Auton moottori räjähti 23000 tkm ajettuna

OttikoPattiin

MOT: ”Skodan pakka sekaisin?” Pettikö tekniikka vai tavat?

Aarno Vehviläinen

18.4.2014 19:17

Ref: Skoda Superb, ajettu vain 23 tkm, ”räjähti” vt 4:llä 18.9.2013.

Miksi tilanne karkasi Skodalta Superbia korjattaessa? Superbin omistajan maksettaviksi esitettiin kohtuuttoman suuria korjauskuluja? Väitettiin, että ”väärä öljy” oli syy moottorin tuhoutumiseen? Ei selvitetty todellista tapahtumaketjua ja syytä, vaan keskeytettiin jo aloitettu tutkinta. Miksi? - Mitä Skoda peittelee?

”Räjähtäneen” Superbin omistajaa piinattiin viikkokausia ensin 10 500 euron, myöhemmin yli 15 000 euron korjauskuluilla. Kuluttajasuojaviranomaisten mukaan omistajan vastuu kyseisessä tilanteessa oli alle 10 prosenttia (n. 7 %).

Miksi isot Skoda-talot toimivat näin? Tiesivät, että kyseessä oli sydänsairas diabetes-potilas, pyörätuolissa olevan puolisonsa omaishoitaja. - Että kehtasivat!

Maahantuojan taholta esitetty pahoittelu, että on ollut ”huonoa tuuria”, kuvaa ylimielisiä asenteita. Ei ”huono tuuri” kelpaa selitykseksi, jos vähän ajetun auton moottori räjähtää yllättäen valtatieliikenteessä. Outo ja vaarallinen tapahtuma tulee tutkia ja selvittää syyt moottorin tuhoutumiseen. Tutkinta on tarpeen niin yleisen liikenneturvallisuuden kuin Skodan käyttöturvallisuuden kannalta. Nyt selvittely jäi kesken, kun maahantuoja keskeytti tutkinnan.

_______________________

Tässä keskustelussa tarkastellaan maahantuojan (Helkama-Auto Oy, Espoo), myyjäliikkeen (Mäkelän Autotalot, Järvenpää) ja merkkikorjaamon (Veljekset Laakkonen, Lahti) toimia ”räjähtäneen” Superbin korjaukseen ja korjauskuluihin liittyneissä asioissa.

_______________________

36

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EI-VÄLITÄ-ASIAKKAISTAAN

      Any Recall

      19.4.2014 23:07

      oikeudenmukaisuutta* kirjoitti:

      Kysymys onkin siitä, milloin Skoda-talot alkavat kohdella asiakasta rehdisti.

      Isot autotalot tietävät, että suomessa ei nouse kansanliikettä ja jatkavat kuluttajien kyykättämistä ja ylimielistä toimintaa. Keski Europpassa ja jenkkilässä on nostettu tälläisten asioiden takia ryhmä kanteita joiden avulla mm. useat ongelma tapaukset ovat saanneet takaisinkutsu kampanjan taikka on nostettu auton takuaikaa / km.määrää relusti.. Suomessa autotalot luottavat, että näin ei tapahdu. Tämänhän näkee siinä, että noista vw dsg ja jakohihna taika ketju ongelmista ei Suomessa maahantuja ota minkäälaista vastuuta vaan yrittää viimeiseen asti jallittaa kuluttajia maksamaan koko korjausen taikka suurimman osan.. Onko mm. suomen vw taikka muilla merkeillä olemassa julkista takaisunkutsu kampanjaa webbi sivustoilla? Eipä taida olla.. näin he väheksyvät ostajia... Olisi mielnkiintoista tietää jos jossakin EU-maassa on olemssa kyseisen ongelman osalta takaisinkutsu niin olisiko se voimassa myös suomessa?

      • Skoda_se_kestää

        Ehkäpä Skodalla

        26.7.2014 11:45

        A V kirjoitti:

        Keskustelussa annetaan hyödyllisiä ohjeita yrityskulttuurin kehittämiseen.

        Tarkoitus on kannustaa Skodan maahantuojaa ja merkkiliikkeitä rehellisyyteen, avoimuuteen ja asiakkaiden arvostamiseen. Niiden merkitys korostuu entisestään tiedon kulun jatkuvasti nopeutuessa.

        _______________________

        Kuten syksyllä ensimmäisen viikkoraportin 18.10.2013 loppuun kirjoitin:

        ”Tulevaisuudessa menestyvät ne myynti- ja palveluketjut, jotka ottavat todesta ict-alan voimakkaan kehityksen ja ymmärtävät, että ihmiset tekevät ostopäätöksiä yhä useammin myös muualta kuin perinteisestä kiiltokuvamainonnasta saadun tiedon perusteella. – Riita-asioissa saavutettavien hyötyjen ja haittojen vertaaminen luottamusta lisäävän asiakaspalvelun ja tuotevastuun vaikutuksiin olisi paikallaan Skodan Suomen toiminnoissa.”

        _______________________

        Oppiminen on usein hidas prosessi. Asenteiden muuttaminen yleensä vielä hitaampaa. – Kuten ajatteleva lukija huomaa, uuden keskustelun avaus tapahtui tasan puoli vuotta ensimmäisessä viikkoraportissa olleen opetusosion jälkeen. - Ehkä seuraava opetusjakso samasta asiasta 18.10.2014?

        Näytä lisää

        luullaan että edelleen eletään sosialistisessa jakelutaloudessa missä Skodaa jonotetaan kymmenen vuotta.

      • SKODA-EI-OLE-AUTO
        Skoda_se_kestää kirjoitti:

        Toyota Corolla

        28.7.2014 12:25

        Tuollaisista foorumeista ei tarvi välittää kun pysyy kaukana Skodista. TOYOTA on maailman arvostetuin auton valmistaja sen mallistosta löytyy kaikille sopiva. Kun ostaa Toyotan saa kestävän, tilavan ja ajettavuudeltaan huippuhyvän auton.

      • SKODA-ON-SURKEIN

        Ehkä taas keskustelu poistetaan Skoda-palstalta, kun tuli mainittua "pahat sanat" omaishoitaja ja "räjähtänyt" Superb. Niinhän pari viikkoa sitten poistettiin myös edellinen, johon ehti kertyä vain 3 500 lukukertaa.

        Keskustelun VAG-arenassa Skoda sulki, kun parissa viikossa kertyi satoja kommentteja ja yli 23 000 lukukertaa. Kahden viikon pohdinta Skodan tekniikasta ja tavoista oli VAG-arenan kovin juttu vuonna 2013. Ei ihme, että Skoda sen sulki.

        Paljon muutakin on suljettu avoimelta keskustelulta (kts. Skodan ja isojen Skoda-talojen fb- ym sivut).

        Pakko ottaa kolmen ison Skoda-talon selittelyjä yksi kerrallaan. On siedätyshoito meneillään.

        PS. Merkillinen sattuma tuo VAG-arenan 23 000 lukukertaa. Lukuna sama kuin 23 000 km:iä, joka ehti kertyä sen vt 4:llä "räjähtäneen" Superbin mittariin.

      • Surkea-Skoda

        Kaasutettuja

        22.4.2014 16:30

        VAG:en koneet ovat pommeja , volkkari , skoda audi . seat . Ovat samanajatuksen tuotoksia . Kuten surullisenkuuluisat vaihteistot samoissa merkeissä . Aatun kosto seuraa tuotteeseen langennutta.

      • VÄLTÄ-KUIN-RUTTOA

        Kun Skodan moottori räjähti vt4:llä illalla 18.9.2013, oli autolla ajettu vain 23 000 km. Lasku korjauksesta oli aluksi 10 500 euroa. Sitten havaittiin, että myös vaihdelaatikko on särkynyt ja lasku nousi 7 000 euroa? - Huh-huh, maksettavaa lähes 20 000 euroa!

        Mistä vanha ja sairas mies sellaiset rahat kaivaa? Ei auta, vaikka panisi myyntiin aivoinfarktista toipumassa olevan puolison pyörätuolinkin? Ja mihin puolison sitten laittaisi? Ehkä Helkaman viisaat tietävät?

        Juristivetoinen Skoda-väki on näköjään päättänyt kurittaa kunnolla eläkeläistä? Uskovat, että vanhoista ja sairaista on turha välittää? Ellei heiltä löydy rahoja, voi aikanaan panna perikunnan maksamaan? Ja laskujen viivästyskorko tuottaa paremmin kuin pörssipeli? - ”Puistattaa,” sanoi asiakas, kun Skodaa katseli.

      • VÄLTÄ-KUIN-RUTTOA

        Marssi jatkuu! - Kansalliseen Veteraanipäivään liittynyt kierros sotainvalidien ja –veteraanien hoitokodeissa on tehty. Skoda Octavia kulki kuin unelma 1 500 km.

        Mikähän siihen Superbiin tuli viime syyskuussa? Kulki vain 250 km Mäkelän merkkikorjaamon käsittelyn jälkeen? Outo juttu, moottori räjähti? Vain 3 vuotta käytössä ollut auto, ajettu 23 tkm? Ja vielä oudompaa on, että Skoda-liike esitti ”räjähtäneen” Superbin omistajan maksettavaksi järjettömän suuria korjauskuluja? Aluksi 10 500 euroa, myöhemmin yli 15 000 euroa?

        Isojen Skoda-talojen toimintakulttuurin epäkohdista saa kuvan, kun jatkossa tarkastellaan yksi kerrallaan maahantuojan (Helkama-Auto Oy, Espoo), myyjäliikkeen merkkikorjaamon (Mäkelän Auto, Järvenpää) ja Skodan toisenkin merkkikorjaamon (Laakkonen, Lahti) selityksiä tekosistaan.

        Paras aloittaa maahantuojan ensimmäisestä versiosta, joka on lyhyt ja selkeän tuntuinen, mutta asiayhteyteen täysin sopimaton. Osoittaa maahantuojan huonoa harkintaa ja ylimielistä suhtautumista Skodan omistajiin.

        Selityksen ydin on, että tapahtuneessa on ollut ”huono tuuri”.

        Kyseisen selityksen maahantuoja antoi pian sen jälkeen, kun ”räjähtäneen” Superbin tapausta oli lähdetty puimaan sosiaalisessa mediassa. Maahantuoja pahoitteli ”omistajan huonoa tuuria”. Sinänsä kaunis ele, jonka arvo olisi noussut, jos hädissään olleelle Superbin omistajalle olisi samalla luvattu apua ongelmien selvittelyyn. Tuolloinhan omistajaa oli piinattu jo kuukausi ylisuurilla korjauskuluilla ja turhilla kyselyillä.

        ”Huono tuuri” ei käy selitykseksi Skodan omistajalle, jonka autosta on tuhoutunut moottori 23 tkm:n ajon jälkeen. Ei myöskään sovi syyksi sille, että moottori räjähtää heti Skodan merkkikorjaamolla tehdyn remontin jälkeen.

        ____________________

      • VÄLTÄ-KUIN-RUTTOA

        skoda octavia

        Ei sitten onnistunut korjaus. Auto menee ensi viikolla korikorjaamolle. Pre-FL Octaviassa kuulemma ollut lokasuoja ruuviliitoksella, kun uudessa se on niitattu ja liimattu. Tarkkaa vuotokohtaa ei näe irroittamatta lokasuojaa, jostain A-pilarin juuresta kuitenkin. Saas nähdä, koska tuosta saadaan vedenpitävä.

        Olisikohan koko lokasuoja asennettu jotenkin vinoon, nimittäin taannoin kun vaihdoin ajovalonpolttimoita, en meinannut kirveelläkään ensin saada vasenta umpiota irti ja sen jälkeen paikalleen. Tuntui, kuin se vain ei sopisi paikalleen. (Oikea kulki urissaan oikein mukavasti.) Tämä tuli mieleen, kun ilmoittivat, että pitää lokasuoja irroittaa.

        Toinen ihmetyksen aihe uudelleen on Skodan ajoturva. Jos auto jättää tien päälle, saa sijaisauton. Jos pystyt nilkuttamaan korjaamolle (vaikka moottori räjähtäisi pihassa), sijaisautoa ei heru. Eikö se kuitenkin ole auton omistajan kannalta aivan sama tilanne. Ilman autoa on ilman autoa. No, nyt sain sitten, kun auto kolmatta kertaa menee korjaamolle ensi viikolla, sovittua, että siellä myös odottaa auto, jolla pääsen pois (plussa tästä Tampereen Veholle, lupasivat hoitaa asian maahantuojan kanssa). Johan tämän takia on reilu kolme päivää oltukin ilman autoa (tosin ensimmäisellä kerralla onneksi ulkomailla työmatkalla, joten auto sai maata huollossa rauhassa).

        oli ennakoivasti sanottu (vaikka moottori räjähtäisi)

        täällä alkuperäinen kirjoitus

        https://www.google.fi/search?q=skoda octavia vuotaa vedet sisään&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a&channel=fflb&gfe_rd=cr&ei=2pBeU9mIJYeA8QfDi4C4Cg

        Kommentoi

        Ilmianna

        Jaa

        6 VASTAUSTA:

      • AVeh

        Ensimmäisen viikkoraportin jälkeen kirjoitettua:

        ”Tulevaisuudessa menestyvät ne myynti- ja palveluketjut, jotka ottavat todesta ict-alan voimakkaan kehityksen ja ymmärtävät, että ihmiset tekevät ostopäätöksiä yhä useammin myös muualta kuin perinteisestä kiiltokuvamainonnasta saadun tiedon perusteella. – Riita-asioissa saavutettavien hyötyjen ja haittojen vertaaminen luottamusta lisäävän asiakaspalvelun ja tuotevastuun vaikutuksiin olisi paikallaan Skodan Suomen toiminnoissa.”

    • VÄLTÄ-KUIN-RUTTOA

      kaikkialta tietoo

      8.5.2014 09:22

      nyt näistä vag autojen tekniikka murheista keskustellaan joka saitilla,mikä on hyvä asia,osa vioista on jopa hengenvaarallisia.

      • VÄLTÄ-KUIN-RUTTOA

        nyt.riitti.skeidanen

        3.2.2015 19:06

        tiedossa on ollut, että skoda on huonolaatuinen pas ka, mutta että vielä räjähtääkin voi, mokomakin itäkosla. Uskomatonta!!!

      • RUOSTE-ROMUKIN

        Yleensä skodista maalit lohkeilee helmoista ja takalokasiipien kaarista isoina paloina.Maali lähtee myös ovien ja takaluukun laidoista.Tämä johtuu osien huonosta sopivuudesta/asennuksesta.Hankaavat toisiinsa.Myös skodien katoista on löytynyt pitkiä halkeamia maalipinnasta.Voitte kuvitella miltä näyttää kun vesi pääsee väliin.Ja on muuten tosi kallista korjata.Katon ja sivupilarit joutuu

      • RUOSTE-ROMUKIN

        skodaromppane

        5.1.2015 13:12

        Skodat paaliin prkl

      • Halppis-Ja-Mitätön

        itäautohäpeää

        17.3.2015 13:42

        Onhan kia sentään laadukas auto jos vw.n halppis mitättömyyteen vertaa.skodan vanhanaikainen tylsä sämpylämäisyys kalpenee pahoin laadukkaan kian rinnalla.

      • minäkin-häpeäisin
        Halppis-Ja-Mitätön kirjoitti:

        itäautohäpeää

        17.3.2015 13:42

        Onhan kia sentään laadukas auto jos vw.n halppis mitättömyyteen vertaa.skodan vanhanaikainen tylsä sämpylämäisyys kalpenee pahoin laadukkaan kian rinnalla.

        sirppijavasara

        27.4.2015 11:38

        Kylläpä harmittaisi omistaa tuollainen ylihintainen meluava kajakki jossa aina v

      • En-ilkeäisi-ajaa-Skodall
        minäkin-häpeäisin kirjoitti:

        sirppijavasara

        27.4.2015 11:38

        Kylläpä harmittaisi omistaa tuollainen ylihintainen meluava kajakki jossa aina v

        Kiusallinen kuluminen vaivaa mahdollisesti jopa 50 000:ta Audi-, Seat- ja Volkswagen-mallia, joissa on jakoketjulla varustettu TSI-bensiinimoottori. Sama ongelma vaivaa myös tuhansia Skodia, mutta automerkin Suomen maahantuoja Helkama-Auto ei tiistaina ehtinyt vastata Ylen kysymyksiin ongelman laajuudesta.

      • R-KIOSKI
        RUOSTE-ROMUKIN kirjoitti:

        skodaromppane

        5.1.2015 13:12

        Skodat paaliin prkl

        Skoda on siitä hyvä pääsee R-Kioskille.

    • anjoovis

      Ostin viime vuoden keväällä uuden avensiksen.

      1500km Moottori hajosi

      4000km Vaihdelaatikko hajosi

      6000km Pakoputki irtosi, ilmastointi lopetti toimimisen

      9000km Alkoi kuluttaa öljyä litran sadalla kilsalla

      12000km Jakohihna poikki, jälleen moottori hajalla, korjaus 9000 euroa

      13000km Hankkiuduin paskasta eroon ja ostin skodan, jolla nyt jo 190 000km takana eikä mitään vikoja!

      • OCU-EI-OLE-AUTO

        Omistan Skoda Superb Combin 1.8 TSI;n vm. 2010, ei ollut edullinen auto tämä, ja tähän Skodaan vaihdettiin kaikki mahdollinen takuutyönä mitä voit kuvitella. Ramppasin Veholla 1kk välein teettämässä jotain kun KAIKKI hajosi vuorotellen....Viimeinen tikki oli takuuajan umpeen moottorin sisäinen vika ja auton hinauttaminen pajalle. Se oli siinä. Halusin uskoa Skodan laatuun, mutta mitä tämä kertoo siitä? Prestige-malli vielä! Suurin murhe oli 7-lovinen DSG-Rasia...sain tapella Vehon ja Helkama-Auton kanssa toden teolla...valitettavaa mutta totta. Nyt 36tkm takana uunituoreella Avensis Wagonilla, samat specsit, ja ihan helvetin hyvä auto. Nipponin pojat ne osaavat valmistaa autoja (Vaikkakin noi lyödään nippuun Derbyshiressä). Että siitä miettimään että Skoda vai ei....

      • Murheellinen-Skodisti
        OCU-EI-OLE-AUTO kirjoitti:

        MOOTTORIVAURIOT : Ruotsin autoliitto eli Motormännens Riksförbund on julkaissut listan autoista, joiden hankkimista se suosittelee jos ei nyt täysin välttämään, niin ainakin harkitsemaan.

        Yhteistä kaikille autoille on, että niissä on VW-konsernin valmistama 1,2- tai 1,4-litrainen TSI tai TFSI -kauppanimellä varustettu bensiinimoottori.

        Motormännens Riksförbundin mukaan VW-konserni ei ole ottanut sille kuuluvaa vastuuta kyseisten moottoreiden valmistus- ja suunnitteluvirheistä, vaan maksattanut laskut kuluttajilla ja vakuutusyhtiöillä.

        Pahimmillaan moottoriremontit ovat maksaneet useita tuhansia euroja.

        MR:n antama virallinen, vain tiettyyn tekniikkaan keskittyvä varoitus on ruotsalaisittain hyvin poikkeuksellinen.

        Ruotsin VW:n edustajan mukaan ongelma liittyy jo valmistuksesta poistuneisiin moottoreihin eikä koske saksalaisyhtiön uusimpia malleja.

        Motormännens Riksförbundin mukaan ongelma liittyy seuraaviin, vuosimallien 2006-2014 autoihin:
        Audi: A1, A3

        Skoda: Fabia, Yeti, Rapid, Superb, Octavia

        Volkswagen: Polo, Golf, Beetle, Jetta, Tiguan, Touran, Passat

        Skoda Octavia ja VW Golf olivat kumpikin viime vuoden myydyimpiä automalleja Suomessa.

        IS

      • MAHTAVA-LISTA-OMG
        Murheellinen-Skodisti kirjoitti:

        Tyyppiviat merkkikuva Skoda Octavia tyyppiviat

        Katsastuksessa havaittuja vikoja
        —Pakokaasupäästöt (2009, 2008, 2007, 2006, 2005, 2004, 2003, 2002, 2001, 2000, 1999, 1998, 1997) AKatsastus
        —Käyttöjarru (2007, 2006, 2005, 2004, 2003, 2002, 2001, 2000, 1999, 1998, 1997 ) AKatsastus
        —Renkaat (2009, 2007, 2005, 2004) AKatsastus
        —Seisontajarru (2004, 2003, 2002) AKatsastus
        —Etuakselisto (2006, 2005, 2002, 2001, 2000, 1999, 1998, 1997) AKatsastus
        —Ohjauslaitteet (2001, 2000, 1999,1998) AKatsastus
        —Etuakseliston laakeriholkit haperot GTÜ
        —Takaakselisto TÜV
        —Valovikoja TÜV, GTÜ
        —Pakoputken kiinnikkeissä murtumia GTÜ
        —TDI –dieselmoottoreissa ja vaihteistoissa öljyvuotoja GTÜ
        —Sähkölaitevikoja uudemmassa mallissa DEKRA

        Takaisinkutsuja
        —Ohjausakseli Trafi 2004
        —Polttoaineen siirtopumppu Trafi 2006
        —Kaksimassavauhtipyörä Trafi, ADAC 2006
        —Kaksimassavauhtipyörä voi rikkoutua ja aiheuttaa tulipalon VOSA 2006
        —6vaihteisen DSGautomaattivaihteiston ohjelmapäivitys ADAC 2009
        —Polttonestesuuttimien korkeapaineputket Trafi 2012

        Tielle jättäviä vikoja ADAC
        —Akkuongelmia (2011 asti)
        —Virtalukko viallinen (2009 asti)
        —Moottorinohjauksessa häiriö (2010 asti)
        —Suihkutussuuttimet / ruiskutussuuttimet vialliset (2008 asti)
        —Valonheittimissä vikoja (2010 asti)
        —Moottorivaurioita (2008 asti)
        —Ahtopaineen säätö ei toimi (erityisesti 2010)

        Käyttäjien ilmoittamia vikoja
        —Uudempi malli 1Z:
        —Radiossa epäherkkä vastaanotto vm 2004 2005 ADAC
        —Ongelmia viimeistelyssä, muun muassa ovitiivisteissä ja maalauksessa Autobild
        —Ksenonvalot värisevät epätasaisella tiellä Autobild
        —1.4 TSI –moottorin jakopään ketjussa ongelmia Autobild
        —Vanhempi malli 1U:
        —Saman tyyppisiä vikoja kuin VW Golf IV –mallissa, jonka perusrakenteeseen Octavia pohjautuu.
        —Ilmamassamittari oikuttelee, jakopään hammashihna murtuu, seurauksena moottorivaurioita
        —Jakopään hammashihna rispautuu herkästi, noudata suositeltua hihnan vaihtoväliä Autobild
        —Sähkötoimiset lasinnostimet oikuttelevat ADAC, Autobild
        —Pyöränlaakerit ADAC
        —Moottorivikoja ADAC
        —Vaihteistovikoja ADAC, Autobild
        —Kytkin joutuu koville ja kuluu vääntävän dieselmoottorin yhteydessä Autobild

      • Mitä-Sitä-P-skalla-Tekee

        Ehheheheheee... "käytettyä laatuautoa". Mitäs sitä paskalla jos ei ole peltoa, sano maanviljelijä ;)

        Edelleenkin ihmettelen, miten vaihtoautohalleissa pyydetään volkkareista, skodista, ja audeista käytettynä hintoja, kuin ne olisivat asuntoja. Hyvä etteivät ole kalliimpia satatonnia ajettuina miinoina, kuin uusina.

        Suomi kielsi takavuosina miinat, muutenhan noi satasen ajetut volkkarit voitaisiin viedä rajalle maanpuolustuksellisiin tehtäviin ;)

      • R-KIOSKI

        tuolla.... kirjoitti:

        http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=3145&sivu=1

        Siitä alkaa yli 5.500 viestiä käsittävä kertomus Skoda Octaviasta. Osa omistajien hymistelyä autonsa erinomaisuudesta, mutta mukana PALJON vikoja, joita löytyy lähes kaikissa yksilöissä!

        -ratti vinossa, pyöränkulmat persiillään

        -natisevat tiivisteet

        -suhisevat peilit

        -paukkuvat radiot

        -vesiongelmat

        -natinat ja nitinät

        -kattiviat

        -polttoaineluukun jäätymisongelmat

        -jne. jne

        Tässä myym,älän esittelyautosta löytyneitä vikoja:

        - kuljettajan peili suhisee

        - katossa oleva silmälasikotelo "repsottaa"

        - epätasaisella peruutettaessa kuuluu hirveetä nitinää (Takapenkin selkänoja on kiinni...)

        - xenon valot näyttää liian ylös ja toinen tuntuu tärisevän kuopissa

        - vesi tulee kynnyksille ainakin takaovien kohdalta ( ei kynnyslistoja)

        - aivan onnettomat pitkät jotka tuntuvat todella heikoilta xenon-lähivaloihin verrattuna (korjaantunee varmaankin visionplussilla???)

        - takaovien sähköikkunoiden lukitus kuljettajan ovesta ei toimi vaikka katkaisimen valo palaakin.

        - Toinen peilin maavaloista kärsii mitä ilmeisimmin kosketushäiriöstä koskapa vilkkuu...

        Joten mieti todella tarkkaan mitä olet ostamassa - et ainakaan kovin laadukasta peliä!

        Näytä lisää

        aikanaan ja unohdin merkin. Vakavissani olin jo ostamassa. Valitettavasti neljä kaveriani eivät tutustuneet ja ostivat Octavian (kaikki vähän käytettyinä). Kaksi on vaihtanut jo pois kyllästyneenä ongelmiin. Vähävikaisin on yllättäen ollut OcuI -99. Tosin on sitäkin omistaja kironnut.

    • kirjaskorpioni

      En ole lukenut lävitse kaikkia näitä ritiramssuja, mutta ei se räjähdys ihmetyttänyt. Olihan autolla ajettu jo 23 000 tkm = 23 000 000 km !!!

      • ramiturun

        siin on tapahtunut virhe otssikosa, lukemala selvivvää et skodan superp moottiri hajos atomeiksi kun mitarissa oli vain 23 000 km,

    • anoppi.kuuhun

      Anoppi räjähti jo heti kilometrin ajon jälkeen, ei tykännyt matkustaa takakontissa.

      • tsi_murenee_käsiin

        Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo, että Autoliitto seuraa nyt tarkkaan, onko kaikkia asiakkaita kohdeltu samalla tavalla.

        – Jos asiakkaalle on jäänyt epäselvyyttä, niin oikeastaan ainoa keino hakea varmuutta, on saattaa asia kuluttajariitalautakunnan arvioitavaksi.

        Autoliitto muistuttaa, että korjauksissa on noudatettava kuluttajariitalautakunnan rajauksia. Suomessa moottorin jakoketjun pitäisi kestää ainakin 250 000 kilometriä.
        Pasi Nieminen ei halua antaa autovalmistajille ohjeita, miten julkisuudesssa pitkään ollut pattitilanne kannattaisi ratkaista. Joka tapauksessa hän toivoo automaahantuojilta avoimempaa tiedotuslinjaa. Virhevastuu säilyy valmistajilla.

        – Kysymys on siitä, miten kukin valmistajaa haluaa omaa goodwill-arvoaan säilyttää. Ehdottoman tärkeää on kuitenkin, että kaikkia asiakkaita kohdellaan samalla tavalla.

        Niemisen mukaan Autoliitto miettii toimia, mikäli selviää, että osa asiakkaista on esimerkiksi aikaisemmin joutunut maksamaan korjauksista, jotka toiset saavat kohun jatkuttua nyt ilmaiseksi.

      • ruostekin_vaivaa

        Uudet Volkswagenit ruostuvat - Tekniikanmaailma.fi

        tekniikanmaailma.fi/keskustelu/aihe/t7097/

        Itseäni kyllä hieman yllätti moinen uutinen/uutiset! Ainakin olen itse kokenut VAG-konsernin autojen vastustavan ruostumista hyvin. Varsinkin Audi on ollut ...

      • anoppi.kuuhun
        tsi_murenee_käsiin kirjoitti:

        Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo, että Autoliitto seuraa nyt tarkkaan, onko kaikkia asiakkaita kohdeltu samalla tavalla.

        – Jos asiakkaalle on jäänyt epäselvyyttä, niin oikeastaan ainoa keino hakea varmuutta, on saattaa asia kuluttajariitalautakunnan arvioitavaksi.

        Autoliitto muistuttaa, että korjauksissa on noudatettava kuluttajariitalautakunnan rajauksia. Suomessa moottorin jakoketjun pitäisi kestää ainakin 250 000 kilometriä.
        Pasi Nieminen ei halua antaa autovalmistajille ohjeita, miten julkisuudesssa pitkään ollut pattitilanne kannattaisi ratkaista. Joka tapauksessa hän toivoo automaahantuojilta avoimempaa tiedotuslinjaa. Virhevastuu säilyy valmistajilla.

        – Kysymys on siitä, miten kukin valmistajaa haluaa omaa goodwill-arvoaan säilyttää. Ehdottoman tärkeää on kuitenkin, että kaikkia asiakkaita kohdellaan samalla tavalla.

        Niemisen mukaan Autoliitto miettii toimia, mikäli selviää, että osa asiakkaista on esimerkiksi aikaisemmin joutunut maksamaan korjauksista, jotka toiset saavat kohun jatkuttua nyt ilmaiseksi.

        Ei anoppia voi enää korjata. Räjähti aika pahasti.

      • remontista_remonttiin

        Lähettänyt 27.03.2014 - 23:24 käyttäjä Turaan vw .

        "Voidaan tulla vastaan TSi-moottorin korjauskuluissa", mutta mikä on oikeasti käytäntö. VV-auton kanssa muutaman kerran keskustelleena, eivät myönnä mitään, minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut,viimeksi tällä viikolla näin sanottiin. Jakoketjun kanssa tulivat muutaman satasen vastaan, itse piti maksaa muistaakseni noin 1000€. Syynä "vastaantuloon" oli kuulemma se, että kokivat auton omistajan jo joutuneen maksamaan kohtuuttomasti auton korjauksesta. Aiemmin samana vuonna oli maksettu polttoainepumpun, turbon, ja dsg-vaihteiston vaihdosta töineen n. 9500 €. Auton korjannut valtuuttama liike kertoi, että VV-autolla oli "kampanja" jakoketjussa, minkä takia tapahtui vastaantulo, VV-auton mukaan heillä ei ole koskaan mitään kamjanjoita ollutkaan. Ja huomenna saaga jatkuu, dsg todennäköisesti taas rikki, 5 kk uusimisesta.

      • köyhien.kerhotunnus

        Mistä tunnistat Skoda-autoilijan ?

        Varma tuntomerkki on Hankkija-Lippis. Se vastaa ikään kuin

        moottoripyöräkerhon liivitunnusta.

        Myös Valmet ja Massey-Ferguson lippikset on suosittuja.

        Kätevää : näin tunnistavat toisensa vaikkapa Jukolan ilmais-kahvijonossa tai soppajonossa, siinäpä sitten on hyvä vaihtaa tietoja mikä osa milloinkin on Skodasta hajonnut, kuka korjaa moottorin/vaihteiston halvimmalla....

        Saahan siinä vertaistukeakin, on NIIN HYVÄ ITKEÄ TOISEN YMMÄRTÄVÄN SKODA AUTOILIJAN OLKAPÄÄTÄ VASTEN, ITKIEN REMONTTIEN KALLEUTTA JA AINAISTA RAHAPULAA.

        Sekä kirota Mercedes, Volvo, BMV, Toyota ja yleensäkin KAIKKIA MUITA autoilijoita, kun ne EI YMMÄRRÄ KUINKA HYVÄ AUTO SKODA ON...KUN NE NAURAVAT VAIN...

        Ja ilkeitä pikkulapsia, nekin kun sormella osoittaen nauravat SKODILLE...

        Elämä on kovaa. Varsinkin Idän-Ihmeen haltijoille...

        Kommentoi lainaten

        Ilmianna

      • Ihmekös_tuo_on

        Keskustelu24
         Ajoneuvot ja liikenne
         Autot
         Automerkit
         Skoda
        Skoda ja nuoriso

        Skoda ja nuoriso

        MasentunutIsoisä

        7.7.2015 19:20

        Usein olen yrittänyt tarjota kyytiä lapsenlapsille kouluun ja harrastuksiin ja aina on vastaus että me mennään pyörällä tai bussilla. Viimein tajusin, kun nuorin lipsautti, että kyse on siitä etteivät halua kavereiden edessä nousta Skodasta, pilkataan kuulemma ja kiusataan. Ymmärrän kyllä, sama oli omien lapsien kohdalla siihen aikaan kun meillä oli Mosse Elite.

      • niin_minuakin

        nuorisoa

        7.7.2015 22:45

        kyllä se mosse minua enemmän silmään miellyttää.

      • Samaa-Mieltä

        tosionjookyllä

        9.7.2015 21:13

        Heh, mosse oli reilu itäkippo. Se herätti hulvatonta hauskuutta.

        Skoda taas yrittää matkia kaikkia autoja muodoillaan, osillaan ja miten vaan, kunhan ei olisi skoda. Merkki kuitenkin paljastaa.

        Mosset olivat rehellisiä ja siten kunnollisia itäkoppeja.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3333
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      27
      1512
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1359
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      63
      817
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe