Hei kaikki! Olen 42-vuotias Helsinkiläinen nainen ja onnellisesti naimisissa mieheni kanssa jo kymmenettä vuotta. Olemme molemmat uskossa. En käytä alkoholia, enkä edes kahvia. En ole käännynnäinen, olen syntynyt ainoaan oikeaan uskoon, jonka maailmalle toi profeettamme.
Ainoana ongelmana on mieheni omapäisyys. Hän ei aina jaksa pysyä nuhteessa. Mieheni, entinen kristitty, palasi uskontoomme oman päätöksensä pohjalta, en missään vaiheessa painostanut, vaan päätös oli hänen omansa. Viime aikoina hän on kuitenkin ollut tottelematonkin, siivous ja ruoanlaitto on hänelle jotenkin vaikeampaa, kuin ennen. Tilanne kärjistyi lopulta omaksikin harmikseni niin, että olin pakotettu läimäisemään 19-vuotiasta miestäni, kevyesti, ei kasvoihin, kuten profeettamme Rakel on kehoittanut. Tällä hetkellä kotonamme on rauha.
Muuten olen hyvin tyytyväinen puolisooni. Kotonamme hän pukeutuu vapaasti ja rennosti. Mieheni on varsinainen silmänilo ja arvostan sitä, että puolisoni tiedostaa oikean vaatetuksen miehelle suovan turvan. En toki minäkään halua kaiken kansan hänen sulojaan himokkaasti tuijottavan! Kaduilla kulkiessaan on mieheni totisesti komea näky; hän on kasvattanut parran, yllään on kaiken siveästi peittävä, vanhasta pussilakanastamme ommeltu kaapu.
Hyvää jatkoa kaikille valaistuneille!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kävellessäni pitkin Helsingin talvisia katuja tuntuu joskus siltä, että olisin halunnut syntyä jonnekin kauas, etelän lämpöön... Olen jotenkin aina hävennyt itseäni...tätä tomumajaani.
Kurkussa kuristaa... mieheni on yliopistolla kirjoissa. Ties mitä hän siellä voi oppia? Ehkä meidän on hieman keskusteltava?
...missä olette?
jos miehesi joskus haluaman vappaaksi nii elä häntä lyö-lie aasi vapahtajasa..muhametti
täällä ei ole paljoa muslimeita käynytkään pitkiin aikoihin. En oikein ihmettele tämän paikan ilmapiirin takia.