Olen huomannut tätä palstaa lukiessani, että monesti tyttö- tai poikaystävä on jätetty sen takia, että ihastumisen tunne on loppunut ja on ihastunut johonkin toiseen. Ihmettelen suuresti tällaista.
Ihastumisia tulee ja menee, eivätkä ne välttämättä aina ole ollenkaan järkeviä (esim. 17-v. ihastuu 60-v:seen), joten miksi jättää kumppani vain ihastuksen tunteen loppumisen takia, vaikka järjellä ajateltuna suhde voisi toimiakin ja pari voisi olla onnellinen yhdessä? Todellinen rakkaus kehittyy vasta pitemmän ajan kuluessa.
Ihastumista säätelevät esimerkiksi hajut, ja genotyypiltään liian samanlaiset ihmiset eivät ihastu kovin helposti toisiinsa, koska tällaisen parin jälkeläisillä olisi suurempi riski sairastua moniin resessiivisten alleelien homotsygootteina aiheuttamiin sairauksiin. Mutta entäpä jos ei edes halua hankkia lapsia? Silloinhan voi käydä niin, että voisi elää onnellisena jonkun kanssa parina, mutta ihastuminen loppuu liian geneettisen samankaltaisuuden takia.
Parisuhteelle pitäisi antaa aikaa kehittyä. Vasta ajan kanssa selviää, onko kumppani hyvä. Toki ihastuminen on hyvä parinmuodostusta säätelevä tekijä, mutta parinmuodostuksessa pitäisi mielestäni käyttää järkeä sokeaan ihastumiseen luottamisen sijaan. Eihän kumppanin jättäminen liian hatarin perustein ole edes kohteliasta toista kohtaan. Pitäisi suhteelle antaa edes mahdollisuus, vaikka ihastuminen loppuisikin. Myöhemmin ehtii kyllä seurustella muidenkin kanssa, jos suhde kaikesta huolimatta osoittautuu huonoksi. Toisaalta jos tajuaa ihastuneensa henkilöön, josta ei varmasti voi tulla itselle hyvää paria, ei seurustelua kannattane edes yrittää.
Mitä ajattelette asiasta?
Ihastumisia tulee ja menee, eivätkä ne välttämättä aina ole ollenkaan järkeviä (esim. 17-v. ihastuu 60-v:seen), joten miksi jättää kumppani vain ihastuksen tunteen loppumisen takia, vaikka järjellä ajateltuna suhde voisi toimiakin ja pari voisi olla onnellinen yhdessä? Todellinen rakkaus kehittyy vasta pitemmän ajan kuluessa.
Ihastumista säätelevät esimerkiksi hajut, ja genotyypiltään liian samanlaiset ihmiset eivät ihastu kovin helposti toisiinsa, koska tällaisen parin jälkeläisillä olisi suurempi riski sairastua moniin resessiivisten alleelien homotsygootteina aiheuttamiin sairauksiin. Mutta entäpä jos ei edes halua hankkia lapsia? Silloinhan voi käydä niin, että voisi elää onnellisena jonkun kanssa parina, mutta ihastuminen loppuu liian geneettisen samankaltaisuuden takia.
Parisuhteelle pitäisi antaa aikaa kehittyä. Vasta ajan kanssa selviää, onko kumppani hyvä. Toki ihastuminen on hyvä parinmuodostusta säätelevä tekijä, mutta parinmuodostuksessa pitäisi mielestäni käyttää järkeä sokeaan ihastumiseen luottamisen sijaan. Eihän kumppanin jättäminen liian hatarin perustein ole edes kohteliasta toista kohtaan. Pitäisi suhteelle antaa edes mahdollisuus, vaikka ihastuminen loppuisikin. Myöhemmin ehtii kyllä seurustella muidenkin kanssa, jos suhde kaikesta huolimatta osoittautuu huonoksi. Toisaalta jos tajuaa ihastuneensa henkilöön, josta ei varmasti voi tulla itselle hyvää paria, ei seurustelua kannattane edes yrittää.
Mitä ajattelette asiasta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Esität varsin mielenkiintoisen näkökulman seurusteluun. Mielesäsi pitäisi ajatella järjellä eikä toimia tunteiden mukaan. Oikeastaan ennen näin tehtiinkin; avioliitot olivat pitkään järjestettyjä eivätkä perustuneet rakkauteen. Nykyään asiat ovat toisin, eikä entiseen liene paluuta.
Minun mielestäni seurustelu kannattaa lopettaa, jos tuntee, ettei ole enää tunteita seurustelukumppania kohtaan. Ei seurustelussa ole mitään mieltä, jos se tuntuu pakkopullalta. Saattaisi tosirakkaus tietenkin syttyä monien tuskallisten tyttö- tai poikaystävän kanssa vietettyjen tylsien päivien jälkeen, mutta ei sitä kannata jäädä odottelemaan. Jos parisuhde on kestänyt jo vuosia ja ollaan jo aikuisia ja ehkä naimisissakin, silloin kannattaa miettiä, miten suhde saataisiin jatkumaan. Tällaista tilanteista kuitenkaan tuskin on kyse tämän palstan jutuissa.
Ehkä sinun kannattaisi laittaa tämä sama aloitus hieman muokattuna jollekin aikuisten rakkauspalstalle. Muutaman viikon seurustelusuhteet nimittäin kuuluvat oleellisesti tämän palstan kävijäkunnan - enimmäkseen yläasteikäisten - maailmaan eikä heille auta sanoa, että ajatelkaa nyt järjellä älkääkä jättäkö tyttö- tai poikaystävää muutaman viikon seurustelun jälkeen. Useat käyttämäsi termitkin lienevät palstan kävijäkunnalle outoja - ja yhtä outoja olisivat aikuisillekin. Kuinkakohan moni tietää, mitä tarkoittaa "jälkeläisillä olisi suurempi riski sairastua moniin resessiivisten alleelien homotsygootteina aiheuttamiin sairauksiin"? Wikipediasta asian voi toki selvittää, mutta se saattaa olla kovan työn takana.
Musta välillä tuntuu et nä jätkät on ainoot järkevät täl palstal. Erittäin järkevä ja avoin mielipide
En ole oikeastaan tällä palstalla kovin paljon pyöriskellyt, mutta tuolla Pulinat-puolella toki olen muutamia keskusteluja aloittanut nostaakseni Pulinat vanhaan loistoonsa. Ei ole vielä oikein työ kantanut hedelmää.