nostan nämä sanomat esille. Tässä on oikeaa sanomaa, olen itse myös
valmis toimintaan/tukemaan Rinnevaaraa tehtävässään.
Jokainen oikeuden mukaisesti ajatteleva tietää, syy Pyhäjärven soppaan ei
ole Rinnevaara.
"olen.rintamassa.valmis
24.8.2015 07:29"
Uusi
Kaleva- "raamit rapistuvat 22.8.2015 08:06
Täällä kirjoittavat eivät varmaankaan tiedä muuta kuin pääpiirteet -sattumat Pyhäjärven poliittisesta kaunankeitosta, ja niitä käsitellään epä -asiantuntevasti käännellen. Vastenmielistä krääsää kirjoitatte, ihan kuin syynä Pyhäjärven tautiin olisi Selänne-farssi, Rinnevaara-farssi, Tikanmäki-farssi jne jne. Pyhäjärven tautiin sairastuu pitkään mukana haahuilevien luottamushenkilöstön vaihtumattomuuden johdosta yllättävätkin valtuutetut. Pro Pyhäjärvi kannattajineen on ottanut todella tarpeellisen takaportinvartijan osan, sillä muutoin paikkakunta hukkaa totuuden ennekuin se sitä on edes ääneen lausuttu. Rinnevaaran kaltaisia rohkeita, myös oman oikeutensa puolustajia tämä maa kaipaa, muutenhan valtaherrat veisi kaiken ja köyhät vain vikisisi alistuneina."
Kaleva-"mantooki 22.8.2015 10:08
Yhteistä Pyhäjärven ja Heinolan poliittisilla päättäjillä on se, että he katsovat voivansa päättää MEIDÄN asiaoista vuosikymmenien perinteiden mukaisti vallan hämärtämin silmin huomioimatta, että kyseessä ovat KUNTALAISTEN, VERONMAKSAJIEN, rahat ja asiat.
Muutos kohtaa aina vastustusta ja mitä suuremmista omista eduista on kysymys, sitä raivoisampaa ja törkeämpää taistelu omien etujen ja salaisuuksien säilyttämiseksi on.
Pyhäjärvi ja Pyhäjärven vasallisiksi heittäytynyt Heinola eivät ole ainoita kuntia, joita on johdettu kabineteista käsin. Muutos on saatava aikaan ja sen puolesta on tehtävä töitä. Hyvä Tita!"
-------
H-HETKI.
TUKEKAA NYT kaupunginjohtajaa ja tsempatkaa rehellisiä kaupunginvaltuutettuja sekä rohkaiskaa luottamusta ansaitsevia viranhaltijoitamme tekemään kaupungistamme asumisen ja yhteisön näkökulmasta helpompi hengittää ja kehittää.
Kannattaa toimia välittömästi, parempaa mahdollisuutta mätäpaiseiden hävittämiseen kuntapolitiikasta Pyhäjärven käsittämättömissä herjausmittasuhteissa ei tule.""
valmis toimintaan/tukemaan Rinnevaaraa tehtävässään.
Jokainen oikeuden mukaisesti ajatteleva tietää, syy Pyhäjärven soppaan ei
ole Rinnevaara.
"olen.rintamassa.valmis
24.8.2015 07:29"
Uusi
Kaleva- "raamit rapistuvat 22.8.2015 08:06
Täällä kirjoittavat eivät varmaankaan tiedä muuta kuin pääpiirteet -sattumat Pyhäjärven poliittisesta kaunankeitosta, ja niitä käsitellään epä -asiantuntevasti käännellen. Vastenmielistä krääsää kirjoitatte, ihan kuin syynä Pyhäjärven tautiin olisi Selänne-farssi, Rinnevaara-farssi, Tikanmäki-farssi jne jne. Pyhäjärven tautiin sairastuu pitkään mukana haahuilevien luottamushenkilöstön vaihtumattomuuden johdosta yllättävätkin valtuutetut. Pro Pyhäjärvi kannattajineen on ottanut todella tarpeellisen takaportinvartijan osan, sillä muutoin paikkakunta hukkaa totuuden ennekuin se sitä on edes ääneen lausuttu. Rinnevaaran kaltaisia rohkeita, myös oman oikeutensa puolustajia tämä maa kaipaa, muutenhan valtaherrat veisi kaiken ja köyhät vain vikisisi alistuneina."
Kaleva-"mantooki 22.8.2015 10:08
Yhteistä Pyhäjärven ja Heinolan poliittisilla päättäjillä on se, että he katsovat voivansa päättää MEIDÄN asiaoista vuosikymmenien perinteiden mukaisti vallan hämärtämin silmin huomioimatta, että kyseessä ovat KUNTALAISTEN, VERONMAKSAJIEN, rahat ja asiat.
Muutos kohtaa aina vastustusta ja mitä suuremmista omista eduista on kysymys, sitä raivoisampaa ja törkeämpää taistelu omien etujen ja salaisuuksien säilyttämiseksi on.
Pyhäjärvi ja Pyhäjärven vasallisiksi heittäytynyt Heinola eivät ole ainoita kuntia, joita on johdettu kabineteista käsin. Muutos on saatava aikaan ja sen puolesta on tehtävä töitä. Hyvä Tita!"
-------
H-HETKI.
TUKEKAA NYT kaupunginjohtajaa ja tsempatkaa rehellisiä kaupunginvaltuutettuja sekä rohkaiskaa luottamusta ansaitsevia viranhaltijoitamme tekemään kaupungistamme asumisen ja yhteisön näkökulmasta helpompi hengittää ja kehittää.
Kannattaa toimia välittömästi, parempaa mahdollisuutta mätäpaiseiden hävittämiseen kuntapolitiikasta Pyhäjärven käsittämättömissä herjausmittasuhteissa ei tule.""
Vastaukset 45
Vanhimmat
Kohta pääsöö puolukkaan toverit!
Erkille.
Saatat olla lähellä oikeaa aikaa, vielä sun on tuhat kertaa samaa hoettava, jotta osuisit onnessasi kohdilleen?
Vieläkö hakkaat akkaasi, pääläri-erkki?
Onko se juoppo aikamiespoikasi jäänyt vihdoinkin kiinni itse teosta naapurin lehmiin sekaantumisesta?
Viekö sinulta kauan, kun kirjoitat "Kohta pääsöö puolukkaan toverit!"
"Teoilla luottamus hankitan, ei sanoilla."
Luottamusta tarvitaan kaikin puolin. Sitä ei kukaan voi rakentaa toisen puolesta, se on jokaisen ansaittava itse.
ei luottamus synny valehtelemalla, ei herjakirjeitä kirjoittamalla,
ei metsään pakenemalla. Syntyy lakia , oikeutta ja rehellisyyttä kunnioittamalla,
Pitää edes oikeuden päätöksiä noudattaa.
Pitäis valtuustonkin laillisessa järjestyksessä syntyneitä päätöksiä noudattaa, sitähän ei Titta tehnyt,vaan esittelijänä sai aikaisekseen ettei hallitus pannut täytäntöön kaupunginvaltuuston päätöstä ettei Pyhäjärvi eroa Selänteestä,tästäsyystä valtuusto joitui pitämään ylimääräisiä kokouksia jotta alkuperäinen päätös saatiin voimaan. Tällainenko menettely on rehellistä ja kehumisen arvoista? Sama peli tullenee jatkumaankin.
Kipeää tekee aivan taatusti asettua eräässä mielessä häväistynä ohuen luottamuksen varaan.
Kaupunginhallituksessa-ja valtuustossa, kuin myös henkilöstössä on useita henkilöitä, jotka heiluvat kahden vaiheilla, uskoako ajassa vahvistuneeseen omaan vaistoon vai uskooko yhä siihen potaskaan, mitä laajamittaisesti on rummutettu jos missä yhteydessä.
Viimemainitun valinta oli helppo totuuden väistönä, valua jyräävän enemmistön aallossa ja tehdä näennäisesti "oikein" eli antaen tukea vaalipotaskan vahvoille aatteille. Ai niin, mitkä olivatkaan "aatteet"?
Kokeneet julistivat absoluuttista laillisuutta, korjausliikettä demokratiaan, jämäkkyyttä, suoraviivaisuutta ja vakuuttivat tekevänsä päätöksiä, joilla korjataan Rinnevaaran ja edellisen kauden kuntaa rampauttaneet "keksinnöt".
Kävikö näin?
EI.
Kuntahallinto on sekaisin, makaa halvaantuneena rähmällään lakituvissa keskeneräisten asioiden edessä.
Ihan turhasta vedätetyistä riitelyjutuista, virkavapaudesta, valt.pj erottamisesta, Selänne-päätöksistä..
IHAN s-nan lapsellista toimintaa KOKENEILTA!
Ottaa lainvoimaisia päätöksiä arkistosta, aivan kuin viisaus olisi heidän näpeissään, valtuusto-ja hallinto-organisaation päätyöksi muodostui survoa päätös toisensa jälkeen uudelleen turkin hihaan ja vetää se sieltä ulos, ikään kuin se olisi muuttunut yön yli nukuttua heidän laintulkintansa mukaiseksi.
Oi armas kotikuntamme ja kuntalaiset.
Sekametelisopan keittäjät ovat nyt taitonsa näyttäneet.
Varautukaamme joukkohysteriaan "mielenterveysasemilla" ts kerhoissa, piireissä, retkillä jne.
Kuitenkin aina pitää olla toivoa.
Sivulliset eivät voi asialle mitään. Eikö kaiken keskiössä ole ne henkilöt, jotka johtavat kuntaa. Kuntajohtaja, ja hallitus. Eikö juuri heidän tule istua saman pöydän ääreen ja sopia, mitä tuolle vanhalle "moskalle tehdään". Katsoa, mitä kukin heistä voi tehdä. Se vanha ei häviä itsestään, jokaisen on tehtävä jotain. Löytyykö sitä paljon puhuttua puhdasta pöytää. Nyt tämä työ on vielä todennäköisesti tekemättä.
Mikään likainen ei puhdistu itsestään. Kuntahallinto ja johtaminen on mitä suurimmassa määrin yhteistyötä, siellä ei kukaan yksin voi olla oikeassa. Se on jatkuvaa neuvonpitoa ja yhteisen sävelen etsimistä. Ja kun se löytyy. Siitä syntyy onnistumisen ilo, kun yhdessä on löydetty ratkaisut vaikeimmiltakin näyttäviin ongelmiin. Siitä syntyy myös voimaa tehdä tuota vaativaa ja arvokasta työtä asukkaiden hyväksi. Se on kuntien tehtävä. Olkaa iloisia, kun saatte olla mukana tuossa työssä. Anteeksi, oli ihan pakko kirjoittaa.
Kyllä me tuemme. Totuus on, että sopankeittäjät ovat huppupäässä taustalla kieroilemassa ja hakemassa oman vallanhalunsa huipentumaa.
Tavalliset kuntalaiset, jotka vähänkin seuraavat tapahtumia, ymmärtävät
mitä pinnan alla parhaillaan tapahtuu.
Seuraamme tapahtumia tiiviisti!
Antakaa johtajan tehdä työtään.
Yleensä Johtaja tukee asukkaitaan,meillä sekin tehdään väärinpäin.
Kyllä molempien on tuettava toisiaan ei kukaan ole yksin mitään.
Puheitten mukaan on.
"Olen luottamushenkilöiden näkökulmasta vaarallinen"?????
”Tämä asia on ollut meiltä hukassa. Nyt se on löytynyt”, todistelutarkoituksessa tiistaina Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa kuultu kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Tikanmäki selitti.
On männä mehtään, jos virkamiehet alakaa olla vuarallisia. Pyhäjärvelläkkii on vuaroja ihan tarpeeks muutennii.
no oli ihan oikea kannanotto. Pyhäjärven luottamushenkilöiden toiminta on ollut senluontoista, että tällainen lausuma on aivan oikein.
Muistakaa tapahtumat: Lentokenttä Oy, Jäähallisuhmuroinnit, amattöörijääkiekkoilijoiden Liettuan matkakustannukset, kvanttisäätiön miljoonat.
Nämä jos mitkä ovat sellaisia asioita, että tarvitaan talousihmistä, eikä sitä- kuulua hyvä-veli päätöstaitoa.
Aivan oikein koettu ja kirjoitettu. Jos tämänkin lauseen liittää tapahtuneisiin, voidaan näinkin sanoa. Talousasioita todellisesti hallitseva esitteleväjohtaja tekee esityksensä laskelmien ja todellisen tiedon jälkeen.
Minun kansakoulussa opetettiin että Riika, jossa harrastekiekkojoukkue PPPC kävi turnauksessa, sijaitsee Latviassa!
Mikä lienee Pyhäjärven taloudellinen hyöty tästä kaikesta. Epäilen sen kääntyvän miinuspuolelle. Riitely ja hajaannus on ainakin ihan omaa luokkaansa.
Elä ihmettele. Ihan "sitä ihtiään" tulevat olemaan myös kaupungille aiheutetut vahingot sanokoot tietoviisaat mitä tahansa.
Jokohan niitä työpaikkoja kohta syntyy??
Minkähän takia Tita Rinnevaara on saanut potkut kaikista työpaikoistaan?
Suojatyöpaikka löytyi Pyhäjärveltä.
Väittämäsi ei pidä paikkaansa. Matkustin syksyllä laivalla Tallinnaan ja samaan pöytään istuutui eläkeläismies. Jutellessamme hän kysyi, mistä olen kotoisin. Kun sanoin olevani Heinolasta, hän alkoi heti ihmettelemään Rinnevaaran ajojahtia, mikä Heinolassa oli käynnissä. Hän kertoi toimineensa muistaakseni Pyhtään koulutuslautakunnan puheenjohtajana sinä aikana, kun Rinnevaara oli koulutusjohtajana. Hän kehui, kuinka hyvin Rinnevaara hoiti tehtävänsä. Hän erikoisesti toi julki sen, että Rinnevaara osasi puolustaa suomenkielistä koulutushaaraa, vaikka siellä on ruotsinkielinen enemmistö. Rinnevaara hoiti tehtävänsä niin tahdikkaasti, ettei mitään riitoja kuitenkaan syntynyt ruotsinkielisten kanssa. Sieltä Rinnevaara siirtyi kunnanjohtajaksi Länsi-Suomen pieneen kuntaan, jonka nimeä hän ei muistanut. Tämä matka meni nopeasti, kun koko matka Helsingistä Tallinnaa käsiteltiin tätä samaa asiaa.
Heinola 24- palstan perusteella enemmistö heinolalaisista olisi halunnut pitää hänet kaupunginjohtajana, mutta Heinolan oma klikki sai sen estettyä. Hän uskaltaa puuttua räikeisiin virheisiin, jotka aiheuttavat kaupungilaisille turhia kustannuksia.
Vain sellaista johtajaa tuetaan, joka ansaitsee luottamuksen. Ihmistä johon ei pysty luottamaan, ei missään nimessä pidä mennä tukemaan. Kenelläkään johtajalla ei ole kaikkien tukea, ellei sitten mahdollisesti puhuta todella pienestä firmasta. Osan epäluottamus on normaali tilanne. Johtajan täytyy vain sietää sitä, että kaikki eivät koe hänen olevan hyvä työssään tai henkilönä sopiva. Jos kaikki pitävä johtajasta ja seuraavat häntä, se ei johda mihinkään demokraattiseen tulokseen. Yhteisö tarvitsee myös opposition palauttamaan tasapaino. Sokea johtajan seuraaminen johtaa harvain valtaan, joka ei voi ajaa yhteisön (kunnan) etua.
Niinpä niin, Nykyinen ei saa minun luottamusta,ei kaikessa voi olla hyvä.
Empä ole ennen tavannut johtajaa joka tarvitsee ulkopuolisten toistuvaa "pönkitystä"! Jos on JOHTAJA, niin hoitaa itse asiansa kuntoon!!!
jukka t se vasta onkin epätoivoa puuskuttavien pönkittäjien pönkkäsuman keskellä, samoin sami l on pönkitettynä virassaan isojen ukkojen voimalla. nyt ei auta päästä irti, koska muuten myös nämä herrat romahtavat.
En ole huomannut Jukan kohdalla samanlaisia lukemattomia (epätoivoisia) "tukekaa Jukkaa" viestejä! Hyvä johtaja toimii niin, että häntä tuetaan ilman kehotuksiakin!!!
Kyllä johtaja tarvitsee tukea. Nämä pyhäjärviset eivät kunnioita edes Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä.
Näyttää salainen kiusanteko jatkuvan. Pitäkää silmänne ja korvanne auki.
Herra, pikkuherra, näyttää saavan vallan, jos emme pidä varaamme. Ja kun täällä on ainakin kolme-neljä pikkuherraa ja joukko vielä rehvastelevia pääluottamusmiehiä, niin on syytä todellakin tehdä ja kertoa kaupunkilaisille, miten maa makaa.
Olen ollut muutamissa työpaikoissa. Niissä työpaikoissa, joissa johtajaan voi tukeutua aina kun tulee ongelmia työtehtävissä, on ollut hyvä henki ja siellä työt sujuvat. Johtaja piti yhteydet firman omistavaan tahoon kunnossa.
Olin yhdessä sellaisessa työssä, jossa johtajaa jouduttiin pönkittämään monin eri tavoin, siitä ei pidemmän päälle tullut mitään. Joutuivat organisoimaan tehtävät uudelleen.
Vahvaan ja joustavaan johtajaan voi aina luottaa ja työt etenevät.
Pyhäjärven palstalla kirjoitetaan asioista ulkopuolisina. Nämä asiat voidaan saada kuntoon vain organisaation sisäpuolella, ei tällaisin menetelmin. Ehdotan harkittavaksi työpaikkatutkimuksen suorittamista, että työnantaja saa selvän kuvan työpaikan toiminnasta. Muuten se jää arvailujen varaan.
Hyvä ehdotus, että työpaikkatutkimus.
Mielestäni Pyhäjärven kaupungin sisäinen organisaatio on niin pieni, ja tutkimuksia on tehty ja ilmapiirejä mitattu. Ovat olleet keskitasoa korkeimmat tulokset.
Pahinta tässä on tämä luottamusmiesten sählääminen ja kietominen henkilöstöä kiusaamaan ja jahtaamaan kaupunginjohtajaa.
Jos ja kun luottamusmiehet olisivat pois työpaikoilta. Hoitaisivat oman osansa. Päätöksenteon , se olisi heidän tehtävä. Virkaan valittujen ja työntekijöiden osuus on päätösten täytäntöönpano niillä eväillä, joilla päätökset on tehty.
Pyhäjärven elämä on mädäntynyt viimeisten vuosien, ehkäpä vuosikymmenenkin aikana. Olisi ihan mielenkiintoista tietää, onko tällainen sairaus yleistä kunnissa vai onko tämä Pyhäjärven tauti, josta toisaalla on kirjoitettu.
Meidän johtaja on yhteistyökykyinen ja kuunteleva. Mutta Poliittinen porukka haluaa hänen epäonnistuvan, joten henkilökunta on hyvä ase, ehkä paras käyttöase.
Ala-arvoisinta toimintaa, mitä voidaan kuvitella olevan , on meillä tosiasiaa ja jokapäiväistä.
Tästä, hyvät kaupunkilaiset, on päästävä eroon. Sinä ja minä,. me kaikki, tehdään oma panoksemme tällaisen mädännäisyyden poistamiseen. Meillä on niin paljon tärkeämpää, että ei sanotuksi saa. Kaivos hiipuu. väki vähenee, työttömyys lisääntyy.
Luulisipa tässä olevan työsarkaa näillä herroillakin. Mutta ei, on aivan surkuhupaisaa seurata täältä etäänpää tätä kiilusilmäisten toimintaa.
"surkuhupaisaa seurata täältä etäänpää tätä"! Mistä etäänpää, Jokikylältä vai Kirkonkylältä?
Tähän on hyvä lisätä, että
* esim. johtavien luottamushenkilöiden pitää mennä asioiden kanssa suoraan
ensin johtajalle keskustelemaan asiasta. On todella kieroa, että tärkeistä ja
kaupunkia koskevista asioista puhutaan muualla ja mahd. tehdään asioita
ohi johtajan. Kaupunginjohtaja on virassaan johtaja ja Kuntalaki edellyttää:
hän esittelee asiat hallitukselle . Tietoisesti ohittamalla johtaja, toimitaan
työpaikan ilmapiiriä vahingoittaen.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja
lautakuntien puheenjohtajat ovat avainasemassa millainen ilmapiiri saadaan
aikaiseksi.
Meidän johtaja on aikaansaapa, rohkea ja idearikas, mutta se on meidän
kaupungin luottamusmiesedustajien käsissä, miten asiat etenee.
"täältä etäänpää". Eläpä sorru lillukanvarsiin. Ajattele asiaa, mistä tässä on kirjoitettu ja mihin on otettu kantaa.
Nuapurin isännän kansa tuossa puhuttiin. Tultiin tulokseen, jotta tiälläi kirjottelevista aeka suur osa on niin ettäältä, ku ihan piättävistä elimistä. Jutut on sen moesia.
Kerro mitä tarkoitit tuolla "etäänpää"?
Nimimerkki "peräänkuulutan" ei ainakaan ole kovin etäältä! Tuntuu tietävän asioita kovin tarkasti, tai siis luulevan tietävänsä!
tai siis luulee tietävänsä.
Niinpä niin, pienillä padoillakin on korvat, kun suuret padat porisevat.
Mutta asia , mistä kirjoittaa on oikea.
Korvat ei kovin kauas kuule. Vierellä ollaan.
Onko ne alkaneet taas kiusaan?
Jos kannanotto pitää paikkansa, elä sitä märehdi. Mieti, kun olet sieltä piireistä, miten asia korjataan ja miten ne luottamusmiehet, jotka eivät kykene yhteistyöhön, toimivat.
Antakaapas nyt uuskepuset tälle työmuurahaisporukallenne käsky, että nyt on tosi kyseessä ja turhat keljuilut ja vahingontuottamiset pois. Antaa nyt johtajan toimia, kun hän osaa. Vakavat tilanteet Selänteen tilanteessa. Kustannukset vain kohoavat, säästöjä pitää syntyä.
Näytti hallituksen listalla , että kaupunginjohtaja esittää viiden (5) prosentin
vähennystä edellisen vuoden talousarviosta uutta talousarviota laadittaessa.
Siis - 5 prosenttia peruskunnan nykymenoista säästettäisiin. Se on helppoa, kun näkee miten on eletty kuin suossa. Tehty sitä ja tätä. Käytetty investointivaroja ihan miten haluttu. Ei ole ollut rahasta kiinni.
Nyt on lähdettävä joka hallinnossa säästämään. Ei voi esittää, että talousarvio tehdään samoilla raameilla. Rahat on lopun edellä. Tämä on sitä oikeaa talous-
pöolitiikkaa.
No nyt se kulttuuritalo tai hyvinvointitalo pystyyn niin saadaan 5-7 milliä menemään! Ja palkankorotuksia perustelematta ja salaisilla päätöksillä, vaikutus 0,5 milliä/kpl! Jos jostakin säästetään niin johonkin ne rahat pitää panna ettei mätäne tilillä!
Tässä puutaan luottamushenkilöiden yhteistyökyvystä. Me kaikki muistamme, mitä johtavin viranhaltija kertoi Kalevan haastattelussa julkisesti yhteistyötahdostaan ja siitä , minkä verran hän ottaa huomioon toisten mielipiteitä.
Huippu on. Mikä huippu?
Niitä ei kannata tukea, jotka eivät tarvitse tukea, vaan tulevat toimeen omillaan.