Salon ennuste

Olin niin turhautunut ja masentunut Salon tilanteesta; Ollikkalasta, vastaanottokeskuksesta, ym. kurjuudesta, että minun oli oloani helpottaakseni käytävä panemassa Tuhannen Riemun Iitaa.
Orgasmin hetkellä Iita alkoi kummasti sätkiä ja vääntelehtiä ja vaipui ikäänkuin tajuttomaksi, jonkä jälkeen yhtäkkiä Iitan pillu alkoi äännähdellä ja puhua puhua selvää Suomea näin ennustaen:
"Salo, sinun tiesi on kohtalon tie, se eteen ja uutta koht vie, harasoo, Allahu Akbar! Rantak..". Lopusta en saanut selvää, kun pillusta plumpsahti ulos kebabrulla ja Venäläinen perseensuristin.
Iita alkoi elpyä, joten nappasin kebabrullan mukaani, heitin satkun Iitan yöpöydälle ja häivyin.
Perseensuristimen jätin Iitalle. Se kun ei surise eikä sovi perseeseen...
8161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tyttären perse se vasta pärisikin

Äänestä
  • Niin oikke! Perse se sano että pärlättättää.

    Äänestä

Kerran ku olin aivan masentunut ja allapäin Salon kurjasta tilanteesta ja kun työttömyyskorvaukset kuitenkin olivat tulleet, niin ajattelin, että olo kaipaa kevennystä.

Niin sitten menin Jallun kämpille kiljua ostaan ja sitten Tuhannen Riemun Iitan luo naimaan.
Ensiksi joimme drinksut kiljua Iitan kanssa ja sitten aloimme hommiin.

Olin jo työnnellyt hyvän aikaa pillun puolelle, kun Iita käski panna itseään perssiiseen. Jos en tottelisi hän leikkaisi munat pois.

No, minkäs mahdoin! Ei kun sinne vaan! Iita voiteli kullin vielä Mobil 1 Rally Formulalla ja sit lykkäsin sisään.
Hetken vain pantuani Iita sai hirvittävän orgasmin, sätki, voihki ja pyörty. Silloin, Iitan tajuttomana ollessa alkoi pillu taas puhua ja ennustaa tulevaa näillä sanoilla:

"Oi kauheutta oi surua! Ei nouse Salon salko, vaan velltto on ja lerppa vuoteen 2045".

Mitä mahto pillun ennustus tarkottaa?

Äänestä

Minäkin kävin panemassa Iitaa, kun oikein kovin vitutti ja tietty panetti kans!
Mä kun oon tottunu tekeen töitä. Töitä oon paiskinu, töitä töitä!

Joskus tekee mieli vittua. Iitalla on hyvä vittu. Mä oon tehny töitä ja nainu, jos oon saanu. Ilmatteeks ei taho saada, aina joutuu maksamaan vitusta, mikä on väärin!

Vituttaa ku ämmät ei anna vittua vaikka oon rehellinen Suomalainen mies. Taikkumuijat antaa vittua, ainaki rahasta. Suomitussut on mätisäkkejä ja rumia. Eikä rumatkaan anna vittua vaikka luulis ettei niitä mörköjä kukaan nussis.
Minä kävin naimassa Tuhannen Riemun Iitaa ja pussit tyhjeni. Oon hetken onnellinen!

Saatana mä muutan Thaimaahan, Saa jäädä Suomittussut ählämeille ja ugabugamiehille!!!

Äänestä

Meet Suommen miähet AINNA nussimme kaikia ÄMMIÄ ensteks vittuuseen ja toisteks perseeseen.
Siden saame hyvät orkasmit.

Äänestä

Hei! Onko kukaan käyny panees Tuhannen Riemun Iitaa viimeaikoina? Itse aikoinaan, kun en Paratiisista saanu ketään elähtänyttä tyrkkyäkään pantavaks, panin useesti Iitaa.
Joskus Iita pyöri Toriterassilla tai Vanhas Sepäs, jolloin sitä tuli paljonki pantua ku Ollikkalaan oli sama matka...

Kyllä se vaan teki nannaa ku Iitaa sai polkee aunukseen aamuyöstä. Kyllä se ainaki runkkailun voitti, ku ei oikeen sillo ollu saantia muuten. Eikä nykyäänkään, ku oon taas lusimaskin...

Entä onko Jallu viel elos, tai Ollikkalan Olli?

Ei oo mikään niinku enne. Ei ees Salos!
Kesäkuus pääsen vapaalle, joten Ollikkala Here i come! Kiljut kehiin ja bileet pystyyn!

Äänestä

Kyllä on Salo paljo muuttunu. Kyllä ennen vain oli kaikki paremmin! Muistaako kukaan ku 80 luvul Iita oli nuori? Oli sillä flikalla hyvät paikat! Karvane vittuki sillä sillo oli(sellasta vaaleempaa karvaa) ja tiukka ku mikä. Riemukas se oli naida, tuhannen Riemukas!

Nykyään oo vitunkarvoikaan naisil. Paljait ajeltui rumii vittuj vaan kaikil!

Tää kaikki on Sipilän, Stubbin ja Soinin Hallituksen syytä! Mädättäjät!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Aasiakassa kirjoitti:

Olin niin turhautunut ja masentunut Salon tilanteesta; Ollikkalasta, vastaanottokeskuksesta, ym. kurjuudesta, että minun oli oloani helpottaakseni käytävä panemassa Tuhannen Riemun Iitaa.
Orgasmin hetkellä Iita alkoi kummasti sätkiä ja vääntelehtiä ja vaipui ikäänkuin tajuttomaksi, jonkä jälkeen yhtäkkiä Iitan pillu alkoi äännähdellä ja puhua puhua selvää Suomea näin ennustaen:
"Salo, sinun tiesi on kohtalon tie, se eteen ja uutta koht vie, harasoo, Allahu Akbar! Rantak..". Lopusta en saanut selvää, kun pillusta plumpsahti ulos kebabrulla ja Venäläinen perseensuristin.
Iita alkoi elpyä, joten nappasin kebabrullan mukaani, heitin satkun Iitan yöpöydälle ja häivyin.
Perseensuristimen jätin Iitalle. Se kun ei surise eikä sovi perseeseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu