Mistä saisi hyvän mohairmekon ohjeen?

nslkcnasökf

Olen jo perus Novitan ja vastavat käynyt läpi, mutta en ole löytänyt kaunista pitkähihaista neulemekon ohjetta mohairlangasta. Myös lyhythihaiset ja hihattomat huomioidaan, mikäli ohje on erityisen kaunis=). Olisiko kenelläkään siis apuja?

13

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anner

      Varmistanpa vielä oletko katsonut jo Garnstudion ohjeet...?

    • nslkcnasökf

      Hei! Olen katsonut ja sieltä tosiaan useimmat ohjeeni otankin, koska siellä ohjeet on kaikkein kauneimpia=). Mutta mohairlangalle ei tosiaan meinaa löytyä. Valmiina voisi tietysti ostaa, mutta kun haluaisin nimenomaan tehdä itse.

    • stardustO9

      Minä ostin joskus kassillisen mohairlankaa - tarkoitus oli tehdä mekko. Vaan eipä se käynytkään neulekoneeseen kun takkusi koko ajan neuloihin. No langat odottaa yhä aikaa parempaa.
      Kävin tänään läpi koko SuurenKäsityökerhon vuosikertakokoelmani, ja eipä siellä juuri neulemekkoja ollut - tai jos oli niin ne oli aika karmeita.
      Luulen, että valmista neulemallia on aika toivoton löytää. Oletko ajatellut, että jos löytäisit nätin mohairpuseron mallin, niin jatkaisit vain samaa mallia pitempään ja puseron helmasta tulisi sitten hameosa. Ajattelitko jotain pitsineuletta? Vai minkälaista? Vintage neuleet -kirjassa on pari puseromallia, joihin sopisi ihan kivasti 'pidennetty malli'. Kirjan kannen malli on jotain mohair-sekoitetta, muissa taisi olla muita lankoja, mutta onko sillä merkitystä jos neuletiheys täsmää.

      • stardustO9

    • nslkcnasökf

      Hei! Olen kyllä miettinyt, että jatkaisin jotain puseroa mekoksi asti, mutta sellaisia puseronmallejakin on aika vähän. Tarkoitan lähinnä aika ohutta mekkoa, niin, että sinne alle pitäisi laittaa alusmekko.

      Tässä on ihana helma, mutta palmokoitu yläosa ei mielestäni ole hyvä ja tietysti tämä on hihaton:

      http://pitsisukka.vuodatus.net/lue/2011/12/keijunmekko

      Tämä on muuten ihan kiva, mutta tuo "äitiysmalli"... Olisi kiva, jos se istuisi edes vähän vyötäröltä:

      http://nitkutettua.blogspot.fi/2009_10_01_archive.html

      Tässä on jo enenmmän sitä jotain:

      http://skrillaknits.blogspot.fi/2007/05/sketchy.html

      Tuo annettu ohje taitaa olla paksummasta langasta kuin olin ajatellut. Kuvio on kyllä kaunis ja etenkin hihansuut=).

      Jos vielä jaksatte kaivaa kätköjänne, niin olisin todella kiitollinen=)!

    • Kaneli25
    • nslkcnasökf

      En ole aiemmin käynyt, kiitos uudesta neuleohjepaikasta=)! Valitettavasti kyseisenkaltaista ohjetta ei löytynyt, ei edes läheltä liippaavaa. Muita ihania malleja kylläkin=).

    • nslkcnasökf

      Kävin selailemassa enemmän tuon tekstiiliteollisuuden lehtiä ja halusin vielä kirjoittaa, että siellä on aivan IHANIA ohjeita! Tuhannet kiitokset. Saattaa olla, että alankin tehdä jotain muuta =D.

      Mutta tässä on vielä linkki mohairmekkoon, joka on melko täydellinen, mitä etsin, vaikka ilmeisesti tuo on hihaton ja yläosassa on jokin bolero tms.:

      http://fainasbookreviews.blogspot.fi/2011/07/book-review-luxe-knits-accessories.html

    • Kaneli26

      Mohairmekon ohjeita on todella vaikea löytää. Langasta en tiedä, mitä sinulla on, mutta jos löytyisi kiva puseron ohje, eikö siihen osaisi tehdä helmaosan?
      Novitalla on Rose mohairista ainakin yksi mekon malli, mutta sitä ei taida löytyä Novitan sivuston ohjeista ja ehkä se ei ole ihan sellainen malli jota etsit.
      Oletko käynyt eri lankamerkkien sivuilla, siellä on yleensä kuvia ja jos löytyy sopiva malli, voisi ohjetta kysellä ko lankaa myyvistä liikkeistä. Ja sitten on tietysti Raverlyn ohjeet.....
      Tässä vielä pari linkkiä: http://www.titityy.fi/ ja http://www.fiinaneule.fi/neuleohjeet/
      Onnea etsintään!

    • nslkcnasökf

      Tuoltahan Raverlystähän se löytyi se eniten sopiva mekko, jonka linkin laitoin tänne=). Taidanpa käyttää sitä, mikäli se on vielä saatavilla. Kiitos=)! Lisääkin saa toki laittaa, sillä neuleohjeita ei ole koskaan liikaa.

    • Kaneli27
    • piparminttuli

      Yksi hyvä konsti on että menet divariin ja tutkit siellä vanhoja käsityölehtiä. Itse olen löytäny sieltä aivan ihania vanhoja (jopa 30-50luvun lehtiä) käsityölehtiä.

    • Kaneli27

      Vieläkö mohairmekon ohje on tarpeen? Uusimmassa Suuri käsityö -lehdessä olisi nyt yksi malli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      170
      4964
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1539
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1421
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1183
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      42
      987
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      155
      836
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe