lapsettomuushoidot

Kuinka pitkälle voi mennä lapsettomuushoidoissa?
Me olemme olleet lapsettomia jo kolme vuotta ja nyt pohditaan miehen kanssa, että mitä alamme tekemään...
Jotenkin tuntuu, että jos menee koeputkihedelmöitykseen tai vastaavaan niin se alkaa olemaan liikaa omissa käsissä, eli valitaan ajankohta ja mahdolliset seuraavat lapset, montako jne....

Auttakaa. Tämä asia on arka ja kipeä.
463362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

En halua nyt vähätellä huoltanne, mutta sanon kuitenkin, että ei tuo nyt vielä oikein kuulosta lopulliselta lapsettomuudelta. Jos ja kun lääkärin vastaanotolle päädytte, niin teille varmasti kerrotaan erilaisista hoitovaihtoehdoista. (Ensin toki tutkitaan). On toki hyvä miettiä omaa linjaansa jo etukäteen. Esimerkiksi keinohedelmöitykseen liittyy vakavia eettisiä ongelmia, jotka voidaa kuitenkin välttää, jos ne tiedostetaan. Entäpä adoptio?

Äänestä
  • Unohtui se, miksi ryhdyin kirjoittamaan: keinohedelmöityksestä ollaan montaa mieltä vl-uskovaisten keskuudessa. Itse en ole sen kannattaja, mutta en haluaisi olla sitä kieltämässäkään, kunhan vain tiedetään mitä ollaan tekemässä ja miten.

    Äänestä

  • Meidät on molemmat tutkittu pääpiirteittäin jo vuoden naimisissaolon jälkeen ja kaikki ok.Silloin päätimme, että katsotaan ja annetaan ajan kulua. Nyt kuitenkin kun kolme vuotta on mennyt eikä mitään kuulu, alkaa tuntua turhauttavalta ja epätoivoiseltakin välillä.Onhan nämä luonnollisia tunteita varmaan....
    Haluaisin mielipiteitä sellaisilta, joille on joitakin toimenpiteitä tehty. Toki muutkin voivat kommentoida. Ehkä tämänkin on jokaisen pariskunnan henkilökohtainen asia ja omakohtaisella uskolla nähtävissä...
    Tiedän, että monille on tehty esim koeputkihedelmöitys tms, mutta jotenkin se "sotii" vastaan...¨
    olenko turhaan huolissaan ja pitäisikö "antaa mennä".... siis mennä hoitoihin... Vai jättää kaikki vielä korkeimman käsiin?

    Äänestä

  • On se pitkä aika nuorilla ehkäisemättömillä ihmisillä. Voisiko joku ammattilainen vastata. Muistan lukeneeni jostakin että jo vuoden kestänyt tärppäyksen odottelu katsotaan riittäväksi lapsettomuushoitohin pääsemiselle. lenko väärässä?

    Äänestä

  • riittävä kirjoitti:

    On se pitkä aika nuorilla ehkäisemättömillä ihmisillä. Voisiko joku ammattilainen vastata. Muistan lukeneeni jostakin että jo vuoden kestänyt tärppäyksen odottelu katsotaan riittäväksi lapsettomuushoitohin pääsemiselle. lenko väärässä?

    Päästään taas keskustelemaan siitä, mikä kukin on ammatiltaan;-). Kiistän siis olevani ammattilainen, mutta vahvistan kuitenkin, että olet oikeassa. Se on pitkä aika nuorelle, ehkäisemättömälle pariskunnalle. Siksi en sanonutkaan, ettei tutkimuksiin kannata mennä.

    Lähinnä tarkoitin sitä, että kolme vuotta on kuitenkin niin lyhyt aika, että ei kannata vielä toivoaan heittää.

    Äänestä

  • Marian kirjoitti:

    Meidät on molemmat tutkittu pääpiirteittäin jo vuoden naimisissaolon jälkeen ja kaikki ok.Silloin päätimme, että katsotaan ja annetaan ajan kulua. Nyt kuitenkin kun kolme vuotta on mennyt eikä mitään kuulu, alkaa tuntua turhauttavalta ja epätoivoiseltakin välillä.Onhan nämä luonnollisia tunteita varmaan....
    Haluaisin mielipiteitä sellaisilta, joille on joitakin toimenpiteitä tehty. Toki muutkin voivat kommentoida. Ehkä tämänkin on jokaisen pariskunnan henkilökohtainen asia ja omakohtaisella uskolla nähtävissä...
    Tiedän, että monille on tehty esim koeputkihedelmöitys tms, mutta jotenkin se "sotii" vastaan...¨
    olenko turhaan huolissaan ja pitäisikö "antaa mennä".... siis mennä hoitoihin... Vai jättää kaikki vielä korkeimman käsiin?

    Meillä oli aikoinaan sama tilanne.
    Tutkimuksiin menosta puhuimme useasti, mutta sitten yli 4 avioliittovuoden jälkeen meillä oli oma tytär ja sen jälkeen saimme vielä 9 lasta lisää.

    Kaikki voi vielä järjestyä.

    Äänestä

  • ...että miten suomalaiset adoptioviranomaiset suhtautuvat lestadiolaiseen tai muuhun lahkoon? Tarkoitan, että halutaanko lasta antaa jonkun vahvan uskonnollisen lahkon kasvatettavaksi? Tai toisaalta esim. ateistiperheelle? Vai onko tavallinen ns. tapaluterilainen "paras" perhe?

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Päästään taas keskustelemaan siitä, mikä kukin on ammatiltaan;-). Kiistän siis olevani ammattilainen, mutta vahvistan kuitenkin, että olet oikeassa. Se on pitkä aika nuorelle, ehkäisemättömälle pariskunnalle. Siksi en sanonutkaan, ettei tutkimuksiin kannata mennä.

    Lähinnä tarkoitin sitä, että kolme vuotta on kuitenkin niin lyhyt aika, että ei kannata vielä toivoaan heittää.

    Tarkoitukseni ei ollut tölväistä sinua ammattilaisuudella tai ammattitaidottomuudella. Oletan vaan yleensä, että jos joku noita asioita ammattinsa puolesta päivittäin kohtaa, tulee ehkä vastauskin hyvin nopeasti. Siis ei tarvitse tietoa vaivalla tarkistaa tai jostain kaivella.

    En ole itse ammattilainen. Muistelin vaan jostain lukeneeni sen vuoden ajanjakson, en muistanut yhtään mikä lähde ja siis mikä luotettavuus tuolla tiedolla.

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Unohtui se, miksi ryhdyin kirjoittamaan: keinohedelmöityksestä ollaan montaa mieltä vl-uskovaisten keskuudessa. Itse en ole sen kannattaja, mutta en haluaisi olla sitä kieltämässäkään, kunhan vain tiedetään mitä ollaan tekemässä ja miten.

    miksi koeputkihedelmöitys voidaan 'sallia'? eikö se ole jo liikaa Jumalan töihin puuttumista aivan samoilla perusteilla on siis myös ehkäisy tai abortti sallittava? en ymmärrä, 'raja' taitaa tosiaan mennä siinä missä ihminen sen omalta puoleltaan haluaa mennä...veteen piirretty viiva

    Äänestä

  • se edellinen kirjoitti:

    Tarkoitukseni ei ollut tölväistä sinua ammattilaisuudella tai ammattitaidottomuudella. Oletan vaan yleensä, että jos joku noita asioita ammattinsa puolesta päivittäin kohtaa, tulee ehkä vastauskin hyvin nopeasti. Siis ei tarvitse tietoa vaivalla tarkistaa tai jostain kaivella.

    En ole itse ammattilainen. Muistelin vaan jostain lukeneeni sen vuoden ajanjakson, en muistanut yhtään mikä lähde ja siis mikä luotettavuus tuolla tiedolla.

    Se kuitenkin näkyy, että sinulla on auttva ja oikea mieli, ja sehän se riittää.
    Itsekin olen halunnut sitä samaa täällä.

    Äänestä

  • Taina kirjoitti:

    ...että miten suomalaiset adoptioviranomaiset suhtautuvat lestadiolaiseen tai muuhun lahkoon? Tarkoitan, että halutaanko lasta antaa jonkun vahvan uskonnollisen lahkon kasvatettavaksi? Tai toisaalta esim. ateistiperheelle? Vai onko tavallinen ns. tapaluterilainen "paras" perhe?

    Sosiaaliviranomaiset ovat huomattavasti suvaitsevaisempia kuin esimerkiksi monet kommentoijat näillä palstoilla. Kyllä lapsia annetaan adotoitavaksi myös lestadiolaisperheisiin. Myös yksielävät naiset kelpuutetaan adotiovanhemmaksi.

    Ei usko itsessään ratkaise, saako lasta adoptoitua vaiko ei.

    Lapselle etsitään mahdollisimman hyvää ja sopivaa perhettä, vanhempia. Vanhemmille ei haeta lasta.

    Paljolti on kiinni myös sosiaaliviranomaisesta, millaisesti hän suhtautuu lestadiolaisuuteen.
    Joku voi nähdä sen jopa rikkautena. Nykyään sosiaalialan ihmiselle annetaan hyvä ja suvaitsevainen koulutus, näin ollen on suvaitsevuutta nähdä lestadiolainenkin aivan tavallisena lasta kotiinsa haluavana ihmisenä.

    Äänestä

  • adoptoijawillbe kirjoitti:

    Sosiaaliviranomaiset ovat huomattavasti suvaitsevaisempia kuin esimerkiksi monet kommentoijat näillä palstoilla. Kyllä lapsia annetaan adotoitavaksi myös lestadiolaisperheisiin. Myös yksielävät naiset kelpuutetaan adotiovanhemmaksi.

    Monissa adotoitiin lapsia antavissa maissa myös velvoitetaan että perhe, joka adoptoi on kristillisen maailmankatsomuksen omaava. Uskontoa ei siis nähdä negatiivisena taustatekijänä, niin kuin usein Suomessa tunnutaan tekevän.

    Äänestä

  • adoptoijawillbe kirjoitti:

    Monissa adotoitiin lapsia antavissa maissa myös velvoitetaan että perhe, joka adoptoi on kristillisen maailmankatsomuksen omaava. Uskontoa ei siis nähdä negatiivisena taustatekijänä, niin kuin usein Suomessa tunnutaan tekevän.

    Niin olen ymmärtänyt, että ei kristillisessä maailmankatsomuksen omaavassa perheessä mitään vikaa ole, päinvastoin, yleensä ajatellaa, että heillä on hyvä arvomaailma. Eli siis Suomessakin ajatellaan näin. Eri asiaksi katsotaan usein kuitenkin esim. lestadiolaiset tai muut ryhmittymät, joissa saattaa esiintyä fundamentalistista Raamatun tulkintaa. Sillä ajatellaan, että lapselle täytyy antaa sellainen kasvualusta, joka on turvallinen ja antaa hyvän pohjan elämälle, ajatuksille jne. Usein kuitenkin ajatellaan, että esim. juuri lestadiolaiset saattavat ottaa uskonsa liian vakavasti, tai tarkoitan tällä sitä, että lapselle opetetaan myös sellaista arvomaailmaa, joka ei välttämättä ole kovin suvaitsevainen tai joka voisi vahingoittaa lapsen mielen kehitystä (pelottelut tulimerillä, synnillä jne.). Samalla viranomaiset katsovat valittaessa lapselle perhettä, sitä millaiseksi lapsen arvomaailma ja yhteiskuntakäyttäytyminen tulevaisuudessa kehittyy, eli voiko hänestä tulla suvaisematon ja eristäytyvä.

    Älkää nyt käsittäkö, että tämä olisi minun oma mielipiteeni, mutta totuus on se, että usein lasta ei haluta antaa sellaisiin perheisiin, joilla on hyvin tiukat käsitykset jostain asioita, esim. juuri fundamentaalinen Raamatun tulkinta ja maailmankuva. Tämä pätee kyllä muihinkin kristillisiin yhteisöihin, jolta tällaista harjoittavat. Viranomaiset katsovat siis, että tällainen ympäristö saattaa joskus jopa vahingoittaa lapsen kehitystä.

    Tunnen kuitenkin lestadiolaisperheen, jotka ovat adoptoineen kaksi lasta, joten ei se mikään este ole, mutta jos he katsovat, että uskonnollisuus menee yli, niin prosessi voi hankaloitua suunnattomasti. Haluan siis korostaa, että suvaitsevainen lestadiolaisperhe ei ole sen kummallisemassa asemassa kuin muukaan. Kun luin äsken tekstini läpi, niin se kuulosti jotenkin vihamieliseltä, mutta en siis tarkoita sitä, vaan yritin vai tuoda esille, että joskus fundamentalismi voi olla este adoptiolle. Ja täytyy muistaa, että jokaista perhettä käsitellään yksilönä, joten ei heillä sinällään mitään ennakkoluuloja ole, tai jos onkin, niin nehän voi todistaa vääriksi!

    Äänestä

Luin juttusi, itse olemme mieheni kanssa olleet myös kokeneet lapsettomuuden. Emme mieheni kanssa nähneet siinä mitään väärää kun lähdimme hoitoihin mukaan. Nyt meillä on lapsia koeputkihedelmöityksen avulla. Itse olen sitä mieltä, että jos niitä lapsia on tarkoitettu niin sit niitä annetaan, mutta jos on niin, että niitä ei ole tarkoitettu niin kävi sitä sit ihan minkälaisia hoitoja tahansa läpi niin ei niitä lapsia tule. Ei se ole mikään 100% varma,että kun lähtee hoitoihin mukaan et aina hoidot onnistuu ym. Useamman keskenmenon kokeneena voin näin sanoa, tosin meille oli lapsia tarkoitettu ja niitä myös olemme saaneet. Ja miksi ei käytä lääketiedettä hyväksi kun sen on jumala luonut? Jokainen tietenkin tekee omat ratkaisut ja valinnat.

Äänestä
  • Täsmälleen samasta syystä voi käyttää ehkäisyäkin. Joka tapauksessa Jumala on se joka asiat päättää, ehkäisit tai et - hait hedelmöityshoitoja tai et. Eikö niin?

    Vai eikö niin?

    Äänestä

  • toinen äiti kirjoitti:

    Täsmälleen samasta syystä voi käyttää ehkäisyäkin. Joka tapauksessa Jumala on se joka asiat päättää, ehkäisit tai et - hait hedelmöityshoitoja tai et. Eikö niin?

    Vai eikö niin?

    Ja miksi ei käytä lääketiedettä hyväksi kun sen on jumala luonut?

    Äänestä

  • Ehkä sinä et ole vl, mutta jos olet, niin vastaa minulle miksi ajattelet tehneesi oikein? Minä en tuomitse, mutta minusta koeputkihedelmöitys on yhtälailla perhesuunnittelua kuin ehkäisykin tai vaikka varmat päivät. Epäuskoiset tai esim. jotkut vapaatsuunnat perustelevat puoltavaa ehkäisykantaansa juuri samalla tavalla kuin sinä lapsentekoasi. Jumala antaa ehkäisystä huolimatta lapsen, jos niin haluaa. Aina on jonkun prosentin riski tulla raskaaksi, vaikka ehkäisisi. Selityksiä löytyy ja huonoa omaatuntoa on tarve peitellä selitysten virralla. Armonvirta puhdistaa ja uskon kautta avaa näkemään oikean ja väärän. Ajattele, jos sinä et olisikaan voinut käyttää kaikkia alkioita? Ajattele jos olisit vaikka kuollut tai sairastunut, niin mihin lastesi alut olisivat joutuneet? Mihin joutuvat ne siittiöt jotka joku kondomissaan roskiin viskaa? Niissäkin on elämää. Perhesuunnittelua ei kannata suosia missään muodoissa. Paljon on isojen perheiden äitejä, jotka painivat lasten tulon kanssa ja sinä mietit miehesi kanssa milloin teille sopisi mahdollisesti seuraava lapsi. Julmaa puhetta minulta, mutta niin totta! Ja ajatteleppa vielä sitä, että oletko valmis jatkamaan hoitoja saatuasi käytettyä ne yhden koeputki kerran alkiot? Kolme kokeilua, kaksi lasta ja 39 vuoden ikä ovat jo rajoitteita, joiden jälkeen julkisella puolella sinulle ei hoitoja tehdä. Onko lapsiluku sitten täysi? Ei, mikäli lähdet leikkiin, hoidathan omin kuluin vaihdevuosi ikääsi asti hoidot ja otat riskin, että saatkin 10 koeputkilasta. Ei sellaiseen kukaan uskovainen ryhdy, vaan eräskin äiti, joka on melkein 40v ja 15 vuotta ollut naimisissa, meni hoitoihin vasta nyt, kun riski saada isoa perhettä on minimoitu! Tämä on totta ja kamalaa!
    Minä en tuomitse, mutta älkää hyvät lapsettomat kovettako mieltänne ja ottako Luojan asemaa. Aina on ollut lapsettomia pareja. Missä on raja Jumalan tahtoon tyytymiselle? Siinä, että tusina lapsia on iso risti kannettavaksi, ainakin siinä.
    Minulla on vielä aika pieni perhe eikä ole tarvinnut miettiä ehkäisyä, mutta tiedän monia jotka ovat tosi tiukoilla, mutta jotka jaksavat ja haluavat tyytyä Jumaln tahtoon.

    Äänestä

  • vl äiti kirjoitti:

    Ehkä sinä et ole vl, mutta jos olet, niin vastaa minulle miksi ajattelet tehneesi oikein? Minä en tuomitse, mutta minusta koeputkihedelmöitys on yhtälailla perhesuunnittelua kuin ehkäisykin tai vaikka varmat päivät. Epäuskoiset tai esim. jotkut vapaatsuunnat perustelevat puoltavaa ehkäisykantaansa juuri samalla tavalla kuin sinä lapsentekoasi. Jumala antaa ehkäisystä huolimatta lapsen, jos niin haluaa. Aina on jonkun prosentin riski tulla raskaaksi, vaikka ehkäisisi. Selityksiä löytyy ja huonoa omaatuntoa on tarve peitellä selitysten virralla. Armonvirta puhdistaa ja uskon kautta avaa näkemään oikean ja väärän. Ajattele, jos sinä et olisikaan voinut käyttää kaikkia alkioita? Ajattele jos olisit vaikka kuollut tai sairastunut, niin mihin lastesi alut olisivat joutuneet? Mihin joutuvat ne siittiöt jotka joku kondomissaan roskiin viskaa? Niissäkin on elämää. Perhesuunnittelua ei kannata suosia missään muodoissa. Paljon on isojen perheiden äitejä, jotka painivat lasten tulon kanssa ja sinä mietit miehesi kanssa milloin teille sopisi mahdollisesti seuraava lapsi. Julmaa puhetta minulta, mutta niin totta! Ja ajatteleppa vielä sitä, että oletko valmis jatkamaan hoitoja saatuasi käytettyä ne yhden koeputki kerran alkiot? Kolme kokeilua, kaksi lasta ja 39 vuoden ikä ovat jo rajoitteita, joiden jälkeen julkisella puolella sinulle ei hoitoja tehdä. Onko lapsiluku sitten täysi? Ei, mikäli lähdet leikkiin, hoidathan omin kuluin vaihdevuosi ikääsi asti hoidot ja otat riskin, että saatkin 10 koeputkilasta. Ei sellaiseen kukaan uskovainen ryhdy, vaan eräskin äiti, joka on melkein 40v ja 15 vuotta ollut naimisissa, meni hoitoihin vasta nyt, kun riski saada isoa perhettä on minimoitu! Tämä on totta ja kamalaa!

    Ei niissä siittiöissä mitään elämää ole. Samalla tavalla kuin ei munasolukaan ole sen "elävämpi" kuin mikään muukaan ihmisen solu. Vasta silloin, kun siittiö ja munasolu yhtyvät niistä voi kehittyä elämää, mutta erillään ne eivät ole sen kummallisempia kuin muutkaan solut.

    Äänestä

  • eivät elämää kirjoitti:

    Tuo "vl-äiti" meni siinä kohtaa vähän liika pitkälle.

    --On niilläkin siittiöillä surkea kohtalo, jotka esim. mast:nnissa tai yöllisessä siemensyöksyssä jäävät kalsareihin.
    :)

    itsesaastutus toki on syntiä, mutta onkohan yölliset kastumiset nyt ihan...

    Äänestä

  • vl äiti kirjoitti:

    Ehkä sinä et ole vl, mutta jos olet, niin vastaa minulle miksi ajattelet tehneesi oikein? Minä en tuomitse, mutta minusta koeputkihedelmöitys on yhtälailla perhesuunnittelua kuin ehkäisykin tai vaikka varmat päivät. Epäuskoiset tai esim. jotkut vapaatsuunnat perustelevat puoltavaa ehkäisykantaansa juuri samalla tavalla kuin sinä lapsentekoasi. Jumala antaa ehkäisystä huolimatta lapsen, jos niin haluaa. Aina on jonkun prosentin riski tulla raskaaksi, vaikka ehkäisisi. Selityksiä löytyy ja huonoa omaatuntoa on tarve peitellä selitysten virralla. Armonvirta puhdistaa ja uskon kautta avaa näkemään oikean ja väärän. Ajattele, jos sinä et olisikaan voinut käyttää kaikkia alkioita? Ajattele jos olisit vaikka kuollut tai sairastunut, niin mihin lastesi alut olisivat joutuneet? Mihin joutuvat ne siittiöt jotka joku kondomissaan roskiin viskaa? Niissäkin on elämää. Perhesuunnittelua ei kannata suosia missään muodoissa. Paljon on isojen perheiden äitejä, jotka painivat lasten tulon kanssa ja sinä mietit miehesi kanssa milloin teille sopisi mahdollisesti seuraava lapsi. Julmaa puhetta minulta, mutta niin totta! Ja ajatteleppa vielä sitä, että oletko valmis jatkamaan hoitoja saatuasi käytettyä ne yhden koeputki kerran alkiot? Kolme kokeilua, kaksi lasta ja 39 vuoden ikä ovat jo rajoitteita, joiden jälkeen julkisella puolella sinulle ei hoitoja tehdä. Onko lapsiluku sitten täysi? Ei, mikäli lähdet leikkiin, hoidathan omin kuluin vaihdevuosi ikääsi asti hoidot ja otat riskin, että saatkin 10 koeputkilasta. Ei sellaiseen kukaan uskovainen ryhdy, vaan eräskin äiti, joka on melkein 40v ja 15 vuotta ollut naimisissa, meni hoitoihin vasta nyt, kun riski saada isoa perhettä on minimoitu! Tämä on totta ja kamalaa!
    Minä en tuomitse, mutta älkää hyvät lapsettomat kovettako mieltänne ja ottako Luojan asemaa. Aina on ollut lapsettomia pareja. Missä on raja Jumalan tahtoon tyytymiselle? Siinä, että tusina lapsia on iso risti kannettavaksi, ainakin siinä.
    Minulla on vielä aika pieni perhe eikä ole tarvinnut miettiä ehkäisyä, mutta tiedän monia jotka ovat tosi tiukoilla, mutta jotka jaksavat ja haluavat tyytyä Jumaln tahtoon.

    Ei tuo asia nyt ihan noinkaan ole! Tarkoitatko, että miehesi ja sinun pitää huolehtia, että jokikinen siittiösolu tulee otettua talteen mahdollista hedelmöittymistä varten?? En ihan ymmärtänyt, muuten kuin että hurahdit paasaamaan omaa katkeruuttasi muille.

    Oletko ajatellut, että Luoja saattaa herättää lapsettomassa pariskunnassa halun lapsettomuushoitoihin?

    Äänestä

  • vl äiti kirjoitti:

    Ehkä sinä et ole vl, mutta jos olet, niin vastaa minulle miksi ajattelet tehneesi oikein? Minä en tuomitse, mutta minusta koeputkihedelmöitys on yhtälailla perhesuunnittelua kuin ehkäisykin tai vaikka varmat päivät. Epäuskoiset tai esim. jotkut vapaatsuunnat perustelevat puoltavaa ehkäisykantaansa juuri samalla tavalla kuin sinä lapsentekoasi. Jumala antaa ehkäisystä huolimatta lapsen, jos niin haluaa. Aina on jonkun prosentin riski tulla raskaaksi, vaikka ehkäisisi. Selityksiä löytyy ja huonoa omaatuntoa on tarve peitellä selitysten virralla. Armonvirta puhdistaa ja uskon kautta avaa näkemään oikean ja väärän. Ajattele, jos sinä et olisikaan voinut käyttää kaikkia alkioita? Ajattele jos olisit vaikka kuollut tai sairastunut, niin mihin lastesi alut olisivat joutuneet? Mihin joutuvat ne siittiöt jotka joku kondomissaan roskiin viskaa? Niissäkin on elämää. Perhesuunnittelua ei kannata suosia missään muodoissa. Paljon on isojen perheiden äitejä, jotka painivat lasten tulon kanssa ja sinä mietit miehesi kanssa milloin teille sopisi mahdollisesti seuraava lapsi. Julmaa puhetta minulta, mutta niin totta! Ja ajatteleppa vielä sitä, että oletko valmis jatkamaan hoitoja saatuasi käytettyä ne yhden koeputki kerran alkiot? Kolme kokeilua, kaksi lasta ja 39 vuoden ikä ovat jo rajoitteita, joiden jälkeen julkisella puolella sinulle ei hoitoja tehdä. Onko lapsiluku sitten täysi? Ei, mikäli lähdet leikkiin, hoidathan omin kuluin vaihdevuosi ikääsi asti hoidot ja otat riskin, että saatkin 10 koeputkilasta. Ei sellaiseen kukaan uskovainen ryhdy, vaan eräskin äiti, joka on melkein 40v ja 15 vuotta ollut naimisissa, meni hoitoihin vasta nyt, kun riski saada isoa perhettä on minimoitu! Tämä on totta ja kamalaa!
    Minä en tuomitse, mutta älkää hyvät lapsettomat kovettako mieltänne ja ottako Luojan asemaa. Aina on ollut lapsettomia pareja. Missä on raja Jumalan tahtoon tyytymiselle? Siinä, että tusina lapsia on iso risti kannettavaksi, ainakin siinä.
    Minulla on vielä aika pieni perhe eikä ole tarvinnut miettiä ehkäisyä, mutta tiedän monia jotka ovat tosi tiukoilla, mutta jotka jaksavat ja haluavat tyytyä Jumaln tahtoon.

    En ihan ymmärtäny viestiäsi. Tähän asti olen kyllä kokenut olevani vl, eikä sitä ole kukaan täshän mennessä epäillyt, tosin kerta se on ensimmäinen. Asioista on paljon keskusteltu ja aikamoisia mielipide eroja on hoidoista tullut esille. En itse ymmärrä sitä että hoitoja verrataan ehkäisyyn! Niillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään! Jos joku haluaa lapsia niin tietääkseni ei sama ihminen halua ehkäistä!!!!! Ja jos lasten saanti on ainoastaan mahdollista lääketieteen avulla niin mitä väärää siinä on? Mutta niin kuin kirjoitin,että jokainen tekee omat ratkaisut ja päätökset. En kadu omaa päätöstäni ja tekisin saman uudelleen. Olen onnellinen äiti.

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa, mitä pahaa on siinä, että haluaa lapsen?
    Mikäli Jumalan tahto olisi ollut toinen, ei lasta olisi annettu teille edes hoitojen kautta, mikä on myös tavallista. Eivät kaikki saa lasta edes vuosikausien vaativien hoitojenkaan jälkeen.

    Toiset saavat lapsia niin helposti (jos näin voi sanoa), että sitä aletaan vl-piireissäkin pitämään itsestään selvyytenä.
    Toiset saavat lapsen/lapsia vasta monien kipujen ja kasvujen kautta. Silläkin on oma tarkoituksensa.
    Lapsettomuuden surulla ja kenties sen surun voittamisellakin voi olla Jumalan antama tehtävä heille jotka tämän surun saivat/joutivat ensin läpikäymään. Ilman niitä kasvunpaikkoja ei jotain asioita olisi osannut nähdäkkään.

    Siksi on aika arveluttavaa, että sellainen ihminen, joka ei kenties ola samaa surua läpikäynyt tai ei ainakaan samalla tavalla kokenut lähttisi tuomitsemaan.

    Jumala on Hän joka tuomitsee, se ei ole meidän vl-uskovaistenkaan oikeus. Voimme tukea, nostaa ja kantaa, tukea horjuvaa, mutta tuomitseminen, se on yksin Jumalan tehtävä.

    Nauti rauhassa lapsestasi/lapsistasi jotka Jumala on teille hoitojen kautta siunannut.
    Kuka uskaltaa epäillä yhdenkään ihmislapsen olemassaolon oikeutusta? Jumala on meidät kaikki luonut, myös ne lapset, jotka ovat saanett alkunsa hoidin kautta.

    Äänestä

  • vl-mama kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä kanssasi asioista. Se, että lapsia tulee ilman mitään on monelle perheelle itsestään selvyys ja silloin on helppo lähteä moralisoimaan muiden tekemisiä. Itse olen tai olemme mieheni kanssa onnellisia siitä että meillä on nyt lapsia ja nautimme heistä todella paljon. Silloin kun on kokenut lapsettomuuden sitä ajattelee lapsista ehkä vähän toisella tavalla kuin ,että jos niitä olisi tullut ilman mitään ongelmia. Nauttikaamme siis lapsisesta/lapsista kun niitä on annettu.

    Äänestä

Vl-puhuja ja muistaakseni lääkäri kirjoitti taannoin Päivämiehessä kutakuinkin näin;
"niin kauan kun lasta yritetään saada omia soluja käyttäen (oman miehen siittiöt, oman vaimon munasolut), voidaan katsoa hoidot sopiviksi vl :lle."

Toisinsanoen itse tuon kirjoituksen aikanani lukiessani sain käsityksen, että omilla soluilla tehty koeputkihedelmöitys on hyväksyttävää.
Kun taas lainatessa toisen kuin aviopuolison soluja olisi jo menty liian pitkälle.

No tämä on yksi näkökulma. Osa on erityisen tiukkana kannoissaan ja eivät hyväksyisi minkäänlaisia hedelmöitys hoitoja, toisaalta osan voisin kuvitella taas sallivan melkopitkällekin meneviä hoitoja, jopa lainasolujen käytön.

Ja taas... onhan adoptiolapsikin täysin erisoluista ja kuitenkin tulisi olemaan kuin oma biologinen lapsi samoin oikeuksin.
Lainasolulla hedelmöitetyssä raskaudessa voisi puolet olla ap:n parin omaa perimää, siis munasolu tai siittiö olisi jommankumman ja taas jompikumpi "lainattu".

Vaikeita kysymyksiä...näistä voi keskustella ja hakea mielipiteitä. Loppuviimeksi ratkaisu on teidän ja oman omantunnonasia. Lisäksi Jumala on näissä hoidoissakin taustalla. Mikäli hän haluaa niin tapahtuvan, ei hedelmöitys onnistuisi edes lainasoluilla.

Ristiriitaisia kysymyksiä ilman yhtä selkeää vastausta. Jumalan siunausta teille, jospa oman lapsosen saisitte sittenkin.

Äänestä
  • Näin minäkin olen kuullut opetettavan. Ei kuulosta oikealta tarkoituksella saattaa alkuun lapsia, joiden (biologiset) vanhemmat eivät ole avioliitossa.

    Tämä on kokonaan eri asia kuin se, että adoptiolapsenkin geenit ovat muilta.. Tässähän tarjotaan koti kodittomalle lapselle.

    Äänestä

Toivottavasti en satuta sinua, enkä ketään muutakaan.

Mielestäni kaikenlaiset lapsettomuushoidot ovat täsmälleen sama asia kuin ehkäisy, vain toisinpäin. Itse hyväksyn molemmat, ja pidän silti itseäni uskovaisena.

Jumala on kaikkivaltias, eikä Häntä hidasta kierukat tai hormonihoidot, jos niikseen tulee. On surullista, että me käytämme voimavarojamme vakuuttaakseemme toisemme oman kantamme oikeellisuudesta. Oikeaa vastausta ei ole, se on aina tapauskohtainen ja sen sanelee omatunto jonka me saamme Jumalalta.

Voimia teille.

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksista. Vl-maman vastaus kuulosti siltä, että näin voisi toimia.Puhujan sanat toisaalta antoivat itelle luottamusta lisää.Täytyy vielä miettiä, mutta kyllä sen voisi ajatella olevan hyväksyttyä.... omia soluja kuitenkin.Eikä siltikään sitä lasta anneta sitten jos Jumala ei hyväksi näe.

    Äänestä

  • Marian kirjoitti:

    Kiitoksia vastauksista. Vl-maman vastaus kuulosti siltä, että näin voisi toimia.Puhujan sanat toisaalta antoivat itelle luottamusta lisää.Täytyy vielä miettiä, mutta kyllä sen voisi ajatella olevan hyväksyttyä.... omia soluja kuitenkin.Eikä siltikään sitä lasta anneta sitten jos Jumala ei hyväksi näe.

    Jos käyttää aviomiehen veljen siittiöitä, on lapsi samoista soluista lähtösin.

    Äänestä

  • mahdollisuus kirjoitti:

    Jos käyttää aviomiehen veljen siittiöitä, on lapsi samoista soluista lähtösin.

    joo ei kiitos

    Äänestä

  • mahdollisuus kirjoitti:

    Jos käyttää aviomiehen veljen siittiöitä, on lapsi samoista soluista lähtösin.

    tuo saarnaajan ohje, että lapsettomuushoidot on synnittömiä JOS käytetään samoja sukusoluja, rajaa ongelman.
    apen siittiöt olisivat melkein sama kuin miehesi siittiöt.

    lehdessä oli kirjoitus että naiselta (Elli) puuttui kohtu, niin hänen Ellin äiti synnytti vauvan, missä oli Ellin munasolu ja Ellin miehen isän siittiöitä (miehellä oli aspermia) = oikeia biovauva.

    Äänestä

en siis ole lapseton joten nämä ovat toisarvoisia ajatuksia mutta haluan silti kertoa mitä minä ajattelen.
minusta tuntuu että koeputkihedelmöitys on vähän liian pitkälle menevää hoitoa juuri niiden ettisten ongelmien takia. mutta tietenkään en voi lapsen saaneena mennä lyömään omalta osaltani mitään lukkoon mitä tekisin jos olisin lapseton koska en ole sitä kipua kokenut.

siitä olen kuitenkin ehdottoman varma että nämä lapsen rakennusaineet on tultava hoitoa hakevalta avioparilta. se olisi TÄYSIN luonnon vastaista että sukusoluja otettaisiin joltain luovuttajalta! eli jos lasta ei avioparille millään hoidolla tule niin sitten ei tule.

ja jos itsestä tuntuu että koeputkihedelmöitys on liikaa omissa käsissä niin voi toimia omien tuntemusten mukaan.

voihan sitten yrittää adoptiotakin tosin siinäkin voi olla ongelmia joita ei välttämättä tule ajatelleeksi.(Helsingin Sanomien kuukausiliite: "Omassa maassaan oudot")

Äänestä

Täällä taas jatkuu tuttu pölemiikki näistä suvunjatkamishommista.
Eikö teitä mikään muu kiinnosta kuin maan täyttämisasiat???

Äänestä
  • Jos joku kokee lapsettomuuden henkilökohtaiseksi ongelmakseen, salli se hänelle. Nykypäivänä se onkin kuulema joka 6. suomalaisparin ongelma, joten aivan harvinaisesta ongelmasta ei käydä tässä keskustelua.

    Ei minullakaan ole lapsia, mutta en koe asiaa minkäänlaiseksi ongelmaksi. Silti ei ole mitenkään minulta pois, että joku haluaa käydä keskustelua lapsettomuudesta ja sen mukanaantuomista eettisistä ongelmista. Relaa siis setä, relaa

    Äänestä

Minulla itselläni ei ole henkilökohtaisia kokemuksia lapsettomuushoidoista, mutta hyvin läheltä olen seurannut ja mukana elänyt ko.asian kanssa. Onko sinulla mahdollisuutta kirjoittaa minulle sähköpostia suoraan tai minun sinulle. Osoitteeni on [email protected]
Minulla on rakas kummityttö, joka on koeputkihedelmöityksellä alkunsa saanut (omista vanhemmista). En haluaisi ajatella, onko asia oikein vai ei, mutta monesti tätä mietin. Uskovaisena siinä on niin paljon sellaista jota en täysin pysty hyväksymään. Mm. Mitä tehdä lopuille alkioille. Ainahan hedelmöittyneitä munasoluja on enemmän kuin kohtuun pantavia, joita laitetaan yleensä yksi tai kaksi. Aina äiti ei voi käyttää ylijääneitä alkioita esim. sairauden vuoksi. Milloin on oikea aika laittaa toinen lapsi valmiista alkioista alulle? Ja lukuisia muita kysymyksiä ja vastauksia, pohdintoja on joista mielelläni "keskustelen", mikäli siitä sinulle apua olisi. Haluan tässä vielä sanoa, että Jumalahan on elämän antaja ja päättäjä, niin osittain tässä koeputkihedelmöityksessä ihminen astuu Jumalan varpaille. Joku voi sanoa, ettei Jumala anna kasvua, jos ei halua, mutta sanoi minullekkin lääkäri kerran, että perhesuunnittelua voi uskovainenkin harrastaa, kun Jumala antaa lapsia, vaikka ehkäisisikin, jos Jumala niin haluaa.
Palataan asiaan, jos niin tahdot.

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus. Ongelmia siis löytyy. Eettisesti voidaan tämä tehdä niin, ettei alkioita tuoteta suurta määrää. Mutta siltikin tässä on enemmän kuin yksi puoli. Minulla ainakaan ei ole valmista myöntävää MUTTA EI MYÖSKÄÄN kieltävää vastausta!

    Hyvää joulunodotusta alkuperäiselle kysyjälle ja muille keskustelijoille.

    Äänestä

  • sellaisia, joissa syntyy ylimääräisiä hedelm. munasoluja ja sellaisia, joissa ei synny, vaan yksittäinen siittiö siirretään munasolun sisään ohuella neulalla.

    Äänestä

Minun mielestäni vastaukset edustavat suurta kaksinaismoralismia lestadiolaisten osalta. Itse hyväksyn täysin hedelmöittymishoidot ja ehkäisyn, vaikka tässä tapauksessa suosisinkin adoptiota, koska siinä annetaan koti jo valmiille elämälle.

Eli hyväksytte hedelmöityshoidot, mutta ette ehkäisyä. Jo Jumala on päättänyt olla antamatta lasta, niin miksi sitä on lupa alkaa ihmisten keinoilla hankkimaan? No, vastaukseksi annatte varmasti, että kyllä Jumala estää lapsen saannin, vaikka mitä keinohedelmöityksiä kayttäisi, jos sitä haluaisi. No eikö samalla periaatteella Jumala estäisi myös mm. e-pillerien tehon ja muiden ehkäisimien, jos hän todella haluaisi, että kaikki saavat lapsia. Aika ristiriitaista. Lisäksi eräs nimeltä mainitsematon vl- henkilö on sanonut, että esim. ehkäisyä käytetään itsekkyydestä ja itserakkaudesta, koska ei haluta saada sitä vaivaa mitä lapset tuottavat. En väitä, että tämä on kaikkien vl:llien mielipide, mutta usealla se on tuntunut olevan. No, eikö keinohedelmöityksessäkin olla aika itsekkäitä, jos aletaan hankkia lapsia vaikka väkisin, kun samalla maailma on pullollaan orpolapsia.

Mielestäni mielipiteenne ovat suhteellisen ristiriitaisia.

Nyt tulee minun omia mielipiteitäni. En siis millään muotoa tuomitse keinohedelmöitystä, vaikka sanonkin, että on myös muita tapoja hankkia lapsia. Mutta minusta on äärinnäisen outoa, että te sanotte Jumalan antavan kaikki lapset ja Jumala kyllä lopettaa lasten antamisen sitten kun parhaaksi näkee (eli tämä on perustelunne usein ehkäisykysymyksessä). Itse olen sitä mieltä, että ihmisellä on vapaa tahto, jota tulee käyttää oikein ja Jumala ei puutu maailman pahan tekoon millään tavalla. Siksi kysynkin teiltä, että miten voitte edes ajatella, että Jumala antaisi lapsen esim. pedofiilille, mutta ei esim. Marianille ja hänen miehelleen, jotka ainakin tuntuvat äärimmäisen hyviltä vanhemmilta? Siinä ei ole mitään järkeä! Tämän takia väitänkin, että Jumala ei puutu ihmisten pahan tekoon, vaan omaa järkeä ja vapaata tahtoa tulee käyttää oikein.

Äänestä
  • siihen, että lähdin aikuistuttuani vl-piireistä. En ymmärtänyt enkä ymmärrä vieläkään tätä tai montaa muutakaan ristiriitaa.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, että tässä lapsettomuushoitokysymyksessä on ristiriitoja eikä yhtenäistä kantaa. Minusta koeputkihedelmöitys on väärin tai jos se olisi oikein, niin yhtä oikein on myös lasten tulon säännöstely eli ehkäiseminen.
    Mielestäni en ole tiukkapipoinen, mutta uskoni kautta ajattelen ja uskon näin. Lapsettomuushoidoissa ei tyydytä Jumalan tahtoon.
    Edellä on monta hyvää ja kyseinalaistavaa vastausta. Varmasti asiasta käydään keskustelua. Tuomitsemaan en lähde. Toivottavasti jokainen uskovainen jaksaa säilyttää hyvän omantunnon ja olla kuuliainen omantunnon äänelle. Järjen käyttö on sallittua, mutta onhan se väärin jos annetaan lupa perhesuunnittelulle, jostain ylempää srk:n tasolta ja samalla moni saattaa toivoa ja rukoilla pidempääkin kuin vuoden parin väliä lasten tulemiseen. Ihmisiähän me olemme, vaikka olemmekin vl uskovia. Aina ei ole helppo tyytyä osaansa, oli sitten lapseton tai lapsellinen.

    Äänestä

  • Kirjoituksestasi sain kuvan, että hyväksyt koeputkihedelmöityksen. Etkö tiedä, että siinä tehdään sarjamurha.

    Äänestä

  • vl äiti kirjoitti:

    Olet oikeassa, että tässä lapsettomuushoitokysymyksessä on ristiriitoja eikä yhtenäistä kantaa. Minusta koeputkihedelmöitys on väärin tai jos se olisi oikein, niin yhtä oikein on myös lasten tulon säännöstely eli ehkäiseminen.
    Mielestäni en ole tiukkapipoinen, mutta uskoni kautta ajattelen ja uskon näin. Lapsettomuushoidoissa ei tyydytä Jumalan tahtoon.
    Edellä on monta hyvää ja kyseinalaistavaa vastausta. Varmasti asiasta käydään keskustelua. Tuomitsemaan en lähde. Toivottavasti jokainen uskovainen jaksaa säilyttää hyvän omantunnon ja olla kuuliainen omantunnon äänelle. Järjen käyttö on sallittua, mutta onhan se väärin jos annetaan lupa perhesuunnittelulle, jostain ylempää srk:n tasolta ja samalla moni saattaa toivoa ja rukoilla pidempääkin kuin vuoden parin väliä lasten tulemiseen. Ihmisiähän me olemme, vaikka olemmekin vl uskovia. Aina ei ole helppo tyytyä osaansa, oli sitten lapseton tai lapsellinen.

    Olet oikeassa, ei ole helppo tyytyä osaansa meistä kenenkään, oli tilanne sitten mikä tahansa.

    Sanoisin kuitenkin, ei tuomita... en minä, sinä tai kukaan muukaan.
    Tuomitseminen kuuluu viime kädessä Jumalalle ei meille. Kuinka voisimme edes kuvitella, että meillä, maan tomusilla olisi oikeus tuomita?

    Lapsettomuus on niin arka, äärettömä arka asia niille, jotka sitä ristinään kantavat. Siksi sanon vielä korostaen...ei tuomita.

    Olen läheltä seurannut syvää lapsettomuuden surua. Me joilla omia lapsia on, emme voi edes aavistaa sitä tuskan määrää, vaikka kuinka yrittäisimme.

    Toisaalta...on vaikeaa erottaa se oma "vanha osa" kun lähtee niitä tuomioita ja neuvoja jakamaan. Sanoisin näin, että kannattaa itse tutskiskella itsessään niitä syitä ja motivaatioita, miksi herkästi tuomitsee jonkin tämänkaltaisen asian.

    Tämä nyt ei ollut varsinaisesti sinulle osoitettu, mutta nousi kuitenkin kirjoitukssi pohjalta mieleen.

    Äänestä

"Jotenkin tuntuu, että jos menee koeputkihedelmöitykseen tai vastaavaan niin se alkaa olemaan liikaa omissa käsissä"

Kysymys koeputkihedelmöityksessä ei ole vain siitä, että alkaako se olla liikaa omissa käsissä. Koeputkihedelmöitys on MURHA(oikeastaan sarjamurha).
Kaikki keinohedelmöitys-tekniikat, joissa hedelmöitetään useampia munasoluja, kuin juuri ennen pakastamista(pakastamista ei tule hyväksyä) tarvitaan, ovat syntiä, koska niissä MURHATAAN alkaneita ihmiselämiä.

Myös vieraiden sukusolujen käyttäminen on syntiä, vaikka siitä SRK:n vuosikirjassa 2001(s.64), onkin
otettu VÄÄRÄ ja hyväksyvä kanta. Myös vieraiden valmiiden alkioiden käyttäminen on syntiä. SRK:n kantaa vieraiden sukusolujen käyttöön ihmettelen. Sellainen voi olla jopa rodun jalostusta, kun soluja valikoidaan perimän mukaan.

Myös vieraan kohdun käyttäminen on syntiä.
Siittiön hankkiminen itsesaastutuksen avulla on syntiä.
Sukusolujen perintötekijöitä ei saa muokata tai vaihtaa.

Hyväksyttävää on ainoastaan sellainen keinohedelmöitys, jossa hedelmöitetään vain yksi tai kaksi(kaksoset) munasolua, jotka käytetään heti. Lapsettomuushoidon tulee olla sellainen, ettei se aiheuta tavallista raskautta enempää, sikiön tai äidin terveyttä.

Äänestä
  • Koeputkihedelmöityksessä tosiaan on nämä eettiset ongelmat.

    Paras vaihtoehto todellakin on hedelmöittää kerralla vain yksi tai kaksi munasolua, jotka istutetaan heti. En silti olisi kieltämässä pakastamistakaan, kun uskoisin, että vilpitön halu sen tekevällä uskovaisella on saada useampia lapsia.

    Ai tuollainen vieraiden solujen käytön hyväksyminen on eksynyt SRK:n "viralliseen" teokseen. Täytyypä rehellisesti sanoa, että minun täytyy katsoa tuo itse, ennen kuin uskon. Millä sanoilla tätä siellä kerrotaan? Onko siellä siis sanottu juuri noin, vai onko tämä sinun tulkintasi? Sehän todellakin on väärä kanta. Mielestäni vl-uskovaisten mielestä absoluuttinen raja on kyllä ennen vieraiden solujen käyttöä.

    Mitä mieltä olet geeniterapiasta? Siinähän korjaillaan jo alkunsa saaneen elämän geenejä.. Kiellätkö sen? Minua koko ajatus kauhistuttaa.. mutta onhan siinä vähän sama ajatus kuin lonkan tekonivelessä, eli kun joku ei toimi niin laitetaan tilalle parempi. Mietipä tätä;-).

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Koeputkihedelmöityksessä tosiaan on nämä eettiset ongelmat.

    Kirjoittaja tarkoittaa professori Pentti Kärkölän artikkelia "Lääketieteen eettisiä kysymyksiä...."

    Tästä asiasta ko artikkelissa sanotaan sanatarkasti näin:

    "Miehestä johtuvan lapsettomuuden hoidossa on melko pitkään käytetty keinohedelmöitystä eli inseminaatiota vieraan tuntemattoman luovuttajan siittiöillä. Näin syntyvä lapsi on puoleksi perheen oma: äidin perintötekijät ovat siirtyneet lapseen ja isä on verrattavissa adoptioisään. Ratkaisu voi olla eettisesti kestävä, jos se perustuu vuosia avioliitossa olleen parin kypsään harkintaan ja yhteiseen tahtoon."

    Kirjoituksessa ei ole mainittu, että ko menetelmä olisi vl-kristillisyyden ´hyväksymä´, käytetään sanontaa ´voi olla eettisesti kestävä´.

    Ei SRK ole muotoillut kyseiseen asiaan ´virallista kantaa´, sellaisesta puhuminen ei vastaa todellisuutta.

    Äänestä

Mielestäni ehkäisy/hedelmällisyyshoito-problematiikan kannalta on keskeistä ne perusperiaatteet, joiden pohjalta niitä pyritään ratkaisemaan.

Ajatellaanko VL-piireissä että perusperiaate on:
1)Olla kaikissa asioissa elämän puolella ja edistää sen syntymistä, ylläpitämistä ja jatkumista kaikin keinoin.
2)Jumala päättää lasten määrän ja ajankohdan. Ihmiset menevät naimisiin Jumalan aikataulun mukaan ja saavat ne lapset, joita heille annetaan.
3)Jumala kyllä luo ihmiset, mutta hän antaa aviopareille tahdon hankkia sen määrän lapsia kuin hän on tarkoittanut elämään täällä maan päällä.

Mielestäni ensimmmäisen periaatteen mukaan ehkäisy on väärin, mutta hedelmällisyyshoidot hyväksyttäviä.
Toisen periaatteen mukaan sekä ehkäisy että hedelmättömyyshoidot ovat väärin.
Kolmannen periaatteen mukaan ihmiset voivat toimia sen mukaan, minkä kullakin hetkellä kokevat hyväksi ja oikeaksi.

Olisiko tästä yhtään ideoita keskusteluun?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Marian kirjoitti:

Kuinka pitkälle voi mennä lapsettomuushoidoissa?
Me olemme olleet lapsettomia jo kolme vuotta ja nyt pohditaan miehen kanssa, että mitä alamme tekemään...
Jotenkin tuntuu, että jos menee koeputkihedelmöitykseen tai vastaavaan niin se alkaa olemaan liikaa omissa käsissä, eli valitaan ajankohta ja mahdolliset seuraavat lapset, montako jne....

Auttakaa. Tämä asia on arka ja kipeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu