Tarjottiin työpaikkaa alkosta. Voinko mennä?

JT!

Olen vl-nainen ja minulle tarjottiin Alkosta työpaikkaa! Itse en juo mutta olis ns. taloushallinnossa töitä. Miten muut ajattelee?
50428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Yksi kaveri oli Alkossa työssä. kysyin, juoko viinaa. Sanoi, ettei juo!

Äänestä

On siellä K-kaupassa uskovaisia töissä, vaikka myyvät kondomeita. Niin, että mitäpä tästä sanotte. Mene vaan töihin ja katso pystyykö siellä olemaan. Jos on ylivoimaista, niin lähde toiseen työpaikkaan.

Äänestä

tosissasi ole. Kukaan ei tosissaan kysele tällä vitsipalstalla (lue: melperin pillunhajupalstalla) mitään.

Kysymys on aivan asiallinen sinänsä. Jos nyt sattuisit olemaan vaikkapa ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla niin onhan Sinun otettavatarjottu työ vastaan.

Nykyisin uskovaisten keskuudessa varsin harvoin puhutaan siitä, millaisessa työssä sopii olla ja millaisessa ei. Sievin apteekkarikin aivan syyttä suotta 1970-luvulla menetti apteekkioikeutensa; hän ikään kuin omilla tekemättä jättämisillään halusi ansaita taivaspaikan.

Jos minulle tarjottaisiin työpaikkaa Alko n taloushallinnosta, ottaisin työn vastaan.

Äänestä

Älä ainakaan mene Siwalle töihin, voit sano työvälityksessä, että sinusta tulee helvetinlapsi, jos menet sinne töihin

Äänestä
  • Juuri näin. E-ryhmän ruokakauppoihin menemisistä on kiinni jääneille tullut VL-saatanalle heittämisiä. Näin tapahtui mm. "siunauksellisina" hoitokokous-vuosina eli erittäinkin 1970-luvulla. Tuskin näitä silloinkaan Raamatulla perusteltiin. Vai mitä sanoo ErkkiPiispa?

    Äänestä

voi mennä työhön.

Minä olin kerran pornokaupassakin työssä joitakin kuukausia, kun muutakaan ei ollut tarjolla ja syödäkin piti.

Äänestä

Aloitus tietysti oli TROLLI, mutta jos VL-logiikkaa sovelletaan johdonmukaisesti, K-kaupassakaan SRK-lestahellari ei voi työskennellä, kun pitää myydä KESKIOLUTTA ja KONDOMEJA. SRK-oppien mukaanhan tällaiseen mukaan menevä tulee osalliseksi synnin harjoittamisesta itsekin. ALKOSSA työskenteleminen on itsestään selvästi mahdotonta. VL-logiika silti ontuu, koska liike sallii ev. lut. seurakunnissa työskenteleville papeille osallistumisen avokummi-kastetilaisuuksiin kastepappina. Samoin käy päinsä yhteistyö ns. naispappien kanssa sekä eronneiden vihkiminen. TUPAKAN myyminen ei sitten taas olekaan ongelma, koska ko. tapa ei ole pahe VL-maailmassa...

Äänestä
  • Aloitus ei ole trolli. Minä olen normaali ihminen! ja se on mielessäni mitä muut uskonystävät ajattelee kun sanon olevani ALKOSSA työssä. Uskon että eivät pidä minua enää uskovaisena. Siksi kipuilen. Palkka olis ihan hyvä!

    Äänestä

  • Saako_alkossa_työssä kirjoitti:

    Aloitus ei ole trolli. Minä olen normaali ihminen! ja se on mielessäni mitä muut uskonystävät ajattelee kun sanon olevani ALKOSSA työssä. Uskon että eivät pidä minua enää uskovaisena. Siksi kipuilen. Palkka olis ihan hyvä!

    Vähemmän uskovan vastaus sinulle: Älä kysele vaan ota se työ. Tässä maailmassa ei ole yhtään juoppo enemmän tai vähemmän siksi, että sinä olet siellä töissä. Suurin osa senkin firman asiakkaista on asiansa hoitavia normaaleja ihmisiä, joten kai sitä alkoholia saa muutkin tehdä kuin Jeesus Kaanaan häissä.

    Alko on firma, joka nimenomaan on tehty suitsimaan väärinkäyttöä. Sen keinot nykyisellään siihen ovat tietenkin rajalliset, oikeastaan vain se, ettei jo valmiiksi päihtyneelle myydä lisää.

    Sinänsä arvostan uskoanne ja sitä, että pidätte itsenne ruodussa, mutta kyllä se silti minun mielestäni ampuu välillä yli ja pahasti.

    Äänestä

  • Saako_alkossa_työssä kirjoitti:

    Aloitus ei ole trolli. Minä olen normaali ihminen! ja se on mielessäni mitä muut uskonystävät ajattelee kun sanon olevani ALKOSSA työssä. Uskon että eivät pidä minua enää uskovaisena. Siksi kipuilen. Palkka olis ihan hyvä!

    Aloitus oli Heinolassa laadittu!

    Äänestä

  • Saako_alkossa_työssä kirjoitti:

    Aloitus ei ole trolli. Minä olen normaali ihminen! ja se on mielessäni mitä muut uskonystävät ajattelee kun sanon olevani ALKOSSA työssä. Uskon että eivät pidä minua enää uskovaisena. Siksi kipuilen. Palkka olis ihan hyvä!

    Etköhän sinä aikuisena ja fiksuna ihmisenä ole kykenevä päättämään oman työpaikkasi ihan itse,ilman muitten lupaa.

    Suomi on vapaa maa ja jos joku yrittää vapautta rajoittaa,tekee rikoksen yksilöä kohtaan ja voidaan tuomita rangaistukseen.

    Emme ole mikään muslimimaa,missä naisen tarvitsisi kysyä lupaa itseensä koskeviin asioihin edes puolisoltaan - puhumattakaan kenestäkään muusta.

    Tottakai kannattaa ottaa työpaikka vastaan,kun noin hyvää paikkaa tarjotaan,mutta päätöksen teet toki sinä - VAIN SINÄ!

    Äänestä

Ota työ ilman muuta vastaa.

Äänestä

Eikö pidä uskoa jumalasta, niin paljon hyvää, että ei kannata ottaa työtä vastaan, joka sotii omatuntoa vastaan, olkoon se miinkälainen työ hyvänsä, on se taivaspaikka tärkeämpi asia

Äänestä

Tätä se VL-uskovaisuus arjessa on. Minulla kanssa kova kapinointi itseni kanssa. Olen kaupassa töissä ja siellä ostetaan paljon kaljaa! Se on Alkoholia. Kuitenkin on sanottu kuten tuossa ylhäällä, että uskovainen (lue VL-uskovainen) ei saa käyttää eikä juoda eikä myydä! Tämä myydä on kielletty yksiselitteisesti jo ( Palola 2006, s. 126) 2006 vuonna. Sitten toiset ne myy kaupassa kaljaa ja viinaa ja toiset pitää syntinä. Tämä olis jo aikoja sitten pitäny vapauttaa "syntiluettelosta" Minusta on syntiä olla kaupassa töissä ja myydä viinaa....

Äänestä
  • " kielletty yksiselitteisesti jo ( Palola 2006, s. 126)"

    Jotkut juopuvat vallasta...

    Äänestä

Älä mee alkoon töihin, sulla herää valtava helvetillinen jano juoda viinaa, siideriä ja viiniä.
Sitten rietastelet kännissä vapaa-ajallasi ja tarjoat persettäsi vähänkin sitä haluaville.

Lopuksi juot jo työajallasi salaa vessatauolla, ja kähmit ja puhut typeryyksiä asiakkaille.

Äänestä

Ainoastaan juoppo voi olla töissä Alkossa. Itse olin 70 luvulla.

Äänestä

En ole lestadiolainen, mutta raittiuden tukijana en silti menisi alkoon töihin. Tuo on työtä, jolla ylläpidetään ja tuetaan suomalaista juomakulttuuria. Mieti, minkä hyväksi haluat toimia. Monen Alkon asiakkaan alkoholismi on vakava, myös alkoholistien läheisille paljon tuskaa ja kärsimystä aiheuttava sairaus ja kuormittaa myös valtiota sosiaali-ja terveysmenoina. Haluatko edistää ja tukea viinanmyyntiä vai miksi menisit alkoon töihin. Toisaalta, työllistäähän päihdehuuruisten rettelöinti vanhoillislestadiolaista poliisiakin. Jotta vl-poliiseillakin riittää työtä, niin sinne Alkoon vaan huolehtimaan viinanmyynnistä...

Äänestä

Voi voi tätä ikuista puntaroimista, mitä saa tehdä, mitä ei.

Tätä se on vl raukan elämä. Jatkuvaa ajatusleikkiä syntikiemuroissa, teinkö jotain väärin, möinkö sopimatonta, sanoinko jotain pahaa, jne.

Elämä menee hukkaan.

SRK ei sano/kirjoita mitään, mutta selkeää on, että kielto on ehdoton

Äänestä
  • Kyllä tuo liian pitkälle menee. Tuossakin yhtälössä on liian monta muuttujaa että siihen voisi vastata ehdottomasti kyllä tai ei. Samasta syystä, josta en kiellä Jumalaa, en voi myöskään laatia tai noudattaa tuollaisia sääntöjä. Koska en tiedä, mitä niistä todellisuudessa epätäydellisessä maailmassa seuraa.

    Äänestä

Ei tätäkään ketjua olisi tullut ilman Melperin aloitus-trollausta. Ei uskomassa oleva vanhoillinen edes voi harkita työskentelevänsä ALKOSSA tahi myyvänsä ehkäisyvälineitä. En ymmärrä miksi Hra Heinola haluaa sotkea vanhoillisten asioita tyhmillä aloitus-ulostuksillaan.

Äänestä
  • Onko noussut PIIMÄ PÄÄHÄN?

    Äänestä

  • Kysymyksesi on aiheeton ja kumpuaa epäuskon tilastasi.

    Äänestä

Alkossa viinan myynti on laillista ja toiminta estää paljon pahempia asioita tapahtumasta.

Voit siis huoletta mennä rehelliseen työhön Alkoon, juuri raittiita työntekijöitä Alko etsii ja haluaa. Alkon myyjät eivät juurikaan voi käyttää Alkon tuotteita, koska kontrolli työpaikalla on kova. Kerrankin maistaneena töihin ja lähtöpassit saman tien.

Uskovainen voi aina mennä tekemään rehellistä työtä. Alko on hyvä asia siksi, että viinan myynti on kontrollissa, eikä se tapahdu täysin hallitsemattomasti vapailla markkinoilla.

Minä siunaan sinut Jeesuksen nimessä työhösi Alkoon, antakoon Jumala sinulle työssäsi menestyksen ja siellä voit kysyttäessä todistaa uskostasi muillekin.

Äänestä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuus#Alkoholi

Siellä se on sanottu!

Myöskin kaupassa myyjänä kassalla ei voi toimia sillä alkoholin myynti on kielletty!
Minusta nyt 2015 luvulla SRK tulisi tehdä lievennys samaan tapaan kuin ns. televisiokielto - siitä ei puhuta eli ei ole kiellettyä.

Pehmeä tapa olis esim. päivämiehessä Keskiviikkona kirjoittaa joku pieni juttu esim. vaan 1/8 sivun kokoinen...

Äänestä

Sovi Alkon kanssa että myyt vain alkoholittomia tuotteita asiakkaille. Kyllä ne siihen suostuvat. Vielä parempi olisi jos lopettaisivat kaikkien alkoholipitoisten juomien myynnin. Pidä pintasi ja aseta ehdot Alkolle ettet ota työpaikkaa vastaan jos eivät lopeta kaikkien alkoholipitoisten tuotteiden myyntiä. Kyllä Alko suostuu siihen jos et anna vaatimuksissasi tippaakaan periksi. Ehdota että alkavat Koskenkorvan sijasta myymään Raamattuja, uskovaisten pastilleja, ristiriipuksia, piimää ja Jeesuksen kuvia. Kun Alko huomaa asiakasmäärän räjähdysmäisen kasvun niin tarjoavat sinulle heti paikalla Alkon pääjohtajan paikkaa. Kohta ei löydy Suomesta yhtään alkoholistia vaikka niitä kuinka etsimällä etsisi. Sinun pitää ehdottomasti ottaa se työpaikka vastaan.

Äänestä
  • Elä kiltti pieni nimimerkki "Saako_alkossa_työssä " mene Alkolle töihin! Haluatko viedä leivän minulta? Ja vaimoltani? Ja lapsiltani? Ja minulta kalja? Ja kyläläisiltä pullo? Pullo halpaa kotipolttoista? Ja lapsiltani iPodit, pizza ja rehellinen suomalainen ruisleipä? Ruisleivänkö haluat viedä lastani suusta? Pieni nokare voita ilman leipää? Elä kuule elä mee Alkolle töihin! Ethän?!

    Äänestä

  • kotipolttaja kirjoitti:

    Elä kiltti pieni nimimerkki "Saako_alkossa_työssä " mene Alkolle töihin! Haluatko viedä leivän minulta? Ja vaimoltani? Ja lapsiltani? Ja minulta kalja? Ja kyläläisiltä pullo? Pullo halpaa kotipolttoista? Ja lapsiltani iPodit, pizza ja rehellinen suomalainen ruisleipä? Ruisleivänkö haluat viedä lastani suusta? Pieni nokare voita ilman leipää? Elä kuule elä mee Alkolle töihin! Ethän?!

    Sina se vie minu lieba! Sina ylen sankia priha!

    Äänestä

Elä perkele mene tuommoseen firmaan joka myy huumeita. Kyllä ihmisillä pitää periaatteita olla joten mielestäni uskovainen ei työskentele firmassa joka myy huumaavia juomia. Se on saatanan tärkeä periaate että viinaa ja huumeita ei myydä!

Äänestä
  • Mutta ukot polttaa rauhansauhuja seurapuheiden välissä rauhanyhdistyksen pihassa !

    Äänestä

SRK ei sano sanallakaan, eikä mene julkiseen keskusteluun, mutta:

Selkeä kanta on, että EI.
Seuroissa tiedon saatuaan, kuiskitaan ja lopulta saarnamiesten taholta
hoitokokoukseen ja saa.tanalle heitetään.

Siinä sen on, ja PISTE.

Äänestä
  • "saa.tanalle heitetään."

    Heitetäänkö lestaadiolaisuudessa ihmisiä saa.tanalle???

    Silloinhan lestaadiolaisuus on itsestään perk.eleestä!!!

    Äänestä

Kuinka uskovainen voi toimia farmaseuttina, kun joutuu myymään ehkäisypilleriä ja huumavia lääkeittä. Melkein joka työpaikkassa on sellaista, joka ei sovi uskovaiselle, ei vois ottaa oikein mitään työtä vastaan

Äänestä

Miksi pitää nähdä mörköjä kaikkialla?

Äänestä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuus#Alkoholi

Tuolla on totuus. Se onkin niin, että jotkut ei noudata sääntöjä ja sitten ongelmia tulee. Farmaseuttina ei saisi myydä ehkäisypillereitä, yms. Melkein jokaisessa ammatissa on jotain ns. kieroa juttua!

Tämä alkoholin myynti on ERIKSEEN jyrkästi kielletty! Eli, kun näet jonkun myymässä kaupan kassalla niin ota video ja lähetä srk:lle niin he hoitavat asian kuntoon? vai mikä on SRK:n kanta?

Äänestä
  • Syntyvyyttä ON PAKKO säännöstellä jotta saataisiin maalimaan tilaa jollekkin paljon paljon tärkeemmälle!

    Johannes 21
    25 On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

    "etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa."

    "Syntyvyyttä ON PAKKO säännöstellä jotta saataisiin maalimaan tilaa" Jeesuksesta kertoviin tarinoihin ja satuihin!!!

    Olipa kerran Jeesus joka muutti Epyktiin!!! (Matt)

    Olipa kerran Jeesus joka ei muuttanut Epyktiin (Lucky Luke)

    Äänestä

Tää Melperin aloitus-trollaus poiki ihan mielenkiintoisen debatin. Kiitos Päijänne-Tavastlandiin. Mellu hyvin silti tietää, ettei vanhoilliset harkitsisi oikeassa elämässä viinakaupan myyjänä tai hallintopomona toimimista.

Äänestä

Kyllä voit olla ALKOSSA työssä. Ihan samalla lailla K-ketjuken, s-ketjujen myymälöissä käsitellään alkoholia kauheita määriä, osa myy niitä kassalla, samalla vilahtaa myös kaupassa ehkäisyvälineitä yms. Ei tarvi olla alkoholia myymättä ei se syntiä ole!

Alkoholia raamatussa käytettiin muuten kauheesti melekein joka raamatun aukeamalla puhutaan pidoista jossa viini virtasi.

Nämä VL-lestaatiolaisten elämäntapaopit on ihan hulluja! Suoraan sanottuna! Kaksinaismoraalista viestintää jossa nykyäänkään ns. johtajilta ei saa asioihin suoria vastauksia, tarkoitan esim. ehkäisyä!

Äänestä
  • https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuus#Alkoholi

    Tuo yllä on vanhaa tietoo...Saa myydä alkoholia...mietoja ja väkeviä...;) Ainakin mietoja myydään kaupassa paljonkin!!!

    Tämä on tyypillinen kysymys kun raamatun lisälehdet ei päivity tarpeeksi usein!

    Samoin 1-olutta VL-uskovaiset juo ilman, että toiset VL pitävät sitä syntinä. Määräkin on rajoittamaton. Mutta yksikin 3 olut on jo syntiä!

    Äänestä

No ei varmasti voi mennä sinne töihin.
Jos jumantsauke vl lahkoaineksiin on vähänkin luottamista, takit
käännetään aina myönteisenpään sana/syntimuotoon, itselle edulliseksi.
Onhan E-liikkeessä käyntikin ennen ollut saata.nalleheittoaihe,
niin vielä ALKO myyjä. Pitikö vl oppi olla muuttumaton. Haistakaa saarnamiehet paska.

Äänestä

Pitääkö teillä vanhiksilla kaikki kysyä sieltä rauhanyhdistyksen pampuilta ?
Onko oma järjenkäyttö sallittua vai täysin kiellettyä.
Ahtaaksi käy teidän leikkikehät.

Äänestä

Eikös se Lestadius raitistanut puoli lappia aikanaan, oli kiivas absolutismin kannattaja.

Äänestä

Mutta ukot polttaa rauhansauhuja seurapuheiden välissä rauhanyhdistyksen pihassa !
Mutta Leevi se oli raitis absolutisti ja kai raitisti aikanaan puolet lappia.
Huume kuin huume, eikö ole hiukka ristiriitaista touhua ?

Äänestä

Tässäkin ketjussa kirjoitettiin, että TAKAVUOSINA E-ryhmän ruokakaupassa käyminen johti eroon "Jumalan vaötakunnasta". Eikös SRK-maailmassa ole vallalla illuusio oppien "muuttumattomuudesta". Eli nykyään opetetaan kaikesta niinkuin on aina ennenkin opetettu... Siten E-ryhmän kaupassa käyminen on synti. Kokoomus ja Keskusta ovat edelleen ainoat "Jumalan hyväksymät" puolueet Suomessa. Ja TV-ohjelmien katseleminen on synti. Väite siitä, että asiallisen TV-ohjelman katsominen netti-teitse on Jumalan silmissä OK ja saman ohjelman katsominen telkkarista johtaa tulijärveen, edustaa lähes käsittämätöntä lapsellisuutta. Kun ei voida myöntää ilmeisiä oppimuutoksia "Jumalan valtakunnassa".

Äänestä

Eipäs Pilkata!

E. P.

Äänestä
  • Jaahas, no... missä hiippakunnassa olet piispana? Et taida olla Turun ArkkiErkkiPiispa... Jonkun kapitulin suosiossa kuitenkin olet, kun olet piispaksi päässyt!

    Äänestä

  • Olen EteläPohjanmaan (E. P.) hiippakunnan piispana. Sinä, nimimerkki "ArkkiErkkiEnkeli", sitä vastoin Elät Pimeydessä (E. P.). Jos
    Et Pian (E. P.) kohtaa vanhoillista, Et Pääse (E. P.) valtakuntaan.

    E. P.

    Äänestä

  • Eläkkeelle Pääsen (E. P.) noin 16 vuoden päästä. Eläkkeelle Päädyttyäni (E. P.) muutun Entiseksi Piispaksi (E. P.). Järjestän hiippakunnassani asiat niin, Että Papit (E. P.) kirkon opit hyljätessään Erotetaan Pikimiten (E. P.). Käytän valtaa kyllä, mutta En Politikoi (E. P.). Minä En Pysty (E. P.) pitämään oikeina muita kuin Kokoomusta ja Keskustaa. Synnillisiä asioita puolestaan ovat E-Pillerit (E. P.) sekä E-Putiikit (E. P.). Minun Ehkä Pitää (E. P.) valistaa Teitä: Putiikit ovat kauppoja. Taistelen aina Elämän Puolesta (E. P.).


    E. P.

    Äänestä

Etsii Pankkia.
Edistyy Paikantamisessa.
Estää Pankkiryöstön!

E. P.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saako_alkossa_työssä kirjoitti:

JT!

Olen vl-nainen ja minulle tarjottiin Alkosta työpaikkaa! Itse en juo mutta olis ns. taloushallinnossa töitä. Miten muut ajattelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu