjasi kepulaasta.. Kummaltakin unohtui että ei se saulinkaan valinta vielä varmaa ole eikä linnaan kutsua tule kuulumaan kun ei ylivieskan asemalle oltu saatu kunniakomppaniaa vastaanottamaan armon herraa, poliiseja kyllä oli..on varmaan åitänyt monen jättää aamuhömpsyt ottamatta ettei joudu läpyskä kuivumaan..

    • khkfjd

      Röyhkeää vuotta 2018 ja korskeaa sijoitusvuotta !5vuotta sitten PPO:n arvo oli 174 milj. €. Nyt PPO:n markkinaarvo 57,55 milj. €, Tasearvo noin 100 milj. €. Luvattu tuplata 10 vuodessa, nyt mennyt 5 vuotta ja laskenut 70 milj. €. Tukiostoilla saatu markkinaarvo pysymään juuri ja juuri 700€/osuus. Jälkimarkkinoita ei ole olemassa, kukaan sijoitaja ei ole kiinostunut sijoittamisesta kun ei saa rahalleen vastinetta, eikä äänivaltaa. 8% tuottokin on jäänyt noista edellä mainituista luvuista johtuen lähinnä pannukakuksi. Silti hallintoneuvosto istuu perseellään ja kaivaa nenäänsä mutta ovat vain nyökyttelemässä kun hallitus häärää toimitusjohtajan kanssa omiaan.

      • päävetäjäinkäsis

        em luvut juuri takaa, ettei kannata PPO haliintoa erottaa, alasajo on konkurrsiaalinen, kukaan ei pyri ohjaksiin tulemaan tilalle, parasta olos jakaa mitä vielä jaettavaa on.


    • 16459000

      Kun tarkemmin tutkin ja perehdyin Osuuskunta PPO: n ja sen sidos-omistusyhtiöiden tilinpäätöksiin ja kirjanpitotietoihin niin tulin siihen tulokseen, että jäsenille voidaan palauttaa 16 439 000 € joka on vapaata sitoutumatonta pääomaa kuten kaikki tarkastus ja selvitysinstanssit ovat lausunnoissaan julkituoneet. Milloin teemme ao. päätöksen asiassa saadaksemme yhden kaikkia jäseniä tyydyttävän ratkaisun toteutettua ?

    • UnetonSeattle

      Perehdytyt ja tutkinut heti aaamusta useilla palstoilla.

      • q3eyg

        Kannattaa valvoa että saa tuoreimmat jutut.


    • jakelussa

      Suomalaisella klubilla kertoivat että nyt on valtakunnan tason viranomainen ottanut tiukan otteen osuuskunnan muunneltua totuutta esittävien edustajien ja palkollisten toimintaan. Enää ei mene läpi heinähatuille kelpaavat selitykset vaan asiat on esitettävä virallisesti ja juridisesti oikein. Alkaa likasanko kaatua ja tulla päälle silotellun kermavaahdon alta sinne piilotettu sonta esille. Siinä voi moni hallintovastaavakin joutua puollustelulinjalle mutta ei auta enää .. en minä tiennyt esitykset..

    • AssSkottiRulaa

      Oispa osuuskunnankin hallinto yhtä viisasta kuin Kreikassa päättäjät. Maksavat 7 Miljardia eu-lainoja pois nuin vain, saa suomikin osansa, eikä muuta tehneet kuin lopettivat eläkkeiden maksut vainajille. Kannattais hallinnon ottaa mallia ja lopettaa maksupostit kulujen aiheuttajille ja tulis säästöä heti miljoona vuodessa , ois vara maksaa "jättikorkoja" ..eikun pääoman palautusta useammin. Ottaakaa mallia.

    • mitäneo

      maksupostit?

      • BssSkottiRulaa

        ..hallinnon kuluja vaikka ei ole paikalla niin kulukorvaukset ja kokouspalkkiot juoksee. Tston porukalle maksetaan tötterön kahtelemisesta ja ilmanaikoisen ajankulun korvausta. Katso tasetta.. miten se noin pienenee kuin pyy maailman lopun edessä ?


    • KumSkotti

      Kummasti on vain osuuksien arvo taas noussut.

      • ei-jatkoon

        Raahen kokous lähestyy ja ostajina on tietty osuuskunta joka petaa Raahen kokoukseen puheenpartta nousevista kurseista. Kovin on ohuet jälkimarkkinat kun ostajina on vain tietty taho ja tietyt takoitusperät. Sijoittajat eivät noita osta kun ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa osuuskunnan hallintoon/talouteen/henkilöstön määrään. Kuka haluaa omistaa muuta kuin pakosta noin riitaista yhteisöä ja sietää narsistista, riitaisaa ja pahansuopaa toimitusjohtajaa.


    • SoteSkotti

      Siellä sijoittajamestarit hykertelee kun Elisan tulosjulkistus esiteltiin. Osinkoa maksetaan 1,65€/osake.. niitähän PPO kaupassa tuli 5 M kpl joten osinkoa saadaan 8,25 M€ eli jaettavaa osuuskorkoa .. ei perskules mehän myytiin ne heti ensihötäkässä.. No ei ne heinähatut bonjaa asiaa vaan tyytyvät tasetta syövään partnera palautukseen josta vois ehkä uskaltaa maksaa 70 € osuuskorkoa ja siihen pikkuisen nyhtästä tosiaan taseesta. Naamioidaan se Arvon tuottomääräksi joka palautetaan omistaja Osuuskunnalle. Meneekö läpi ?.. menee ihan varmasti..sanoo soteSkotti.

    • TodellistaTiedottamista

      Todellista sijoitusmatematiikkaa tapahtuneesta, lupaukset siis oli 10 % tuottoa/v:
      v.2013 maksettiin 150 € osuuskorkoa , loppu oli pääomanpalautusta (500-150=350)
      v.2014 100 € siis - 33 % oikea suunta/ammattilaisten toiminta olisi korko ollut 165 €
      v.2015 70 € eli - 30 % oikein sijoitettuna olisi osuuskorko ollut 181 €
      v.2016 62 € siis -11 % kunnon lupausten mukaan olisi korko ollut 200 €

      v.2017 osalta käyneet niin että maksuun tulee 48 € (-22 %) oikein korko olisi 220 €

      Katsotaan kuka on oikeassa, lupaajat vai jäsenasiantuntijat !

    • Jäsenaloitteetkehiin

      Saako osuuskunnissa jäsenet tehdä mitään aloitteita lain mukaan osuuskunta kokouksiin ?

      Kun lukee näitä kommentteja niin vaikuttaa että vallalla on hallituksen ja johdon ylivalta jolla estetään kaikki mahdolliset kehitysesitykset käsiteltäviksi julkisesti.

      Mistä tämä on viite tai mikä on toiminnalle syy ?

    • sätkän-kääriä

      Joko toimitusjohtaja on tilannut linjakkokyydit hallinnon valtakirjankäyttäjille tulevaan kokoukseen Raaheen.
      Kuulemme Tammisen ylitsevuotavat liirum laarumit.
      Peltomaan omat kehut.
      Näemme puheenjohtajan punaisen niskan.
      Sitten joku pikkutakkinen kehuskelee kaiken olevan paremmin kuin hyvin, kehuu eläkkeellään ostelevansa varakkaiden osuuksia. Äänestykset on jonkin sortin pomppimisia ylös ja alas, niistä sitten on arvottu ja etukäteen tulokset. Rekisterit ovat näiltä osin täsmätty jo alkutalvesta.
      Teatteriesityksen puoliajalla saa omistajat käydä pufeesa ryyppimäsä juomiset ja jopa suolaiset välipalat.
      Muodolisuuksien vuoksi näitä teatteriesityksiä järjestetään, mahdollisimman kauaksi osuuskunnan kotipaikasta. Päivä valitaan sellaiseksi, että työssäkäyvät eivät pääse osalistumaan ja eläkelläisillä ei silloin ole kyytejä. Valtakirjojahan ei saa antaa muut kuin tarkasti valitut, ei tavallinen osuuden omistaja. Järjestelyt on olleet jo vuosi saman kaavan mukaiset.

      • jahallinnon

        .. tulokset on..


      • PitääköPaikkansaA_ko

        Saatiin tarkennetut laskelmat ja niiden perusteella emme voi maksaa kuin 44 € osuuskorkoa.
        Ensi vuotta ajatellen on sidotusta pääomasta siirrettävä sopiva summa vapaaseen pääomaan esimerkiksi liittymismaksurahastosta jotta voidaan tällä menolla maksaa edes jonkinlainen osuuskorko toi tilintarkastus julki laskelmissaan. Ei tosin löytänyt mitään huomautettavaa vaikka on kentältä kuulunut että raastupa odottaa vastuullisia ?


    • osuuttapdpttaa

      Eihän tämä Sijoitusosuuskunta edes ole osuuskunta. Tämähän on
      sisäänpäin kääntynyt keinottelijoiden klubi, jolla ruokitaan
      hyvä-veli verkostoa.

      • MärätHeinätLatoon

        ..vieläkö se takinkääntäjä arorätti siellä hännystelee sitä pimua ? Osais nyt edes hävetä tekosiaan. Se tulee pää jossain vaiheessa vetävän käteen..


      • paavali

        Totta se rätti kulukee kokouksessa pitkin käytäviä niin kuin silloin kun kavalsi omistajat. Ei tule kuitenkaan Kaliffia, luottamusta ei ole juudaksella


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe