Lyön päätä seinään niin kovaa tämän asian kanssa, että oli ihan pakko kokeilla tänne rekisteröitymistä – jos vaikka viisaammat tulisivat apuun.
Yliopiston ensimmäinen setti siis lopuillaan, ja nyt tarvitaan aihe graduun. Olen pyöritellyt jo vaikka mitä - mutta sattuneista syistä pitäisi yhdistää = taide ja viestintä.
Helsinki Guggenheim-projekti tietenkin houkuttelee, mutta en pääse eteenpäin että mitä osa-aluetta siitä lähtisi käsittelemään (tai kysymysta, ongelmaa) jotta homman saa myös vietyä loppuun.
Vai tuleeko juuri Sinulle mieleen jokin parempi idea, mistä kirjoittaa ja mielenkiintoisella (yet manageable) tavalla yhdistää taide viestintä (some ok, organizational management ym).
Help. Auttakaas pientä ettei tulevaisuus jää tästä kiinni haha!
Aiheideoita graduun: HKI Guggenheim? Help!
3
135
Vastaukset
- tohtori2013
Valitse vaikkapa muutama maakuntalehti tai kaikki 34 Kärkimedialehteä eri puolilta Suomea ja vertaile niiden kirjoitusten perusteella maan eri osien päälehtien suhtautumista kyseiseen museohankkeeseen. Toki voidaan lähtökohtaisesti esittää arveluja, että suhtautuminen olisi sitä vastahakoisempaa mitä kauempana Helsingistä maakuntalehti ilmestyy, mutta eihän asiasta voi olla varma ennen kuin selvittää "totuuden". Silläkin voi olla merkitystä, mitä puoluetta lähellä lehden linja on jne... Luulisin, että saat kerättyä museohanketta käsitteleviä lehtijuttuja melko helposti esim. olemalla yhteyksissä kyseisten lehtien päätoimittajiin. Osoitetiedot saat esim seuraavasta linkistä:
http://karkimedia.fi/mediatieto/mainosta-digituotteissa/karkimedia-verkko/verkkosivustot.html- tohtori2013
Lisäksi voisit ehkä tarkastella myös sitä, millä tavalla lehtien kantaan vaikuttaa vai vaikuttaako ollenkaan se, kuuluuko kyseinen media vaikkapa Alman, Keskisuomalaisen tai HS:n omistamiin lehtiin. Näin saisit ehkä jotakin osviittaa lehtien itsenäisyydestä verrattuna esim. Kalevaan jaTurun Sanomiin, jotka ovat täysin itsenäisiä jne....
Syvä kiitos ja kumarrus vastauksesta, tämä oli enemmän kuin suuri apu! Kiitokset vielä! xoxo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2394190Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1142649Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412402Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161446Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811446- 481179
- 781097
- 59973
- 45956
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58931