mutta älä rakasta lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi.
Näinkin voi käydä ja usein käykin. Varsinkin me äidit siihen syntiin lankeamme lastemme kohdalla. Minäkin.
Tänään olin vähällä rakastaa vierailulle tulevaa lähimmäistäni enemmän kuin itseäni. Olin aikeissa imuroinnin jälkeen vielä pyyhkiä kostealla lattiat. Tsot, tsot, niin en saa tehdä, koska en itseäni vartenkaan tänään sellaista tekisi.
Onko sinulla taipumus langeta siihen syntiin, että rakastat itseäsi vähemmän kuin lähimmäistäsi?
Näinkin voi käydä ja usein käykin. Varsinkin me äidit siihen syntiin lankeamme lastemme kohdalla. Minäkin.
Tänään olin vähällä rakastaa vierailulle tulevaa lähimmäistäni enemmän kuin itseäni. Olin aikeissa imuroinnin jälkeen vielä pyyhkiä kostealla lattiat. Tsot, tsot, niin en saa tehdä, koska en itseäni vartenkaan tänään sellaista tekisi.
Onko sinulla taipumus langeta siihen syntiin, että rakastat itseäsi vähemmän kuin lähimmäistäsi?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Joka päivä sitä tapahtuu, koska lähimmäinen tarvitsee niin paljon rakkautta, että voisi edes kohtuullisen hyvin. Joudun tavallaan ohittamaan ja unohtamaan itseni ja ottamaan esiin ja rakastamaan sitten, kun tilanne on tasoittunut. En pidä sitä syntinä, ehkä enemmän äidinrakkautena ja empatiana.
Tai toisin, ei osaa riittävästi sanoa ei läheisten avunpyyntöihin. Kun auttamisesta tulee selviö ja liian iholle menevä, huomaa, että ei olekaan enää auttaja vaan autetttavan kilpailija.
Rakastan heitä enemmän kuin itseäni. Jos jompikumpi tarvitsisi sydämeni, antaisin sen mieluusti.
Tietty pitää välillä miettiä miten sen rakkauden osoittaa. Ei se ole rakkautta tehdä toisesta riippuvainen.
Siis luovuttaisit sydämesi siirrolla yhdelle lapsistasi. Siinä voisi käydä siten, että lapsesi hyljeksisi uutta sydäntä ja samaan hautaan menisitte molemmat.
Luulen että vaikea mun olisi elää silläkin tiedolla etten tehnyt kaikkeni.
Jälkeen jääneet lapsesi, entä he?
Eloon jääneet! Ei jälk...
Vaatisi tietenkin keskustelua, mutta seuraavana vuorossa olisin kuitenkin, noin luonnollisesti. En voisi myöskään jättää eloon jääneen lapsen päätökseksi sen, kumpi meistä lähtee, hänen sisaruksensa vai minä. Mun päätös se on oltava. Sama tarjous koskisi tietty kumpaakin lasta.
Olet tunneihminen. Järkeäkin voisit käyttää.
Luonnossa pärjää vahvimmat. Järki johtaa ja sanelee eloonjäävät.
Esimerkkisi sydämen luovuttamisesta ei ollut loppuun ajateltu.
Sinähän kuolisit ilman muuta, lapsesi voisi pelastua, jonka jälkeen molemmat lapsesi jatkaisivat ilman äitiä joka uhrautui. Minkälaisen tulevaisuuden heille sen jälkeen ennustaisit?
Ehkä hän ei tarkoittanut aivan konkreettisesti sydäntään?
Karmeita rakkauslauluja muuten olemassa.
"Sulle silmäni annan, annan hiukset huulet kaiken, kädet nämä sulle annan...koko sydämeni aivan..."
Taikka sitten: "Avaa sydämesi mulle, tahdon pelkkää hyvää sulle ..."
Ymmärän ; )
Rakastan lähimmäisiäni normaalisti en utopisin mielikuvin eli en anna sydäntäni kenellekään, en hiuksia, silmiä en sitä mikä on omaani. Sehän ei ole sitä, että rakastaisin muita enempi kuin itseäni. Kyllä minun pitää voida hyvin ja jaksaa jos haluan lapsilleni hyvää.
Nää on ihan viihdyttävät nämä luonne-analyysit, vähän kuin nuo facebookin härpäkit :))
Jatkaahan ne lapset ilman mua jossain vaiheessa kuitenkin! En minä kuolematon ole.
Tuo on tuollainen talletuslaulu, pankkiiriversio rakkaudesta. Koroistahan siinä ei puhuta ollenkaan, mutta todellisuudessa laulaja odottaa talletuksillaan saavansa hellää huolenpitoa.
On ollut mutta huomasin että kärsin siitä itse ja minutsa tuli kärtyisä. Kun pitää lähimmäisten piirin sopivan pienenä, jaksaa rakastaa heitä kuin itseään :).
Millä sinä mittaat, kuka on lähimmäisesi ja kuka ei?
Tuntemani Rakkauden määrällä.
Jahhapp!
Siis vain ne ovat lähimmäisiäsi, joita rakastat?
Sittenhän se onkin helppoa rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään, jos pitää lähimmäisinään vain niitä joita jo rakastaa.
Mihin sitten enää sellaista kehoitusta tarvitaan, että "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"?
No niin ovat. Lähimmäiset ovat minulle rakkaita ja muut ihmiset sitten ovat ihmisiä joita ei tarvitse laittaa oman hyvinvoinnin edelle. Mitäs kummallista siinä on?
Pystyäkseen rakastamaan lähimmäistään pitää osata rakastaa myös itseään, ihminen joka ei rakasta itseään ei rakasta lähimmäistään, se on taitolaji se.plus
Mielenkiintoista pohdintaa. Vähän vaikeaksi meni, kun lähimmäinen-käsitteestä on eriäviä mielipiteitä.
Sellainen tuli mieleen, että on kahdenlaisia lähimmäisiä. Toisilta saan enemmän kuin annan ja toisille annan enemmän kuin saan. Vakiintuneet roolit.
Entäs, kun tulee tilanne, että antaja tarvitsisi tukea. Arvelen, että nämä ihmiset, joilta saa aina apua, olettavat, että se toimii myös toisinpäin. Niin minäkin olen olettanut mutta olen joutunut pettymään.
Täytyy (häätyy meänkielellä) vastedes pyrkiä siihen, että aivan tietoisesti sekoittaa tuttaviensa kohdalla antaja-ottaja-rooleja pitkin matkaa eikä päästä jämähtämään jommaksi kummaksi.
Niinhän se on kuten "enmilläänkeksi" kirjoitti. Jos auttaa toista ihmistä ei kannata odottaa vastavuoroisuutta, pitää mieluummin rajoittaa apua niin että ei itse joudu kärsimään.
En rakasta jos lähimmäisellä tarkoitetaan esim siskoa tai veljeä.
Tietenkin äiti rakastaa lastaan yli kaiken. Jos niin vaikea valinta tulisi että minä vai tyttäreni, olisin valmis lähtemään. Onneksi sellaista ei ehkä ole mahdollista tulla. Liika tarrautuminen lapseensa tai lapsen tarrautuminen vanhempiinsa ei ole hyväksi kenellekään.
Joskus elämässä tulee tilanteita että on pakko unohtaa omat tarpeensa kun läheinen tarvitsee apua, aina autan jos siihen pystyn. Olen oppinut että en yritä liikaa, tunnen jo rajoitukseni.